Satutettu ja loukattu liian paljon.

Anonyymi

Älä siis millään tavoin lähesty sellaista henkilöä. Anna silloin olla sekä hyvässä että pahassa. Toista ei voi enää alemmaksi polkea.
Rikki on eikä koskaan korjaannu entiselleen. 😢

30

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Höpö höpö. Ihminen, jota on satutettu ja loukattu paljon, oppii kokemastaan ja tulee vain entistä vahvemmaksi ja viisaammaksi. Ja kun kattelee väliin peiliin eikä katkeroidu niin aika kultaa muistot ja elämä tuo kaikkea hyvää eteen. Ehkäpä tällaiset ihmiset huokuukin jotain voimakkaampaa eikä moni uskallakaan lähteä lähestymään. Ja monen ei kannatakaan.

      • Anonyymi

        Vai niin. Minä en ainakaan jaksa loputtomiin kokea satuttamista. Eikä onneksi tarvitsekkaan.

      • Anonyymi

        Oletko ihan terve tommosella ajatuksella. Ei ihmisiä kouluteta tuommoisilla negatiivisilla sattumuksilla. Kaikille ihmisille tulee niitä ihan muutoinkin elämässä vastaan, osalle hyvin paljonkin. Se mikä ei tapa ei todellakaan vahvista vaan rikkoo. Ihmisillä on elämässä muutoinkin monesti ihan tarpeeksi kestämistä. Luin muuten jostain, että ihmiset tulevat herkimmin onnellisemmaksi tehdessään hyviä tekoja toisille.

      • Anonyymi

        "Kärsi, kärsi kirkkaamman kruunun saat..." hevonpaskaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko ihan terve tommosella ajatuksella. Ei ihmisiä kouluteta tuommoisilla negatiivisilla sattumuksilla. Kaikille ihmisille tulee niitä ihan muutoinkin elämässä vastaan, osalle hyvin paljonkin. Se mikä ei tapa ei todellakaan vahvista vaan rikkoo. Ihmisillä on elämässä muutoinkin monesti ihan tarpeeksi kestämistä. Luin muuten jostain, että ihmiset tulevat herkimmin onnellisemmaksi tehdessään hyviä tekoja toisille.

        Teksti oli ihan omasta elämästäni ja kokemastani. Ja toivon, että muutkin osaisivat vastoinkäymiset, surut, tuskat, ikävät ajan myötä kääntää vahvuuksiksi.

        Joskus ei kyse siitä etteikö osaisi, vaan siitä että on kertakaikkiaan peruuttamattomasti rikki. Ootko kuullu vaikka särkyneen sydämen oireyhtymästä? Ihan todellinen tila, johon etenkin naiset menehtyy.

        Lisäys: toki jokainen pyrkii toimimaan niinkuin kuvailit, mutta entä jos on joutunut aloittamaan kaiken alusta ei kerran, ei kahden vaan useammin. Joskus tapahtuu hallitsemattomia, kamalia asioita joista ei selviä. Voi silti löytää tasapainon ja rauhan elämäänsä, mutta esim.rakkauselämä on voinut kadota ulottuvilta lopuksi ikää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko ihan terve tommosella ajatuksella. Ei ihmisiä kouluteta tuommoisilla negatiivisilla sattumuksilla. Kaikille ihmisille tulee niitä ihan muutoinkin elämässä vastaan, osalle hyvin paljonkin. Se mikä ei tapa ei todellakaan vahvista vaan rikkoo. Ihmisillä on elämässä muutoinkin monesti ihan tarpeeksi kestämistä. Luin muuten jostain, että ihmiset tulevat herkimmin onnellisemmaksi tehdessään hyviä tekoja toisille.

        Ei jatkuvat vastoinkäymiset kouluta, niihin väsyy. Kun jaksaa auttaa niin se tekee onnellisemmaksi.

