Nykytilanne, jossa elämänkatsomustieto (ET) ei ole sallittu kirkon jäsenille, on epäreilu niin lukiolaisille kuin peruskoulun oppilaille. Lapsiasiavaltuutettu totesi raportissaan eduskunnalle 2018, että nykyinen säätely on yhdenvertaisuutta loukkaavaa ja lapsen oikeuksien sopimuksen 2. artiklan vastainen.
Muutos on lakiteknisesti helppo, parin sanan vaihto perusopetus- ja lukiolakeihin. Asia ei vaadi oppiaine- ja tuntijakopäätöksen ”matolaatikon” avaamista. Nykyiset opetussuunnitelmat käyvät sellaisenaan. Sopivat oppikirjatkin ovat olemassa.
Uudistuksella on laaja tuki kansalaisten keskuudessa. Peräti 79 prosenttia kansalaisista mahdollistaisi ET:n kirkkoon kuuluville. Nuorten keskuudessa kannatus on vielä vahvempaa, yli 85 prosenttia. Näin kertoi elokuussa 2020 Taloustutkimuksella teettämämme mielipidetiedustelu.
Uudistus todennäköisesti nopeuttaisi maltillisesti ET:n oppilasmäärän muutoinkin tapahtumassa olevaa kasvua ja uskonnon opetusryhmien koon pienentymistä. Näiden rinnakkaisten ryhmien kokoerojen tasoittuminen ei ole koulun toiminnan kannalta huono asia.
Pienillä paikkakunnilla ja pienissä kouluissa toki pitäisi perustaa uusia opetusryhmiä, ja se on lapsen oikeuksien kannalta hyvä asia. Rehtorien velvollisuus on edistää eikä jarruttaa pääsyä ET-opetukseen. ET:n opetuksen laajentuminen tietenkin edellyttää myös luokanopettajien ja aineenopettajien täydennyskoulutukseen panostamista.
Nyt on aika vedota opetus ja kulttuuriministeriöön, sen molempiin ministereihin. Siirrytään selvityksestä uudistuksen valmisteluun ja lakiesityksen sorvaamiseen! Annika Saarikko, anna Li Anderssonille ”vihreää valoa” tehdä lakiesitys, vaikka asia ei olekaan hallitusohjelmassa. Myös poliittisen opposition, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kannattajien selvä enemmistö tukee uudistusta.
ET:n mahdollistamista kaikille valittavissa olevaksi ei pidä lykätä, vaikka kiihkeimmät yhteisen uskontotiedon lobbarit lähettävät omia jarruttavia ”seireeninlaulujaan”. ET:n likvidointi ei passaa! Koko oppiaine- ja tuntijakoa koskeva isompi uudistus on perusteltua tehdä vasta myöhemmässä tulevaisuudessa. Nykyisiä opetussuunnitelmiahan juuri ajetaan sisään, ja lukion uusi ops tulee voimaan vasta syksyllä 2021.
ET:n vapautuminen syrjinnästä ja vahvistuminen lähivuosina luonnolliseen kokoonsa luo aikanaan nykyistä otollisemman tilanteen tarkastella oppiaineita sekä niiden tuntimääriä ja sijoittumista eri luokka-asteille. Ei ole todellaan selvää, että uskontoja pitäisi opettaa yhdessä erillisessä oppiaineessa jo ekaluokalta alkaen peruskoulun loppuun ja vieläpä lukiossakin.
Uskonnolliset tilaisuudet koulu- ja tarhapäivän ulkopuolelle
Opetussuunnitelman mukaan opetuksen ja varhaiskasvatuksen tulee olla ”uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitouttamatonta”. Opetushallituksen asianomaisissa ohjeissa nostetaan esiin mahdollisuus, että koulu ja päiväkoti voivat olla liittämättä uskonnollisia tilaisuuksia toimintaansa. Tästä huolimatta aamuhartauksien, kirkkojumalanpalvelusten ja pikkukirkkojen ruletti pyörii kouluissa ja päiväkodeissa.
