Trump valmistelee elinikäistä syytesuojaa itselleen.

Trumpin syytesuoja kestää vain virkakauden loppuun, eikä istuva presidentti voi itse itselleen syytesuojaa antaa. Siksi hän tarvitsee varapresidentti Pencen apua. Trump eroaa virastaan ja varapresidentti Mike Pence siirtyy presidentiksi, jolloinka Pence voi myöntää Trumpille elinikäisen syytesuojan.

Putin teki vastaavan kusetuksen muuttamalla Venäjän perustuslakia. Tässä häntä auttoivat venäläiset äärinationalistit, jotka eivät edes tienneet mistä he äänestyksessä äänestivät.
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Meinaat, että Pence suostuu tuhoamaan poliittisen uransa? Ainakin neljäksi vuodeksi?

Äänestä
  • Pence on jo tuhonnut oman uransa.

    Kyynisten mielestä Pence oli Trumpin poliittinen henkivakuutus: Jos joku olisi lähtenyt salamurhaamaan USA:n presidenttiä niin tilalle nouseva Pence olisi ollut murhan tilaajan kannalta katsottuna vielä Trumpiakin pahempi vaihtoehto.

    Äänestä

Trump ei voi armahtaa ja suojata itseään kuin liittovaltiotason syytteiltä. Osavaltiot ovat itsenäisiä ja voivat syyttää Trumpia kaikista löytämistään rikoksista. New Yorkin osavaltio on jo aloittanut syytteiden valmistelun verovilpistä ja tälle Trump ei voi mitään.

Äänestä

Trumppi ja Trumpin yhtiöt ottavat ihan ilman mitään armahduksia vastaan kaikki syytteet mitä on tulossa. Meno jatkuu lakituvissa ihan entisellään, sama meininki kuin oli ennen presidenttikauttakin.

Demokraatit keskenään supattavat tällaisista armahduksista, lukuisten muiden demarijuiorujensa ohessa.

Ei sellaisia armahduksia aleta hakemaan eikä ole tulossa. Ilman niitä pystyy elämään, ihan kuten ennenkin.

Äänestä
  • Oho, olipas se mielipide. Vaiko aivopieru?

    Äänestä

Osa maksaa Trumpille armahduksista!

Äänestä

Marin voi myös tarvita elinikäisen syytesuojan.

Äänestä
  • Öyhö öyhö öyhö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Öyhö öyhö öyhö.

    Vasuriin kolahti niin, etteivät sitä sanat riitä kertomaan.

    Onneksi vasuri ei tarvitse sanoja. Apinan ölinäkin riittää, kuten tapana onkin :D

    Äänestä

Jenkeissä tuo oikeudenkäynti voi olla jonkin verran kallista. Velkainen Trump pääsee lopustakin omaisuudestaan jos joutuu käräjille.
Siksi Trump hakee nyt jo rahoitusta oikeudenkäynteihin myymällä lähipiirilleen syytesuojia ja armahduksia.
Ei edes Putin ole noin läpinäkyvä roisto.

Äänestä

E I J U M A L A U T A
Jotkut puhuu oikeasti tällaisia.

Äänestä
  • Kuvittelevat vielä kommentoivansa TUOREITA uutisia.

    Äänestä

sauli hokas saman syytesuojaidean kun
se muokkas itsensä toiselle kaudelle
valtaisalla äänivyöryllä...

Äänestä

sirpa pietikäinen lähti unioniin ihquilemaan
kerran se muokkas suomen EU kuntoon
ensin paikallisella tasolla 90- luvulla.

Massiivinen lama, sen se maksoi Suomelle,
että sirpalla riittää pullaa brysselissä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Trumpin syytesuoja kestää vain virkakauden loppuun, eikä istuva presidentti voi itse itselleen syytesuojaa antaa. Siksi hän tarvitsee varapresidentti Pencen apua. Trump eroaa virastaan ja varapresidentti Mike Pence siirtyy presidentiksi, jolloinka Pence voi myöntää Trumpille elinikäisen syytesuojan.

Putin teki vastaavan kusetuksen muuttamalla Venäjän perustuslakia. Tässä häntä auttoivat venäläiset äärinationalistit, jotka eivät edes tienneet mistä he äänestyksessä äänestivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu