Niin jos ei harrasta seksiä niin suhde loppuu kuten ensitreffi alttarilla parille joka ei seksiä halunnut. Onko se nainen vai mies joka kieltäytyy seksistä?
Kuinka usein haluat seksiä kumppanisi kanssa?
Anonyymi
2568
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Mies kieltäytyy useammin.
Oltu about 15 vuotta kimpassa ja seksi loppui viiden vuoden jälkeen. Vain lapsi pitää yhdessä.
10 vuotta ilman seksiä ja vielä yhdessä???
Oman kokemuksen mukaan suhteen ensimmäinen ei tulee naiselta.
Lisäksi naiset kuulemma kyllästyvät kumppaniinsa nopeammin kuin miehet.
Totta. Tuo kyllästyminen.
Kyllästyväykö naiset kumppaniin, vai huonoon seksiin? Epäilenpä, että kukaan ei kyllästy hyvään seksiin. Ainakaan kukaan sellainen, joka pitää seksistä.
Meillä se ei tuli aina mieheltä. Paha oikeastaan sanoa kuinka usein haluaisin noin normaalitilassa. Siinä kohtaa kun seksiä ei ole juuri ikinä, niin se on myös mielessä jatkuvasti. Tosin viidessä vuodessa tottuu kyllä hoitelemaan himonsa itse. Useamman kerran viikossa varmasti haluaisin.
No se suhde on loppunut jo jokunen vuosi sitten ja kyllä seksi loppumisella oli oli iso vaikutus sen loppumiseen. Siinä samalla katosi myös kaikki läheisyys. Halaamistakaan ei oikeen uskaltanut yrittää ja pusut oli täysi mahdottomuus.
Ei ole mitään määrää, kuinka usein. Haluan kun haluan, joskus enemmän ja joskus vähemmän. Vaikuttaa niin moni asia tuohonkin.
Se kieltäytyy, kumman on tunne ettei nyt maita. Mies tai nainen.
Mutta muistatko nykyisen suhteen ensimmäisen ein? Kumman suusta se lipsahti?
Herkempi haavanlehti siinä aina värähtää, kun ensimmäinen ei on päästetty ilmoille.
En muista. Oisinkohan ollut minä. Luultavasti minä, olen useinmiten se jolla on kipuja yms. Mikä vie mielenkiinnon seksiinkin.
Voi kyllä olla niinkin, että mulle on sanottu ei koska muuta tekemistä.
En ymmärrä miten mies voi kieltäytyä seksistä jos nainen sitä ehdottaa, mahdoton ajatus, en kieltäytyisi.
En saa miestä kiinni.
Vieraissa. Selkeä tapaus.
Harvemmin kuin kumppani, ainakin viimeksi.
Jos suhde kaatuu pelkkään seksin määrään, niin sen on syytäkin kaatua, silloin jokin perustavanlaatuinen osa persoonia ei kohtaa eikä ihan helpolla tule kohtaamaankaan.
Molemmat kieltytyvät, kuka mistäkin syystä, milloinkin. Jos on paljon kieltäytymisiä jomman kumman puolelta, niin parin keskinäiuseen yhteydessä on isomminkin haasteita eikä niitä vällyjen välissä yksin ratkaista.
Jos ei viikon aikana pane paria kertaa ainakin niin kyllä suhde on pelkkä kaverisuhde. Ajan puute on tekosyy aina ettei seksiä ole tai halua. Suhteen alussa ehkä kuukausi on aika jolloin ensin tutustuaan mutta sitten kyllä pitää jo peitto heilua tiuhaan. Välillä tulee kyllä aika jolloin ei seksiä ole mutta pitää olla ainakin pusuja ja haleja ja kosketusta muuten. Jos ei ole niin ei kannata olla sellaisen ihmisen kanssa suhteessa.
Kerran vuodessa maakuopassa.
No eipä sitä osaa sanoa tarkasti, kun ei ole suhdetta, mutta kyllä minä veikkaisin, että kerta vähintään viikkoon olisi kiva...mielummin useammin. Sinäänsä määrällä ei ole väliä, mutta mitä enemmän sen pitää ns. hallussa ja luontevana, sen enempi se pitää "yhteyttä" toiseen yllä.
En tiedä kumpiko voisi siihen leipääntyä ensin? Toivottavasti ei kumpikaan....Jossain vaiheessa saattaa fysiikka antaa periksi, niin sitten on keksittävä joku muu tapa pitää yllä tuota yhteyttä...
Kyllä se on niin kiva laji, että siitä pitäis saada nauttia suhteessa kummankin. :o) Mutta se ei saa olla vaatimus....
tavatessa, välillä laskiessakin :) Ei mar, tottakai uudessa suhteessa pannaa, panemasta päästyä, kyllä se siitä asettuu.. kokeillaanko vaikka? t: Kalle
Naiset pihtaa ja mies sitten menee pettämään.
Haluaisin useammin mutta mieheni tarvii lataus tauon että seisoo taas. Parin päivän välein onnistuu.
8 vuotta seurusteltu. Yhdyntä oli viimeksi vuosi sitten. Kärsin. T. Nainen
Vieläkin paikat kipeänä?
Ei niin tärkeetä seksi ole että pitäisi erota Jumalan siunaamasta avioliitosta, voi käydä vaikka hanskalla salaa.
On se, sillä on todistettavasti terveydellisiä vaikutuksia. Onneksi on tulossa lakimuutos joka mahdollistaa useamman vaimon ottamisen laillisesti. Naiset eivät halunneet samanlaista muutosta, yksi mies riittää.
Aika usein... :)