Käytäntö osoittaa, että hyvääkään opetussuunnitelmaa ei välttämättä noudateta käytännössä. Ev.-lut. kirkon kouluihin ja päiväkoteihin kohdistuva aloitteellisuus on niin vahvaa, että useimmat rehtorit ja johtajat eivät uskalla sanoa ”ei kiitos” tarjotuille uskonnollisille tilaisuuksille, vaikka haluaisivatkin. Elämänkatsomustieto tarjoaa edes osittain katsomuksellisen henkireiän ei-uskonnollisten kotien lapsille ja nuorille.
Koronan aiheuttamat rajoitukset ovat tuoneet paikoin tauon uskonnollisiin tilaisuuksiin. Toivottavasti yhä useammat koulut ja päiväkodit huomaavat, että rehtorin, opettajien, oppilaiden ja heidän vanhempiensa stressi vähenee, kun enää ei pakoteta valitsemaan, osallistuuko uskonnolliseen tilaisuuteen vai ei. Kahden rinnakkaisen tilaisuuden malli on kuormittava ja niin käytännössä kuin periaatteessa kyseenalainen.
Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan uskonto tai vakaumus on arkaluontoinen tieto, jota koskee yksityisyyden suoja, eikä vanhempia pitäisi pakottaa lapsensa kautta ilmaisemaan, onko perhe uskonnollinen vai ei-uskonnollinen. Tämä linjaus tulisi toteuttaa Suomessa kautta maan. Jos vanhemmat haluavat lapsilleen uskonnollista kasvatusta, he voivat huolehtia siitä seurakuntiensa kanssa. Koulun ja päiväkodin pitää antaa keskittyä kaikille sopivaan, opetussuunnitelman mukaiseen sitouttamattomaan opetukseen ja kasvatukseen.

Vastaukset 53
Vanhimmat
Vuodenvaihteen protesti? Uutisiin.
Kestosuosikki. Kansalaisita 79 prosenttia tukee. Nuorista 86 prosenttia. Mitä vielä tarvitaan.
Eduskunnan käsittely ja lakkmuutokset perusopetus- ja lukiolakeihin.
Ylekioski kommarina vaihtaa kansaa kun on esiintymishimoinen. Koulut tuhoutuvat sopeutumattomista. Tapellaan hunnuista ja ET- hömpästä
Näytelmän tökeryys paljastuu esim. sillä, että Ekin ja Boriksen DDR oli Euroopan lutherilaisin ja valkoisin valtio, valkoisempi kuin Islanti, miksi se ei ollut val koisin? Ja ras istiset komut pitivät pientä viet namilaisjoukkoa siirtotyöläisinä keskitysleiriolosuhteissa Berliinissä jne etteivät rodut sekaannu
Vapaa-ajattelijain liitto tiedotti elokuussa 2020 kahdesta teettämästään mielipidetiedustelusta. Kummastakaan ei kerrottu ns. valtavirtamediassa eli alueidensa suurimmissä lehdissä, Ylen radio- ja tv-uutisissa eikä kaupallisilla tv- ja radiokanavilla.
Ensimmäinen tiedote koski peruskoulun ja lukion elämänkatsomustiedon valinnan mahdollistamista myös ev.-lut. ja ort. kirkon jäsenille. 79 prosenttia suomalaisista - 86 prosenttia nuorista - kannattaa sitä, että myös kirkkoon kuuluvat voisivat opiskella elämänkatsomustietoa uskonnonopetuksen sijasta. https://vapaa-ajattelijat.fi/blog/2020/08/21/perati-4-5-avaisi-elamankatsomustiedon-kaikille-valittavissa-olevaksi/
Tutkimusta ei voi väittää epäluotettavaksi sen enempää kuin mitä tahansa Taloustutkimuksen jatkuvasti tekemiä "galluppeja" milloin mistäkin asiasta...
Tulokset ovat tutkimuksellisesti luotettavia ja tilastollisesti betkitseviä.
Jos rehtori kertoo, että ET-ryhmää ei ole, uskonnon opetukseen ei pidä pyytää, koska silloin katsotaan luopuneet ET-opetuksesta. Uskontoon ei pidä suostua koska se on keino saada ET-opetusta.
Aiva. Uskonnpsta voi vaan olla pois. Se kyllä johtaa ET-ryhmän syntyyn.
Näin se on lain mukaan, vaikka tätä tietoa on salailu.
Kun ET avataan kaikille, koulun ei tarvitse tietää jäsenyyksistä mitään. Ei pitäisikään tietää.
Jos lapsi ei kuulu kirkkoon, huoltajien tulee huolehtia, että koulussa hänelle avautuu ET:n opiskelun mahdollisuus. Tässä tärkeää asiaa:
Kirkkoon kuulumattoman lapsen ei ole pakko osallistua uskonnonopetukseen koulussa! Näin se on myös, kun elämänkatsomustiedon opetusryhmää ei ole. Uskonnosta pois jääminen voi olla keino saada aikaan ET-opetuksen aloittaminen!
Tämä on tärkeä tieto juuri nyt, kun elokuussa 2021 koulun aloittava pitää ilmoittaa kouluun jo tammikuussa. Koskee se myös jo peruskoulussa olevia, vastentahtoisesti uskontoon sijoitettuja oppilaita.
Jos ET-ryhmää ei ole, huoltajat voivat vaan ilmoittaa, että lapsi ei osallistu uskontoonkaan. Elämänkatsomustietohan on uskontokuntaan kuulumattomille oppilaille tarkoitettu oppiaine. Lain mukaan vain, jos huoltajat pyytävät pääsyä uskonnon opetukseen, lapsi siihen sijoitetaan.
Valitettavasti on vielä kuntia ja kouluja, joissa ET-opetusta ei ole järjestetty uskontokuntiin kuulumattomille oppilaille ja joissa rehtori tarjoaa sijalle uskonnon opetusta. Jos vanhemmat siihen suostuvat, käytännössä heidän tahtonsa saada lapselleen ET-opetusta saatetaan ”pyyhkiä pois”, rehtori huokaisee helpotuksesta ja olettaa uskonnon kelpaavan 9 vuotta.
Kun huoltajat kieltäytyvät laittamasta lasta uskonnonopetukseen, se on hyvin selkeä viesti siitä, että ET-opetusta halutaan. Mieluiten heti tai ainakin heti kun lisää ET-oppilaita ilmaantuu. Ja ET-oppilaitahan voi ilmaantua jo tämän vuoden aikana, ennen elokuuta. Tai ET-oppilaita voi ilmaantua seuraavan lukuvuoden alkuun mennessä.
Alakoulussahan on erittäin sopivaa järjestää ET-opetusta niin, että oppilaita on useammalta luokkatasolta, esimerkiksi luokilta 1-3. Hieman laveampikin ryhmä on mahdollista, ja pienenkin opetusryhmän opetusta voi hyvin välillä eriyttää.
Jos peruskoulussa aloittava oppilas on vuoden tai kaksi kokonaan pois katsomusaineen opetuksesta, siitä ei ole tietopuolista haittaa. Varsinkin jos ET-opetusryhmä kouluun sitten syntyy, opetusta voidaan mukauttaa niin, että ensimmäisten vuosien sisältöjä otetaan mukaan myöhemmin.
Vanhemmat voivat tietenkin pelätä syrjintää sen vuoksi, että lapsi on pois enemmistön uskonnon opetuksesta. Toisaalta kuitenkin on aivan luonnollinen asia, että jos perhe ei ole luterilainen, perheen lapsi ei osallistu luterilaiseen ”oman uskonnon” (UE) opetukseen. Ei siinä mitään niin ihmeellistä ole.
Kouluyhteisössä voidaan opettajakunnan keskuudessa varmuuden vuoksi kiinnittää huomaamattomasti erityistä ennaltaehkäisevää huomiota siihen, että mitään syrjintää uskonnosta pois jäämisen takia ei esiinny. Siihenhän velvoittaa jo lakikin. Lapsille on ihan luonnollinen asia, että paikollinen luterilainen uskonto on vain luterilaiseen kirkkoon kuluville eikä muiden tarvitse siihen osallistua. Ei se sen kummallisempi asia ole.
Suomessa on tiettävästi yli 3000 oppilasta, jotka eivät osallistu minkään katsomusaineen opetukseen ja tämä määrä on kasvanut parina viime vuotena. Näin on, vaikka uskontokuntiin kuulumattomien piirissä ei tähän mahdollisuuteen edes ole kiinnitetty erityisempää huomiota. Rehtorien lakisääteinen velvollisuus on edistää lapsen pääsyä oikeuksiinsa, hänelle tarkoitettuun oppiaineeseen. Huoltajien koko peruskouluaikaa koskeva selkeä tahdonilmaisu kannustaa rehtoria edistämään ET-opetusryhmän syntyä.
Nyt kevätlukukauden alettua myös esimerkiksi 1. tai 2. luokan oppilaan huoltajat voivat ilmoittaa koululle, että oppilas jää pois uskonnon opetuksesta viimeistään lukuvuoden vaihteessa, ja että he odottavat ET:n opetusryhmän syntyvän, kun uudet ekaluokkalaiset tulevat elokuussa. Näin rehtori ei voi tulkita, että lapsen toivotaan jatkavan uskonnonopetuksessa.
Elämänkatsomustiedon oppilaiden ja opetusryhmän lisääntyminen kehittää osaltaan aineen opetusjärjestelyjä ja opetusta. Kysymys on yhden perusoikeuden, katsomuksen vapauden toteutumisesta aikaisempaa paremmin. Sitä voidaan edistää omilla ratkaisuilla ja yhteistyöllä.
Uskonnonopetukseen ei ole pakko lasta laittaa. Voi olla pois.
Nyt keväällä on hyvä sika ilmoittaa vaihdosta UE--ET.
Vaarallista. tämä on vaarallinen aie kirkkoa ja uskontoa kohtaan.
Ei tässä taida muu auttaa kuin kansalaisaloite. Pikapuoliin!
Siis ķansalaisaloite kehiin.
Kannatan kansalaisaloitetta.
Kansalaisaloute, sanon minä.
Samaa mieltä, eihän tässä muukaan auta, jukulauta.
ET-opetuksen järjestämistä on syrjitty monissa kunnissa ja monissa kouluissa. Parannuksen paikka. Toisaalta monin paikoin toimii jo hyvin.
Nyt kesäkuussa voi vielä hyvin ilmoittaa koululle oppilaan siirtyvän uskonnosta ET-opetukseen.
Muunnelmia samasta teemasta.. ei huono.
Tämä on hyvä syy liittyä vapaa-ajattelijoihin. Kaveri kans.
Tärkeä uudistus, jota lähdetään viemään maaliin.
Tätä vaan esille ja pelaamaan. Kannatusta.
Miten olisi, koska tulee kansalaisaloite?
Outo epäsymmetria on valinnan vapaudessa. Kirkkoon kuulumaton voi valita. Kirkkoon kuuluva ei.
Jotenkin tuntuu, että eräs ei tunnu tykkäävä tästä yhtään. Asia on kuitenkin tärkeä. Ehkä sitten siksi juuri.
Tällä viikolla asiaa voi edistää vaihtamalla katsomusaine uskonnosta ET-opetukseen. Ensi viikolla uudet kujeet. Arvaa mitkä.
Uudistuksen kustannusvaikutus on vähäinen. Elämänkatsomustiedon oppilaiden määrä todennäköisesti hieman kasvaisi, mutta opetusryhmien kokojen tasoittuminen eri katsomusaineiden välillä ei juuri toisi uusia kustannuksia.
Eihän koulun sitten enää kuulu tietää, onko lapsi jäsenenä jossain vai ei!?
PKorean jne kaltaiset diktatuurit voisivat tukea ET-oppia jossa vapariliitto opettaa että sukupuolen voi valita merkitsemällä rastin ruutuun
Näin pKorea voi merkitä mieheksi syntyneet naisurheilijoiksi ja pakottaa heidät kilpailuihin saada voittoja naisten lajeissa
Kaikki voittaisivat ja olisivat onnellisia
Vaparit muuttavat nyrkkeilyn varjonyrkkeilyksi
Odotamme suurella hämmenyksellä maailman ensimmäistä ET-oppinutta transnyrkkeilijää
Siinä on tasa-arvo ihmeissään kun entinen mies paiskoo nyrkeillä naista kehässä naamaan ja feministit hurraavat katsomossa ELÄKÖÖN VAPARILIITTO
Komusossujen = kom mus sos -hyysäntä
johtama Vapariliitto ei ota huomioon ajamiensa asioiden matunhyysäntä, kansanvaihto, seta-sukupuolisuus, attac-verotus, rauhanpuolustaja-venäläisyys ... pysyviä seurauksia, joita ei pois saada
ET-opin mukaan mies voi alkaa naiseksi vaihtaa sukupuolta valitsemalla ja synnyttää
En seuraa urheilua yleisesti mutta ymmärrän kohun ja komusossujen tuhopolitiikan seurauksen, kun yhtäkkiä miehet hyväksytään naissarjoihin ja naisurheilijat syrjäytetään koko elämän jatkuneen harjoittelun jälkeen
Gavin Hubbard oli nuoruudessaan keskinkertainen painonnostaja, mutta korjattuaan sukupuolensa naiseksi, hän on “vanhoilla päivillään” yli nelikymppisenä menestynyt urallaan, voittanut useita kilpailuja, noussut painonnostajien eliittiin ja edennyt jopa olympialaisiin asti
Nosta tätä kun pidän asiaa erittäin tarpeellisena. Ei erää jäsenyyskyttäystä. Kouluissa.
Kyllä! Joten nyt allekirjiitta.aan ja sitten jakamaan linkkiä kavereille ja kanssalaisille. Kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8860
Nyt hipihipi allekirjoittamaan. Kaverille kans.
Toki tämä voi käytännössä tulla voimaan vasta vuoden 2023 puolella, joten kannattaa nyt erottaa lapsi kirkosta ja siirtää ET-opetukseen, mikäli se onnistuu perhesopu säilyttäen.
Oppilas oppilaalta.
Kansalaisaloitteen linkkiä kannattaa jakaa, levittää isolla pensselillä tutuille, puolitutuille ja tuntemattomille.
7perustelu eli enemmän kuin itse aloitteessa.
Kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8860 voi johtaa menestykseen eduskunnassa. Nyt vaan loppukiriin.
Laajaa tukea odotettavissa. Nyt vaan nimia aloittee taakse. Kaukaisemnatkin sukulaiset ja tuttavat käyvät.
Siinäpä oli alustusta kerrokseen. Pro ET.
Voithan Sinäkin osallistua talkoisiin. Jaa.
Tässä hyvä keskustelunavaus kirjoittajalta: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008498165.html
Kiva: kansalaisaloite.fi/fi/aloite/8860
Allekirjoitukzia on liki 20-kertaisezti vaparien jäsenmäärän.
Jaa, hyvä ihminen, linkkiä.
Lukiolaisten liiton jäsenillä maito on jo kaatunut.. Niinkö sen passiivisuus selittyy?
Kansalaisaloitteen päättymisen jälkeen huomio kohdistuu puolueisiin ja niiden tavoitteisiin seuraavalle vaalikaudelle. Epäkohta on syytä korjata ja sopia siitä hallitusohjelmassa.
Puolueiden valmistautuminen eduskuntavaaleihin.