    • Anonyymi

      Mielenkiintoisia kommentteja... Tarkoitukseni oli vain valaista, että sitä haluaa olla yksin eikä halua päästää ketään lähelleen... Ne on vain ne tietyt jotka voi tulla liki...
      Koskaan ei saisi hajottaa toista ainakaan tahallisesti! Mihinkään suhteeseen ei enää koskaan ole haluja missään muodossa..
      Aloittajalta

      Hyvää yötä

      • Anonyymi

        Juu, juu ja ens vuonna uusi "ihana ja rakas". Noin se menee vaikka nyt sanot ettei koskaan. Ihmisen mieli on jännä kapistus. Se korjaa ite ittensä

      • Anonyymi

        Itse monet kerrat aloittaneena kaiken alusta uudelleen ja uudelleen ja ihan kaikkea kokeneena laidasta laitaan en kuitenkaan usko tuohon "ei koskaan". En vain usko. Ja se usko täytyy lähteä itsestä sisältä. Toivon, että pääset siihen vaikka nyt tuntuisi miltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, juu ja ens vuonna uusi "ihana ja rakas". Noin se menee vaikka nyt sanot ettei koskaan. Ihmisen mieli on jännä kapistus. Se korjaa ite ittensä

        Ei omassa tapauksessa. Kyse on vakavista asioista ja ei ole jaksamista eikä halua. Suojamuuri ei murru. Kaikkia asioita ei pysty korjata.
        Aloittajalta

      • Anonyymi

        Sama homma. Tietoinen päätös, helpotti ja on pitänyt, eipä tuota edes vaikeuksia. Seksiä joskus otan joltain satunnaiselta. Romanttiset jutut on mun kohdalta ohi, ollut jo vuosia:)

        Kannattaa sitten tehdä sille toiselle selväksi myös heti, jos on päästänyt itsensä tuolla tavoin kylmettymään. Eikä sitten lupailla mitään, jotta saa koukutettua ja mahdollisesti maksimaalisen ilon ja hyödyn toisesta irti.

        Kaikki kun ei vaan halua ajatella noin, eivätkä ole kylmettyneet tai päästäneet sydämeen katkeruutta. Itse ainakin haluan säilyttää oman sisäisen "pikkuprinsessani" ja pitää ovet avoinna, jos rakkaus haluaa tulla vielä elämääni.

        On kyllä kaveripiirissäkin noin ajattelevia. Että pelataan vaan vähän joka suuntaan ja varotaan "polttamasta näppejä". Että ei enää uskota edes mihinkään parempaan tsäänssiin. Vaikka ainahan se olisi olemassa jos olisi valmis vähän miettimään mitkähän syyt ovat ajaneet aina niiden "väärien" ihmisten pariin. Peiliin voi katsoa. Tuntuu hiukan surulliselta ja niin ehdottomalta itsensä tuomitsemiselta yksinäisyyteen, että ihminen kovettuu sillä tavoin. Suojata voi itseään silti, vaikka säilyttää sen romantikon siellä sydämessä.

        Mä oon jo iäkäs, älä huoli:) En ole mitenkään kylmettänyt itseäni enkä pelaa miehillä. Kaikki hyvin:)

        Kiitos nyt kuitenkin kun yritit terapioida😂Tämä on puhkipohdittu, tietoinen päätös. Toivotaan että saat säilyttää illuusiosi mahdollisimman pitkään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä oon jo iäkäs, älä huoli:) En ole mitenkään kylmettänyt itseäni enkä pelaa miehillä. Kaikki hyvin:)

        Ei minulla mitään illuusioita ole. En vaan ajattele niin kuin sinä, enkä yritä ketään terapoida. Kerroin vain toisenlaisesta tavastani ajatella ja asennoitua elämään. Ja tämä sopii minulle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minulla mitään illuusioita ole. En vaan ajattele niin kuin sinä, enkä yritä ketään terapoida. Kerroin vain toisenlaisesta tavastani ajatella ja asennoitua elämään. Ja tämä sopii minulle.

        Ja minun kirjoitukseni oli vain tuo 00:25. Jos olet päättänyt, ettet voi korjaantua, niin todennäköisesti toteutat itse omaa päätöstäsi. Ihmisellä on valtaa vaikuttaa omaan tervehtymiseen. Ja tiedän kyllä mistä puhun, olen rypenyt aika syvissä vesissä itsekin. En vain halua sulkea ovia itseltäni. Ei siinä mitään naiivia ole tai illuusioita.

        Oi älä kuvittele ettenkö tuota kaikkea tietäisi ja vielä enemmänkin. Alentuva suhtautumisesi on vastenmielistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja minun kirjoitukseni oli vain tuo 00:25. Jos olet päättänyt, ettet voi korjaantua, niin todennäköisesti toteutat itse omaa päätöstäsi. Ihmisellä on valtaa vaikuttaa omaan tervehtymiseen. Ja tiedän kyllä mistä puhun, olen rypenyt aika syvissä vesissä itsekin. En vain halua sulkea ovia itseltäni. Ei siinä mitään naiivia ole tai illuusioita.

        Hei 01:30, tiedän et yrität vaan auttaa jotain tuntematonta mutta kun nää kädet korvilla lällättävät narsitit on päättäneet että heitä ei enää rikota niin asia on niin. Pelkurit on sellaisia ihmisiä jotka häviää yhden tappelun elämässään ja sen jälkeen pitävät mielipiteensä ominaan.

        Anteeksi mitä nämä narsistit on päättäneet? 😅 Oletkohan sinä mies se narsku kuiteski tässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei 01:30, tiedän et yrität vaan auttaa jotain tuntematonta mutta kun nää kädet korvilla lällättävät narsitit on päättäneet että heitä ei enää rikota niin asia on niin. Pelkurit on sellaisia ihmisiä jotka häviää yhden tappelun elämässään ja sen jälkeen pitävät mielipiteensä ominaan.

        Ja mistä tappelusta ja häviämisestä puhut, voi voi eikö ketään mies kiinnostakaan ahkera huseeraamisesi ja tuhoamisvimmasi, tunnustustako pitäisi saada vai? Vuoden kilupääpatsas vai mikä se olisi😏

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Puhua unohtui paskan edestä, kys

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Ihan nainen olen, oon vaan keskivertoa älykkäämpi, niin naiset usein luulee tekstin perusteella mieheksi. Eli älä suotta soimaa itseäsi, et ole ainoa joka on erehtynyt:)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei 01:30, tiedän et yrität vaan auttaa jotain tuntematonta mutta kun nää kädet korvilla lällättävät narsitit on päättäneet että heitä ei enää rikota niin asia on niin. Pelkurit on sellaisia ihmisiä jotka häviää yhden tappelun elämässään ja sen jälkeen pitävät mielipiteensä ominaan.

        Älä ala selvännäkijäksi, niin meni monella tapaa metsään sun oivaltava analyysi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä ala selvännäkijäksi, niin meni monella tapaa metsään sun oivaltava analyysi.

        Älä ala sinäkään, sillä olet ulkona kuin havupallo. Ei ole minun kommentti, vaan trollaajan, mutta en edes halua tietää sitä, mikä tässä sinua resonoi vastaamaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan nainen olen, oon vaan keskivertoa älykkäämpi, niin naiset usein luulee tekstin perusteella mieheksi. Eli älä suotta soimaa itseäsi, et ole ainoa joka on erehtynyt:)

        Vain mies kehuu toista esittäen omaa sukupuoltaan noin räikeällä ja säälittävällä tavalla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vain mies kehuu toista esittäen omaa sukupuoltaan noin räikeällä ja säälittävällä tavalla...

        Jatkan, olet mies harvinaisen nolo ihminen.

    • Anonyymi

      Kaikki olemme yksilöitä. Toisen tyly käytös on hyvä ymmärtää niin, että etäisyyden otto silloin mielekästä. Silloin parempi antaa toiselle tilaa olla. Siirtää aloitteen teko toiselle tai unohtaa vaan. Oma kokemukseni tällainen. Vaikea ymmärtää totuutta, joka ei mieleen ja satuttaa henkisesti itseä, mutta pakko hyväksyä.

      Itse aiemmin ajatellut toisin, olettanut toisen kohtaamiset toisen mielihalun muutokseksi ja mielen muuttumiseksi myönteisemmäksi välillämme. Olettanut näin, kun pitkän tauon jälkeen kohtaamiset lisääntyneet, väärässä ollut tämän olettamukseni kanssa. Halu uskoa hyvään on ollut itsellä ainakin väärä yhdessä tapauksessa.

    • Anonyymi

      Vähän samat ajatukset. Kannattaa hakeutua sellaisten seuraan, jotka kohtelevat sinua hyvin, arvostavat ja kunnioittavat sinua. Sellaisten seuraan, jotka ovat tervepersoonaisia. Luonnehäiriöisten kanssa ei kannata heilua, jos heillä ei mitään ymmärrystä tehdä täyskäännöstä ja nöyrtyä ja ymmärtää muutoksen tarvetta. Voimia!
      https://www.youtube.com/watch?v=Yb8r3ZZAQx4

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4486
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3615
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1911
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1818
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1485
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1031
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      970
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      922
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe