Brokeback Reindeer

Brokeback Raindeer



Talven tuntu leijaili männikössä aamuöisin, ja sarastuksen kohdalla siitä oli jäljellä vain sormenjäljet havunneulasissa ja kaikkialla lojuvissa männynkävyissä. Huurretta. Helmeilevä ja kimaltava huurre päällysti kaiken mahdollisen tarkalla kädellään. Ei virheen virhettä.
Joki solisi hiljalleen uomassaan ja huuhteli pyöreitä pohjakiviä kuin äiti rakasta lastaan. Kaukaiset vuoret kylpivät jo nousevassa, oranssissa aamun valossa, eikä taivaalla näkynyt pilven pilveä. Syvänsininen kupu yllämme tuntui loputtomalta, pohjattomalta tai mittaamattomalta. Maisema oli suurten sanojen maisema. Se syntyi suurista asioista, jotka ylittivät ihmiskyvyt ne hahmottaa. Olimme kuin luojan kämmenellä, ja siellä hänen suurissa, valoisissa saleissa, Thymallus ja minä.

Huolimatta siitä että me ihmiset tulimme toimeen varsin hyvin keskenämme, niin ratsumme taas eivät. Minun hevoseni ei voinut sietää Thymalluksen poroa, joka taas piti Funeaun hevosta yliarvostettuna hienostotammana etelän maalämmitetyistä talleista ja tarkkaan harkituista ruokavalioista. Kun Funeaun tamma oli kertonut Thymalluksen porolle käyvänsä hiotuttamassa viikoittain kavionsa keskikaupungilla, Thymalluksen poro oli kuolla ähkyn tapaiseen nauruunsa, joka muistutti sairaskohtausta.
Funeaun tamma ei pitänyt Tyhmalluksen poroa kovinkaan mielenkiintoisena keskustelukumppanina, vaan eräänlaisena takkuisena rasitteena muuten miellyttävissä ja seesteisissä maisemissa, joissa tamma ei kuitenkaan sen kauempaa tulisi viihtymään, sillä jäkälää rantakivistä hampailla järsivistä luontoeläimissä, siis poroissa, ei silmä ensi hämmennystä pidemmälle jaksanut elellä. Lisäksi poro maiskutti, röyhtäili ja piereskeli. Funeun tamma luki iltaisin Baudelairen runoja, kun taas Thymalluksen poro söi kirjoja. Tämä tällainen meno oli ristiriitojen ja ilmiriitojen tie tai polku, Funeaun tamma ajatteli.

Thymalluksen poro taas ei ajatellut mitään, sillä kaikki oli sen mielestä ajateltu jo valmiiksi.


(hirn)