Tinder miehenä

Anonyymi

Omat kokemukset puhuvat sen puolesta, että aivan helvetin turha miehenä koittaa edes saada tinderistä muutakuin seksiä.

Joo helvetisti pakkeja tietysti tulee ja varsinkin jotkut "paremman" näköiset lopettavat vastaamisen heti ehdottelun/pikkutuhman vihjailun jälkeen.

Lisäksi omat kokemukset noista jotka joo sanovat hakevansa kevyempää pano/hengailuseuraa. Mutta sitten vaativat/haluavat kuitenkin "tutustutaan ensin kunnolla" tms. paskaa.
Ei ole omalla kohdalla johtaneet mihinkään ja noiden kanssa pitää sitten ensin juosta siellä normitreffeillä ja sitten ehkä voidaan panna jos "kemiat" kohtaa.

Omalla kohdalla tosiaan muija suoraan kämpille/muijan luokse ainoa mikä toimii. Toki nyt jossain pihalla näkee ensin niin halutessaan jompikumpi voi sitten karata paikalta. Karsii varmaan vitusti porukkaa tietysti, mutta ei vaan jaksa kiinnostaa.

Jaksoin vuosia koittaa parisuhdetta metsästää tätä kautta, mutta samalla tavalla ne hommat loppuivat muutamasta viikosta-max muutama kuukausi.
Ei maksa vaivaa ja tälläpä tavalla säästyy niiltä aydänsuruiltakin. Toki jos joku oikeen mahtava tapaus tuli vastaan niin sitten voisikin jotain muuta ajatella. Mutta eipä ainakaan kolmen vuoden aikana kun tällä "taktiikalla" mennyt ole moista tullut vastaan. Saapahan ainakin jotain, silloin kun on saadakseen.

64

683

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Seksisovellushan tuo on kun miehet jakelee seksitykkäyksiä alempitasoisille naisille ja sen jälkeen naiset poimii parhaat päältä ja tavoittelee niitä samoja miehiä seksin jälkeen parisuhteeseen. Ei se ole naisten syy, eikä miesten syy vaan tuon sovelluksen.

      Voihan mies löytää parisuhteen tinderistä. Miehen voi olla jopa helpompi löytää parisuhde kuin naisen joka tykkää miehistä ulkonäön perusteella.

      Tinderin pitäisi laittaa tasot kohtaamaan jos se haluaa, että ihmiset löytäisivät toisensa.

      • Anonyymi

        Tinder-pareja on vaikka millä mitalla, joten on selvää että tasot kohtaa.

        Jos sinä et löydä mielestäsi tasoistasi seuraa, tarkoittaa se ainoastaan että tavoittelet itseäsi tasokkaampia.

      • Anonyymi

        Tässä tietenkin tarkoitat tasolla vain ulkonäköä. Kuinkas muutenkaan, ette te tämön palstan miehet ole muusta kiinnostuneita aamu.

        Mutta selvä. Sovitaan että taso tarkoittaa ulkonäköä eikä mitään muuta.

        Miten Tinder voisi laittaa tasot kohtaamaan? Meinaatko että siellä pitäisi olla ylläpito joka arvioi ja pisteyttää jokaisen uuden tulokkaan ulkonäön perusteella, sitten heidät luokitellaan eri kategorioihin ja kukaan ei voi pyyhkiä itseään paremman tai huonomman näköistä oikealle esim siksi että jokaiselle näytetään vain omantasoisia kumppaneita?

        Ongelmia syntyy:
        1) Kuka päättää millaiselta ihmisen pitää näyttää ollakseen kympin tasoinen? Kauneus ja komeus ovat makuasioita.
        2) Entä jos joku hyvännäköinen nainen tai mies etsii tietyillä henkisillä ominaisuuksilla varustettua ihmistä kumppanikseen, ja hänelle näytetään vain aivottomia kaunokaisia jollaisia hän ei halua elämäänsä?
        3) Miten voidaan taata etteivät valokuvat ole kymmenen vuotta vanhoja tai retusoituja että ne todella esittävät ko. henkilöä eivätkä siis ole varastettuja?

    • Anonyymi

      Onpa aloituksessa ristiriitaista settiä.

      Valittelee ettei naiset halua muuta kuin seksiä, mutta kuitenkin kertoo aloittavansa jutut pikkutuhmilla jutuilla.

      Jos haluaa parisuhteen, niin nimenomaan tutustuu ensin kunnolla.

      Jos heti kärkeen lähtee ehdottelemaan seksijuttuja, niin kyllä siinä rankkautuu samantien pois ne jotka eivät pelkän seksin perässä ole.

      Luulisi tämän olevan itsestäänselvää?

    • Anonyymi

      "Tinder-pareja on vaikka millä mitalla, joten on selvää että tasot kohtaa."

      Se on ihan selvää, että naisen ei pidä olla edes minkään näköinen ja tinder pareja on vaikka millä mitalla, koska miehet jakelee helppoja seksitykkäyksiä.

      • Anonyymi

        Pareja, jotka ovat keskenään parisuhteessa, eivät seksisuhteessa. Vai nytkö ne seksitykkäyksiä jakelevat miehet päätyvät sitten kuitenkin parisuhteisiin niiden alempitasoisten naisten kanssa, joista tykkäilevät vain saadakseen seksiä? Tää on kyllä niin sekavaa settiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, ei näiden palstaulisijapoikien päitä paljoa logiikka paina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh, ei näiden palstaulisijapoikien päitä paljoa logiikka paina.

        Paljon on kuitenkin sinkkuja suomenmaalla (oliko ennen näin? -EI!) ja suomen syntyvyys laskee ja päättäjät nostaa lapsilisiä ja joiltain odotetaan, että tehkää lisää lapsia vaikka ovat jo pari lasta tehneet. Ne perheet ovat jo oman osuutensa hoitaneet. Katseet pitäisi kääntää niihin, jotka ei ole lapsia tehneet.

        Turha tulla selittämään, että ihmiset ei enää halua lapsia. Mitä nyt naisten kanssa olen jutellut, niin 95% naisista haluaa lapsia jossain vaiheessa, mutta ikää voi olla jo 30+ mikä kertoo siitä, että vaikeeta on naistenkin saada hyvä parisuhde.

        Riippuu pitkälti siitä kuplasta, jossa elät. Omassani tuntuu, että alle puolet naisista voisi edes harkita lapsia, eivätkä heillekään lapset ole kovin tärkeä asia. Itselläni on lapsi ja olen täysin poikkeava yksilö tässä porukassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon on kuitenkin sinkkuja suomenmaalla (oliko ennen näin? -EI!) ja suomen syntyvyys laskee ja päättäjät nostaa lapsilisiä ja joiltain odotetaan, että tehkää lisää lapsia vaikka ovat jo pari lasta tehneet. Ne perheet ovat jo oman osuutensa hoitaneet. Katseet pitäisi kääntää niihin, jotka ei ole lapsia tehneet.

        Turha tulla selittämään, että ihmiset ei enää halua lapsia. Mitä nyt naisten kanssa olen jutellut, niin 95% naisista haluaa lapsia jossain vaiheessa, mutta ikää voi olla jo 30+ mikä kertoo siitä, että vaikeeta on naistenkin saada hyvä parisuhde.

        Mitä nyt itse olen naisten kanssa jutellut, niin ei liene edes puolet jotka lapsia haluaisi edes jossain vaiheessa. Mutta tutkimuksen tuloshan riippuu aina siitä, millaisessa viiteryhmässä kysymyksiään kyselee. Jos tiedustelee lapsettomuusklinikan edessä lapsihaluja, taitaa vastaukset olla ihan eri maata kuin aborttiklinikan edessä.

        Oma viiteryhmä on pääasiassa 20-40v pieni- ja keskituloiset kaupunkilaiset. Parisuhteissa on moni, lapsia ei ole juuri kellään. Lapsettomista suuri osa haluaa myös pysyä jälkikasvuttomana.

        Sinkkuja on nykyään enemmän kuin ennen siksi, ettei ole pakko sosiaalisen paineen ja taloudellisen tilanteen takia huolia ihan ketä vaan vierelleen. Koska kumppanin voi valita välittämisen ja yhteensopimisen perusteella, jäävät ihmisvihaiset, kiukkuiset ja katkerat ihmiset yksin.

      • Anonyymi

        Miesten pitää lakata jakamasta helppoja seksitykkäyksiä! Koska:
        1. Naiset eivät halua niitä.
        2. Miehet eivät hyödy niistä koska ne eivät johda toivottuun tulokseen.
        3. Miehet syyttävät niistä naisia.

        Tuo olisi hyvä kaikille mieluisa ratkaisu!

        Tinderiä tuskin tullaan muuttamaan, koska konsepti toimii semmoisenaan hyvin.

        Sensijaan uusia deittisovelluksia kehiteltäessä voisi miettiä versiota, jossa saisi antaa vaikka vain 3 tykkäystä päivässä. Siten jokaisen käyttäjän tulisi ehkä mietittyä tarkemmin kenelle tykkäyksen antaa.
        Voi toki olla ettei moinen sovellus olisi kovin suosittu massojen keskuudessa. Mutta siinä jollekin asiaan perehtyneelle työsarkaa, keksiä uudenlainen suosittu deittisovellus joka haastaisi tinderin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pareja, jotka ovat keskenään parisuhteessa, eivät seksisuhteessa. Vai nytkö ne seksitykkäyksiä jakelevat miehet päätyvät sitten kuitenkin parisuhteisiin niiden alempitasoisten naisten kanssa, joista tykkäilevät vain saadakseen seksiä? Tää on kyllä niin sekavaa settiä.

        Koko tinder on pelkkä varsinkin naisten itsetunnon kohottamispaikka.

        Helppo käyttää jotain hiton kännykkäsoftaa ja esittää siellä haluttua kuningatarta.

        Kun nää rajoitukset loppuu ja rajat aukee niin euroopassa ja skandinaviassa on kivoja naisia.

        Suomessahan vallitsee talvisodan yhteishenki😅😅😅

        Haukutaan kaikki suomi miehet ja naiset lyttyyn.
        Paskat sille touhulle!

        Miten nää rajoitukset estää ketään tutustumasta eurooppalaisiin ja skandinaaveihin? Ihan yhtä lailla muissakin on deittisovelluksia joissa tutustua uusiin ihmisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten nää rajoitukset estää ketään tutustumasta eurooppalaisiin ja skandinaaveihin? Ihan yhtä lailla muissakin on deittisovelluksia joissa tutustua uusiin ihmisiin.

        Lankoja pitkinkö meet sinne tapaamaan niitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lankoja pitkinkö meet sinne tapaamaan niitä?

        Jaa sää oot niitä nettideittaajia jotka ei jaksa yhtään kirjoittaen tai videopuheluin tutustua?

    • Anonyymi

      Tyhmät ihmiset siellä!

      Kukaan ei ikinä vastaa.
      Tai ei tiedä mitä hakee. Tai "katsotaan 2vkon päästä" Aivan jäätävää sontaa mitä tyyppejä.
      Sit ne vit** olevinaan hauskat tekstit!!! Kaikkee ihme rinnat tyrkyllä ja 5cm meikkiä tai miehet pullistelee joujou mul on lihasta ja autoo?!?!?
      TÄH!

      Muokataan ihoa, silmiä taustaa jne. Jotenki niin noloo!
      Esitetään muka luonnollista tai sanotaan että mä oon vaan mä. Mut sit muokataan itsestä bimbon tai täysin pellen jätkän joka materialla koittaa saada pesää.

      Näkee kui huonosti ihmisillä menee. Sit yritetään kalastaa hyviä kehuja yms. tinderistä edes.

      On se nyt oikeesti surullista

    • Anonyymi

      "Miesten pitää lakata jakamasta helppoja seksitykkäyksiä! Koska:
      1. Naiset eivät halua niitä. VASTAUS: naiset ei edelleenkään tiedä onko mies tykännyt seksin takia ja sen takia oman tason määrittäminen onkin vaikeeta. Jos miehet ei jakaisi enää seksitykkäyksiä, niin naisilta lähtisi arviolta 70% mätseistä sen siliän tien.

      2. Miehet eivät hyödy niistä koska ne eivät johda toivottuun tulokseen. VASTAUS: Kyllähän se johtaa ja komeat miehet panevat niin paljon kuin haluavat, kuten myös 8/10 miehet jos tyytyvät pari-kolme tasoa alempitasoiseen naiseen.

      3. Miehet syyttävät niistä naisia." VASTAUS: Naiset syyttävät myös miehiä tai ihmettelevät sitä kuinka ovat sinkkuja. No itse en sitä ihmettele kun miehen pitää olla tasokkaampi.

      Aika jännä et sait tämän taas miesten syyksi. Voin minäkin sanoa, että naisten ei pitäisi olla noin pinnallisia, mutta en sano. Ei se ole naisten eikä miesten syy vaan itse sovelluksen joka mahdollistaa naisille itseään tasokkaamman seuran haun.

      • Anonyymi

        1. "Jos miehet lakkaisivat lähettämästä helppoja seksitykkäyksiä, naisilta häviäisi 70% tykkäyksiä."

        Varsin mahdollista, mutta olisiko tuo joku menetys? Luuletko ihan tosissasi että naiset haluavat valtaisaa tykkäysten määrää? Mitä syytä naisella on iloita saadessaan päivässä 100 viestiä, kun niistä 80 on ala-arvoista? Jos tykkäysten määrä putoaisi kolmannekseen niin se olisi pelkästään hyvä. Olisin iloinen jos tykkäyksistäni häviäisi vaikka 89%, kun tietäisin että ne jäljelle jääneet ovat vähän fiksumpaa joukkoa jolla on korvien välissä aivot eikä kaurapuuroa. En halua tykkäyksiä äijiltä joiden aivot ovat haarovälissä. En tajua ettei teillä miehillä mene jakeluun että ne EMME halua seksitykkäyksiä. Ne inhottavat.

      • Anonyymi

        Kyllähän naiset tietävät onko mies tykännyt seksin takia. Pyhä palstatotuus on ettei mies minkään muun kuin seksin takia mistään tykkäilekään.

        Valtaosa naisista ei kaipaa montaa matchiä, vaan vain muutaman hyvän. Tykkäyksien ja matchien määrällä ei ole valtaosalle naisista mitään väliä.

        Jos miehet kerran panevat niin paljon kuin haluavat, niin miksi miehet sitten ruikuttavat etteivät pääse panemaan? Jos se on niin helppoa että "tykkää vaan pari tasoa alemmasta naisesta" niin siinähän on ratkaisu kaikkiin ulinoihin!

        Naiset eivät syyttele miehiä tai ihmettele miksi ovat sinkkuja. Naiset ovat keskimäärin varsin kovia syyllistämään itseään ja etsimään itsestään vikoja, silloinkin kun vika olisi muualla.

        Aika jännä et sait tämän taas naisten syyksi. Ethän sä muuta teekään kuin väitä naisia pinnallisiksi. Jos ei saa mielestään tarpeeksi tasokasta seuraa niin syy ei ole toisessa sukupuolessa (koskee miehiä JA naisia) eikä sovelluksessa, vaan omassa itsessä.

      • Anonyymi

        Vanhanaikaista että kaikki miehet haluavat pelkkää kylmää seksiä.

        Tule takaisin 80 luvulta 2020 luvulle jos pitäsi olla jo asiallinen meininki.

    • Anonyymi

      Tinder naisena

      Omat kokemukset puhuvat sen puolesta, että aivan helvetin turha naisena koittaa edes saada tinderistä muutakuin seksiä.

      Joo helvetisti vonkailuja tietysti tulee ja varsinkin jotkut "paremman" näköiset lopettavat viestittelyn heti kun niiden ehdotteluihin/ pikkutuhmiin vihjailuihin ei lähde mukaan.

      Lisäksi omat kokemukset noista jotka joo sanovat hakevansa vakavampaa seuraa. Mutta sitten kuitenkin vaativat/ haluavat "lähetä alastonkuva" tms. paskaa.
      Ei ole omalla kohdalla johtaneet mihinkään ja noiden kanssa pitää sitten ensitreffeillä hypätä heti sänkyyn ja sitten voidaan "ehkä tutustua".

      Omalla kohdalla tosiaan kattava viestittely miehen kanssa ainoa mikä toimii. Toki nyt jossain pihalla voi nähdä niin halutessaan jompikumpi voi sitten karata paikalta. Karsii varmaan vitusti porukkaa tietysti, mutta ei vaan jaksa kiinnostaa.

      Jaksoin vuosia koittaa parisuhdetta metsästää tätä kautta, mutta samalla tavalla ne hommat loppuivat muutamasta viestistä - ekoihin treffeihin.
      Ei maksa vaivaa ja tälläpä tavalla säästyy niiltä härskeiltä vonkausviesteiltä. Toki jos joku oikee mahtava tapaus tuli vastaan niin sitten voisikin jotain muuta ajatella. Mutta eipä ainakaan kolmen vuoden aikana kun tällä "taktiikalla" mennyt ole moista tullut vastaan. Saapahan ainakin jotain, silloin jos sattuu haluttamaan.

      • Anonyymi

        "Joo helvetisti vonkailuja tietysti tulee ja varsinkin jotkut "paremman" näköiset lopettavat viestittelyn heti kun niiden ehdotteluihin/ pikkutuhmiin vihjailuihin ei lähde mukaan."

        Eli ulkonäön perusteella tykkäät miehistä ja vielä ihmettelet kun se mies jolla on tuhansia matcheja ei halua mitään vakavaa?

        Lainaus aloituksesta:

        "Joo helvetisti pakkeja tietysti tulee ja varsinkin jotkut "paremman" näköiset lopettavat vastaamisen heti ehdottelun/pikkutuhman vihjailun jälkeen."

        Eli ulkonäön perusteella aloittaja tykkää naisista ja vielä ihmettelee kun ne naiset joilla on muutakin menekkiä ei halua mitään vonkailuja viesteihinsä?

    • Anonyymi

      Ei naiset parisuhdetta halua se on varma asia. Liian monimutkaista naisten mieleen eli helppoo seksii muutaman kerran ja siinä se. Eihän naiset halua että mies alkaa majailee naisen luona pitempään joten aamulla nainen potkii miehen pois. Se on näkemykseni kun olen treffeillä käynyt.

    • Anonyymi

      En oo ikinä oikein arvostanut ihmisiä, jotka valittaa tekemättä asialle mitään. Käyttäisitte aikanne täällä purnaamiset sijaan tekemiseen eli jos tinder on noin kaamea paikka miehille niin miksi se on pystyssä ja niin suosittu? Jos miehet ei sitä käyttäis niin tuskin naisetkaan ihan keskenään. Turha myöskään vedota niihin jännämiehiin, komistuksen joita on alle 10 prosenttia mielestänne. Tinder ei pysyis pystyssä niin pienellä porukalla. No jos tinderiä ei olis ja palattaisiin siihen vanhan ajan yökerhonotkumiseen IRL, niin tuskin sekään teille kävis, jotain vikaa löytyy ihan varmasti. Ja todellakin olen kuullut tinderistä ihan hyvin löytyvän parisuhteistakin.

      • Anonyymi

        Siinä taas yks nainen joka ei osaa asettua miesten asemaan, koska itsellä on niin hemmetin helppoa ja saat halutessasi satoja tai tuhansia matcheja. Mitä tässä nyt sit pitäis miesten tehdä? Ois kiva kuulla sun neuvot miehille. Naamaa kun ei oikee voi muuttaa ja tinder on ulkonäköpeli, jossa naiset arvottaa miehet ulkonäön mukaan.

        Miten tää uliseminen on parantanut sun tilannetta? Onko tullut parempi mieli? Onko naiset kiinnostuneet enemmän?

        Valittaminen ei johda mihinkään. Tilanteesi ei parane ulisemalla netissä. Kukaan ei tule sua kotoa alttarille hakemaan.

    • Anonyymi

      Olen tämän kirjoittanut jo lukuisiin tinderivalituksiin mutta laitetaan nyt tähänkin. Miehenä jos et ole parasta A luokkaa niin ei sulla ole juurikaan siellä mahollisuuksia. Ei parisuhteeseen kuin seksin hakuunkaan. Parempia vaihtoehtoja on siellä ihan riittävästi jos et ite kuulu tähän kastiin. Onhan se kuultu että kunnon alfamiehille naiset ehdottaa panohommia jopa ite. Ei tällaista tavismies koe ikinä.

      • Anonyymi

        Tasan ei mee elon nallekarkit. Niillä pelimerkeillä se on pelattava, jotka on itselle jaettu. Muiden tuuria harmitellessa ei hyödy itse mitään. Leuka pystyyn ja positiivisin mielin eteenpäin!

    • Anonyymi

      Oikeesti, "ei kauniilla" naisella ei ole vientiä edes tinderissä.

      • Anonyymi

        Pitää paikkansa. Tinder on raadollinen vaatimattoman näköiselle miehelle, mutta se on jopa raadollisempi vaatimattoman näköiselle naiselle.

        Tietenkin kaunis nainen saa Tinderissä enemmän tykkäyksiä kuin komea mies - miehiä on Tinderin käyttäjissä yli 3 kertaa enemmän kuin naisia.

        Nainen joka ei ole perinteisellä tavalla viehättävä, ei herätä monessakaan miehessä mielenkiintoa. Tinder pursuaa perinteisesti viehättäväpiirteisiä naisia, joten jos siitä massasta vähänkään poikkeaa, voi olla varma ettei heru tykkäyksiä eikä myöskään niitä matcheja.

        Sama toki miehillä. Jos ei satu olemaan perinteisellä tavalla viehättävä mies, saumat ovat huonot. Tinder on täynnä perinteisen viehättäviä miehiä, suomalaisissa miehissä on runsaasti kasvonpiirteiltään erittäin miellyttävän näköisiä miehiä. Tuossa kilpailussa vähemmän viehättävät piirteet eivät vaan pärjää.

        En tiedä mitä yrität selittää, mutta ei naisen pidä olla minkään näköinen. Matcheja tulee rumallekin naiselle. Tein tuossa eilen taas tinder testin 30v naisena. Oli naisen kuva takaapäin (ei kasvot näkyvissä) ja tähän mennessä nainen on saanut 86 matchia, useita superlikejä, useita keskustelunavauksia ja puhelin piippaa jatkuvasti matchin tai viestin takia.

        Kun ne oikeat naiset eivät pelaa Tinderiä niin, että pyyhkisivät jokaisen vastaantulijan oikealle, niin nuo sun testisi eivät vaan ole päteviä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun ne oikeat naiset eivät pelaa Tinderiä niin, että pyyhkisivät jokaisen vastaantulijan oikealle, niin nuo sun testisi eivät vaan ole päteviä.

        Niin, kyllä minä sen tiedän että ne naiset valikoivat komeimmat mutta siinä näet eron jos mies toimii samalla tavalla eli painaa tyyliin kaikki jatkoon. Mies saattaa saada muutaman hassun mätsin alkuun ja sitten ei mätsejä enää tulekaan koska suosio on menetetty.

        Jos miehet ei saa tinderissä yhtään matcheja niin miksi miehet käyttää tinderiä?

        Jos sinä et saa yhtään matchia niin tarkoittaako se siis sitä että muutkaan miehet ei saa?

    • Anonyymi

      Eikö sinulla todellakaan ole käynyt mielessä, MIKSI nauset haluavat tutustua ennen seksiä? Luulisi että syy on ihan selvä.

      Vaikka nainen etsiikin pelkkää seksiseuraa, niin kyllä hän haluaa tietää millainen mies sitä seksiä tarjoaa. Ei sitä rynnätä suin päin harrastamaan pelkän komean ulkomuodon vuoksi. Täytyy miehestä tietää muutakin kuin että hän on ok näköinen ja halukas seksiin.

      (Tosin ätmit täällä väittävät naisten toimivan niin. Ätmit arvioivat muita itsensä mukaan: he ITSE toimisivat niin jos heille olisi tarjolla seksiä missä vain ja milloin vain, että ryntäisivät paikalle sen enempää miettimättä. Joten he kuvittelevat että muutkin toimivat noin. Mutta ätmit nyt eivät muutenkaan tiedä mitään naisista.)

      Väännetäänkö ihan rautalangasta:

      Puhumattakaan siitä, että miesten joukossa on olemassa kaikenlaisia sekopäitä ja sarjakuristaja, joiden kanssa hengailu on hengenvaarallista, niin kyllä seksi miehen kanssa vaatii että miehellä on jotain korvien välissäkin, eikä vain haarovälissä. Totta kai poikkeuksiakin on, mutta useimmilla naisilla se menee niin, että seksi ei kiinnosta jos ei tiedä miehestä yhtään mitään.

      Nainen haluaa seksin jälkeen ainakin yhden rauhallisen juttutuokion. Nainen haluaa että mies on sen verran fiksu ja siedettävä että häntä jaksaa katsella vielä aamukahvilla - vaikka sen jälkeen erottaisiin ikuisiksi ajoiksi.

      Vastoin palstaidioottien väitteitä naisille EI yleensä kelpaa seksiin komea idiootti. Idiootti on yleensä huono sängyssä, ja ennen kaikkea häntä ei jaksa katsella eikä kuunnella ennen seksiä eikä seksin jälkeen. Kyllä tilapäisen seksikumppaninkin pitää olla sellainen että hänen seurassaan viihtyy yhden tunnin ennen seksiä ja yhden tunnin jälkeen seksin. Sen vuoksi naiset haluavat vähän tutustua. Heille ei riitä että näkevät naamasi parkkipaikalla. Voihan se naama olla hyvännäköinen ja voihan se olla kiinni komeassa vartalossa, mutta pitää olla varmuus siitä ettet ole ihmisenäkään täysi ääliö. Pääkopassa on jotain, ja luonnekin on ok.

      Ja kuten sanottu, on siinä kyse myös naisen omasta turvallisuudesta. Naisen pitää voida luottaa siihen ettet ole raiskaaja, kirvesmurhaaja tai kidnappaaja.

      • Anonyymi

        Kyllä komea idiootti voi olla oikeinkin hyvä sängyssä...ulkonäkönsä vuoksi saanut paljon kokemusta ja sen huomaa otteista. Terveisiä Kaunis-Tonille 🥰

    • Anonyymi

      "Vaikka nainen etsiikin pelkkää seksiseuraa, niin kyllä hän haluaa tietää millainen mies sitä seksiä tarjoaa. Ei sitä rynnätä suin päin harrastamaan pelkän komean ulkomuodon vuoksi."

      Olen semikomea ja minun luokse on rynnätty jo toisen viestin jälkeen. Näin kävi myös eilen. Naiset ryntää komeiden miesten luokse välittömästi, koska jos eivät ryntää niin komea mies etsii hädän hetkellä toisen naisen ja pano jää panematta, vai luuletko sä että komea mies käyttää aikaa jutusteluun? Ei käytä koska haluaa helppoa seksiä nopeasti! Tinder on tehty että sieltä saa seksiseuraa nopeasti. Naiset ovat todella nopeasti valmiita seksiin. Kerran kävi jopa niin että nainen tuli luokseni ja sanoi heti että "en tullut tänne tv:tä kattomaan" eli se siitä tutustumisesta.

      • Anonyymi

        Höh. Alkuperäinen valitti että naiset aina haluavat tutustua ennen seksiä ja sanoi että puheet siitä että tutustutaan ensin ovat silkkaa paskaa. Vastasin hänelle ja selitin miksi naiset haluavat tutustua. Ja nyt sinä sanot että eihän ne halua tutustua. Miten päin se asia sitten on, arvon miespuoliset naisen tuntijat?

        Se on aina päinvastoin, kuin miten naiset väittää asian olevan ;) Vaikka siinä samalla tulisi oltua eri mieltä muiden ätmien kanssa, nin pääasia ettei kukaan vaan koskaan ole yhdenkään naisen kanssa yhtämielinen :D

    • Anonyymi

      Miehet pelkkää seksiä ja panoja haluaa ja vonkaa. Ainakin täällä 24:ssa.

    • Anonyymi

      "Jos miehet ei saa tinderissä yhtään matcheja niin miksi miehet käyttää tinderiä?"

      Ööö.. Voi miten pöljä ajatusmaailma! Vähän sama kun kysyis lottoa pelaavalta miks laitat joka lauantai lottoa kun et koskaan voita mitään, mutta vastaus on epätoivo ja mitäs muutakaan kautta miehet tutustuisivat naisiin? Sinun neuvo tälläisille miehille siis on että lopettakaa yrittäminen ja olkaa koko loppuelämä sinkkuna? Älkää haaveilko naisesta ja perheestä? Eikä tuossa lukenut että miehet ei saa yhtään matchia vaan että jotkut miehet saa muutaman hassun matchin.

      "Jos sinä et saa yhtään matchia niin tarkoittaako se siis sitä että muutkaan miehet ei saa?"

      Olen semikomea ja saan ilmaiskäyttäjänä kymmeniä matcheja mutta on miehiä jotka ei saa edes kymmeniä matcheja. Sitten on taas komeita miehiä jotka tuhansia matcheja jne.

      • Anonyymi

        Ei ketään matcheja saavaa ihmistä kiinnosta muiden matchittömyys :D

      • Anonyymi

        Naiset miettivät hyvin tarkkaan kenet pyyhkivät oikealle. Tunnetko jonkun miehen jolla on tuhansia mätsejä?

    • Anonyymi

      "Jos miehet ei saa tinderissä yhtään matcheja niin miksi miehet käyttää tinderiä?"

      Ja neuvot tälläisille miehille on lopettakaa yrittäminen ja eläkää koko loppuelämä yksin?

      • Anonyymi

        Onpa lyhytnäköinen nainen:D

      • Anonyymi

        Missä olen niin neuvonut? Aivan, en missään. Älähän yritä kiemurrella vastaamasta, muiden sanomisia vääntelemällä.

        ELI:

        Miksi miehet käyttää tinderiä, jos sieltä ei kerran yhtään matchia ikinä saa?

        Huoh mikä idi! Tuossahan puhuttiin muutamista hassuista matcheista ja nyt käänsit sen niin että "miksi miehet ovat tinderissä jos eivät saa yhtään matchia ikinä". Sellaiset miehet ei varmaan tinderissä olekaan itseään kiusaamassa.

        Joku ätmi voi hyvällä tsägällä saada 5 sotanorsua ja näitä pommittaa 100 miestä. Siitä voit lähteä miettimään mitkä on ätmin mahdollisuudet päästä treffeille sotanorsun kanssa kun jokaista sotanorsua pommittaa 100 äijää!

        Mitäs pommitatte? Oma vika.

        Miksi miehet sitten ovat tinderissä jos saavat vain muutaman hassun matchin sotanorsuista?

    • Anonyymi

      Miksi miehet käyttävät Tinderiä ja muita deittisovelluksia, jos eivät löydä niistä mitä etsivät?

      Sama kuin kävisi kuntosalilla seisomassa seinän vierellä ja ihmettelee miksei läski sula ja sikspäkki erotu.

      Mitä järkeä? Jos ei saa sellaisia tuloksia kuin haluaa, miksi käyttää niitä deittisovelluksia sitten laisinkaan?

      • Anonyymi

        Eli mitä näiden miesten sitten pitäisi tehdä? Lopettaa naisen etsiminen kokonaan ja elää koko loppuelämä yksin?

        Joku ätmi saa hyvällä tsägällä 5 matchia ja jokaisella viidellä naisella on satoja tai tuhansia matcheja. Siitä voit lähteä miettimään mitkä on ätmin mahdollisuudet päästä treffeille, eikä se helppoa ole vaikka miehellä olisi 30 matchia, koska 30:llä naisella on todennäköisesti myös satoja tai tuhansia matcheja eli ihan saakelin työlästä erottua jotenkin joukosta. Mut joo.. Helppo se on naisen huudella kun pantavaa löytyy vaikka joka päivälle..

      • Anonyymi

        Vertaaminen kuntosalilla seisoskeluun on erittäin osuva. Jos Tinderistä ei löydy niin sitten sieltä ei löydy. Lähtekää pois. Miehiä on siellä muutenkin ihan liikaa. Siellä on liikaa nimenomaan surkeita miehiä. Rupusakkia sietäisi vähentää. Olette siellä vain tiellä. Häipykää! Teistä ei tykätä! Sammuttakaa valot lähtiessänne.

        Omasta mielestäsi olet täydellinen nainen, eikö niin:D?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omasta mielestäsi olet täydellinen nainen, eikö niin:D?

        Missä kohtaa sanoin että olen täydellinen? Sanoinko itsestäni yhtään mitään?

        Tehän täällä vingutte ja vingutte siitä miten mies ei löydä Tinderistä mitään, ja kuitenkin jäätte sinne notkumaan. Kysymys kuuluu että miksi ihmeessä, kun jo itsekin tiedätte ettei teistä tykätä. Nolla mätsiä on todiste epäsuosiosta.

        Olette tiellä ja haitaksi. Häipykää!

        Puhuttaessa 25-40v sinkkunaisista, heittäisin arvion että 80% sinkkunaisista on Tinderissä. Samanikäisistä miehistä ehkä 10% saa Tinderistä parisuhteen ja ehkä joku kolmasosa saa pillua, useimmat ainoastaan jos tinkii naisen tasosta huomattavasti.

        Tinder on ultimaattinen Chadien juoni pilata maailma miesten tavalliselta enemmistöltä. Jos olet niin komea ja karismaattinen, että olet komein ja supliikein jäbä aina työpaikallasi tai opiskelupaikallasi, niin kuulut luultavasti siihen about 10% vähemmistöön miehiä jotka saa Tinderin kautta helposti sekä parisuhteita että seksiä.

        Todennäköisyyksien kannalta on kuitenkin luultavampaa, ettet siihen vähemmistöön kuulu (kuten en kuulu minäkään). Tavalliselle miehelle järkevin tapa on boikotoida koko appsia ja toivoa että tavalliset naiset tulevat jossain vaiheessa järkiinsä kun tajuavat, ettei niille Chadeille pillua jakamalla mitään parisuhdetta saa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli mitä näiden miesten sitten pitäisi tehdä? Lopettaa naisen etsiminen kokonaan ja elää koko loppuelämä yksin?

        Joku ätmi saa hyvällä tsägällä 5 matchia ja jokaisella viidellä naisella on satoja tai tuhansia matcheja. Siitä voit lähteä miettimään mitkä on ätmin mahdollisuudet päästä treffeille, eikä se helppoa ole vaikka miehellä olisi 30 matchia, koska 30:llä naisella on todennäköisesti myös satoja tai tuhansia matcheja eli ihan saakelin työlästä erottua jotenkin joukosta. Mut joo.. Helppo se on naisen huudella kun pantavaa löytyy vaikka joka päivälle..

        Mikäli naiset eivät löydä Tindereistä mitä haluavat, he lopettavat sen käytön ja keksivät muita keinoja.
        Miksi tämä on valittajamiehille mahdoton ajatus?

        Miksi jatkuvasti pahoittaa mieltään Tinderissä? Onko Tinderi tosiaan maailman ainoa paikka jossa niitä naisia näkee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhuttaessa 25-40v sinkkunaisista, heittäisin arvion että 80% sinkkunaisista on Tinderissä. Samanikäisistä miehistä ehkä 10% saa Tinderistä parisuhteen ja ehkä joku kolmasosa saa pillua, useimmat ainoastaan jos tinkii naisen tasosta huomattavasti.

        Tinder on ultimaattinen Chadien juoni pilata maailma miesten tavalliselta enemmistöltä. Jos olet niin komea ja karismaattinen, että olet komein ja supliikein jäbä aina työpaikallasi tai opiskelupaikallasi, niin kuulut luultavasti siihen about 10% vähemmistöön miehiä jotka saa Tinderin kautta helposti sekä parisuhteita että seksiä.

        Todennäköisyyksien kannalta on kuitenkin luultavampaa, ettet siihen vähemmistöön kuulu (kuten en kuulu minäkään). Tavalliselle miehelle järkevin tapa on boikotoida koko appsia ja toivoa että tavalliset naiset tulevat jossain vaiheessa järkiinsä kun tajuavat, ettei niille Chadeille pillua jakamalla mitään parisuhdetta saa.

        Miksi "tavalliset" miehet sitten vain uikuttavat palstoilla? Tehkää asialle jotain, jotta teidän Chadinne eivät pilaa elämäänne. Jättäkää käyttämättä Chadi-poikien kehittämiä sovelluksia. Jos ratkaisu on niinkin helppo kuin boikotoida Tindereitä, miksi ette sitten tee niin? Miksi notkutte vuosikausia sovelluksissa katkeroitumassa?

        "Tavalliselle miehelle järkevintä on boikotoida koko appsia."

        No tätähän teille on jankutettu viesti viestin perään!

        Juuri sanoin että häipykää sieltä Tinderistä. Voit toki ilmaista saman asian siten että te miehet protestoitte niin että alatte boikotoida sitä sovellusta. Ihan sama lähdettekö koska naiset pyytävät teitä häipymään vai päätättekö itse "boikotoida" sitä muka antaaksenne naisille opetuksen. Ihan sama. Kunhan häivytte.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi "tavalliset" miehet sitten vain uikuttavat palstoilla? Tehkää asialle jotain, jotta teidän Chadinne eivät pilaa elämäänne. Jättäkää käyttämättä Chadi-poikien kehittämiä sovelluksia. Jos ratkaisu on niinkin helppo kuin boikotoida Tindereitä, miksi ette sitten tee niin? Miksi notkutte vuosikausia sovelluksissa katkeroitumassa?

        Niin, kysyin tuossa just, että pitääkö niiden miesten sitten elää koko loppuelämä yksin? Tinderin ja nettideittien kautta se tutustuminen tänä päivänä kuitenkin enimmäkseen tapahtuu. Missä muuallakaan ätmit tutustuu naisiin?

        Mä kyllä ihmettelen miten joku nainen voi olla noin lyhytnäköinen mutta kai se on naisten oma minä, minä -kuva. Ei ole muita, on vain minä, eikä naiset osaa asettua toisten asemaan. Naisten ajatusmaailma on, että kun niillä on helppoa on niin ätmeilläkin on.

        Sun tarinoiden mukaan ne ätmit ei tutustu naisiin siellä Tinderissäkään, joten miksi roikkua siellä kun tulee vaan paha mieli?

    • Anonyymi

      "Juuri sanoin että häipykää sieltä Tinderistä. Voit toki ilmaista saman asian siten että te miehet protestoitte niin että alatte boikotoida sitä sovellusta."

      Jos ätmit ja tavallisen näköiset miehet poistuisi tinderistä, niin ketä ne ätnit sitten panisi kun komeat mallimiehet ei niitä seksiin kelpuuttaisi?

      • Anonyymi

        Palstapoikien mukaan nainen kuin nainen saa seksiä miehiltä, sormia napsauttamalla, vaikka prisman kassajonosta jos hän niin haluaa. Joten ätneillä on palstapoikien mukaan asiat ihan omenaisesti, nyt ja ikuisesti. Tämä on pyhä palstatotuus jota ei sovi kyseenalaistaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      272
      4486
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      3615
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      162
      1911
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1818
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1485
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1031
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      970
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      122
      922
    9. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      883
    Aihe