Eikö kukaan täällä välitä oikeuksistaan

Miten tähän on päädytty? Aivopesu on toiminut. Ihmiset pelkäävät, niin että he toivovat itselleen lisää rajoituksia ja kyttäävät toisiaan. Kaikki erilaiset mielipiteet leimataan salaliittoteoreetikoiksi. Tiede vaiennetaan valeilla.
Olenko ainoa joka osaa ajatella?
43<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Kuolemantapauset ovat aina ikäviä, mutta nyt Korona ei ole tappanut yhtään enempää kuin kausi-influessat. Valehtelulle ja pelottelulle on tehtävä jotakin ja nopesti. Noiden tartuntalukujen julkaiseminen on täysin rikollista, syylliset loppuikäsi vankilaan.

Äänestä
  • THL sivuilla löytyy tilastot, aika pientä on koronan tuhot, pelottelu sen sijaan suurta. Suomen pienet tartuntaluvut johtuvat siitä että meillä on vähemmän ulkomaalaistaustaisia kuin muualla kunten Islannissa.

    Äänestä

Virukset eivät tee mitään aaltoja, nyt on influessakausi. Tämän paskan vastustaminen luulisi yhdistävän kaikki, jotka osaavat ajatella.

Äänestä

Lähdetään+siitä,+että+kaikki+valehtelee.+Suomessa+ei+taida+olla+enää+ainuttakaan+oikeaa+lääkäriä.+Ne+kaikki+pitelee+nyt+palleistaan+kiinni.+sote+on+kansalle+helvettiä,+toivon+että+se+syövyttää+myös+sairaan+epäpätevän+lääkärikunnan.Poliitikoista+80%+on+virkaansa+täysin+vääriä.Ollaan+dystopiassa,+pahemmassa+kuin+kommunistinen+helvetti,Saksa,+brysselin+kylvämä+pelkokampanja.+TÄÄ+kaikki+-+on+saksan+sielun+kuva.+miksi+kukaan+kuvitteli+siitä+mitään+parempaa?

Äänestä
  • Kähdetään siintä että elät keinotodellisuudessa jonka piireistä roppu palanut tai tarkoituksella lisätty rokkia koneeseen. Tuo politiikasta maininta pisti silmää myös, tässä keinotodellisuudessa onkin merkillinen toiminta malli, tehdään sataa miljardia velkaa jota hoitelee "kolmassektorin" kovapalkaiset palkkioiset virkamiehet, erinäisineen korvauksineen 3000 -50 000 euroa kkk. 3000 on opiskelija virkaatekevän palkka. Mussutetaan velkaa kuin pellossa mämmiä piimää, hurvitellaan heinikossa. Lopputulos, määä määää antakaa velka anteeksi, mää määää ei meillä ole kykenevyyttä maksaa velkoja pois. Ok, nollataan velka.

    Kolmassektori tyytyväisenä röyh ! Uutta velkaa tekemään koroilla elämään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kähdetään siintä että elät keinotodellisuudessa jonka piireistä roppu palanut tai tarkoituksella lisätty rokkia koneeseen. Tuo politiikasta maininta pisti silmää myös, tässä keinotodellisuudessa onkin merkillinen toiminta malli, tehdään sataa miljardia velkaa jota hoitelee "kolmassektorin" kovapalkaiset palkkioiset virkamiehet, erinäisineen korvauksineen 3000 -50 000 euroa kkk. 3000 on opiskelija virkaatekevän palkka. Mussutetaan velkaa kuin pellossa mämmiä piimää, hurvitellaan heinikossa. Lopputulos, määä määää antakaa velka anteeksi, mää määää ei meillä ole kykenevyyttä maksaa velkoja pois. Ok, nollataan velka.

    Poliitikot ja virkamiehet varasti valtioiden vallan ja varallisuuden.

    Vuosia maininnut sinne tänne Veikkauksen hallintoelimien palkkausta mut sivuseikaa, ei ketään kiinnosta vaan päinvastoin jaetun huomion täytyis saada pelaajien rahoja lakimuutoksilla yhä enemmin 😄 😄

    Kaikkia vaan naurattaa sun mainitas Veikkauksen hallintoelimien palkoista. Kolmassektori vaan hou hou hou 🎅 velat pian anteeksi annetaan on riemun raikkahin aika 🎅

    Äänestä

Testiestä+tulee+yli+90%+vääriä+positiivisia+tuloksia.+Nämä+luvut+eivät+merkitse+mitään.+Oirettomat+positiiviset+eivät+tartuta+ketään.Covidiin+tappaa+valitettavasti+heikkokuntoisia,+kuten+muutkin+kausi-influenssat+ja+nyt+on+ifluessa+kausi.Maskit+eivät+auta+viruksiin+ja+maskeja+ei+pidä+käyttää+epä-steriilissä+ympäristössä,+niistä+muuten+vain+haittaa.Media+ja+poliitikot+elävät+pelottelulla,+muutoin+he+ovat+hyödyttömiä.Totuus+ja+tiede+on+raiskattu+valeilla.

Äänestä
  • Valtamedia, julkaisee propagandan mukaisesti vain heikennettyjä vastaväitteitä, tyyliin: ”Tunnettu salaliittoteoreetikko sanoo, että koronasta parantuu halauksella.”

    Äänestä

  • En kirjoittais ihan noinkaan,
    koska on ihmisiä
    joilla on elinikäiset vauriot taudista ja
    suomalaiset puoskarit eivät
    osaa auttaa siinäkään.

    Kuten ei missään muussakaan.

    Epäilen vahvasti lääkiksen todituksia, lääkäreiden oikeaa pätevyyttä

    mikä järvinen on? Virkamies, palkkaa nostava virkamies.
    Jos sen tuuppaa pois, kitä tulee tilalle?
    joku yhtä kamala.

    Äänestä

  • Tuo on qanon-paskaa.

    Testeissä tulee vääriä negatiivisia, mutta ei juuri lainkaan vääriä positiivisia. "Väärät positiviiviset" ovat yleensä tapauksia, jossa henilöllä on jo ollut ja parantunut lievä korona ja limakalvolta löytyy vielä sen verran viruksen rna-pätkiä että testi reagoi.

    Erityisesti epidemian alkuajoilta tunnetaan useita "supertrtuttajia", jotka täysin tai lähes oireettomana kulkivat levittämässä koronaa hyvin tehokkaasti. Myös oireeton voi tartuttaa. Lisäksi vaikka oireita tulee myöhemmin, niin jo ennen oireita koronan saanut on kykenevä tartuttamaan.

    Suomessa nuorin sairaalassa oleva koronapotilas on 27-vuotias. Hengityskoneisiin on joutunut useit nelikymppisiä. Hengityskoneeseen joutuneiden toipuminen voi vielä kuukausia tai jopa puoli vuotta.

    Maskit on muita varten. Ne vähentävät "maskatun" todennäköisyyttä tartuttaa muita. On idioottimaista kuvitella, että torjuntakeinot ovat joko hyödyttömiä tai täydellisiä. Useat ovat slltä väliltä. Riittääkö 1,5 metrin turvaväli kassajonossa? Ehkä riittää ehkä ei, mutta 1,5 metrin turvaväli laskee tartuntatodennäköisyyden murto-osaan siitä, mitä se on 0,5 metrin turvavälillä.

    Kaltaisesi disinformaation levittäjät saavat jotain sairasta nautintoa siitä, jos saavat kusetettua muita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on qanon-paskaa.

    Makit eivät suojaa edes muita ja oireettomat eivät tartuta ketään. Kysyttäävää?

    Portugalilainen+tuomioistuin+teki+tieteellisten+tosiasioiden+perusteella+oikean+päätöksen.+Covid-19+PCR+testi+on+97%+epäluotettava:+https://www.rt.com/op-ed/507937-covid-pcr-test-fail/3+prosentin+todennäköisyys,+että+testi+on+oikeassa.+Olisiko+jo+aika+myöntää+tosiasiat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on qanon-paskaa.

    Testeissä tulee vääriä negatiivisia, mutta ei juuri lainkaan vääriä positiivisia. "Väärät positiviiviset" ovat yleensä tapauksia, jossa henilöllä on jo ollut ja parantunut lievä korona ja limakalvolta löytyy vielä sen verran viruksen rna-pätkiä että testi reagoi.

    Erityisesti epidemian alkuajoilta tunnetaan useita "supertrtuttajia", jotka täysin tai lähes oireettomana kulkivat levittämässä koronaa hyvin tehokkaasti. Myös oireeton voi tartuttaa. Lisäksi vaikka oireita tulee myöhemmin, niin jo ennen oireita koronan saanut on kykenevä tartuttamaan.

    Suomessa nuorin sairaalassa oleva koronapotilas on 27-vuotias. Hengityskoneisiin on joutunut useit nelikymppisiä. Hengityskoneeseen joutuneiden toipuminen voi vielä kuukausia tai jopa puoli vuotta.

    Maskit on muita varten. Ne vähentävät "maskatun" todennäköisyyttä tartuttaa muita. On idioottimaista kuvitella, että torjuntakeinot ovat joko hyödyttömiä tai täydellisiä. Useat ovat slltä väliltä. Riittääkö 1,5 metrin turvaväli kassajonossa? Ehkä riittää ehkä ei, mutta 1,5 metrin turvaväli laskee tartuntatodennäköisyyden murto-osaan siitä, mitä se on 0,5 metrin turvavälillä.

