Maalaiset eivät osallistu kasvutalkoisiin

Mitä niissä Savo-Grow ja muissa verovaroin kustannetuissa "yrityksissä" oikein tehdään? Ei ole näkynyt ainakaan meidän kaupungissa vielä kaupan hyllyllä mitään tuotetta, jossa olisi tekijänä ollut Savp-Grow. Ymmärtääkö junttilandian asukkaista puoletkaan, mitä teksti edes tarkoittaa?

Onhan se tietysti niin, että tuottavan työn tekeminen on monimutkainen asia, jota ei opeteta lapsille, kun ei sitä itsekään osata. Perätakajoen kepulaiselle tietysti kasvu tarkoittaa tukiosuuden kasvattamista ja veronmaksajan ahdistuksen lisäämistä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kepulantaa tukipelloille ja johan alkaa kasvamaan tukierkkien tulot.

Äänestä

Pimeä maaseutu on täynnä maalaisten omalla perustulolla eli negatiivisella tuloverolla "kasvavia" muka yrityksiä, joiden ainoa tulonlähde on kaupunkilaisen veronmaksajan pohjaton tasku.

Äänestä

Maajussit osallistuvat kasvatustalkoisiin. Fattaperseet sitten syövät ja juovat kaupungin betonibunkkereissa jyväjemmareiden tuottamista raaka-aineista tehtyjä juttuja, kuten hk-bleuta ja keskikevyttä ohrapirtelöä.

Äänestä
  • Vihreät osallilstuvat höpöheinän kasvatustalkoisiin.

    Äänestä

Siellä neulotaan vaikka purjeita.
Heti kun Riku Rantalan kaarnalaivatuotanto alkaa niitä tarvimaan.
Laittakaa vaan lisää rahaa pilottiprojekteihin niin kyllä ne sitten poikivat lisää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mitä niissä Savo-Grow ja muissa verovaroin kustannetuissa "yrityksissä" oikein tehdään? Ei ole näkynyt ainakaan meidän kaupungissa vielä kaupan hyllyllä mitään tuotetta, jossa olisi tekijänä ollut Savp-Grow. Ymmärtääkö junttilandian asukkaista puoletkaan, mitä teksti edes tarkoittaa?

Onhan se tietysti niin, että tuottavan työn tekeminen on monimutkainen asia, jota ei opeteta lapsille, kun ei sitä itsekään osata. Perätakajoen kepulaiselle tietysti kasvu tarkoittaa tukiosuuden kasvattamista ja veronmaksajan ahdistuksen lisäämistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu