Korona ja toimeentulo

Anonyymi

Mon Dieu! Kuulun niihin joilta korona vei duunit, ja piti nyt ekaa kertaa hakea toimeentulotukea. Varmaan kolme viikkoa piti vääntää ennenkuin päätös tuli. En yhtään ihmettele että paljon jää Kelan tukia hakematta jos on hiukankin masentunut tms.
Nyt kun meinaavat te-palveluita uudistaa, voisivat ottaa Kelan mukaan. Ai niin mutta järjestäähän Kela konsertin:)
Kiitollinen olen että apua saa, mutta on se hankalaksi tehty.
N43

56

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Haitko netin kautta?

      • Anonyymi

        Hain joo.
        N43

    • Anonyymi

      Mun duuni meni myös. Kelan päätöksissä lain mukaan pitäisi kestää 7 arkipäivää mutta minä sain päätöksen 3 kk päästä. Sitten piti tehdä parikin valitusta ja niihin meni 4 kuukautta. Sillä välin laskut erääntyi moneen kertaan. Jonkun verran sain rahaa lainattua että sain ruokaa ja vuokran maksettua. Kelalle ei ole väliä jos työttömän laskut menee ulosottoon koska kela ei niitä sitten joudu maksamaan. Monta kertaa tullut myös vääriä päätöksiä, asun yksin joten ei yhden henkilön päätökset voi olla vaikeaa tehdä mutta kelan naiset ei osaa. Siitä syystä en aio hakea töitä pariin vuoteen, kelan pitää maksaa ensin mun laskujen korot ja kulut jotka on non 1200 euroa. Lopulta yhteiskunta maksaa koska oikeuteen mennään ja siitä tulee kuluja yhteiskunnalle ainakin 5000 euroa.

      • Anonyymi

        Joo just toi että lain mukaan pitäis kestää se 7 päivää, mutta aina vain liitteissä jotain vikaa, yks virkailija sanoo yhtä ja toinen toista, pyydetään liitteitä jotka on jo heidän tiedossa ja vaikka mitä sirkustemppua:)
        Viimeisessä puhelussa sanoin sitten jo kovan sanan, ja kas seuraavana päivänä sain päätöksen:)
        N43

      • Anonyymi

        Saako niitä muuten takautuvasti siitä ekasta hakupäivästä, sitten kun viimein sait sen päätöksen? Mä nimittäin sain sitten siltä ajalta.
        N43

      • Tuet saattaa katketa, jos ei ota työkkärin tarjoamia kursseja ym. vastaan. Toiset ehkä tietää paremmin asiasta kuin minä, mutta näin olen ymmärtänyt.

        Mulla ei ole sitä ongelmaa, koska oon ollu alkuvuodesta 2015 -jolloin oli pakko ilmottautua työttömäksi työnhakija ksi että sai mitään tuloja- asti työkkärin listoilla merkattuna työkyvyttömäksi, joten mulle ei edes tarjota mitään pakollisia, koska tietävät etten siellä paria päivää pitempään pystyis oleen. Niillä vaan on kädet sidottu, kun Kela ei suostu päästään eläkkeelle.

      • Ihan_sivusta kirjoitti:

        Tuet saattaa katketa, jos ei ota työkkärin tarjoamia kursseja ym. vastaan. Toiset ehkä tietää paremmin asiasta kuin minä, mutta näin olen ymmärtänyt.

        Siis jos ei hae töitä, eikä ota mitään tarjottua vastaan. Et siinä mielessä kannattaa miettiä tarkkaan, onko varaa elää omilla säästöillä, jos työttömyyskorvaukset ja muut tuet katkastaan, jääkö vaan ajelehtimaan.

        Vapaaehtoisena en ole työttömänä, mutta pakko on olla et saa mitään tuloja.

      • Anonyymi
        Ihan_sivusta kirjoitti:

        Joo, näin varmasti "normaalin" työttömyyden kohdatessa. Mutta nyt kyse siitä, kun koronarajoitukset ovat vieneet työt.
        N43

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lähinnä sitä muistutin, et jos ei seuraavaan pariin vuoteen aio hakea töitä, vaan jää ajelehtimaan, niin silloinhan on tavallinen työnhakija, kerran jos joutuu uutta työsuhdetta etsimään.

        Asia on erikseen, jos joutuu lomautetuksi, mutta työsuhde ei katkea.

        "Siitä syystä en aio hakea töitä pariin vuoteen, kelan pitää maksaa ensin mun laskujen korot ja kulut jotka on non 1200 euroa."

        Tätä kohtaa tarkotin.

      • Anonyymi
        Ihan_sivusta kirjoitti:

        Lähinnä sitä muistutin, et jos ei seuraavaan pariin vuoteen aio hakea töitä, vaan jää ajelehtimaan, niin silloinhan on tavallinen työnhakija, kerran jos joutuu uutta työsuhdetta etsimään.

        Asia on erikseen, jos joutuu lomautetuksi, mutta työsuhde ei katkea.

        Kiitos mielipiteestäsi, mutta tuo on kyllä ihan eri aihepiiriä kuin aloitus:)
        N43

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ah, kommentoitkin tuolle toiselle, pahoitteluni:)
        N43

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo just toi että lain mukaan pitäis kestää se 7 päivää, mutta aina vain liitteissä jotain vikaa, yks virkailija sanoo yhtä ja toinen toista, pyydetään liitteitä jotka on jo heidän tiedossa ja vaikka mitä sirkustemppua:)
        Viimeisessä puhelussa sanoin sitten jo kovan sanan, ja kas seuraavana päivänä sain päätöksen:)
        N43

        Ainoa liite mitä mun pitää lähettää on tiliote eikä ne silti tajua tehdä oikeita päätöksiä. Sitten pitää soittaa sosiaalitoimistoon ja ne katselee sieltä niitä tietoja koska ovat kelan kanssa samassa ja pääsevät tietoihin käsiksi niin ei hakemuksessa ole vikaa ollut.
        Olen sitten tehnyt pimeitä hommia monta kertaa että saan rahaa asuihin koska tuet viivästyy. Olen myös hakenut kelaan töihin koska osaamista on mutta ei sinne töihin pääse koska olen yli 45 v mies.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako niitä muuten takautuvasti siitä ekasta hakupäivästä, sitten kun viimein sait sen päätöksen? Mä nimittäin sain sitten siltä ajalta.
        N43

        Sai joo monta kuukautta myähässä. Mut jos ei oe yhtään rahaa säästössä niin kusessa on kun laskuja tulee eikä ne laskujen ähettäjät anna paljon armoa kun 10 euroa tulee heti per lasku lisää jos siirtää eräpäivää.

      • Anonyymi
        Ihan_sivusta kirjoitti:

        Tuet saattaa katketa, jos ei ota työkkärin tarjoamia kursseja ym. vastaan. Toiset ehkä tietää paremmin asiasta kuin minä, mutta näin olen ymmärtänyt.

        Mulla ei ole sitä ongelmaa, koska oon ollu alkuvuodesta 2015 -jolloin oli pakko ilmottautua työttömäksi työnhakija ksi että sai mitään tuloja- asti työkkärin listoilla merkattuna työkyvyttömäksi, joten mulle ei edes tarjota mitään pakollisia, koska tietävät etten siellä paria päivää pitempään pystyis oleen. Niillä vaan on kädet sidottu, kun Kela ei suostu päästään eläkkeelle.

        Työkkäri tekee kaikkensa että työtön joutuisi vaikeuksiin. Sitten ne voi väittää ettei työttömällä ole elämänhallintaa ja sitten ne pakottaa työttömän ilmaisiin kuntouttaviin töihin. Minusta ne sano että olen työkyvytön, no tuet katkaistiin. Sitten menin lääkäriin hakemaan todistuksen terveydestäni ja se makso 300 euroo.

        Lääkärin ei musta mitään vikaa löytänyt, olen täysin terve ihminen joten minua ei voi pakottaaa kuntouttaviin töihin. Sitten tein kolme valitusta oikeuskanslerille, se päätti että työkkärin akkaa huomautetaan ja mulle korvaukset. Siis olen 30 vuotta urheillut ja kaikkea, en ole koskaan lääkäriä tarvinnut enkä ole sairas ollut jos muutamaa flunsaa ei oteta huomioon ja ne yhtäkkii väittää että olen työkyvytön. Sellaista paskaa ne keksii ja vaikeuttaa työttömän elämää, katkaisevat tuet tuosta vaan että jäis laskut maksamatta. Haukuin työkkärin akkaa todella paljon sen jälkeen ja sitten sieltä tuli lappu että päättävät asiakkuuteni. Vissiin ei tarvii työkkäriin mennä enää.

      • Anonyymi
        Ihan_sivusta kirjoitti:

        Siis jos ei hae töitä, eikä ota mitään tarjottua vastaan. Et siinä mielessä kannattaa miettiä tarkkaan, onko varaa elää omilla säästöillä, jos työttömyyskorvaukset ja muut tuet katkastaan, jääkö vaan ajelehtimaan.

        Vapaaehtoisena en ole työttömänä, mutta pakko on olla et saa mitään tuloja.

        Vaikka työttömyystuki katkaistaan niin sitten saa toimeentulotukea ja sen on lähes saman verran kun työttömyystuki. Mutta se paperien täyttely ja päätösten odottelu on se että voi joutua kuseen jos ei ole säästöjä.

      • Anonyymi
        Ihan_sivusta kirjoitti:

        "Siitä syystä en aio hakea töitä pariin vuoteen, kelan pitää maksaa ensin mun laskujen korot ja kulut jotka on non 1200 euroa."

        Tätä kohtaa tarkotin.

        Vetoan masennukseen jos tarjoavat jotain paskahommaa. Näytän pari paperia niin tuskin pääsen töihin. Keväälläkin tein salaoja kaivuu hommia 17 euroa tunti. Sellaista hommaa voisin tehdä mutta en todellakaan 9 eurolla päivässä koska työkkäri tarjoaa ainoastaa niitä töitä ilman kunnon korvausta.

        Hyvin todennäköistä on, että vaikka sulla olis pää kainalossa, Kela katsoo että olet työlykyinen. Koska Kela näin sanoo, sinun on otettava vastaan mitä työkkärissä tarjotaan. Hanki helvetin hyvä b-todistus, jotta pystyt siihen masennukseen vetoamaan. Parhainta olisi, että yrität tappaa itsesi, tai hankit itsellesi passituksen suljetulle osastolle pariksi kuukaudeksi, niin ehkä ne saattaa uskoo. Jos sulla ei ole helvetin hyvää mas.diagnoosia, niin et todellakaan saamaan rahaa Kelasta. Sitä paitsi Kela maksaa nykyään toimeentulotuen, joten....

        T: 8 vuotta Kelan kanssa työkyvyttömyydestä tapellut, jota Kela väittää väärin perustein työkykyiseksi, ja jolla on nippu B-todistuksia, missä niin yleis- kuin erikoislääkärit, fysiatrista psykiatriin, toteavat pysyvästi työkyvyttömäksi, ja jonka on pakko olla työkyvytön työtön työnhakija, jotta saa edes mitään tuloja. Mulla on mt-diagnoosi muun muassa keskivaikeasta masennuksesta, vakava vammautuminen itsrmurhayrityksestä, sekä vammojen jälkitilat, ja siitä huolimatta Kela toteaa minun olevan työkykyinen.

        Joten onnea vaan yritykselle jekuttaa kelaa, sillä hyvin todennäköisesti et tule saamaan mitään.

        Ja yhtenä jälkitilana sietämätön krooninen hermo särkyy risti selässä, ja kivut ovat niin kovat, että rukoilen tajunnan menetystä naama kalpeana kuin lakana jota ei kuitenkaan tule, ja Kela väittää minun kykenevän istumaan 8 tuntia tietokoneella tekemässä kirjanpitotöitä.

        Joten onnea! Parempi mennä jo leipäjonoon että saat ruokaa pakkaseen sitä varten, kun tuet viedään. Joten todellakin tiedän mistä puhun. Valitettavasti.

      • Ihan_sivusta
        Anonyymi kirjoitti:

        Työkkäri tekee kaikkensa että työtön joutuisi vaikeuksiin. Sitten ne voi väittää ettei työttömällä ole elämänhallintaa ja sitten ne pakottaa työttömän ilmaisiin kuntouttaviin töihin. Minusta ne sano että olen työkyvytön, no tuet katkaistiin. Sitten menin lääkäriin hakemaan todistuksen terveydestäni ja se makso 300 euroo.

        Lääkärin ei musta mitään vikaa löytänyt, olen täysin terve ihminen joten minua ei voi pakottaaa kuntouttaviin töihin. Sitten tein kolme valitusta oikeuskanslerille, se päätti että työkkärin akkaa huomautetaan ja mulle korvaukset. Siis olen 30 vuotta urheillut ja kaikkea, en ole koskaan lääkäriä tarvinnut enkä ole sairas ollut jos muutamaa flunsaa ei oteta huomioon ja ne yhtäkkii väittää että olen työkyvytön. Sellaista paskaa ne keksii ja vaikeuttaa työttömän elämää, katkaisevat tuet tuosta vaan että jäis laskut maksamatta. Haukuin työkkärin akkaa todella paljon sen jälkeen ja sitten sieltä tuli lappu että päättävät asiakkuuteni. Vissiin ei tarvii työkkäriin mennä enää.

        Seuraava on vitsi, mutta se kuvaa hyvin kuinka niin työvakuutusyhtiössä kuin Kelassa kohdellaan heitä jolla on terveysongelmia:

        "Saksalainen museo oli saanut lahjoituksena muumion kokoelmiinsa. Paikalliset alan asiantuntijat eivät osanneet kuitenkaan määritellä, minkä ikäinen aarre on. Päätettiin kutsua avuksi tutkijoita Yhdysvalloista, mutta hekin olivat yhtä visaisen paikan edessä. Vihdoin paikalle saatiin suomalainen vakuutusyhtiön lääkäri, joka tutki muumiosta otettuja kuvia hetken aikaa, kunnes totesi: ”Tässä on kyseessä hieman yli nelikymppinen mieshenkilö. Hän on täysin terve ja työkykyinen.” "

        Samalla tavalla näet asiakkaita luokitellaan siihen mihin hän kykenee ja mihin ei.

        Unohtui sanoa, että onneksi vanha aktiivimalli ei ole käytössä, sillä jos ei ollut tarpeeksi aktiivinen joko hakiessa töitä tai ei käynyt työkkärin järjestämillä kutsseilla, menetti rangaistuksena 5% työttömyyskorvauksistaan kolmen kuukauden ajaksi. Tosin aktiivimalli kakkonen on tulossa, ja saa nähä miten sen suhteen käy. Muuttuvatko luvatut helpotukset vanhaan verrattuna jopa huonompaan suuntaan.

        Jos tänään hakee toimeentulotukea Kelasta, saattaa päätös tulla vasta huhtikuussa, hyvällä tuurilla siis. Sillä. Mitä olen kuullut ja lukenut, niiden käsittely kestää pitempään kuin on luvattu, koska Kela uppoaa niihin hakemuksiin joka kuukausi.

      • Anonyymi

        Vaikka kelasta tulee kieltäväpäätös niin sen kieltä'vän päätöksen kanssa mennään Sosiaalihuoltoon ja ne hoitaa sinun maksut/laskut sillävälin sovitusti. Saitko oman sossun?

      • Anonyymi
        Ihan_sivusta kirjoitti:

        Unohtui sanoa, että onneksi vanha aktiivimalli ei ole käytössä, sillä jos ei ollut tarpeeksi aktiivinen joko hakiessa töitä tai ei käynyt työkkärin järjestämillä kutsseilla, menetti rangaistuksena 5% työttömyyskorvauksistaan kolmen kuukauden ajaksi. Tosin aktiivimalli kakkonen on tulossa, ja saa nähä miten sen suhteen käy. Muuttuvatko luvatut helpotukset vanhaan verrattuna jopa huonompaan suuntaan.

        Jos tänään hakee toimeentulotukea Kelasta, saattaa päätös tulla vasta huhtikuussa, hyvällä tuurilla siis. Sillä. Mitä olen kuullut ja lukenut, niiden käsittely kestää pitempään kuin on luvattu, koska Kela uppoaa niihin hakemuksiin joka kuukausi.

        Minulla on usein tullut juuri kaikki aktiivimallit ja työkkärin jutut esteeksi ja ongeolmaksi Kelan tuille. Mikään diagnoosi ei ole auttanut saamaan apua mistään ja nyt taas jouduin palaamaan toimeentulotuen sekä sosiaalihuollon alle, koska työkkäri suisti elämän niin pahasti v*tuilleen kaiken muun lisäksi. Nyt sanoin suoraan sossulle, etten enää jaksa tätä, että minut aina heitetään järveen missä muilla on mahdollisuus seistä välillä pohjassa, että pysyy pinnalla, mutta itse pitää jaksa vain uida syvässä kunnes taas hukun - sitten minut elvytetään ja yleensä heti elvytyksen jälkeen heitetään takaisin sinne järveen. Joskus tosiaan saa peiton itselleen ja voi hetken laiturilla olla, mutta yleensä vain takaisin syvälle uimaan.

        Mikään itseensä uskominen ja omien kykyjen/rajojen tiedostaminen ei ole tuohon auttanut. Enkä jaksa enää tätä elvytys taktiikkaa. Jos kukaan on nähnyt miten sydänkohtauksesta ym. elvytetään ihmistä niin sama henkisesti ja psyykkisesti. Alan oikeasti kysymään kohta armo murhaa, älkää elvyttäkö enää vaan antakaa helppo tapa kuolla. En halua kuolla, mutta ei tämä kidutus kivaa ole ja liian usein se on ainoa vaihtoehto mikä jää käteen. Tähän mennessä jaksanut siitä tulla vihaiseksi ja siitä saa energiaa, mutta turhankin usein ei enää ole edes vihainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo just toi että lain mukaan pitäis kestää se 7 päivää, mutta aina vain liitteissä jotain vikaa, yks virkailija sanoo yhtä ja toinen toista, pyydetään liitteitä jotka on jo heidän tiedossa ja vaikka mitä sirkustemppua:)
        Viimeisessä puhelussa sanoin sitten jo kovan sanan, ja kas seuraavana päivänä sain päätöksen:)
        N43

        "Viimeisessä puhelussa sanoin sitten jo kovan sanan, ja kas seuraavana päivänä sain päätöksen:)
        N43"

        Joskus kauan sitten olin sairaslomalla kun käden teloin. Kelan toiminta samanlaista silloin ja nähtävästi edelleen. Millä perusteella sinne haetaan töihin kun kukaan ei osaa mitään?

        Liitteissä oli myös aina jotain vikaa, viikkotolkulla, lopulta menin kelan konttoriin ja sanoin että merkitkää mut paperittomaksi maahanmuuttajaksi niin eiköhän ala teidänkin hommat sujua pikavauhdilla. Sanoin riittävän kovaa että kaikki paikallaolevat ihmiset kuulevat sen.

        Perjantai oli ja seuraavana maanantaina oli päätös tehty.

    • Anonyymi

      itsellä menee jo toista kuukautta, koska kelan kirje liitteiden lähettämisestä, ei koskaan tullut minulle. Joten joudun tekemään päätös valituksen, ja netissä ei ollut viestiä asiasta. Kivaa.

      • Anonyymi

        Jep, on se hienoo...
        N43

      • Ei ne lähetä mitään kirjettä. Ei tullut aikoinaan minullekaan. Olettavat että asiakas osaa lukea ajatuksia.

    • Anonyymi

      Ei se viruksen syytä ole... ilmeisesti tuo luokitellaan että: On irtisanottu taloudellisista ja tuotannolisista syistä.

      Eli itseasiassa se on yrityksen syytä, koska oli huonoa taloussuunnittelua, mutta...niin...

      • Anonyymi

        Omalla kohdalla ala sellainen, että suoraan koronarajoituksista johtuen ei ole töitä.
        N43

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omalla kohdalla ala sellainen, että suoraan koronarajoituksista johtuen ei ole töitä.
        N43

        Tyhjästä on paha nyhjästä:)
        N43

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyhjästä on paha nyhjästä:)
        N43

        Minäkin vihdoin sain jalan oven väliin, että sain jotain työpaikkoja niin korona tuli ja vei ne.

    • No joskus aiemminkin olen tuumaillut, että Suomen pyrokratia sosiaalitoimissa on maailman naurettavinta rahanhaaskausta.

      On hyvä, että täällä ihmiset ei jää heitteelle, mutta itse systeemin ylläpitäminen vaatii varmaan enemmän varoja kun mitä sillä jaetaan ulospäin.

      Entisiä rakenteita ei pureta pois, vaan uudet olevinaan itsegroidaan sinne sekaan. Tulkintoja on monenlaisia ja virkamiespoloset joutuvat itse pöhkimään mikä on varsinainen tarkoitus...

      Sitten he, jotka oikeasti ovat hädässä, pallotellaan ja väsytetään pykäläviidakossa. He taas jotka hyväksikäyttää järjestelmää jaksavat kyllä ottaa selvää porsaanreijistä...

      • Lisään vielä sen että niin kauan kuin on Suomen valtiolle hyödyllinen, saa sen mitä tarvii, mutta kun sairastuu eikä valtiolle ole hyödyksi, on ihminen silloin alinta kastia heittopussina, joka on arvottomampi kuin maahanmuuttaja tai turvapaikan hakija.

        Siinä on tämän upean valtion arvostus kansalaisistaan, joista ei ole hyötyä.

      • Ihan_sivusta kirjoitti:

        Lisään vielä sen että niin kauan kuin on Suomen valtiolle hyödyllinen, saa sen mitä tarvii, mutta kun sairastuu eikä valtiolle ole hyödyksi, on ihminen silloin alinta kastia heittopussina, joka on arvottomampi kuin maahanmuuttaja tai turvapaikan hakija.

        Siinä on tämän upean valtion arvostus kansalaisistaan, joista ei ole hyötyä.

        No joskus seurasin sivusta, miten juuri tuollaista ihmistä poukoteltiin paikasta toiseen, virastosta seuraavaan ja aina piti sama tarina sepostaa jokaikiselle virkailijalle. Nöyryyttävää ja henkisesti raskasta.

        Joku mielenterveys jos on syynä työkyvyttömyyteen ja perussairaus, järjestelmällä likipitäin varmistetaan, ettei mihinkään muuhunkaan vapaaehtoishommaan ole voimia.

        Puhumattakaan itse virkailijoista... voin vaan kuvitella millaista fakki-idiotismia he joutuvat käyttämään.... tervettä järkeä ei varmasti kannata käyttää...🙄

      • Disse kirjoitti:

        Joo, mutku ei siitä mt-diagnoosistakaan ole mitään apua.

        Mä en pääse työkyvyttömyyseläkkeelle, vaikka mulla on pino eri lääkäreiden lausuntoja pysyvästä työkyvyttömyydestä. Kolmesti hakenut eläkettä, ja kolmesti saanut hylsyn. Mulle ei myönnetä edes sairaspäivärahaa, koska Kelan mukaan en ole sairas. Olen työkykyinen, jonka pitää hakea töitä.

        Sillä ylempänä vähän painokkaasti sanonkin, kun valitettavasti on omakohtaista kokemusta. En ole ainoa, vaan meitä on paljon. Edes mt-diagnoosilla en saanut eläkettä.

        Onneksi työkkärissä ovat nähneet mut pahimmillani, ja siksi mua ei pakoteta mihinkään osallistumaan.

        Et sellanen tää Suomi on.

      • Anonyymi

        Mutta sinä sanoit, että uskomalla itseensä korjaantuu tämä ongelma! Turhaa siis nyt valitat mitään vaan ihmisten pitää uskoa itseensä, että tulee pyrokratia korjattua. Kuin nyt alat sanojasi pyöristelemään?

        Tätä minä yritin Disselle kertoa, mutta hän ei kuunnellut vaan ohitti koko aiheen ja sanoi, että on itseensä uskomisesta kiinni kaikki nämä jutut. Ei kuunnellut pskan vertaa, että itseensä uskomalla näitä yhteiskunnan asioita ei pysty korjaamaan kun joku tippuu silleen väliin, että ei vain pysty parantamaan itseensä uskomalla itseään yhteiskunnan vaatimalle tasolle.

      • Ihan_sivusta kirjoitti:

        Joo, mutku ei siitä mt-diagnoosistakaan ole mitään apua.

        Mä en pääse työkyvyttömyyseläkkeelle, vaikka mulla on pino eri lääkäreiden lausuntoja pysyvästä työkyvyttömyydestä. Kolmesti hakenut eläkettä, ja kolmesti saanut hylsyn. Mulle ei myönnetä edes sairaspäivärahaa, koska Kelan mukaan en ole sairas. Olen työkykyinen, jonka pitää hakea töitä.

        Sillä ylempänä vähän painokkaasti sanonkin, kun valitettavasti on omakohtaista kokemusta. En ole ainoa, vaan meitä on paljon. Edes mt-diagnoosilla en saanut eläkettä.

        Onneksi työkkärissä ovat nähneet mut pahimmillani, ja siksi mua ei pakoteta mihinkään osallistumaan.

        Et sellanen tää Suomi on.

        Pitäisikö kenties jonkun sellaisen päätöksen tekevän, joka väittää esimerkiksi sinun olevan työkykyinen, ottaa nimellä vastuu siitä. Jos jotain sattuu sulle, työkavereille tai materiaaleille työkyvyttömyysi vuoksi, vastaisi tämä henkilö siitä. 😁

        Kelan ja vakuutusyhtiöiden lääkärit ovat huikeampia parantajia kuin Jeesus muinoin. 😂

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta sinä sanoit, että uskomalla itseensä korjaantuu tämä ongelma! Turhaa siis nyt valitat mitään vaan ihmisten pitää uskoa itseensä, että tulee pyrokratia korjattua. Kuin nyt alat sanojasi pyöristelemään?

        Pöh. Sinä jos olet se päävammapotilas, niin sinulla on edelleen se asennevamma. Maailitat vaan syyllisiä tms. Et puhu asiasta.

        Jos olet samanlaisessa tilanteessa Ihan_sivusta kanssa, rupattele hälle. Hän varmaan osaa olla vertaistuki sinulle, minä en.

      • Disse kirjoitti:

        Pitäisikö kenties jonkun sellaisen päätöksen tekevän, joka väittää esimerkiksi sinun olevan työkykyinen, ottaa nimellä vastuu siitä. Jos jotain sattuu sulle, työkavereille tai materiaaleille työkyvyttömyysi vuoksi, vastaisi tämä henkilö siitä. 😁

        Kelan ja vakuutusyhtiöiden lääkärit ovat huikeampia parantajia kuin Jeesus muinoin. 😂

        Niinpä. Kun en aina ees pysty lähtee koti ovesta pihalle.

        Helmikuussa alkaa moniammatillinen kuntoutusselvitys Vervessä, et jospa vaikka vihdoin sais sellaset paperit millä pääsis eläkkeelle, ja jatkuva stressi toimeentulosta helpottais.

        Viimeks sairaspäivarahahylsyn syynä oli just toi kuntoutus, et sinne pitäis mennä. Sillä toivon sydämeni pohjasta että nää helvetilliset kivut pysyis sinne asti, jotta sais todellakin kunnon paperit.

        Viime vuoteen asti jouduin yksin tappelemaan kelaa vastaan. Nyt on jo onneks ollu toista vuotta sossut apuna, ja Kelan asiantuntija. Hän se teki kuntoutuspäätöksen, ja myönteinen päätös oli jo luvattu ennen hakemuksen tekoa.

      • Anonyymi
        Disse kirjoitti:

        Pöh. Sinä jos olet se päävammapotilas, niin sinulla on edelleen se asennevamma. Maailitat vaan syyllisiä tms. Et puhu asiasta.

        Jos olet samanlaisessa tilanteessa Ihan_sivusta kanssa, rupattele hälle. Hän varmaan osaa olla vertaistuki sinulle, minä en.

        Osaatko olla vertaistukena tyttärellesi jonka sulhasen uhrasit avaruudessa ettei tytär menettäisi isäänsä?

      • Ihan_sivusta kirjoitti:

        Niinpä. Kun en aina ees pysty lähtee koti ovesta pihalle.

        Helmikuussa alkaa moniammatillinen kuntoutusselvitys Vervessä, et jospa vaikka vihdoin sais sellaset paperit millä pääsis eläkkeelle, ja jatkuva stressi toimeentulosta helpottais.

        Viimeks sairaspäivarahahylsyn syynä oli just toi kuntoutus, et sinne pitäis mennä. Sillä toivon sydämeni pohjasta että nää helvetilliset kivut pysyis sinne asti, jotta sais todellakin kunnon paperit.

        Viime vuoteen asti jouduin yksin tappelemaan kelaa vastaan. Nyt on jo onneks ollu toista vuotta sossut apuna, ja Kelan asiantuntija. Hän se teki kuntoutuspäätöksen, ja myönteinen päätös oli jo luvattu ennen hakemuksen tekoa.

        Mulle tulee tästä mieleen ukkini lääkitys joskus...

        Mies uskoi lääkäreihin kun pukki suuriin sarviinsa. Pappa veti kourallisen lääkkeitä aamuin illoin ja alkoi olla sekaisin niistä, mutta sinnikkäästi vaan söi, kun perhana nuo jumalasta seuraavat oli määränneet. 😬

        Kerran sisko meni lääkärikäynnillr mukaan. Lääkäri joutui paneutumaan asiaan, kun siskoni vaati selvittämään, mikä lääke oli mihinkin vaivaan annettu. Päällekkäisyyksiä karsittiin ja kappas joku 7 tabletti muuttui 2-3 tabletiksi per kerta ja ukko piristyi.

        Vsltio/kels säästi ja ukkikaan ei enää sen jälkeen sosiaalipalveluja häirinnyt, kunnes jonkun lääkärin piti todeta se kuolleeksi. Jäi puunhakumatkalle saappaat jalassa. (Mitä itsekin toivoi) 😊

        Jotenkin siis toivoisin enempi varoja sellaiseen tekevään instanssiin, kuin tuohon pyrokraattiseen helvettiin.
        Mutta mulla ei siihen ole mitään ratkaisua, en ole perehtynyt tarpeeksi. 😊

      • Anonyymi kirjoitti:

        Osaatko olla vertaistukena tyttärellesi jonka sulhasen uhrasit avaruudessa ettei tytär menettäisi isäänsä?

        Tuskimpa, mun isäni ei ole tehnyt mulle vastaavaa valintaa avaruudessa. 😀
        Ja tietyssä elämänvaiheessani tuollainen toiminta isältä olisi ollut helpotus. Ja silloinen siippakin olisi päässyt positiivisessa mielessä lämpimiin muistoihin sankarina. 😀

        Ehkä hän kuitenkin pääsi, syvissä mietteissä?
        Elämä on.

        AsianVierestä

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä hän kuitenkin pääsi, syvissä mietteissä?
        Elämä on.

        AsianVierestä

        No ihmeitähän vois sattua...

    • Anonyymi

      Niin tuntuu, aivan kuin Disse sanoi: entisiä virheitä korjataan entistä suuremmilla virheillä, kuin auton alustan hitsari hitsaa paikkaa paikan päälle eikä ikinä korjaa alkuperäistä vikaa...

      • Anonyymi

        Mikä se alkuperäinen vika on jos ei korjaannu hitsaamalla?

      • Anonyymi

        Kannattaa äänestää vihreitä, niin saadaan kansalaispalkka, ja byrokratia vähenee radikaalisti, eikä työttömyys aiheuta enää piinallista kyykyttämistä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä se alkuperäinen vika on jos ei korjaannu hitsaamalla?

        Vaikka puuttuva roiskeläppä... Se uusikin paikkaus syöpyy kun tiestä irtoo hiekkaa ja suolaa suihkuna siihen kohtaan.

    • Anonyymi

      Naurettavaa ettei suomalaiset saa töitä vaan ulkomaalaisia tulee ja ne saa heti töitä koska tekevät halvalla. Turussakin raksat täynnä ulkomaalaisia ja kun itse hain 22 eri paikkaan niin en saanut töitä. Ei auta vaikka olis 17 vuoden kokemus kun ulkomaalainen tulee ilman kokemusta ja ilman että osaa suomen kielttä niin menee heti ohi suomalaisten. Täälläkin oli kunnan hoitokotia remppaamassa 15 ulkomaalaista. Työkkäri käski hakea sinne töihin, no ei todellakaan päässyt kun joku firma oli ulkoistanut hommat toiselle firmalle ja sieltä tullut ulkomaalaisia tekemään hommat.

    • Anonyymi

      Ehkä tuollainen johtuu siitä että niillä ulkomaalaisilla on liian korkeat tuet ja kanta-suomalaisille työnteko on liian kallista kun tuet menevät noille maahantulijoille...

      ..en tiedä..

      • Anonyymi

        Et tiedäkään. Sen verran olet oikeassa.

    • Anonyymi

      Kela hommat menee usein helpommin ja paremmin kuin TE-palveluiden kanssa se on ikuista sotaa. Siellä kun pitää tasan kuulua tiettyyn laatikkoon ja jos et kuulu niin voivoi. Kelan kanssa pystyy jotenkin asioita kumminkin hoitamaan ja korjaamaan.

    • Anonyymi

      Ite olen työttömänä kunnes saan kunnon palkkatyön. Mihinkään paska duuniin en mene ilmaiseksi joita työkkäri tarjoo. Mielummin otan karenssia sitten jos tulee ei haittaa koska mulla on rahaa niin paljon että voin elää 20 vuotta työttömänä. Oon sanonut työkkäris että palkkaa pitää saada melkeen pari tonnia, muuten ei kiinnosta.

    • Anonyymi

      Höh. Pska juttu.

      Mä en nyt heti keksi ketään tuttua, jonka työt olis loppuneet koronan vuoksi. Ei ole siis mua koskettanut vielä. Osa tekee etätöitä ja osan tulot on jopa lisääntyneet just koronan ansiosta. Olen kuitenkin odottavalla kannalla, työt voi vielä vähetä kun maksajilta loppuu raha tai prosessit tökkii matkan varrella.

      Jaksamista sulle paperisotiin ja toivottavasti löydät jotain korvaavaa työtä sulkuajalle.

      xLiner

    • Anonyymi

      Jos asuu pikkupaikka kunalla kuten minä niin töitä ei ole eikä saa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      47
      4823
    2. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      96
      4603
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      620
      4204
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3177
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      79
      2711
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      129
      2213
    7. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      222
      2182
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      348
      2168
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      31
      1797
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1512
    Aihe