Mikä tulevaisuus musiikilla on? Minkälaista musiikkia tulevat sukupolvet kuuntelevat? Kuuntelevatko tulevat sukupolvet enää entisten aikojen musiikin tekijöiden ja laulajien musiikkia?Onko tulevaisuudessa enää musiikintekijöitä ja esittäjiä? Haluaako ihmiset tulevaisuudessa kuunnella musiikkinsa eniten levyiltä vai netistä vai mistä? Itse kannatan perinteisiä LP-levyjä (itse en omista älppäreitä enkä levysoitinta, vaikka kannatan sellaisia) ja CD-levyjä, mutta kannatan myös esim. Youtubea, josta itse suurimmaksi osaksi kuuntelen musiikkini (ainakin tällä hetkellä).
Miten suhtaudut musiikkiin sen kuuntelijana? Oletko intohimoinen musiikin kuuntelija, joka ottaa selville kuuntelemastaan artistista tai bändistä ja kuuntelemastaan musiikin lajista asioita vai onko musiikki sinulle vain taustahälinää? Osaatko antaa musiikille arvoa, esim. entisten aikojen musiikin tekijöille ja esittäjille? Onko musiikki kuoleva laji? Tarvitsemmeko me ihmiset ylipäätään musiikkia? Kun tv tuli ja alkoi yleistyä ja ihmiset siirtyivät radion ääreltä ruultujen eteen, oliko se ensimmäinen askel kohti musiikin kuolemaa? Onko radio jäänyt alakynteen? Entä erilaiset muut musiikkimediat kuten eri musiikkilehdet?
Voit kertoa vapaasti mielipiteitäsi aiheesta.
Musiikin tulevaisuus
1
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Tulevaisuutta vaikea ennustaa. LP:n ja kasettien kysyntä kasvanut jonkin verran viime aikoina, ja ostajien joukossa myös nuoria. Eli kyllä vanhat ääniteformaatit myyvät edelleen. Itseltäni (-70 luvulla syntyneenä) löytyy pieni kokoelma kaikkia c-kasettia, LP levyjä ja CD:tä, sekä myös mp3 musaa tietokoneelta.
Tietysti jos ajattelee ympäristön näkökulmasta niin kaikkein vähiten luontoa kuormittava formaatti on digitaalinen mp3/mp4 musiikki, josta ei synny mitään fyysistä ongelmajätettä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611179- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että327659- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116626- 51618
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 93600
- 75576
- 56564
