Olin vakityössä yli 15 vuotta, vuoteen 2000 asti. Työn ohessa lähdin perustamaan yritysoimintaa 1990-luvun alussa. Tavoitteena työpaikkoja läheisille, jotka toimintaa pyörittäisivät, sekä kotiseudun kehittäminen. Iski lama ja konkursi. Velkaa jäi satoja tuhansia markkoja koron nakuttaessa pysyvästi n. 20 %. Vain lottovoitto olisi pelastanut.
Maksimaalinen ulosotto palkasta alkoi 1990-luvun puolivälissä. Voudin kirjeet yksiselitteisiä. Jos velkoja ei makseta, tai niistä ei sovita velkojien kanssa, on ulosotto ainut tie niiden hoidossa. Velkojat vaativat niin paljon, ettei raha riittänyt alkuunkaan, eikä veloista voinut sopia. Voudin informaatio oli muotoiltu niin, ettei tullut mieleenkään olevan mahdollista olla jokin toinen tie, joka pelastaisi velkahelvetistä. Ulosotto jatkui ja jatkui.
Kun työ päättyi v. 2000, oli vouti ulosmitannut palkoistani todella paljon 5 vuoden aikana, mutta velkaa oli tullut lisää rutkasti. Tuntui kuin olisin teljettynä pimeään luolaan ilman ulospääsyä. Vasta v. 2003 sain tietää velkajärjestelystä ja siitä, kuinka olisin päässyt siihen jo heti silloin kun ulosotto alkoi, jos vain olisin tiennyt sitä hakea. Olisin päässyt vapaaksi velkahelvetistä jo vuoden 1998 aikana. Elämäni olisi ollut koko ajan elämisen arvoista täyttä elämää, mitä se todellaakaan ei ole ollut.
Mielestäni ainut syy miksi vouti ei vahingossakaan vihjaissut velkajärjestelystä, on ääretön ahneus ja häikäilemättömyys. Hän tiesi että kun saan vakityöstä säännöllistä palkkaa, voi hän lypsää siitä provisioita hyvällä tuurilla ties kuinka kauan. Hän halusi itselleen taloudellista hyötyä minua kohdanneen katastrofin avulla, piittamatta lainkaan millaista tuhoa ahneutensa minulle aiheutti. Hän sai ulosmittausprovisioita yhteensä kukaties yli kymmenen tuhatta markkaa.
Synkimpinä vuosina alkoholi houkutteli yhä enemmän mukaan unohtamaan todellisuutta. Elämän päättäminen oman käden kautta oli ajatus jota ei voinut pitää loitolla ainutta päivää. Mikä tahansa muu sattoi unohtua, mutta sen muisti aina herätessä, kun se tuli uniinkin. Kylmä rauta kävi kitalaessa muutaman kerran, mutta luonto petti.
Se mikä tässä yhä tänäänkin elämänlaatua paljon heikentävässä velkahelvettikurimuksessa on olennaista, on ymmrätää, kuinka tämäkin vouti on juuri niitä tyypillisiä kokoomuslaisia, jollaisia on kaikkialla virkakoneistoissa. Poliisin johdossa, Business Finlandissa, Oikeuslaitoksen johtavilla paikoilla jne. Heille oman edun tavoittelu keinoja kaihtamatta, muille aiheutetuista kärsimyksistä ja tuhoista piittamatta, on elämän tarkoitus.
Näin kokoomuslainen vouti tuhosi elämäni.
8
81
Vastaukset
- Anonyymi
Porvari ottaa sen mikä on huonosti kiinni.
- Anonyymi
Sanoi jo aikoinaan S. Väinämö Nyrwistö.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoi jo aikoinaan S. Väinämö Nyrwistö.
yleinen maan tapa
- Anonyymi
Riistäjät täällä on vallassa ja niiden lakeijat tekee lait ja päätökset homman laiilistamiseksi, moraalista ei ole tietoakaan.
Äänestämälläkään ei voi asiaan vaikuttaa. - Anonyymi
Vilpitön hatunnosto aloittajalle, että jaksoit kamppailla noin vaikean ajan läpi - moni olisi siinä asemassa murtunut.
Nyt sinua ei enää murra mikään kyykyttäjä. Kaikkea hyvää elämääsi. - Anonyymi
Voi se vouti olla demari tai kepuli tai mikä tahansa. Viranomainen elää omissa maailmoissaan ilman vastuuta eikä tavallisella kansalaisella ole juurikaan oikeusturvaa, paremminkin lainsuojaton. Viranomaisissakin voi olla rikollisia.
80 luvulla pankkien lainanantoa niinsanotusti vapautettiin, valuuttasäädöksiä helpotettiin, velkavankeus ja irtolaisuus kumottiin. Pankit jako koko 80 luvun kasinotalouden aikana tiskinalta rahaa omille sopiville tahoilleen ja pankkien omat ekonomistit järkkäili tilinpäätökset näyttämään todella upeilta.
90 luvulla ne bileet sitten loppui eikä pankit pystyneet enää peittelemään omia rötöksiään. Pankkeihin tehtiin erityistilintarkastus ja koko kupru tuli ilmi. Säädettiin pankkituki ja kansa maksamaan. Vakuuteltiin ettei tule devalvaatiota ja seuraavana päivänä vaan ilmoitusluontoisesti kerrottiin markka devalvoitu ja jättetty "kellumaan". Lainojen ja varsinkin ulkolaisten luottojen korot ja kustannukset nousivat niin korkeiksi ettei niitä kukaan enää pystynyt maksamaan.
80-90 lukujen tunnetuimpia poliittisia "kasino-lamataiteilijoita" olivat mm. Niinistö, Aho, Lipponen, Viinanen, Halonen, Pekkarinen, Liikanen... Näitähän riittää ja osa taiteilee edelleen, osa poistunut keskuudestamme.
2000 luvulle tultaessa alkoi sitten uudet velkabileet EU:n merkeissä ja uusina "taitelijoina" estraadille ilmestyi mm. Katainen, Stubb, Vanhanen, Sipilä, Berner...ym.
Kun kansalta ulkoistetaan työpaikat ja ansiomahdollisuudet ulkomaille, ei jäljelle jää muuta kuin velkaa ja leipäjonot. Leipäjonojen pituus mitataan kilometreissä, velkojen määrä ei kannata enää edes ajatella. Suomessa on ulosotossa jo arviolta n. 500 000 suomen kansalaista. Nuoriso voi pahoin, vanhukset voivat pahoin...yrittäjät, palkkatyölaiset, työttömät - monet kusessa. Tämä ei edusta länsimaista hyvinvointiyhteiskuntaa.
Sitä mukaan, kun kansa on köyhtynyt, on parrasvalojen "rälssikerho" vaurastunut. Tunnetuin heistä on ehkä tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Rikas vanha ukko Salosta. Asuu Helsingissä loisteliaasti kuin kuninkaat rouva Haukion kanssa. Rahaa tulee joka suunnalta eikä mikään maksa mitään. Mitään ei ole koskaan yhteiskunnan hyväksi tehnyt. Päinvastoin, yhteiskunta on tehnyt kaiken Saulin ja hänen "rälssikerhonsa" hyväksi. Kansa seisoo leipäjonoissa.
"Näin kokoomuslainen vouti tuhosi elämäni". Tulee väkisinkin miettineeksi keitä nämä "taitelijat" oikeasti ovat, keitä heidän taustavoimansa ovat ja mikä tämän toiminnan tarkoitus itse asiassa on. Talouden romuttaminen, kansan tuhoaminen... "Mitähän tästä kaikesta seuraa".
Aloittaja on ilmeisesti 90 luvun lama-aikoina velkaantunut ja onneksi viimeinkin päässyt kuiville. 2000 luvun ylivelkaantuneet tai ylivelkaannutetut eivät tule koskaan pääsemään kuiville ja mitä witun väliä sillä oikeestaan on.
Kaiken muun "taitelijat" uskaltavat viedä paitsi viinan ja tupakin. Jos ne kielletään ja poistetaan, katoaa niin taiteilijat kuin yleisökin. Lopullisesti.- Anonyymi
Samat voimat järjestivät Suomen taloudelliseen ahdinkoon sitomalla markan EMU:un. Myöhemmin tämä farssi tuli päätökseensä kun Suomi ilman kansanäänestystä hylkäsi ylimielisesti oman valuuttansa ja lähti euroon. Rahan valta keskittyy euroopaassa EKP:hen ja sen lakeijat mellastavat vapaasti aiheuttaen tuhoaan ja taloudellista ahdinkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samat voimat järjestivät Suomen taloudelliseen ahdinkoon sitomalla markan EMU:un. Myöhemmin tämä farssi tuli päätökseensä kun Suomi ilman kansanäänestystä hylkäsi ylimielisesti oman valuuttansa ja lähti euroon. Rahan valta keskittyy euroopaassa EKP:hen ja sen lakeijat mellastavat vapaasti aiheuttaen tuhoaan ja taloudellista ahdinkoa.
eu on cccp:n päivitetty versio
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2724486Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673615Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621911Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261818Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991485Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341031Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18970en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va122922Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235883