    Kaltaisesi disinformaation levittäjät saavat jotain sairasta nautintoa siitä, jos saavat kusetettua muita.

    Tämä kommentti kai poistettiin äsken asiattomana. Miksi? Lähde osoittaa matemaattisesti miten yliherkkä testi on.

    https://sebastianrushworth.com/2020/11/06/how-accurate-are-the-covid-tests/

    “Vaikka tauti (Covid-19) katoaisi maanpäältä, jokaista 1000 tehtyä testiä kohden tulisi 60 positiivista testitulosta.”

    Edes epidemiologien kanta maskeihin, ei vastaa nykyisiä uskomuksia. Jotkut uskaltavat vielä nykyisinkin puhua totta:

    https://www.zerohedge.com/political/worlds-top-epidemiologists-masks-dont-work.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämä kommentti kai poistettiin äsken asiattomana. Miksi? Lähde osoittaa matemaattisesti miten yliherkkä testi on.

    https://sebastianrushworth.com/2020/11/06/how-accurate-are-the-covid-tests/

    “Vaikka tauti (Covid-19) katoaisi maanpäältä, jokaista 1000 tehtyä testiä kohden tulisi 60 positiivista testitulosta.”

    Kiinassa on tehty >160 000 000 koronatestiä. Mitä siellä mielestäsi tehdään väärin, kun ovat saaneet vain 87 215 positiivista?

    Linkkisi mukaan kun niitä pitäisi olla 9 600 000 !!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valtamedia, julkaisee propagandan mukaisesti vain heikennettyjä vastaväitteitä, tyyliin: ”Tunnettu salaliittoteoreetikko sanoo, että koronasta parantuu halauksella.”

    Ei, kyllä Meksikon presidentin mukaan mahtava amuletti riittää suojaamaan koronalta.

    Äänestä

Välitän ja elän ihan normaalia arkea ilman naamareita.
Tosin kaupassa käydessä oikein tuntee sen jännittyneisyyden mikä ihmisistä huokuaa 🙄

Naamareiden myyjät tanssii nyt ilon tansseja kuten elektroniikka myyjät...
Nyt viedään samalla ihmisiä digiaikaan oikein nyrkillä 🙄
Helpompi seurata 👍

Äänestä

Olisi+olemassa+toimiva+lääke:Analysoitiin+132+tukimusta,+havaittiin,+että+Hydroksiklorokiini+auttaa+koronaan.https://hcqmeta.com/Kun+Hydroksiklorokiinia+käytetiin+taudin+varhaisessa+vaiheessa+100%+tutkimuksista+oli+HCQ:lla+positiivinen+vaikutus.Tuossa+yllä+mainitusssa+analyysissa+havaittiin,+että+monessa+analysoidussa+tutkimuksessa+oli+poikkeuksellisen+monessa+tavoitteena+saada+negatiivinen+tulos.Selkeästi+siis+liian+halpa+lääke.++Suomalainen+mediakin+on+uutisoinut+usesti+kieltiesesti+Hydroksiklorokiinista.+Esim:+https://yle.fi/uutiset/3-11383905Hyvin+on+pidetty+Suurten+Lääkeyhtiöiden+puolia.

Äänestä

Ranskassa jo perinteetkin velvoittavat:
https://twitter.com/ohboywhatashot/status/1332039716703793155

Nyt alan ymmärtämään miksi jengi radikalisoituu. Pitäisi vain muistaa, että maski-uskovainen, vähä älyinen henkilö ei ole tässä se vihollinen. Tämä meinaa minultakin unohtua.

Äänestä
  • Niin, noiden ranskalaisten pitäisi vielä lopettaa tuo maskien käyttö.

    Äänestä

  • mä en ole sun vähä- älyinen henkilö,
    mulle valehdellaan päin naamaa
    ihan joka paikassa.

    poliitikot, lääkärit, sote herrat, EU
    kaikki ne valhetelevat jotka ovat
    entisiä tukirakenteita

    Siihen eu pyrkii, yhteiskunnan sisäiseen romahdukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mä en ole sun vähä- älyinen henkilö,
    mulle valehdellaan päin naamaa
    ihan joka paikassa.

    poliitikot, lääkärit, sote herrat, EU
    kaikki ne valhetelevat jotka ovat
    entisiä tukirakenteita

    Siihen eu pyrkii, yhteiskunnan sisäiseen romahdukseen.

    Sä oletkin totuuden oikealla puolella

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sä oletkin totuuden oikealla puolella

    kenelle mä pelastan tätä?
    Lisää varastettavaa ”stubeille ja jykäkataisille”?

    milleniaalit eivät edes tajua miten aivopestyjä ne on.
    Ne ei ole eläny päivääkään vapaassa ja
    turvallisessa yhteiskunnassa, jossa
    ei tarvitse valehdella elääkseen.

    suuret ikäluokat syöttää niille kommunistista eu pascaa ainoana totuutena.
    Kaikki toisinajattelijat ovat populisteja ja ties mitä,

    korruptio on niin syvällä

    Äänestä

Tähän pätee vertaus:
Jos ajat moottoritietä ja sinusta tuntuu siltä, että kaikki muut ajavat väärään suuntaan, niin todennäköisesti kyse on siitä, että muut ajavat oikeaan suuntaan ja sinä väärään.

Äänestä
  • Tuntuu tosiaan, että muut ajavat väärään suuntaan. Mutta aina välilla tuollainen väärään suuntaan ajava pysähtyy ja myöntää, että hänkin kokee ajavansa väärään suuntaan. Mutta hän tekee niin koska muutkin ajavat noin.

    Äänestä

Politiikaa on taidetta, joka etsii onglemia, löytään ongelman vaikka sitä ei olsi, diagnosoi sen väärin ja sitten soveltaa siihen vääriä ratkaisuja.

Äänestä
  • Jopa WHO on julkaissut tohtori Ioannidisin tutkimuksen, jonka mukaan Covid-19 on huomattavasti vähemmän tappava kuin on aikaisemmin arvioitu.

    “Infection fatality rate of COVID-19 inferred from
    seroprevalence data”

    https://www.who.int/bulletin/online_first/BLT.20.265892.pdf

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jopa WHO on julkaissut tohtori Ioannidisin tutkimuksen, jonka mukaan Covid-19 on huomattavasti vähemmän tappava kuin on aikaisemmin arvioitu.

    “Infection fatality rate of COVID-19 inferred from
    seroprevalence data”

    https://www.who.int/bulletin/online_first/BLT.20.265892.pdf

    Kuin+aikaisemmin+luultu?Oli+kyllä+jo+viime+keväänä+kun+tieteellinen+arvio+tappavuudesta+(perustuen+Diamond+Princess+laivan+aineistoon)+liikkui+jossain+välillä+0-1+%+eli+noin+0,5%:n+korvilla.

    Äänestä

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16669577/jhu-sensuroi-oman-tutkimuksensa-joka-epayhteensopiva-covid-valeiden-kanssa

Johns Hopkins University sensuroi oman tutkimuksensa, joka selkeästi näytti toteen, että USA:n kokonaiskuolleisuus tänä vuonna on ollut normaali, Covid ei aiheuttanut lisäkuolemia.

https://twitter.com/JHUNewsLetter/status/1332100136152035330

Onneksi internet arkistoi kaiken sinne laitetun ja tutkimus on vielä löydettävissä:

https://web.archive.org/web/20201126163323/https://www.jhunewsletter.com/article/2020/11/a-closer-look-at-u-s-deaths-due-to-covid-19

Tämä jos mikä osoittaa kuinka pahasti tiede myy itseään ja millainen sensuri nyt vallitsee.

Äänestä

Kaikki aika menee kyttäämiseen, panikoimiseen, ahdistumiseen, masentumiseen, ilkeämieliseen juoruiluun ja työpaikkakiusaamiseen/savustamiseen joten ei millään ehdi tienata rahaa/opiskella tms. Joten rikkaat sen kuin rikastuu mitä köyhempää on kansa.

Äänestä

Parashan olisi jos kaikki välttäisi tartuntoja omatoimisesti, mutta kun niin ei ole, joudutaan valitettavasti kovempia rajoituksia laittamaan.

1Äänestä

Miten tähän on päädytty?

Joukkopsykoosi, samanlainen kuin on/oli #metoo sonnassa, ja johon nyös Hitlerin mahti ja valta perustui.

Äänestä

Anna joku todiste siitä että osaat ajatella.

Äänestä

Pelko blokkaa kaiken logiikan. Kuukausien jatkuva aivopesu joka tuutista on tehnyt tehtävänsä. Kansaan on käytetty monia taktiikoita: ensin rajoitetaan ja sitten höllätään. Tiedotusten ristiriitaisuus ja sekavuus, tahallaan. Tarkkaan mietitty operaatio.

Äänestä

Pelkokampanjalle pitäisi laittaa jarruja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Miten tähän on päädytty? Aivopesu on toiminut. Ihmiset pelkäävät, niin että he toivovat itselleen lisää rajoituksia ja kyttäävät toisiaan. Kaikki erilaiset mielipiteet leimataan salaliittoteoreetikoiksi. Tiede vaiennetaan valeilla.
Olenko ainoa joka osaa ajatella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu