Miesystävälleni on tullut tällainen ajatus. Jos en jää hänen luo yöksi (tai hän tule minun luo, mutta harvemmin näin päin haluaa) niin hänestä meidän on turha edes nähdä. Vielä pari kuukautta sitten sanoi, että riittää vaikka 15min, kunhan saa nähdä.
Olemme molemmat koronan takia jääneet työttömiksi joten aikaa nähdä on aamusta asti. Välillä totta kai jotain harrastemenoja/kavereita. Joten en ymmärrä, mistä tämä nyt on tullut? Olen yrittänyt kysellä, mutta hän suuttuu ja alkaa vain jankuttamaan ”turha nähdä ollenkaan jos vain pikaisesti ehtii nähdä, en ole mikään osa-aikainen poikaystävä”.
Ja me olemme viettäneetkin aikaa eniten niin, että ollaan yötä. Mutta minulle se ei oikein sovi niin hyvin miehen erilaisen rytmin takia, joten olen nyt nukkunut enemmän kotonani.
En tiedä mitä tällä hain, halusin kai purkaa turhautumista jonnekin. Nyt ei olla nähty viikkoon, kun miehestä on turha nähdä ”hetken” (pyysin nyt viimeksi syömään, lenkille ja katsoo leffaa, eli aikalailla koko päivän aktiviteettia, mutta en erikseen sitten maininnut, että näiden jälkeenkin voitaisiin olla yhdessä, joten mies suuttui ja sanoi, että on mieluummin yksin kuin näkee minua vain pari tuntia).
Turha nähdä paria tuntia
9
142
Vastaukset
- Anonyymi
Joko mies alkaa kyllästymään sinuun ja näin rajottaa näkemisiänne, tai pyrkii näin toimien rajottamaan sun muita menojas. Ite en suostuis moiseen manipulointiin, oli syy kumpi vaan. Pitäsin omat menoni, tai rajottasin niitä näkemisiä jopa entisestään. Jos mies haluaa vapauden, niin sinähän se sen sais. Jos pyrkii manipuloimaan luopumaan muista menoista, niin tajuais, ettei moinen onnistu.
- Anonyymi
Selkeää manipulointia ja toisen latistamista. Älä lähde leikkiin mukaan. Tee mitä itsestä tuntuu hyvältä, ole itsenäinen ja pidä arvos. Jos suhde kaatuu siihen ja luultavasti kaatuukin noilla merkeillä, ei ollut arvoisesi.
- Anonyymi
Minunkin miesystäväni on sitä mieltä, että ei kannata nähdä vain lyhyesti. Asumme yli sadan kilometrin etäisyydellä, liikumme omilla autoilla. Hänelle lyhyt tapaaminen tarkoittaa sitä, että pääsee toisen luo vasta illalla (n. klo 18-19) ja joutuu jostain syystä lähtemään seuraavana päivänä vaikka klo 12 maissa. Minä matkustaisin kyllä mielelläni tuonkin ajan vuoksi, ja jos jostain syystä olemme joutuneet olemaan erossa kokonaisen viikonlopun, voisin hyvinkin ajaa tuon matkan vaikka parinkin tunnin tapaamisen vuoksi. Yleensä hän on luonani vuorokauden. Minä saatan olla hänen luonaan kaksikin vuorokautta kerralla. Molempien työt estävät pitemmät tapaamiset muulloin kuin lomalla.
- Anonyymi
Kuulostaa aika epäkypsältä. Jos ei kelpaa edes lenkkiseura tmv niin onhan tuo melko erikoista.
Meilläkään ei tapailuvaiheessa aina ollut aikaa yhteisille viikonlopuille tai edes yökyläilyille, mutta mieluusti sitä treffasi lounaan, tenniksen, pyöräilyn, seksin tai vaikka vaan take-away kahvin ja pienen kävelyn verran. Sitä oli aina vaan niin iloinen että ehti edes hetkeksi halailemaan ja pussailemaan.
Hiukan vaikuttaa kiristämiseltä ja uhriutumiselta tuo miehen (pojan?) käytös. Olisi ehkä hyvä puhua ihan rauhassa yhdessä auki se, minkä takia hän kokee turhaksi nähdä sinua ellet mene hänen luokseen yöksi. - Anonyymi
laske mies takaisin hiekkalaaikolle leikkimään.
- Anonyymi
Ihme tyyppi.
- Anonyymi
Parissa tunnissa ehtii hyvin näkemään ja rakastelemaan.
- Anonyymi
"En ole mikään osa-aikainen poikaystävä". Jos se ei oikeen osaa ilmaista että haluis jotenkin vakiinnuttaa suhteen?
- Anonyymi
Tuota se kommentti mielestäni juuri tarkoittaa. Hänen on vain vaikea kommunikoida aitoja tunteitaan.
Miehellä/pojalla/millä lie on yksinäistä ja/tai ikävä ja hän haluaisi nähdä enemmän, mutta ei osaa syystä tai toisesta tunnistaa omia tunteitaan tai halua sanoa totuutta, koska pelkää tulevansa satutetuksi. Aika tyypillistä käyttäytymistä ihmiselle, joka ei osaa puhua tunteistaan niitä kuvaavilla sanoilla tai pitää muureja yllä pelkojensa vuoksi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2734532Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2673649Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1621938Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde261839Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,3021499Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1351045Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18986en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va124938Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235885