Ollessani nuori 50-luvulla vallitsi vielä ns. vanha seksuaalimoraali, joka seuraavalla vuosikymmenellä saikin kovan kolauksen. Yhteiskunnan asenneilmapiiristä jäi hyvin selkeä kuva, että pidettiin sekä mahdollisena että ainoana sallittuna, ettei ollut minkäänlaista seksiä ennen avioliittoa.
Ei saanut eikä tarvinnut harjoittaa itsetyydytystä. Tutustumisessa vastakkaiseen sukupuoleen ei saanut eikä tarvinnut tutustua seksuaalisesti. Se oli sallittua vasta "papin aamenen" jälkeen, jolloin ei voinut enää katua, koska eroaminen nähtiin koko yhteiskunnassa suurena häpeänä.
Näinhän ei todellisuudessa menetelty, mutta kaikessa opetuksessa ja yhteiskunnan ajattelussa sitä pidettiin täysin mahdollisena. Minäkin olin sen ajan lapsi ja kärsin tavattomasti, kun tiheästi sorruin itsetyydytykseen. Olin omaksunut täydelleen ilkeän ja sairaan opin.
Tutkimuksissa, jotka tehtiin "uuden seksuaalimoraalin" aikana, naisista vain 1 % ja miehistä vain 2 % väittivät kieltäytyneensä esiaviollisista suhteista, kun olivat avioituneet "vanhan moraalin" aikana. Muistan vielä, kuinka luokkatoveritytön kanssa keskustelin aivan vakavissani esiaviollista seksiä vastaan, eikä hänkään ilmaissut mitään erimielisyyttä.
Minullakin alkoi pitkä vähittäinen ero perinteellisistä normeista. Tajusin, että ainakin itsetyydytys oli väistämätön ja petting eli käsiseksi tyttöystävän kanssa välttämätön. Ei ollut mahdollista ilman seksiä "tutustua toiseen ensin perusteellisesti". Ja seurustelu voimakkaan seksihalun alaisena ilman minkäänlaista toteutumista olisi sairasta rääkkiä.
Jo aviossa ollessani minua kalvoi vielä jatkuva huono omatunto. Olin kuvitellut, että avioitumisen jälkeen seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu vain ja ainoastaan puolisoon. Tämä luulo sai valtavan kolauksen, kun olin vaimoni siskon ja serkun luona käymässä. Sisko ja serkku tulivat saunasta. Siskolla oli löysä aamutakki, joka lehahti auki ja paljasti siskon sukupuolielimet. Kiihotuin valtavasti ja kauhistuin kiihottumistani.
Tein väärät johtopäätökset. En suinkaan ymmärtänyt, että on luonnollista kiihottua, kun näkee alastoman naisen, vaan se johtuu tottumuksen puutteesta. Hankkiuduin vaimoni kanssa siis yhteissaunaan muiden naisten kanssa toiveessa, etten lopulta enää kiihottuisi, mutta jokainen saunakerta vaikutti seksuaalisesti kiihottavalta.
Vähitellen tajusin, että kiihottuminen on väistämätöntä, mutta silti minulle tuottivat huonoa omaatuntoa seksuaalifantasiat, joissa olivat muut naiset kuin vaimoni. Erityisesti minua vaivasivat runsaat fantasiat, joissa esiintyi vaimoni pillusisko, eri sisko kuin aiemmin mainittu.
Olin viikon verran sairaalassa leikkauksessa. Tänä aikana minulle kasvoi aivan hurja seksuaalinen paine, sillä olin tottunut laukeamaan päivittäin. Fantasiat laukkasivat vilkkaina ja toivat milloin kenenkin naisen mieleen. Loppuun rääkkääntyneenä soitin vaimolleni olisiko mitenkään mahdollista, että sairaalasta palattuani hän "haaveiluttaisi" minua, eli runkkaisi kyrpääni ja antaisi vapaasti jutella toisten tyttöjen sukupuolielimistä.
Vaimoni vastaus pudotti raskaan kiven sydämeltäni: "Totta kai."
Sairaalasta palattuani ja vaimoni haaveilutettavana oleminen tuntui aivan ihmeelliseltä. Ensinnäkään en olisi halunnut olla kenenkään muun haaveilutettavana kuin hänen, juuri hänen. Toisaalta tuntui riemastuttavalta vapaudelta, kun sai jutella mistä tahansa, eikä vaimoni osoittanut pienintäkään mustasukkaisuutta.
Tuntui siltä, kuin sekä vaimoni että kaikki muut naiset olisivat vain yhtä suurta ihanaa vittua, johon sulaudun. Kokemus oli mystinen. Suunnaton vapauden ja ihanan seksuaalisuuden tunne täytti minut kokonaan.
Alkoi raivokas asioiden uudelleenarviointi. Kun olimme toisen pariskunnan kanssa kesämökin saunassa ja vaimoni vilvoitteli saunan ulkoportailla, toisen pariskunnan miehen kyrpä nousi pystyyn, kun hän katseli vaimoni vittua. Vaimoni levitti hiukan lisää jatkojaan.
Vaimoni halusi myös ilahduttaa häntä levittämällä jalkojaan reilusti ja ja vielä sormillaan sukupuolielimiä niin, että näkyisi, kuinka hän supistelee emätintään. Tämä siis ilahduttamiseksi ja ystävyyden osoitukseksi, ei ehdotukseksi yhdyntään. Olisiko se ollenkaan mahdollista, vai ymmärtäisikö toinen väärin?
Tulimme aroin mielin siihen tulokseen, että vaimoni kuitenkin kokeilee. Onnistui täydelleen. Seuraavalla kerralla vaimoni asettui saunan ylälauteille ja levitti sormin vittunsa niin auki, kuin sai. Mies oli pitkään jutellut kyrpä pystyssä, mutta ei ollut pyrkinyt yhdyntään. Hän otti ystävällisyyden vastaan niin suurella mielihyvällä, että osoitti vaimoani kohtaan erityistä ystävällisyyttä aina tavattaessa.
Vitun näyttäminen tuli aina saunoessa hänen kanssaan pysyväksi tavaksi ja laajeni koskemaan myös muitakin miellyttäviä miehiä. Hekin osoittivat kyrvän seisotuksella herttailun menneen perille, mutta kukaan ei tulkinnut sitä kutsuksi yhdyntään.
Tajusimme, että seksuaalinen kiihotus ei ole paha ja luvaton asia, vaan miellyttävä olotila, joka kuuluu ihmisluontoon.
Muuttuvat ikuiset totuudet
24
3781
Vastaukset
Ihmisellä on perustarve koodata toimiaan yleiseksi laiksi, jossa määritellään, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Lain päätarkoitus, tehdä hyvää toiselle, eli rakkaus ja ystävällisyys unohtuu. Jos tämä ei johda laintulkintaa, joudutaan kylmään ja kovaan säädöstöön, josta ystävällisyys on kaukana.
Ei jää enää muuta, kuin että toiselle ei saa tehdä pahaa. Jos toinen pitää vitun katselemisesta, niin kuin miehet yleensä pitävät, miellyttäville miehille voi näyttää. Mutta muille ei tarvitse. Toisen ilahduttaminen on paljon korkeampi päämäärä kuin kuvitelma, mikä ei ole sopiva. Myös lapset ja nuoret saavat harrastaa sitä keskenään, mutta aikuisten ei pidä ängetä seksikumppaniksi. Se ei ole tasapuolista eikä evoluution tuotetta. Alaikäiset luonnostaan inhoavat seksiä aikuisten kanssa.
Raiskaus on pahuutta. Seksin on oltava täydelleen vapaaehtoista. Eikä ole puolustettavissa sukulaisseksin kieltoa. Kansanomainen käsitys kuvittelee, että se tuottaisi perinnöllisiä tauteja. Ei tuota, sillä suurimmalla osalla sukulaisista ei ole sellaisia yhteisiä piilevästi periytyviä vahingollisia geenejä, joitten saanti olisi todennäköisempi kuin muidenkaan.
Eivät ole puolustettavissa myöskään seksuaalista suuntautumista koskevat kiellot. Muilla suuntauksilla tehdään hyvää, mutta pahan tekeminen tulee olla kiellettyä, niin kuin muissakin asioissa.
Seksi ei ole moraalin asia, vaan se on keino tuottaa mielihyvää toiselle. Evoluution mukana meille on kehittynyt sekä tarve tuottaa että saada mielihyvää. Tämä tarve pitää huolen siitä, että elämä jatkuu,
Vasta korkealla iällä olemme täysin vapautuneet kuvitellusta moraalista, mutta hyvä, että edes tällöin.
Seksi on ilon ja vapauden aihe.- Anonyymi
Kiitos näistä mietteistä. On hauskaa ja mielenkiintoista lukea näitä juttujasi, missä pohdit asioita vähän eri perspektiivistä ja erityisesti pitkän aikavälin yleisen ilmapiirin ja asenteiden muuttumisen valossa.
- Anonyymi
Heh, kyllähän nämä vakiokirjoittajat tunnistaa kirjoitustavasta ja käytetyistä ilmaisuista, riippumatta siitä mitä nimimerkkiä käytetään.
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos näistä mietteistä. On hauskaa ja mielenkiintoista lukea näitä juttujasi, missä pohdit asioita vähän eri perspektiivistä ja erityisesti pitkän aikavälin yleisen ilmapiirin ja asenteiden muuttumisen valossa.
Kiitos ystävällisestä kommentista!
Ajattelutavat ja yleinen kulttuuri muuttuvat ratkaisevalla tavalla jo yhden ihmisen elinaikana. Useimmat tänne kirjoittavat ovat siten oman aikansa vankeja, etteivät tiedä, että on ollut aika, jolloin on ajateltu aivan toisin, eivätkä usko, että voi tulla toinen aika, jolloin taas ajatellaan toisin.
Seksiasenteiden sosiologinen tutkimus on seurannut asenteiden muuttumisen tilannetta jo usean vuosikymmenen. Asenteiden muutos on suuri, mutta käyttäytymisen pieni. Hyvä esimerkki on suhtautuminen parinvaihtoon. Vielä parikymmentä vuotta sitten siihen suhtauduttiin erittäin kielteisesti. Nyt sen sallii jo sekä miesten että naisten enemmistö, vaikka ei sitä itse harjoitakaan.
Asennemuutokset ovat usein pitkäaikaisia trendejä, joista voi myös nähdä, mihin suuntaan ne ovat muuttumassa. Myös lainsäädäntö on trendinomaista. Lähes kaikki seksuaalirikoslait on kumottu. Pitkäaikainen trendi on ollut yhteiskunnan sääntelystä yksityisasiaksi.quippe kirjoitti:
Kiitos ystävällisestä kommentista!
Ajattelutavat ja yleinen kulttuuri muuttuvat ratkaisevalla tavalla jo yhden ihmisen elinaikana. Useimmat tänne kirjoittavat ovat siten oman aikansa vankeja, etteivät tiedä, että on ollut aika, jolloin on ajateltu aivan toisin, eivätkä usko, että voi tulla toinen aika, jolloin taas ajatellaan toisin.
Seksiasenteiden sosiologinen tutkimus on seurannut asenteiden muuttumisen tilannetta jo usean vuosikymmenen. Asenteiden muutos on suuri, mutta käyttäytymisen pieni. Hyvä esimerkki on suhtautuminen parinvaihtoon. Vielä parikymmentä vuotta sitten siihen suhtauduttiin erittäin kielteisesti. Nyt sen sallii jo sekä miesten että naisten enemmistö, vaikka ei sitä itse harjoitakaan.
Asennemuutokset ovat usein pitkäaikaisia trendejä, joista voi myös nähdä, mihin suuntaan ne ovat muuttumassa. Myös lainsäädäntö on trendinomaista. Lähes kaikki seksuaalirikoslait on kumottu. Pitkäaikainen trendi on ollut yhteiskunnan sääntelystä yksityisasiaksi.Huomasin vasta nyt hassun painovirheen. Olin nimittänyt kirjoituksessani mieltäni vaivaavaa naista vaimoni pillusiskoksi, kun tarkoitus oli pikkusisko. Onkohan alitajunnan luoma ajatus vai todellakin painovirhe?
- Anonyymi
quippe kirjoitti:
Kiitos ystävällisestä kommentista!
Ajattelutavat ja yleinen kulttuuri muuttuvat ratkaisevalla tavalla jo yhden ihmisen elinaikana. Useimmat tänne kirjoittavat ovat siten oman aikansa vankeja, etteivät tiedä, että on ollut aika, jolloin on ajateltu aivan toisin, eivätkä usko, että voi tulla toinen aika, jolloin taas ajatellaan toisin.
Seksiasenteiden sosiologinen tutkimus on seurannut asenteiden muuttumisen tilannetta jo usean vuosikymmenen. Asenteiden muutos on suuri, mutta käyttäytymisen pieni. Hyvä esimerkki on suhtautuminen parinvaihtoon. Vielä parikymmentä vuotta sitten siihen suhtauduttiin erittäin kielteisesti. Nyt sen sallii jo sekä miesten että naisten enemmistö, vaikka ei sitä itse harjoitakaan.
Asennemuutokset ovat usein pitkäaikaisia trendejä, joista voi myös nähdä, mihin suuntaan ne ovat muuttumassa. Myös lainsäädäntö on trendinomaista. Lähes kaikki seksuaalirikoslait on kumottu. Pitkäaikainen trendi on ollut yhteiskunnan sääntelystä yksityisasiaksi.Nyt on quippe vaihtanut uuden nimimerkin.
- Anonyymi
quippe kirjoitti:
Huomasin vasta nyt hassun painovirheen. Olin nimittänyt kirjoituksessani mieltäni vaivaavaa naista vaimoni pillusiskoksi, kun tarkoitus oli pikkusisko. Onkohan alitajunnan luoma ajatus vai todellakin painovirhe?
Huomasin tuon, mutta ajattelin sen olevan käyttämäsi laitteen autocorrect-toiminto, joka korjasi sen tuollaiseksi.
- Anonyymi
Ja siinä kaksinaismoralisti. Kuolaat täällä kuitenkin.
- Anonyymi
En kyllä tunnista hänen kirjoituksistaan mitään pipipään oireita. Mielestään hän esittää ihan asiallista pohdintaa. Sukulaisten välisissä seksisuhteissa hän edustaa keskuvertonormia huomattavasti sallivampaa näkemystä, samoin vittu-sanan käytössä hänen edustama linja poikkeaa valtavirrasta. Ajatukset naisten vitun esittelystä saunakavereille eivät myöskään edusta valtavirran näkemystä, mutta eivät ne mitään mielenvikaisuuteen viittaavia minusta ole. Kunhan ovat hieman normista liberaalimpaan suuntaan olevia näkemyksiä ja mielipiteitä. Monessa asiassa hänen näkemykset ovat ihan hyvän ja perusteellisen tietoon pohjautuvan päättelyn tuloksia.

Mielestäni piti lukea 2. virkkeen alussa...
- Anonyymi
quippe kirjoitti:
Kiitos ystävällisestä kommentista!
Ajattelutavat ja yleinen kulttuuri muuttuvat ratkaisevalla tavalla jo yhden ihmisen elinaikana. Useimmat tänne kirjoittavat ovat siten oman aikansa vankeja, etteivät tiedä, että on ollut aika, jolloin on ajateltu aivan toisin, eivätkä usko, että voi tulla toinen aika, jolloin taas ajatellaan toisin.
Seksiasenteiden sosiologinen tutkimus on seurannut asenteiden muuttumisen tilannetta jo usean vuosikymmenen. Asenteiden muutos on suuri, mutta käyttäytymisen pieni. Hyvä esimerkki on suhtautuminen parinvaihtoon. Vielä parikymmentä vuotta sitten siihen suhtauduttiin erittäin kielteisesti. Nyt sen sallii jo sekä miesten että naisten enemmistö, vaikka ei sitä itse harjoitakaan.
Asennemuutokset ovat usein pitkäaikaisia trendejä, joista voi myös nähdä, mihin suuntaan ne ovat muuttumassa. Myös lainsäädäntö on trendinomaista. Lähes kaikki seksuaalirikoslait on kumottu. Pitkäaikainen trendi on ollut yhteiskunnan sääntelystä yksityisasiaksi.Hieman asian vierestä kommentoin. Eilen oli YLEn ykköskanavalla radiossa pitkä haastattelu Edward Westermarckista kirjan kirjoittaneen sosiologin kanssa. Valitettavasti en nyt haastattelijan nimeä ja sosiologin nimiä muista.
Westermarckhan huomasi nk. insesti aversion, eli sukurutsauksen välttämisen. Tätä on tutkittu myöhemminkin ja se on todettu kaikissa tilanteissa. En mene siihen sen enempää, mutta oli suorastaan tuskallista kuunnella haastattelijan "lisäyksiä" kysymyksiinsä kun hän kysyi insestistä. Se oli "traagista", "traumaattista", "kuvottavaa", "aiheutti pitkän aikavälin ongelmia" jne. Vaikka sosiologi ei lähtenyt tuohon mukaan, niin sosiologin vertaus isään ja tyttäreeseen kertoi kyllä hänen mielipiteestään paljon. Nyt täytyy muistaa että insesti ei ole synonyymi raiskaukselle ja hyväksikäytölle. Kyse on pelkästä yläkäsitteestä, joka kattaa ainoastaan seksin verisukulaisten välillä. Se ei ole mitenkään maagista, tai traumatisoivaa, se on pelkkää seksiä.
On totta että suurin osa mediaan asti päätyvissä tapauksissa on kyse raiskauksesta ja hyväksikäytöstä, mutta onneksi, tutkimuksien mukaan, nuo tapaukset ovat vain 1% kaikista insestitapauksista. Eli suurin osa insestitapauksista kattaa kokeilut sisarusten välillä, aina täysimittaiseen suhteeseen verisukulaisten välillä. Miksi näitä tapauksia ei sitten oteta huomioon?
Syy siihen on hyvin yksinkertainen ja sitä voi verrata homoseksuaalisuuden tilanteeseen reilu sata vuotta takaperin. Varsinaisia homoseksuaaleja ei saanut tutkittavaksi, koska se oli laitonta ja mielisairaus. Silloin pieni osa tutkijoista kritisoi sitä että alkeellisen sosiologian ja psykologian tutkimukset teetettiin joko vangeilla tai mielisairaalapotilailla. Eli heillä jotka raiskasivat miehiä ja poikalapsia, tai heillä jotka oli raiskattu lapsena ja jotka olivat päätyneet hoitoon homoseksuaaleina! Tuossa on erittäin selkeä vääristymä, jota homoseksuaalien vastustajat käyttivät surutta hyväkseen todistaakseen että homoseksuaalisuus aiheutti mielisairauksia, ja oli rikollisten perverssien touhua.
Kukaan homoseksuaali ei tietenkään voinut tutkimuksiin osallistua, koska se olisi tiennyt linnareissua.
Aivan sama juttu on myös insestitutkimusten osalla. GSA tapauksia on tutkittu jonkin verran, mutta tuossakin on tutkittu heitä jotka taistelevat sitä vastaan että himoitsevat sukulaistaan, mikä jälleen kerran vääristää tuloksia.
Tieteentekijät eivät ole väärässä, mutta esimerkiksi toimittaja oli eilisessä ohjelmassaan väärässä ja luo väärää mielikuvaa tuomalla oman mielipiteensä esiin väittämällä että kyse on traagisista ihmiskohtaloista, tai että insesti jotenkin maagisesti aiheuttaa traumoja. Myös sosiologi oli väärässä, sillä luettuani nuo Westermarckin (sekä muutaman muun tutkijan) tutkimukset, Westermarckin havainnot ovat todellisia, mutta kaikki ihmiset jotka siteeraavat Westermarckia, laittavat hänen suuhunsa täysin vääriä oletuksia ja mielipiteitä. Esimerkiksi insestin suhteen ihmiset puhuvat vaistosta, vaikka vaisto on synnynnäistä, ei opittua. Westermarck (ja hänen havaintojaan tutkineet) ovat aivan oikein kertoneet siitä että kyse on opitusta ilmiöstä, ei vaistosta. Mutta niin vain esimerkiksi Wikipediassakin puhutaan vaistosta ja jos korjaat sen, niin sinulle annetaan esto ja virheellinen vale palautetaan tilalle.
Tilanne on samankaltainen kuin esimerkiksi se kuinka koulujen terveydenhoitajat levittivät ihan surutta uskomusta siitä että touhutippa sisältää siittiöitä ja vaikka asia tutkittiin, ja sitä on tutkittu useita kertoja sen jälkeenkin, yhä edelleen uskomus on vallalla ja "virallinen totuus".
Valitettavasti asenteet eivät ole avautuneet, vaan nyt ollaan menossa siihen suuntaan että asenteet koventuvat. Tieteentekijät saavat pahaa niskaansa uskovilta jotka rahoittavat heille suopeiden poliitikkojen valtaannousua. Anonyymi kirjoitti:
Hieman asian vierestä kommentoin. Eilen oli YLEn ykköskanavalla radiossa pitkä haastattelu Edward Westermarckista kirjan kirjoittaneen sosiologin kanssa. Valitettavasti en nyt haastattelijan nimeä ja sosiologin nimiä muista.

Valitettavasti asenteet eivät ole avautuneet, vaan nyt ollaan menossa siihen suuntaan että asenteet koventuvat. Tieteentekijät saavat pahaa niskaansa uskovilta jotka rahoittavat heille suopeiden poliitikkojen valtaannousua.Ongelma on alunperin se, että useimmat sosiologit, puhumattakaan yleisestä mielipiteestä, yrittävät laatia vallitsevasta ideologiasta ja tieteellisestä tutkimuksesta eräänlaisen kompromissin, joka tietenkin on ylettömän vino.
Tieteellinen tutkimus, jossa otanta on tehty vinottomasti ja suurin mahdollinen virhe arvioitu eli laskettu oikein, olisi tietysti oikea, mutta ideologiset silmälasit saavat kummallisesti asiat näyttämään toisenlaisilta. Tieteellisessä kielessä vallan kartetaan sanoja, joilla on pejoratiivinen konnotaatio, tai yleensä tunnesisältö.
Insesti-sanaa on välillä käytetty alkuperäisestä merkityksestään, sukulaisseksi, poiketen myös tarkoittamaan aikuisen lapseen kohdistamaa seksiä, eli pedofiliaa. Lisäksi lainsäädännön ikärajat ovat saaneet aikaan, että pikkulapsiin kohdistuneet teot on rekisteröity samoin kuin alle 16-vuotiaisiin kohdistuneet, joita ennen pidettiin vain alaikäisiin sekaantumisina, mutta ei missään tapauksessa pedofiliana.
Kun olin nuorempi, pedofiliahysteria ja naisten hyväksikäyttöhysteria, olivat kemiallisen puhtaasti tuntemattomia. Nyt molemmat ovat erittäin voimakkaita. Jos esittää jotakin asiasta vaikka kysymysten muodossa, kuten haastattelija, käyttämättä erittäin pejoratiivisia sanoja ja ajatuksia, on varma, että joutuu ankarasti syytetyksi näiden asioiden suosimisesta, jopa harrastamisesta.
Esimerkiksi 70-luvulla keskustelua seuranneet eivät tiedä vallinneen mitään tällaisia hysteerisiä asenteita. Niin nopeasti kulttuuri muuttuu.
Kun kävin Ruotsissa 70-luvulla uimarannalla, oli yleisenä tapana, että alle murrosikäiset tytöt, joille häpykarvat eivät vielä olleet kasvaneet, olivat täysin alasti. Käytännössä pitkätkin tytöt ja osin yli 10-vuotiaatkin olivat vittu paljaana. Suomessa pidettiin alempaa käytäntöä, mutta pikkulapset olivat hyvin yleisesti alasti. Pedofiliahysterian tultua tavat muuttuivat kuin leikaten. Nyt aikaisempi yleinen tapa olisi ollut kauhistava.Anonyymi kirjoitti:
Hieman asian vierestä kommentoin. Eilen oli YLEn ykköskanavalla radiossa pitkä haastattelu Edward Westermarckista kirjan kirjoittaneen sosiologin kanssa. Valitettavasti en nyt haastattelijan nimeä ja sosiologin nimiä muista.
Westermarckhan huomasi nk. insesti aversion, eli sukurutsauksen välttämisen. Tätä on tutkittu myöhemminkin ja se on todettu kaikissa tilanteissa. En mene siihen sen enempää, mutta oli suorastaan tuskallista kuunnella haastattelijan "lisäyksiä" kysymyksiinsä kun hän kysyi insestistä. Se oli "traagista", "traumaattista", "kuvottavaa", "aiheutti pitkän aikavälin ongelmia" jne. Vaikka sosiologi ei lähtenyt tuohon mukaan, niin sosiologin vertaus isään ja tyttäreeseen kertoi kyllä hänen mielipiteestään paljon. Nyt täytyy muistaa että insesti ei ole synonyymi raiskaukselle ja hyväksikäytölle. Kyse on pelkästä yläkäsitteestä, joka kattaa ainoastaan seksin verisukulaisten välillä. Se ei ole mitenkään maagista, tai traumatisoivaa, se on pelkkää seksiä.
On totta että suurin osa mediaan asti päätyvissä tapauksissa on kyse raiskauksesta ja hyväksikäytöstä, mutta onneksi, tutkimuksien mukaan, nuo tapaukset ovat vain 1% kaikista insestitapauksista. Eli suurin osa insestitapauksista kattaa kokeilut sisarusten välillä, aina täysimittaiseen suhteeseen verisukulaisten välillä. Miksi näitä tapauksia ei sitten oteta huomioon?
Syy siihen on hyvin yksinkertainen ja sitä voi verrata homoseksuaalisuuden tilanteeseen reilu sata vuotta takaperin. Varsinaisia homoseksuaaleja ei saanut tutkittavaksi, koska se oli laitonta ja mielisairaus. Silloin pieni osa tutkijoista kritisoi sitä että alkeellisen sosiologian ja psykologian tutkimukset teetettiin joko vangeilla tai mielisairaalapotilailla. Eli heillä jotka raiskasivat miehiä ja poikalapsia, tai heillä jotka oli raiskattu lapsena ja jotka olivat päätyneet hoitoon homoseksuaaleina! Tuossa on erittäin selkeä vääristymä, jota homoseksuaalien vastustajat käyttivät surutta hyväkseen todistaakseen että homoseksuaalisuus aiheutti mielisairauksia, ja oli rikollisten perverssien touhua.
Kukaan homoseksuaali ei tietenkään voinut tutkimuksiin osallistua, koska se olisi tiennyt linnareissua.
Aivan sama juttu on myös insestitutkimusten osalla. GSA tapauksia on tutkittu jonkin verran, mutta tuossakin on tutkittu heitä jotka taistelevat sitä vastaan että himoitsevat sukulaistaan, mikä jälleen kerran vääristää tuloksia.
Tieteentekijät eivät ole väärässä, mutta esimerkiksi toimittaja oli eilisessä ohjelmassaan väärässä ja luo väärää mielikuvaa tuomalla oman mielipiteensä esiin väittämällä että kyse on traagisista ihmiskohtaloista, tai että insesti jotenkin maagisesti aiheuttaa traumoja. Myös sosiologi oli väärässä, sillä luettuani nuo Westermarckin (sekä muutaman muun tutkijan) tutkimukset, Westermarckin havainnot ovat todellisia, mutta kaikki ihmiset jotka siteeraavat Westermarckia, laittavat hänen suuhunsa täysin vääriä oletuksia ja mielipiteitä. Esimerkiksi insestin suhteen ihmiset puhuvat vaistosta, vaikka vaisto on synnynnäistä, ei opittua. Westermarck (ja hänen havaintojaan tutkineet) ovat aivan oikein kertoneet siitä että kyse on opitusta ilmiöstä, ei vaistosta. Mutta niin vain esimerkiksi Wikipediassakin puhutaan vaistosta ja jos korjaat sen, niin sinulle annetaan esto ja virheellinen vale palautetaan tilalle.
Tilanne on samankaltainen kuin esimerkiksi se kuinka koulujen terveydenhoitajat levittivät ihan surutta uskomusta siitä että touhutippa sisältää siittiöitä ja vaikka asia tutkittiin, ja sitä on tutkittu useita kertoja sen jälkeenkin, yhä edelleen uskomus on vallalla ja "virallinen totuus".
Valitettavasti asenteet eivät ole avautuneet, vaan nyt ollaan menossa siihen suuntaan että asenteet koventuvat. Tieteentekijät saavat pahaa niskaansa uskovilta jotka rahoittavat heille suopeiden poliitikkojen valtaannousua.Muuten Westermarckista ja insestistä. Hänhän näki, että insestin karttaminen seuraa biologisesta evoluutiosta, sen kautta, että insesti on evolutiivisesti haitallinen. Yhdessä kasvaneet karttaisivat luonnostaan seksiä keskenään. Päinvastainen kantahan oli, että johtuu kulturellista moraalin kehittymisestä.
Israelilainen tutkimus kibbutseissa kasvaneista on vahvistanut Westermarckilaista ajattelua, että ihminen käyttäytyy jo yhdessä kasvaessaan kuin suhteessa sukulaiseen. Tämä on kuulemma havaittu siten, että samassa kibbutsissa kasvaneet harvoin ovat seksisuhteessa keskenään tai naimisissa.
Olen epäillyt, onko tällaista sukulaisen karttamista ollenkaan. Toisaalta tiedämme, että henkilöt saavat kumppaninsa vain niistä, joiden kanssa ovat tekemisissä. Ongelmana on vinottoman otannan muodostaminen. Jotta voisimme tehdä lopputuloksesta päätelmiä, meidän olisi siis jotenkin selvitettävä, minkä verran, missä elämänvaiheessa ja keiden kanssa ihminen on ollut tekemisissä. Tällaisen selvityksen tekeminen on mahdoton. Voimme havaita vain melko saman tason, mutta emme yksilöhistorian vaikutusta.
Harvoin lopulliseksi seksikumppaniksi osuu sukulainen mutta harvoin mikään muukaan ennalta määritelty ryhmä. Onko näiden ryhmien frekvenssissä kuitenkaan oikeasti eroa? Koska vertailuryhmää ei voi muodostaa, vinoton otos on vain haaveilua.
Yhtä hyvä selitys olisi, että valikoituminen tapahtuu miellyttävyystason mukaan ja tuttavuuden määrän mukaan soveliaana ikäkautena. Omien sisaruksien miellyttävyystasossa ei ole eroa muiden etnosentristen ryhmien kanssa, esimerkiksi suomalaisten.
Olen useimmissa asioissa jyrkästi biologisen alkuperän kannalla, mutta insestitabun ounaksun olevan epäbiologisen kulttuurikehityksen tulos. Tätä käsitystäni vahvistaa se, että suurin osa niin common sense -väestä kuin tutkijoistakaan ei tunne kunnolla todennäköisyysmatematiikkaa.
Jotta insestiseksi olisi oikeasti haitallista, sen tulisi johtaa piilevästi periytyviä haitallisia geenejä, kuten INCL:ää aiheuttavia, yhteen. Todellisuudessa näin ei käy, koska vaikka tällaisia geenejä olisikin, on harvinaista, että niitä olisi yhteistä paria edes lähisukulaisilla.
Kyseessä on näköharha. Aloitetaan ajattelu niistä aniharvoista sukulaisista, joilla tällainen tauti puhkeaa, mutta ei nähdä, että valtaosalla sukulaisista ei tällaisia geenejä ole. Ei myöskään nähdä, että mikäli tällainen pari on, se on yleensä saatu muulta väestöltä kuin lähisukulaiselta. Olipa siis toinen sukulainen tai ei, mahdollisuus saada sama piilevästi periytyvä haitallinen geeni on olemattoman pieni, ja senkin yleensä hoitaa jo ennen synnytystä itsesyntyinen abortti eli keskenmeno.
Tällainen biologiselta kuulostava kalkylointi oli ihmisille ominaista jo kauan, kun geeneistä tai todennäköisyysmatematiikasta ei vielä tiedetty mitään. Ne ovat selityksiä, joiden alkuperä ei liene biologinen, vaan kulttuurista johtuva luulo.
Lisäksi luulo, että muut eläimet karttaisivat insestiä, lienee väärä. Tämän luulon alkuperä lienee ajalta, jolloin biologisiakin havainto vinouttivat vielä tutkijoiden moraaliset odotukset.- Anonyymi
quippe kirjoitti:
Ongelma on alunperin se, että useimmat sosiologit, puhumattakaan yleisestä mielipiteestä, yrittävät laatia vallitsevasta ideologiasta ja tieteellisestä tutkimuksesta eräänlaisen kompromissin, joka tietenkin on ylettömän vino.
Tieteellinen tutkimus, jossa otanta on tehty vinottomasti ja suurin mahdollinen virhe arvioitu eli laskettu oikein, olisi tietysti oikea, mutta ideologiset silmälasit saavat kummallisesti asiat näyttämään toisenlaisilta. Tieteellisessä kielessä vallan kartetaan sanoja, joilla on pejoratiivinen konnotaatio, tai yleensä tunnesisältö.
Insesti-sanaa on välillä käytetty alkuperäisestä merkityksestään, sukulaisseksi, poiketen myös tarkoittamaan aikuisen lapseen kohdistamaa seksiä, eli pedofiliaa. Lisäksi lainsäädännön ikärajat ovat saaneet aikaan, että pikkulapsiin kohdistuneet teot on rekisteröity samoin kuin alle 16-vuotiaisiin kohdistuneet, joita ennen pidettiin vain alaikäisiin sekaantumisina, mutta ei missään tapauksessa pedofiliana.
Kun olin nuorempi, pedofiliahysteria ja naisten hyväksikäyttöhysteria, olivat kemiallisen puhtaasti tuntemattomia. Nyt molemmat ovat erittäin voimakkaita. Jos esittää jotakin asiasta vaikka kysymysten muodossa, kuten haastattelija, käyttämättä erittäin pejoratiivisia sanoja ja ajatuksia, on varma, että joutuu ankarasti syytetyksi näiden asioiden suosimisesta, jopa harrastamisesta.
Esimerkiksi 70-luvulla keskustelua seuranneet eivät tiedä vallinneen mitään tällaisia hysteerisiä asenteita. Niin nopeasti kulttuuri muuttuu.
Kun kävin Ruotsissa 70-luvulla uimarannalla, oli yleisenä tapana, että alle murrosikäiset tytöt, joille häpykarvat eivät vielä olleet kasvaneet, olivat täysin alasti. Käytännössä pitkätkin tytöt ja osin yli 10-vuotiaatkin olivat vittu paljaana. Suomessa pidettiin alempaa käytäntöä, mutta pikkulapset olivat hyvin yleisesti alasti. Pedofiliahysterian tultua tavat muuttuivat kuin leikaten. Nyt aikaisempi yleinen tapa olisi ollut kauhistava.Hieno kirjoitus. Meidän suvussa oli mummola, jossa me suvun lapset vietimme pari kolme juhannuksen jälkeistä viikkoa. Mummolla oli sääntönsä, ja yksi niistä oli, että meidän poikien piti olla terveellistä rusketusta saadaksemme ilkosillaan. Tyttöjä sääntö ei koskenut. Muistan hyvin kuinka iän karttuessa tämä alkoi tuntua hämmentävältä, suorastaan kiusalliselta mutta samalla jotenkin nautinnolliselta. Mitähän Westermarck olisi tästä sanonut.
Anonyymi kirjoitti:
Hieno kirjoitus. Meidän suvussa oli mummola, jossa me suvun lapset vietimme pari kolme juhannuksen jälkeistä viikkoa. Mummolla oli sääntönsä, ja yksi niistä oli, että meidän poikien piti olla terveellistä rusketusta saadaksemme ilkosillaan. Tyttöjä sääntö ei koskenut. Muistan hyvin kuinka iän karttuessa tämä alkoi tuntua hämmentävältä, suorastaan kiusalliselta mutta samalla jotenkin nautinnolliselta. Mitähän Westermarck olisi tästä sanonut.
Kiitos ystävällisestä kommentista. Itsekin jouduin lapsena havaitsemaan, että eräät tekivät eron tyttöjen ja poikien välillä. Vielä kansakoulun ensimmäisellä luokalla 50-luvun alussa tytöt ja pojat marssitettiin alasti samassa jonossa tulotarkastukseen, mutta jo seuraavana vuonna eri opettajan valvoessa ensin pojat velvoitettiin riisumaan ilkosilleen tyttöjen katselleessa.
Kun pojat oli marssitettu lääkärin ohi, heidät lähetettiin välitunnille ja vasta sitten oli tyttöjen vuoro. Pidin menettelyä kiusallisena ja häpeällisenä, mutta edellisen vuoden tarkastuksesta minulla ei ollut mitään moitittavaa. Muistan, miten juttelin alastomana alastoman tytön kanssa. Tyttö oli vielä vallan söötti.
- Anonyymi
Olet quippe paljolti oikeassa muuttuneista tavoista. Nyt ollaan monin osin niin puritaanisia ja silti myös vapaan suuntauksen piirissä parinvaihtoineen ja sen hyväksymisenä. 1970 -1980 luvut olivat hyvää aikaa, tietysti siksi, että oli itse nuori, mutta muutoinkin. Muistan oman silloisen tyttöystävän, kuinka piti salaa hankkia minihametta ja hetken muodissa ollutta läpinäkyvää puseroa. Tansseissa sitten näki, ettei kaikilla ole rintsikoita alla ja oli kiva seurata kuinka toinen taisteli itsensä kanssa uskaltaako paljastaa tissit ja jättää rintsikat pois. Lopulta uskalsi ja pöksytkin saivat jäädä käsilaukkuun. Sieltähän se suhteemme alkoi tanssilavoilta paikkoihin vähitellen tutustuessa. Välillä jäi kyllä tanssiinhaussa hopeallekin.
Samoin mieleen tulee ekoja yhteissaunomisia tytsyn hieman vanhemman siskon ja tämän miehen kanssa. Siinä oli ujolla tyttöystävällä kaula läikikkään punaisena ja nännit pystyssä ujostellessaan ja nolostellessaan ja huomatessaan kuinka meillä miehillä pyrki kovettumaan. Vähitellen rohkeus jo sitten riittikin heidän kanssaan retkeillessämme naku-uinnille, eikä myöhemmin ole haitannut vaikka joku ulkopuolinenkin näkee paikat paljaana.
Vuosien myötä edelleen helskuitin hyvärunkoinen silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimo on monella tapaa vapautunut ja oppinut nauttimaan seksuaalisuudestaan. Lukuisia ovat ne kerrat, jolloin vieraat miehet ovat nähneet vaimon alastomana ja tuntuu, että vaimo itsekin nauttii saamastaan huomiosta ja suhtautuu toisten osoittamaan mielenkiintoon varsin vapaasti nauttien.
Esimerkiksi viime kesänä olimme yyterissä ja huomasin, kuinka vähitellen lähellemme siirtyi useampia miehiä ja pari miestä kuvailei salaa alastonta vaimoani ja kerroin siitä hänelle. Huomasin, että vaimo osasi järjestää kuvaajille ja katselijoille ihan luonnostaan asentoa vaihtaessaan ja välillä aluspyyhettä oikoessaan varsin hyviä kuvakulmia ja näkymiä ja samalla huomasin hänen kiihottuvan reilusti, nauttien itsekin huomion keskipisteenä olosta.
No täytyy sanoa, että kyllä itsekin tästä vaimon seksuaalisesta vapautumisesta on saanut nauttia vuosien myötä ja niin tapahtuu edelleenkin.Kiitos puheenvuorostasi. Olen itsekin ollut havaitsevinani, että 50-luvun karmeista asenteista on tultu sekä vapaampaan suuntaan että ihmiset ovat iloisia suuresta vapaudesta, mutta on myös päinvastaisia trendejä. Kaikkiaan on kuitenkin tultu reilusti helpottavampaan suuntaan. Elämme maailmanhistorian parasta aikaa.
Yhteiskunta on luopumassa lainomaisesta pykäläajattelusta ja kehittymässä ystävällisyyden suuntaan. Ehkä se on viimeisen parin vuosisadan megatrendi.Niin, vielä siitä pöksyttömyydestä. Vielä 70-luvulla miestenhaku oli yleinen. Itse en ujouttani käynyt ollenkaan tansseissa, mutta sen ajan tytöt ovat kertoneet. Rintaliivittömyyden näkikin, mutta pöksyttömyydestä miehet ottivat pääasiassa selvää varovasti vaatteiden päältä tunnustelemalla. Monin paikoin jouduttiin tilanteeseen, että miehet eivät enää hakeneet pöksyllisiä tyttöjä.
Ei kukaan täysijärkinen nainen tule tansseihin seinäruusuksi. Siperia opettaa. On vaihtoehtona vain jättää alushousut pois tai jättäytyä kokonaan seurustelusta. Silloinhan tanssipaikka oli ylivoimaisesti tärkein tulevan puolison löytämisessä. Siksi ajoittain liki kaikki tytöt kuuluvat olleen tansseissa ilman pöksyjä.
Toisaalta tähän ajoivat ihan syntyperäisetkin taipumukset tuntemuksiin. On paljon juttuja, miten miehillä tansseissa otti eteen, mutta totuus on, että naiset tunsivat vielä voimakkaampaa kiihotusta sukupuolielimissään. Vittu oli kuin tulessa. Se vain ei näkynyt, mutta vaikutti naisten käyttäytymiseen.
Kiihotuksen tunne vitussa on erittäin miellyttävä. Tytön oma tietoisuus pöksyttömyydestä vielä voimisti tätä huumaavaa tunnetta. Siksi moni tyttö ei voinut edes käsittää, miksi mennä tansseihin pöksyjen kera. Minihameet, varsinkin tansseissa, olivat hyvin lyhyet. Se vielä lisäsi kiihotusta ja fantasiaa vilautuksesta.
Nythän tilanne on toinen, yleisin tutustumispaikka on työ- ja koulutuspaikka.- Anonyymi
quippe kirjoitti:
Niin, vielä siitä pöksyttömyydestä. Vielä 70-luvulla miestenhaku oli yleinen. Itse en ujouttani käynyt ollenkaan tansseissa, mutta sen ajan tytöt ovat kertoneet. Rintaliivittömyyden näkikin, mutta pöksyttömyydestä miehet ottivat pääasiassa selvää varovasti vaatteiden päältä tunnustelemalla. Monin paikoin jouduttiin tilanteeseen, että miehet eivät enää hakeneet pöksyllisiä tyttöjä.
Ei kukaan täysijärkinen nainen tule tansseihin seinäruusuksi. Siperia opettaa. On vaihtoehtona vain jättää alushousut pois tai jättäytyä kokonaan seurustelusta. Silloinhan tanssipaikka oli ylivoimaisesti tärkein tulevan puolison löytämisessä. Siksi ajoittain liki kaikki tytöt kuuluvat olleen tansseissa ilman pöksyjä.
Toisaalta tähän ajoivat ihan syntyperäisetkin taipumukset tuntemuksiin. On paljon juttuja, miten miehillä tansseissa otti eteen, mutta totuus on, että naiset tunsivat vielä voimakkaampaa kiihotusta sukupuolielimissään. Vittu oli kuin tulessa. Se vain ei näkynyt, mutta vaikutti naisten käyttäytymiseen.
Kiihotuksen tunne vitussa on erittäin miellyttävä. Tytön oma tietoisuus pöksyttömyydestä vielä voimisti tätä huumaavaa tunnetta. Siksi moni tyttö ei voinut edes käsittää, miksi mennä tansseihin pöksyjen kera. Minihameet, varsinkin tansseissa, olivat hyvin lyhyet. Se vielä lisäsi kiihotusta ja fantasiaa vilautuksesta.
Nythän tilanne on toinen, yleisin tutustumispaikka on työ- ja koulutuspaikka.Samoja kokemuksia on vaimolla tuosta ajasta. Jälkeenpäin on puhuttu asujen keventämisestä ja lavakulttuurista. Vaimo kertoi olleensa kauhusta jäykkänä riisuessaan ensi kertaa Heinolan Highway 5 tanssilavan vessassa rintsikkansa. Pikaisesti vaatekaupan vaaterekistä ujona ja arkana sovittamatta ostamansa pusero olikin yhtä kokoa liian pieni ja hyvin ohutta läpinäkyvää materiaalia. Hän kuitenkin huomasi, että vientiä oli vain niillä rohkeilla, joilla rintsikkoja ei ollut ja tarjokkaita tyttöjä oli enemmän kuin tanssittajia. Liivit siis käsilaukkuun ja aristellen salin puolelle. Paljaat pystyt rinnat työntyivät kunnolla esiin hieman kiristävän puseron kanssa ja näkyivät hyvin. En itse ollut niitä tosin sillä kerralla näkemässä, myöhemmin muilla kerroilla kyllä.
Tanssiessa rintoja sitten läheltä katseltiin ja rohkeimmat tunnustelivat reilusti ja tanssittajien kädet vaeltelivat hitailla minihameen helman alla ja kun pöksyt olivat jalassa loppui tanssiin haku siihen. Samalla tanssikerralla nykyinen vaimoni kertoi myös riisuneensa pöksytkin pois, eikä liiveja ja pöksyjä seuraavilla kerroilla ollut edes mukana ja vaikka pusero paljasti kunnolla, ei silloin ollut varoja useampia hankkia. Hameet tuolloin olivat tosi minejä. Tämä takasi suosion ja tanssittajat tunnustelivat kunnolla. Hitaat kappaleet olivat poikien suosiossa, sillä silloin käden sai pujotettua helman alle ja toisen tutkimaan tissejä huomaamatta ja myös ihan reilusti.
Vaimon mukaan kiihotus oli kova ja kasvoi, kun huomasi rohkeampien tanssittajien hakevan useammin tanssimaan. Vaimo kertoi tanssineensa eri kerroilla useamman kappaleen tansittajan sormet pillussaan.
Itse taisin olla silloin ujoimmasta päästä ja tunnustelujeni olleen varovaisempaa.
Tästä me too kampanjasta on puhuttu ja vaimo sanoo, ettei tuolloin tullut mielenkään kokea tulleensa kaltoinkohdelluksi tai hyväksikäytetyksi mitenkään. Asiaa pidettiin ihan luonnollisena seurustelujen alkuina ja seksikokemuksina. Ehti vaimoni kokea tuolloin myös useamman kerran kotimatkan aikana kunnon pamputuksen saattajien toimesta jopa minissä ja fiat 600ssa. Olihan se luonnollinen seuraus kokoillan kiihotuksen jälkeen. Minä pääsin eka kerran nyk vaimon tussulle heinäpellolla luonnon helmassa vasta seuraavana kesänä. Taisin olla alkuun täysi nössö. Anonyymi kirjoitti:
Samoja kokemuksia on vaimolla tuosta ajasta. Jälkeenpäin on puhuttu asujen keventämisestä ja lavakulttuurista. Vaimo kertoi olleensa kauhusta jäykkänä riisuessaan ensi kertaa Heinolan Highway 5 tanssilavan vessassa rintsikkansa. Pikaisesti vaatekaupan vaaterekistä ujona ja arkana sovittamatta ostamansa pusero olikin yhtä kokoa liian pieni ja hyvin ohutta läpinäkyvää materiaalia. Hän kuitenkin huomasi, että vientiä oli vain niillä rohkeilla, joilla rintsikkoja ei ollut ja tarjokkaita tyttöjä oli enemmän kuin tanssittajia. Liivit siis käsilaukkuun ja aristellen salin puolelle. Paljaat pystyt rinnat työntyivät kunnolla esiin hieman kiristävän puseron kanssa ja näkyivät hyvin. En itse ollut niitä tosin sillä kerralla näkemässä, myöhemmin muilla kerroilla kyllä.
Tanssiessa rintoja sitten läheltä katseltiin ja rohkeimmat tunnustelivat reilusti ja tanssittajien kädet vaeltelivat hitailla minihameen helman alla ja kun pöksyt olivat jalassa loppui tanssiin haku siihen. Samalla tanssikerralla nykyinen vaimoni kertoi myös riisuneensa pöksytkin pois, eikä liiveja ja pöksyjä seuraavilla kerroilla ollut edes mukana ja vaikka pusero paljasti kunnolla, ei silloin ollut varoja useampia hankkia. Hameet tuolloin olivat tosi minejä. Tämä takasi suosion ja tanssittajat tunnustelivat kunnolla. Hitaat kappaleet olivat poikien suosiossa, sillä silloin käden sai pujotettua helman alle ja toisen tutkimaan tissejä huomaamatta ja myös ihan reilusti.
Vaimon mukaan kiihotus oli kova ja kasvoi, kun huomasi rohkeampien tanssittajien hakevan useammin tanssimaan. Vaimo kertoi tanssineensa eri kerroilla useamman kappaleen tansittajan sormet pillussaan.
Itse taisin olla silloin ujoimmasta päästä ja tunnustelujeni olleen varovaisempaa.
Tästä me too kampanjasta on puhuttu ja vaimo sanoo, ettei tuolloin tullut mielenkään kokea tulleensa kaltoinkohdelluksi tai hyväksikäytetyksi mitenkään. Asiaa pidettiin ihan luonnollisena seurustelujen alkuina ja seksikokemuksina. Ehti vaimoni kokea tuolloin myös useamman kerran kotimatkan aikana kunnon pamputuksen saattajien toimesta jopa minissä ja fiat 600ssa. Olihan se luonnollinen seuraus kokoillan kiihotuksen jälkeen. Minä pääsin eka kerran nyk vaimon tussulle heinäpellolla luonnon helmassa vasta seuraavana kesänä. Taisin olla alkuun täysi nössö.Juuri näin olen ymmärtänyt sen ajan tyttöjen kertomuksista, paitsi että olen käsittänyt, että pöksyttömyys olisi selvinnyt useammin vaatteiden läpi tunnustellen, mutta uskottavammalta toki tuntuu, että se selvisi hameen alta tunnustellen.
Olin ollut kaksi vuotta kansakoulussa ja viisi vuotta poikalyseossa ja olin vielä peräti ujo, joten minulla ei ollut mitään kokemusta seurustelusta. Tosin olin lopen kyllästynyt vinoon vievään kasvatukseen, joten olin siirtynyt yhteiskouluun ollakseni edes hiukan tyttöjen kanssa tekemisissä. Tosin liian myöhään, sillä olin erittäin ujo.
Pidin pääni, siitäkin huolimatta, että isä selitti selittämästä päästyään, että sitä päätöstä tulen katumaan lopun ikääni. Yhteiskoululla oli heikohko maine opinahjona. En kuitenkaan ujouttani koskaan käynyt koulun konvissa tai yleisissä tansseissa. Vasta yliopistossa ollessani aloin todella aktiivisesti etsiä tyttöystävää.
Tuleva vaimoni oli yhtä tietämätön seurustelusta. Hän ei ollut koskaan käynyt tansseissa. Vaimoa etsiessäni havaitsin, että miltei kaikki tytöt pitivät, jos hyväili heidän paljasta vittuaan ja työnsi sormensa heidän emättimeensä jutellessa, vaikkei ollut kuin satunnainen tapaaminen, pelkkä keskustelu.
Joku tyttö kieltäytyi, mutta se luultavasti johtui väärästä tulkinnasta, että pyrkisin yhdyntään. Pelko oli aiheellinen, sillä siihen aikaan ei ollut saatavilla e-pillereitä. Eräs tyttö, joka kieltäytyi vitun hyväilystä, ei tuntenut mitään estettä hyväillä paljasta kyrpääni. Kun sain orgasmin tyttö sanoi: "Oho, mitäs nyt tapahtui!"
Vaimoni löysin seurakunnan kerhosta. Jo toisella kerralla tavattessamme seurustelun merkeissä, hän neuvoi minulle hyväilyyn oikean kohdan, klitoriksen, ja saimme molemmat orgasmin.
Olin ollut lyseossa toisiksi paras oppilas, keskiarvo 9.5. Paras oli piirun parempi. Isäni oli tehnyt uuden päätelmän koulun vaihtamisesta. Kuvitteli, että olin saanut kyllikseni kilpailusta parhaan kanssa. Ei meillä ollut minkäänlaista kilpailua. Todellista syytä hän ei nähnyt. Äiti ymmärsi selittämättäkin.
Seka vaimoni että minun hirveä ujous, että minun seitsemän vuottani poikaluokalla, olivat kokemattomuutemme avain. Seurustelu oli ollut meille aivan tuntematonta.quippe kirjoitti:
Juuri näin olen ymmärtänyt sen ajan tyttöjen kertomuksista, paitsi että olen käsittänyt, että pöksyttömyys olisi selvinnyt useammin vaatteiden läpi tunnustellen, mutta uskottavammalta toki tuntuu, että se selvisi hameen alta tunnustellen.
Olin ollut kaksi vuotta kansakoulussa ja viisi vuotta poikalyseossa ja olin vielä peräti ujo, joten minulla ei ollut mitään kokemusta seurustelusta. Tosin olin lopen kyllästynyt vinoon vievään kasvatukseen, joten olin siirtynyt yhteiskouluun ollakseni edes hiukan tyttöjen kanssa tekemisissä. Tosin liian myöhään, sillä olin erittäin ujo.
Pidin pääni, siitäkin huolimatta, että isä selitti selittämästä päästyään, että sitä päätöstä tulen katumaan lopun ikääni. Yhteiskoululla oli heikohko maine opinahjona. En kuitenkaan ujouttani koskaan käynyt koulun konvissa tai yleisissä tansseissa. Vasta yliopistossa ollessani aloin todella aktiivisesti etsiä tyttöystävää.
Tuleva vaimoni oli yhtä tietämätön seurustelusta. Hän ei ollut koskaan käynyt tansseissa. Vaimoa etsiessäni havaitsin, että miltei kaikki tytöt pitivät, jos hyväili heidän paljasta vittuaan ja työnsi sormensa heidän emättimeensä jutellessa, vaikkei ollut kuin satunnainen tapaaminen, pelkkä keskustelu.
Joku tyttö kieltäytyi, mutta se luultavasti johtui väärästä tulkinnasta, että pyrkisin yhdyntään. Pelko oli aiheellinen, sillä siihen aikaan ei ollut saatavilla e-pillereitä. Eräs tyttö, joka kieltäytyi vitun hyväilystä, ei tuntenut mitään estettä hyväillä paljasta kyrpääni. Kun sain orgasmin tyttö sanoi: "Oho, mitäs nyt tapahtui!"
Vaimoni löysin seurakunnan kerhosta. Jo toisella kerralla tavattessamme seurustelun merkeissä, hän neuvoi minulle hyväilyyn oikean kohdan, klitoriksen, ja saimme molemmat orgasmin.
Olin ollut lyseossa toisiksi paras oppilas, keskiarvo 9.5. Paras oli piirun parempi. Isäni oli tehnyt uuden päätelmän koulun vaihtamisesta. Kuvitteli, että olin saanut kyllikseni kilpailusta parhaan kanssa. Ei meillä ollut minkäänlaista kilpailua. Todellista syytä hän ei nähnyt. Äiti ymmärsi selittämättäkin.
Seka vaimoni että minun hirveä ujous, että minun seitsemän vuottani poikaluokalla, olivat kokemattomuutemme avain. Seurustelu oli ollut meille aivan tuntematonta.Olin ollut kaksi vuotta kansakoulussa... -> Olin ollut kaksi vuotta kansakoulussa poikaluokalla...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoja kokemuksia on vaimolla tuosta ajasta. Jälkeenpäin on puhuttu asujen keventämisestä ja lavakulttuurista. Vaimo kertoi olleensa kauhusta jäykkänä riisuessaan ensi kertaa Heinolan Highway 5 tanssilavan vessassa rintsikkansa. Pikaisesti vaatekaupan vaaterekistä ujona ja arkana sovittamatta ostamansa pusero olikin yhtä kokoa liian pieni ja hyvin ohutta läpinäkyvää materiaalia. Hän kuitenkin huomasi, että vientiä oli vain niillä rohkeilla, joilla rintsikkoja ei ollut ja tarjokkaita tyttöjä oli enemmän kuin tanssittajia. Liivit siis käsilaukkuun ja aristellen salin puolelle. Paljaat pystyt rinnat työntyivät kunnolla esiin hieman kiristävän puseron kanssa ja näkyivät hyvin. En itse ollut niitä tosin sillä kerralla näkemässä, myöhemmin muilla kerroilla kyllä.
Tanssiessa rintoja sitten läheltä katseltiin ja rohkeimmat tunnustelivat reilusti ja tanssittajien kädet vaeltelivat hitailla minihameen helman alla ja kun pöksyt olivat jalassa loppui tanssiin haku siihen. Samalla tanssikerralla nykyinen vaimoni kertoi myös riisuneensa pöksytkin pois, eikä liiveja ja pöksyjä seuraavilla kerroilla ollut edes mukana ja vaikka pusero paljasti kunnolla, ei silloin ollut varoja useampia hankkia. Hameet tuolloin olivat tosi minejä. Tämä takasi suosion ja tanssittajat tunnustelivat kunnolla. Hitaat kappaleet olivat poikien suosiossa, sillä silloin käden sai pujotettua helman alle ja toisen tutkimaan tissejä huomaamatta ja myös ihan reilusti.
Vaimon mukaan kiihotus oli kova ja kasvoi, kun huomasi rohkeampien tanssittajien hakevan useammin tanssimaan. Vaimo kertoi tanssineensa eri kerroilla useamman kappaleen tansittajan sormet pillussaan.
Itse taisin olla silloin ujoimmasta päästä ja tunnustelujeni olleen varovaisempaa.
Tästä me too kampanjasta on puhuttu ja vaimo sanoo, ettei tuolloin tullut mielenkään kokea tulleensa kaltoinkohdelluksi tai hyväksikäytetyksi mitenkään. Asiaa pidettiin ihan luonnollisena seurustelujen alkuina ja seksikokemuksina. Ehti vaimoni kokea tuolloin myös useamman kerran kotimatkan aikana kunnon pamputuksen saattajien toimesta jopa minissä ja fiat 600ssa. Olihan se luonnollinen seuraus kokoillan kiihotuksen jälkeen. Minä pääsin eka kerran nyk vaimon tussulle heinäpellolla luonnon helmassa vasta seuraavana kesänä. Taisin olla alkuun täysi nössö.Läpinäkyvät puserot ja minihameet oli kulta-aikaa. Kyllä ne kiinnosti kovasti ja lisäsi tanssipaikoilla kävijöiden määrää. Joku solistikin lauloi muutaman kipaleen tissit paljaana.
Kerran yhden pienemmän paikallisen kesälavan tansseihin pohjanmaalla ilmestyi nainen ilman alla olevia liivejä ja herättihän se miehissä innostusta ja paikallisissa naisissa kateutta.
Paukuillakin yleisesti käytiin autojen luona pysäköintialueella. Tällä reissulla nuorikkoni kanssa kuulimme kun pari rouvaa arvosteli kovasti tätä rohkeaa. Haukkuivat pikkutissiksi ja lautaperseeksi ja huoritteluakin kuului. Pullo näytti kiertävän ja kuulimme kuinka miehet härnäsivät ja sanoivat, ettei ne nyt niin pienet olleet vaan hyvännäköiset ja näkyivät puseron alta hyvin. Siitäkös rouvat humalapäissään äityivät haukkumaan ja miehet vedättivät sanoen, että voittehan itsekin ottaa rintsikat pois ja näyttää, että teillä on komeammat tissit. Sen verran kevyessä nosteessa, eli humalassa olevat rouvat eivät paljoa yllytystä tarvineet, vaan rintsikat lähtivät auton penkille ja olihan siinä nähtävää ja rinnoilla muotoja. Pariskunnat poistuivat lavalle ja pienien naukkailujen jälkeen sain myös oman nuorikkoni riisumaan rintaliivinsä ja jättämään ne autoon. Tosin ensin myös tilanteen kiihdyttäminä naimme pikaisesti autossa. Siinä kuin luonnostaan rintaliivit jäivät pois ja niin myös pöksyt.
Siinä oli lavalla pyöritettävänä läpinäkyvissä puseroissa ja huomion kohteena aluksi nämä neljä rohkeaa nänninpyörittäjää, mutta loppuillasta kävi useampi nainen riisumansa liivinsä. Näin se yhden esimerkki vaikutti varmasti ensin kateuden kautta, mutta ehkä myöhemmin muutoinkin. Olisipa tällaista vieläkin, vaan ei. Mihinkähän ollaan menossa? Anonyymi kirjoitti:
Läpinäkyvät puserot ja minihameet oli kulta-aikaa. Kyllä ne kiinnosti kovasti ja lisäsi tanssipaikoilla kävijöiden määrää. Joku solistikin lauloi muutaman kipaleen tissit paljaana.
Kerran yhden pienemmän paikallisen kesälavan tansseihin pohjanmaalla ilmestyi nainen ilman alla olevia liivejä ja herättihän se miehissä innostusta ja paikallisissa naisissa kateutta.
Paukuillakin yleisesti käytiin autojen luona pysäköintialueella. Tällä reissulla nuorikkoni kanssa kuulimme kun pari rouvaa arvosteli kovasti tätä rohkeaa. Haukkuivat pikkutissiksi ja lautaperseeksi ja huoritteluakin kuului. Pullo näytti kiertävän ja kuulimme kuinka miehet härnäsivät ja sanoivat, ettei ne nyt niin pienet olleet vaan hyvännäköiset ja näkyivät puseron alta hyvin. Siitäkös rouvat humalapäissään äityivät haukkumaan ja miehet vedättivät sanoen, että voittehan itsekin ottaa rintsikat pois ja näyttää, että teillä on komeammat tissit. Sen verran kevyessä nosteessa, eli humalassa olevat rouvat eivät paljoa yllytystä tarvineet, vaan rintsikat lähtivät auton penkille ja olihan siinä nähtävää ja rinnoilla muotoja. Pariskunnat poistuivat lavalle ja pienien naukkailujen jälkeen sain myös oman nuorikkoni riisumaan rintaliivinsä ja jättämään ne autoon. Tosin ensin myös tilanteen kiihdyttäminä naimme pikaisesti autossa. Siinä kuin luonnostaan rintaliivit jäivät pois ja niin myös pöksyt.
Siinä oli lavalla pyöritettävänä läpinäkyvissä puseroissa ja huomion kohteena aluksi nämä neljä rohkeaa nänninpyörittäjää, mutta loppuillasta kävi useampi nainen riisumansa liivinsä. Näin se yhden esimerkki vaikutti varmasti ensin kateuden kautta, mutta ehkä myöhemmin muutoinkin. Olisipa tällaista vieläkin, vaan ei. Mihinkähän ollaan menossa?<<Läpinäkyvät puserot ja minihameet oli kulta-aikaa. Kyllä ne kiinnosti kovasti ja lisäsi tanssipaikoilla kävijöiden määrää. Joku solistikin lauloi muutaman kipaleen tissit paljaana.<<
Nuo kulta-ajat olivat vuosikymmeniä sitten. On kulunut jo 1 - 2 sukupolvea. Useimmat eivät edes eläneet silloin. Kuitenkin vain 40 - 50 vuodessa asenneilmapiiri on täydelleen muuttunut.
Sosiaalinen paine ja kysynnän romahtaminen panivat tytöt yleisesti rientämään tansseihin ilman pöksyjä ja rinnat näkyvästi paljaina. Eikä kukaan, ei edes moralisti, ihmetellyt. Jotkut tantat kyllä paheksuivat.
Nykyisin tansseja on vain 10 % entisestä (!) ja niissäkin käy paljon vanhempaa väkeä entisiä muistelemassa. Silloin kukaan nainen ei tuntenut itseään hyväksikäytetyksi. Ne aatteet ovat paljon nuorempia. Useat nuoret eivät edes usko, että tuollainen aika on ollut. Kunhan vain vanhat höpisevät omiaan.
Kaikkein eniten minua jurppi, että edellisen sukupolven ja kulttuurin antama opetus oli todellisuudessa täysin mahdoton toteuttaa. Jos ei ylittänyt sallitun rajoja, ei nuorilla ollut pienintäkään mahdollisuutta löytää paria ja vakiintua. Jos ei seurustellut usean kanssa, olisi pitänyt ottaa puolisokseen sika säkissä.
Olisi pitänyt de facto ottaa ensimmäinen ehdokas, sillä seksiä sai harjoittaa VAIN puolison kanssa. Vasta pitkän seksittömän seurustelun jälkeen sai mennä kihloihin. Kihloissa sai korkeintaan suudella. Se taas johti pitkän ajan jälkeen avioon, jolloin oli enää myöhäistä katua.
Jos ei tosiasiassa ryhtynyt kiellettyyn, ruvettiin pian kyselemään, aluksi "hyväntahtoisesti" ja kiusoitellen, että milloinkas ne häät tulevat ja myöhemmin selvästi pahantahtoisesti, aikooko jäädä vanhaksipiiaksi tai vanhaksipojaksi.
Usein nämä vaiheet jo menivät ristiin. Samalle ihmiselle vielä tyrkytettiin seurustelukieltoja, kun heille jo vihjailtiin pysyvästä naimattomudesta. Ainoa tie ulos oli rikkoa kiellot. Jos ei rikkonut jo ajoissa kieltoja, ei kukaan tullut kämpästä hakemaan. Ujoimmat eivät uskaltaneet rikkoa.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057