Kommunistit haluavat tehdä Suomesta aseettoman.

Kommunistit haluavat tehdä Suomesta aseettoman.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007656217.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Rauhanpuolustajat

"1960-luvulla järjestö tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa.[5]

Suomen kommunistisen puolueen oppositiolla, jota 1970-luvun alussa alettiin kutsua taistolaisiksi, oli vankka asema Rauhanpuolustajissa. Ydin-lehdessä väitettiin vuonna 1984, ettei järjestön kymmenien palkkatoimitsijoiden joukkoon ollut koskaan kelpuutettu kuin "yksi ainoa ei-taistolainen".[6] Järjestö vastusti pääsihteeri Mirjam Vire-Tuomisen johdolla NATO:n toimintaa, mutta ei kritisoinut Neuvostoliiton toimintaa. Rauhanpuolustajat antoi hyväksyntänsä esimerkiksi Tšekkoslovakian miehitykselle 1968"
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Venäjä määrännyt niin tekemään kun maksavat puolueiden tuetkin Vihreille ja Vasemmistoliitolle.

Äänestä

Vetoomuksen sisältö oli hiukan epäselvä tai siitä puuttuu keihäänkärki. Tai ei ainakaan aukea tavalliselle sukan kuluttajalle.

Yhtäältä todetaan että Suomelta loppuu rahat ja pitää säästää ja toisaalta arvioidaan että kun Suomi ei panosta hävittäjiin, niin maailmaan syntyy rauha.

Eli jos Suomi ei joudukaan talousongelmiin, niin ostetaanko hävittäjät sitten? Vai onko se rauhan tekeminen se ostamatta jättämisen syy?

Vasemmisto on todennut ettei velkaa tarvitse maksaa takaisin. Eli otetaan nyt ainakin näihin koneisiin velkaa. Ja annetaan jonkun muun maan aloittaa maailman rauhan tekeminen. Ruotsikin näyttää ostavan lisää sotavempeleitä eikä aio tehdä rauhaa.

Äänestä

Tuossa listaus Suomen inhokki"kulttuuriväestä". Hyh, hyh!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kommunistit haluavat tehdä Suomesta aseettoman.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007656217.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_Rauhanpuolustajat

"1960-luvulla järjestö tuki sissiliikkeiden aseellista itsenäisyystaistelua monissa maissa katsoen näiden toiminnan olevan leniniläisen imperialismiteorian oikeuttamaa.[5]

Suomen kommunistisen puolueen oppositiolla, jota 1970-luvun alussa alettiin kutsua taistolaisiksi, oli vankka asema Rauhanpuolustajissa. Ydin-lehdessä väitettiin vuonna 1984, ettei järjestön kymmenien palkkatoimitsijoiden joukkoon ollut koskaan kelpuutettu kuin "yksi ainoa ei-taistolainen".[6] Järjestö vastusti pääsihteeri Mirjam Vire-Tuomisen johdolla NATO:n toimintaa, mutta ei kritisoinut Neuvostoliiton toimintaa. Rauhanpuolustajat antoi hyväksyntänsä esimerkiksi Tšekkoslovakian miehitykselle 1968"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu