Uskotteko että kumppaninne on teille se oikea

En usko mihinkään oikeaan, mutta eämänkumppani on.

Uskon että elämänkumppanini on se oikea mutta en usko ajatukseen että jokaiselle on olemassa just se yks tietty oikea. Ja joka heti alussa kokahtaa että tää nyt on sitä oikeaa ja ihmeellistä. Mihinkään tällaiseen en usko.
Mutta. Hän on se oikea. Vuosien saatossa kaikenlaista yhdessä koettuna olemme oppineet itsestämme, toisistamme, elämästä paljon. Molempien persoonille on tilaa, vaatimuksia, odotuksia ja oletuksia enemmän olemassa on kunnioitus.
Olemme tulleet, kasvaneet oikeiksi toisillemme. Se on arkista, tavallista, turvallista, yllättävää, yksinkertaista.

Mites se meni...onnettomat tarinat ovat kaikki erilaisia ja onnelliset samanlaisia tjtn sinnepäin. Onnellisuus on "tylsää", ei sitä tulla tällaisille sivustoille hehkuttamaan. Tänne ajaa jonkin sortin ongelmat. Siks onnelliset on aliedustettuina.

Mä en usko siihen yhteen oikeaan. Jokaiselle on aivan varmasti useita hyviä vaihtoehtoja. Itsellä ei kumppania tällä hetkellä ole.

En usko, että olisi yhtä oikeaa, mutta kyllä kai? siinä alussa jokin kipinä, seksuaalinen, täytyy olla, jotta suhde läheisyysmielessä kantaisi. Kunhan tuo jännite löytyy, ja kumppaninsa muuten tarpeeksi sopivuutta arvoissa, ajatuksissa, niin loppuhan on sitte sitä tahtoa rakastaa. Päätös olla yhdessä. Tullut elämän aikana vastaan ihmisiä, joista tiennyt, että tuon kanssa menis varmasti ihan hyvin, mutta itsellä ei ole ollut tarpeeksi kipinää, joten jättänyt väliin. Joskus kyllä miettinyt, onko ollut tuossa totaalisen väärässä.

Harvemmin on niitä oikeita. Sattuu vaan joku osumaan kohdille oikeaan aikaan ja sitten aikanaan selviää sopiiko tuon ihmisen kanssa yhteen eli onko se oikea. En ota siis kantaa asiaan.

Ei kai niitä oikeita ole, olen naisen kanssa joka oli sopivin mulle muihin seurustelukumppaneihin verrattuna, tietyt asiat yhdistää tietyt erottaa.

Varmaan paras mahdollinen. En tosin itse ole sopiva parisuhteeseen ja varsinkaan vanhemmuuteen, minkä olen tullut huomaamaan liian myöhään.

Olin 23v lavatansseissa kavereiden kanssa. Näin vaalean hoikan tytön ison tyttöporukan keskellä. Hän kiinnitti huomioni heti, syvänsiniset silmät, hoikka ja kaunis. Hain hänet tanssimaan. Siinä ensimmäisen tanssin aikana koin hyvin syvästi että tässä on ihminen jonka haluan elämääni. Hänen kanssaan tulen onnelliseksi. Onnekseni ihastus oli molemminpuolinen. Siitä illasta saakka olemme olleet yhdessä.

Meillä on ollut erittäin hyvä elämä. Ei ole ollut ristiriitoja, ei muita ihastuksia eikä rakastumisia. Rakkaus toisiimme on säilynyt ja syventynyt vuosien saatossa.
En ole koskaan ihastunut enkä rakastunut kehenkään toiseen naiseen, vaikka tarjokkaita on ollut, en ikinä pystyisi pettämään vaimoani. Olen varma että hän tuntee samoin minua kohtaan. Vaikka pari vakavampaa sairautta on varjostanut välillä yhteiselämäämme, hänen kanssaan olen saanut elää onnellisen elämän.

Tutustuessamme 54 vuotta sitten en kokenut mitään huuhaa elämystä vaan huomioni kohteeksi tullut 19v ikäinen nainen kiinnitti huomioni koko olemuksellaan ja aloitimme seurustelun. Seurusteluun tuli eri mittaisia katkoja johtuen opiskelustani ja töistäni.
Kuitenkin palasimme aina yhteen koska viihdyimme keskenämme ja hiljalleen osoittautui, että suunnilleen kaikki elämänarvomme olivat samanlaisia.
Tämä on osittautunut todeksi näinä vuosikymmeninä
Missään asiassa eivät ole sukset menneet ristiin.
Vaimolle tärkeät asiat ovat minulle vasemman käden juttuja ja sama on myös toisin päin.
Oleme eläneet todellisia puutteen vuosia mutta sittenkään kun on tullut pelivaraa niin kumpikaan ei ole hurahtanut.
Lasten kasvatusperiaatteet oliva samanlaiset. Kiinnostus urheiluun ja atkailuun samoin. Saman suuntaiset yhteiskunnalliset näkemykset.Jne.

Yhtään kriisiä ei ole ollut. Tavoitteet, puutteen ajat, onnistumiset ja pettymykset ovat olleet yhteisiä ja meistä riippumattomia.

"Elämäni rakkaus"? Johtuneekohan levottomista poikamiesvuosistani Ruotsissa 60-luvulla koska en ole sellaista kohdannut. Tämän nykyisen ja alkuperäisen kanssa ovat kaikkitarpeet tyydytyneet mutta nyt tänä syksynä on sairasua tullut häiritsemään.
Kiintymys on todella syvää.

Jotkut sattuu löytää ihmisen jonka kanssa natsaa kaikki.

Minulla on ollut eri ikäkausina 20/30/40 -vuotiaana ihan ne oikeat "elämäni rakkaudet". Jokainen rakkaus on ollut totisinta totta sillä hetkellä. Kestänyt yli 10 vuotta suhteet 20-30-vuotiaana. Ja iän myötä, olemme muuttuneet ja todella kasvaneet erilleen. Sitten on erottu.

Nyt elän tasaisempaa tunne-elämää kuin nuorempana. Ensi kertaa koen, että sovin aidosti puolisoni kanssa yhteen ja molemmilla on tilaa myös kypsyä. Voimme kasvaa yhdessä.

Tiedän mitä aiemmissa suhteissa kävi ja olen ottanut opikseni: mitä vain voi tapahtua, en voi omistaa tai muuttaa toista. Rakkaus on tässä hetkessä, teoissa ja tahdossa hyväksyä elämänkulku ja katoavaisuuden väistämättömyys.

Olin pitkässä avioliitossa jonka uskoin kestävän loppuun asti, toisin kävi kun aviomieheni ihastui vieraaseen naiseen, nyt olen uudessa avioliitossa, kumpi parempi, miehissä samaa mutta paljon erilaisuutta, rakastan nykyistä, välillä ikävöin entistä. Kuitenkin kaikki hyvin.

En todellakaan usko huoriin, ei täällä olekaan muita kuin huoria.

Jos jokaiselle olisi olemassa vain ja ainoastaan se yksi ja oikea niin on oikeastaan pienoinen ihme että niin moni suomalainen on löytänyt sen oikean kaikkien 7mrd ihmisen joukosta juuri suomesta tai jopa samasta tuppukylästä.... 😂

Vain rakkaus on ikuista kohde vain vahtuu,tai sit oon tehny vääriä valintoja.

Olen asiaa joskus jopa miettinyt miten elämä kulkee ja aina olevinaan se "elämäni nainen" jonka tapasin. Karu totuus paljastuu aikanaan....
Nyt tuore (19v. yhdessä) ihanuuteni ja elämäni nainen on oikeasti se, mutta piti kiertää ympäri maata ja kohdata!

Kumpikaan ei roiku suhtessa ja elää oikeasti jalat tukevasti ilmassa kokemaan maailmaa ilman eletyn elämän rasitteita.

Vapaa elämä antaa sen Powerin elämiseen jossa itsekkin vastaat parisuhteen olemassaolosta.

Jos olisin nykyisen vaimoni tavannut vuosikymmeniä aiemmin (ensi suhde) olisi elämä tietysti erilainen.

Kokemukset kasvattaa ihmistä eniten joka tietysti muokkaa ihmistä hyvään tai huonoon. Oma kokemus elämässä on ok puolella joten kohtaaminen oli ok puolella molemmilla.

Ketjun tarinoista taisi olla suurin osa miesten kirjoittamia. Missä naisten osuudet? - Nm. Panee pohtimaan

Kansallissocialistithan noita MTK Aarnioita myöten sitä huumekauppaa ja paritustoimintaa johtaa ... kovaa huumaamista ja kusetusta. Mafia tarvii koiria ja huoria. Näin siis jokaisessa kaupungissa missä Hells Angels/alapään orgiat.

Kyll se rakkaus rahalla löytyy, tarvii vaan maksaa valtion miljardeja ,... nimittäin VAHINGONKORVAUKSIA.

en todellakaan usko

R alkuisen sanan voit korvata elimellä korvaajatyyppinä.

varmasti monet elää sen tutun ja turvallisen vaihtoehdon kanssa, mihinkäs siitä lähtemään jos arki rullaa ja on muuten hyvä olla. ihastuksia nyt tulee ja menee, mutta ei sitä potentiaalista kumppania tuosta noin vaan löydä jos aika menee kotona ollessa ja lenkillä ja kaupassa käydessä. ennen ihmiset oli pitkään avioliitossa ja yhdessä, koska eroaminen oli jonkun luokan synti ja häpeä, eikä yksin haluttu tai osattu olla. on ihan ok elää sopivammaksi tuntuvan kumppanin tai ns. elämänkumppanin kanssa tietyssä elämänvaiheessa jos se sopii molemmille. aina ei vaan mieltymykset ja toiveet suhteessa kohtaa ja sen huomaa yleensä parin vuoden päästä tai myöhemmin. ne jotka pysyy yhdessä onnellisina on hieno asia.

Sen käsityksen saanut että sen kanssa ollaan kenen kanssa sattuu olemaan paras olo olemaan minäkin hetkenä. Tunteet muuttuu jos parempi kumppaniehdokas sattuu vastaan. Yli kolmasosa suomalaisista on muutenkin valmis pettämään kumppaniaan. Syistä yleisimmät: Teki vaan mieli, en tiedä mikä muhun meni, ja vaihtelun vuoksi

Olen elänyt 10 vuotta kumppanuussuhteessa lasten vuoksi ja siksi, että käytännössä talous ja arki sujuu hyvin. Emme riitele ja joitain mukavia keskustelujakin tulee toisinaan käytyä. Emotionaalisesti olen kuitenkin hyvin yksinäinen ja taustalla surumielisyyttä, sekä lievää masennusta aika ajoittain. Oli mukavaa vaikka kerran vuoteen katsoa jonkun kaikussa tvtä tai vaikka tähtiä. Emme siis koskaan menneet naimisiin, joten eroa ei ole tarvinnut onneksi suunnitella.

30v avioliiton aikana, minut rikottiin, niin olemattomaksi, että puhaltamalla olisin muuttunut tomuksi. Uskoin jo itsekin minussa olevan jotakin pahasti pielessä.
Yritin olla niin huomaamaton kuin suinkin. Kysyinkin joskus. Näytä mulle paikka tästä talosta, jossa en olisi tiellä?
Lapset pienestä pitäen opetettiin, isälle voi sanoa mitä tahansa. Kissalauma valtasi loput mitä ei exvaimoni voinut itse vallata. Niiden aiheuttamista tuhoistakaan, ei olisi saanut pahastua. On myös anteeksi antamatonta että, mielestäni oli väärin, ex appien jättäessä velat minulle maksamatta. Heille kuitenkin maksettiin, keksittyjäkin laskuja. Kerjäämisessä ei ollut mitään tolkkua.

suomi neito jäikin lopulta pettämis reissulleen. En kuulemma saisi koskaan ketään. Kotini sain pelastettua, sekään ei ihan kivuttomasti käynyt.

Oli selvää etten enää samanlaista elämää halua.
Siksi olikin itselleni selvää suuntaavani, katseeni aasiaan. Tiedän siellä olevan yleistä arvostaa, samoja asioita kun itsekin arvostan. Budhalaisuus kuitenkin perustuu hyvän tekemiseen.
Päivässä löysinkin ihanan naisen. Kaikki toimikin alustalähtien, liiankin hyvin. Olin epäuskoinen, että joku ihminen voisi olla oikeastaan niin hyvä ja täydellinen. Tiedän ja tunnen jokainen päivä hänen rakastavan minua täydestä sydämestään. Voimme myös puhua kaikista asioista, syyttelemättä. Itselleni oli vaikeinta opetella, ettei ole tarvetta olla kokoajan varuillaan. Eikä minun tarvitse huolehtia omista tarpeistani. Pussata, halata ja katsella saa ihan niin paljon kuin haluaa. Se on jopa toivottua. Romanttisia eleitä arvostetaan. Elämä on paremmin kuin uskalsin koskaan toivoa.

Tottakai kiitos kuuluu myös exälle sukulaisineen. Ilman heidän ilkeyttään, en osaisi ymmärtää kuinka onnekas olen.

Jokaisella pariskunnalla voi olla suuriakin erimielisyyksiä asioista. Toisella voi olla huonoja tapoja, mutta ei tykkää kun niistä huomautetaan. Silloin varsinkin se huomauttava puoliso on se oikea. On taikauskoa kuvitella että on vain yksi oikea ja hän pelmahti eteen. Ihminen tekee itse parisuhteensa ja on hyvä yrittää itse olla se oikea, sit vasta miettiä onko se toinen se oikea. Näin suhde ainakin paranee.

Kun ei valita, tyytyy vaan kohtaloonsa niin menee se huonompikin, eikä yöllä valoja pidetä, niin eipä sillä ulkonäölläkään silloin ole väliä. Jos yöllä tarttee käydä vessassa, varoo ettei pudota kaverin tekareta vesilasista.
Käy sitten "naapurissa" kun haluaa elää , ainakin muutaman tunnin silloin tällöin.

yt/ urpo

Uskon, että kumppanini on se oikea. Uskon myös, että oikea voisi olla joku toinenkin. Se kaikki, mitä yhdessä kulkien on saavutettu, on mieletön voimavara. Ollaan siten kaukana jo niistä muista mahdollisista elämän rakkauksista.

Parisuhteessa kasvetaan, opetellaan toisesta ja itsestä. Voi käydä niin että joko suhde hioutuu vastoinkäymisistä (elämässä ylipäätään) lähelle timanttia tai sitten kulkee kohti murentumista. Jos tunne säilyy, omaa tilaa on ja toista kunnioittaa, taitaa kyseessä olla jo timantti. Itse olen oppinut, että aina kannattaa katsoa peiliin, huomata omat virheensä. Niitä voi yrittää korjata. Ja toiselle samalla ilmaista, jos jokin kovasti harmittaa toisen käytöksessä.

Ei ole oikeaa tai väärää vain mahdollisesti sopivin. Minä sain puolison joka oli paras siihen astisista.

Oon ollut yli42vuotta mieheni kanssa vaikka kummankaan suku ei hyväksy meidän liitoa mutta me valitiin itse ei pidä kenenkään puutua en kertaakaan oo joutunut pahoinpidellyks ei juopotela vaikka suku puhuu sellaista nyt yhteydet suvun kanssa jatkuu postissa vanhaan malliin saavat ruveta muuten ei saa yhteyttä minuun.jos haluuaa pitää minuun yhteyttä minä en ainakaan pidä yhteyttä en käy ees sukulaisissa enään

ei muuta kuin naimasiin ja velkaa siinä se päivä toizexi vaaihtuu

Olen ollut naimisissa 28 vuotta, kerran erottukin mutta takaisin yhdessä, ei ole enää elämäni rakkaus. Jos nyt erottais takasin en ottais! Ei oo tehnyt mitään sellasta mutta tunne ei oo enää vahva, ollaan enemmänkin kavereita. Ja moni asia ärsyttääkin nykyään, parempi ois erota mutta tässä sitä hengataan!
”Rakkaus on ikuista - kohde vain muuttuu välillä ”!

Taas näitä keinoälyn kysymyksiä, lopettakaa jo.

Uskon kyllä. Nuorena minulla oli huono mies pahasuinen ja ei kohdellut minua hyvin. Läysin kaveripiiristä miehen joka oli se hiljaisempi tapaus, rauhallinen sellainen rento tapaus joka ei paljon äänessä ole. Sopii minulle paremmin kuin hyvin, ei koskaan suutu ja on ymmärtäväinen. Jotenkin vaan kemiamme sopii hyvin. Ulkonäkö ei ole ihannemies vaan kaukana siitä mutta tajusin että rauhaisa luonne on parempi luonteenpiirre kun mikään muu.

Olin naimisissa naisen kanssa 17 vuotta. En rakastanut häntä, mutta annoin pehmeyttäni (ja tyhmyyttäni) suhteen ajautua avioliittoon. Sitten tämä nainen kuoli syöpään. Seuraava naissuhteeni oli se "elämäni rakkaus". Loppu tuli, kun elämäni ainoa rakkaus sairastui ja joutui hoitolaitokseen. Tuskin enää löydän uutta tosi rakkautta, vaikka nyt on menossa toinen uusi suhde "elämäni rakkauden" jälkeen.

Minulle ovat kaikki miehet kenen kanssa olen vuosi vittänyt elämänirakkauksia. Minä kai olen vähän kahjo päästäni kun aina kyllästyn ja muutan omilleni. Ei niissä suhteissa riitaa ole ollut.

Muistin juuri kuin erota vanhemmista sillee siististi. Ei tietenkää niin, että valtakuntien syyttäjät on repimässä.

Elämäni rakkauden tapasin vuonna 1992 paikallisessa, olin seurustellut tuolloin n .6v silloisen tyttöystäväni kanssa joka ei kuulunut niihin kaikkein luotettaviimpiin naisihmisiin. Tästä elämäni rakkaudeksi osoittautuneesta naisesta olin kuullut ystävältäni joka oli tuttujensa kautta häneen tutustunut. Erään keväisen saunaillan jälkeen mennessämme paikalliseen ravintolaan sain mahdollisuuden tutustua tähän henkilöön ja voi miten voi joku tehdä minuun vaikutuksen : hyvännäköinen hauska rehellinen lämmin ja aito, mää olin aivan myyty ja mietin ainoastaan että miten ton sais. Meni kuukausia ja tapasin tämän herkun uudelleen samassa paikallisessa josta lähdettiin yhdessä ja vielä ollaan 28v jälkeenkin yhdessä. Monenmoisia säätöjä ja pieniä romanssejakin sekä ihastumisia on matkalleni sattunut mutta elämäni rikkaus on aina ELÄMÄNIRAKKAUS! Jatkossakin aion ihailla ja ihastua, en vaan voi sille mitään että pidän valtavasti naisista, isosta, pienistä,omanikäisistäni, itseäni hieman vanhemmista, tummista, vaaleista, ventovieraista ja ennenkaikkea tutuista.

Olen kuusikymppinen enkä vieläkään tavannut ihmistä, josta tietäisin, että tämä on ainoa oikea. Tuskin tapaankaan. Kaksi pitkää suhdetta takana. Nykyistä kestänyt monta vuotta. Pidän hänestä paljon, mutta en tiedä, rakastanko häntä ja hän minua. Olen itse luonteeltani hyvin tasainen, en tunne niin voimakkaita tunteita. Luulen, että ero hänestä olisi minulle hyvin vaikea. On ollut lyhyitä suhteita, joissa toisen arvon huomannut vasta, kun kipeä ero on koittanut.

Joskus mietin, haaveileeko hän edelleen löytävänsä ihmisen, johon rakastuu sokeasti. Luulen, että hän oli nuorena alkaneessa suhteessa hyvin rakastunut. Silti se johti ajan myötä ongelmiin ja eroon. Onko hän ihminen, joka ajattelee, että pitäisi löytää kumppani, johon olisi umpirakastunut. Minä luulen, että kun useamman kerran vaihtaa kumppania, ei mikään uusi suhde tunnu enää voimakkaalta. Ja vaihtaa voi ja yrittää aina löytää parempaa, mutta jääkö siinä loppujen lopuksi yksin, kun kukaan ei kelpaa. Minulle hän riittää. Laulun sanoin: "sinä riität".

hei, pysykää avoliitossa olkaa jokapäivä parhaita kavereita kumppanien kans
liitto kirkossa ,maistraatissa ,mitä se tarkoittaa ,ymmärrättekö sen ,maailma
tulee muuttumaan järisyttävällä tavalla , se ihana perhe voi olla myös ilman
tekopyhän papin lupaa ok

Minusta taas tuntuu, että "sellaiset" tapaukset ovat aivan tavallisia eli riippunee tämäkin millaisissa porukoissa pyörii.

Tapasin mieheni alle 2kymppisenä ja tiesin, että hän on se, jonka kanssa haluan elämäni jakaa, jonka haluan lasteni isäksi ja jonka kanssa vietän vanhuuteni. Näin on käynyt, yhteisiä vuosia takana yli 40. Totta kai vuosiin mahtuu kaikenlaista mutta en voisi kuvitella olevani kenenkään muun kanssa. Olemme hitsautuneet yhteen, emme kuitenkaan ole yksi vaan kumpikin omanlaisensa, ainutlaatuinen ihminen ja meillä molemmilla on myös sens. oma elämä ystävinemme ja harrastuksinemme.

Meillä on paljon lähipiirissa samankaltaisia pariskuntia eli ollaan oltu yhdessä useampi vuosikymmen ja yhä viihdytään yhdessä. On ihanaa seurata tällaisia pariskuntia ja kyllä aikuiset lapsemmekin usein hymyssä suin toteavat, että on kiva kun isä ja äiti kävelee vielä käsikädessä. No, tietenkin!

Olen ollut mieheni kanssa 16 vuotta. Uskon että olen jatkossakin koska on ihanan mies ja kohtelee hyvin. Juuri se kohtelu on sitä että haluaa olla miehen kanssa yhdessä. Arvostan miehessä että haluaa olla läsnä ja on aikaa minulle. Miehelläni on ollut aikaa minulle aina vaika joskus on joutunut venyään kun mies ollut töissä yölläkin mutta on korvannut sen sitten vapaalla olemalla kanssani.

Kyllä voi olla monta "ainoaa oikeaa" elämänkumppania. Minulla ainakin.

Jokaisella on oma tiensä ja löytääkö onnen vai onko suhde pelkästään kituuttamista kun ei tahdo jakaa omaisuuttaa! Varsinkin jos itsellä on metsää. Olen ollut saman kumppanin kanssa 45 vuotta.Kyllä siinä monia mutkia on käyty.

Mulla on.

Yli viisi vuotta yhdessä ja oon ihanan taivaissa edelleen kun hänen kanssaan.

Nurja puoli, etten minä ole hänelle se oikea😱

Eroamassa tämän tähden, vaikka itse rakastan.

Rankkaa on

Tapasin Tinderistä miehen vuosi sitten ja aloimme seurustella pian tapaamisen jälkeen. Mies avasi suunsa lähinnä silloin, kun hänelle tuli mieleen jokin epäkohta. Sovimme seurustelevamme, mutta hänen ajatuksensa olivat koko suhteen ajan jonkun toisen luona.

Sain kokea, että en ollut yhtä hyvä kuin suurin osa muista naisista. Näimme harvoin, lähinnä viikonloppuisin. Parisuhde oli pelkkää hengailua siihen asti, kunnes ei enää kiinnostanut. Muut naiset olivat aina parempia ja hänen tuli kertoa se ääneen. Mies otti toisesta mielellään huonoja kuvia ja nauroi mielessään seurustelukumppanilleen monissa asioissa.

Miehen sukulaiset ja tuttavat yhdessä savustivat seurustelukumppanin ulos. Ja tekivät sen mielellään. Jopa työpaikalla muut työntekijät osallistuivat seurustelukumppanin tekemiseksi mustasukkaiseksi tahallaan.

Mielestäni miehellä ei oikein ollut käsitystä parisuhteen luonteesta. Hän koki, että hänellä oli vaikeuksia muodostaa ajatuksiaan lauseiksi tai puhua asioista. Kehuminen tai positiivisten asioiden kertominen olivat hänestä teeskentelyä. Harvinaisen itsepäinen tapaus, joka pyöritteli asioita mielessään. Ei kai oikein ymmärtänyt, mikä parisuhde on.

Kirjoitti jopa WhatsApp-viestit niin, että kun sieltä poisti omat viestit, jäljelle jääneet oli muotoiltu siihen tapaan, että ne oli kirjoitettu lähinnä seuraavalle (seuraavaa ajatellen). Jakoi (valikoi) jopa omakirjoittamiani viestejä samaan keskusteluun niin, että seuraava saisi lukea ne enkä voisi itse poistaa niitä jälkikäteen. Niin sanotusti voidaan sanoa, että hän oli päättänyt päättää suhteen jo aikoja sitten, mutta teki parisuhteesta lähinnä ajanvietettä itselleen siihen asti, että viitsisi valita seuraavan ehdokkaan Tinderistä. Todennäköisesti hänellä on samat ajatukset seuraavastakin ihmisestä, jonka tapaa. Olin kuulemma uusi ennätys hänelle hänen parisuhteensa kestossa: yksi vuosi.

Näiden 54:n yhteisen vuoden aikana en ole epäillyt hetkeäkään, ettenkö onnistunut parinmuodostuksessa.
Siitä huolimatta, että nyt tämä syksy on tuonut yhden oleellisen ja peruuttamattoman muutoksen intiimielämämme niin sekään ei horjuta käsitystäni.
Olen hyvilläni, että täysipainoista elämää riitti näinkin pitkälle.

En tiedä, onko kumppanini elämäni rakkaus. Hän on kuitenkin juuri oikea ihminen tähän hetkeen.