Tekeekö raha onnelliseksi? Jos kuuntelee suomalaisessa järjestäytyneessä ja kaikin tavoin tukevassa yhteiskunnassa sen tarjoamien resurssien avulla vaurastuneita entisiä yrittäjiä tai muita Kalle Keinottelijoita, ei puheista suinkaan huo'u elämänilo eikä kiitos kaikesta siitä, mitä on saatu. Katkeraa on tilitys ja sanoissa on vihan pistävä sävy.
Ei pidä antaa ulkoisen olemuksen johtaa harhaan. Juuri sillä tavalla yrittäjäeläkeläinen nauttii elämästään ja työnsä tai keinottelunsa tuloksista. Aurinkorannalla suomalainen yrittäjäeläkeläinen vihdoinkin pääsee nauttimaan toimettomuudesta, josta hän on koko ikänsä unelmoinut ja haaveksinut, Siellä hän voi lopulta elää niin epäterveellisesti kuin haluaa ilman terveyskeskusten ja sosialististen lääketieteen tutkijoiden terveysfasismia ja mikä tärkeintä, ryssääkin saa siellä sanoa ryssäksi ilman että kukaan kiinnittää asiaan mitään huomiota. Eläkeikä on suurta vapautumisen aikaa, sillion mikään ei enää rajoita ja kaiken patoutuneen voi vihdoin purkaa aivan estoitta. Siinä iässä ei tietysti enää muillakaan estoilla ole enää mitään käyttöä.
Suomalaiset yrittäjäeläkeläiset ovat hyväntahdon ja Jumalan armon lähettiläitä maailmalla. Harvemmin, jos koskaan Suomessa. Minne he menevätkin, he kylvävät rahaa ympärilleen. Kitsaasti ja omaa hyötyä hakien, kuten tietysti kunnon yrittäjän ja idealistien oikeistolaisen kuuluukin, mutta arvoaan korostaen ja menestystään julkituoden. Joskus jotkut heistä auttavat pientä, köyhää siirtotyöläisen alaikäistä lasta rahallisesti ostamalla tältä seksiä, tai jotain huumaavaa ainetta. Voivatpa ostaa tämän myös kotiinsa siivoamaan sen, tai leikkaamaan nurmikon, Se on hyvää ja tervettä kasvatusta, siinä lapsi oppii pienestä pitäen kuinka maailma on isomahaisten ja ties miten epäilyttävillä keinoilla rikastuneiden paratiisi ja pelikenttä, jossa köyhän lapsen on nöyrästi tehtävä juuri se, mitä rikas ja laiska ei viitsi. Sillä tavalla köyhä voi kuvitella pärjäävänsä, vaikka hän ei koskaan tule saamaan kuin murusia, joista niistäkin osa menee varakkaan yrittäjäeläkeläisen lemmikkieläimille, vaikka ne elävätkin pääosin tuontiruualla.
Kaikki nuo köyhät ihmiset ja eritoten heidän kyvyttömät poliitikkonsa ja hallituksensa tuntevat kiitollisuutta suomalaista paksumahaista yrittäjäeläkeläistä kohtaan tämän harjoittamasta hyväntekeväisyydestä eli käyttäessä ties millä tavoin ansaittua rahaansa makoillakseen toimettomana heidän keskuudessaan. He ovat hyvin pettyneitä, jos alueelle tulee kulkutauti, jonka seurauksena yrittäjäeläkeläiset lähtevätkin takaisin sosiliasmin saastuttamaan kotimaahansa, jossa idän suuret arot puhaltavat hyytävää viimaa rajan yli. Tässä juuri on todiste, että yrittäjäeläkeläinen sittenkin nauttii elämästään, vaikka sitä ei puheistaan koskaan uskoisi hän haluaa pysyä hengissä sellaisella innolla, että on valmis kestämään suomalaiset karanteenit ja kaiken muunkin suomalaisen viranomaisten kommunistisesti viattomaan yrittäjään kohdistamana epäoikeudenmulaisen mielivallan.
Tai voihan olla, että suomalainen eläkeläisyrittäjä onkin masokisti, joka nauttii elämän kärsimysten maljasta täysimmin mahdollisin siemauksin. Hän on kahminut kaiken rahan ja omaisuudenkin vain koska on tiennyt, että raha ei tee onnelliseksi, eikä hän varmaan onnellisuutta hakeakseen myöskään yritä saada muita tuntemaan kateutta retostelemalla varakkuudestaan, lekottelustaan ja päihteiden käytöstään. Pitäähän kuitenkin, itsekkäästi mutta kuitenkin, yllä köyhiä seutuja, joissa ihmisillä ei ole edes mahdollisuutta pitää kunnolla yllä ruumillista kuntoaan lunta työntämällä kuten vauraassa etuoikeutetussa Suomessa. Suomessa asuvien tulisi edes joskus ajatella asioita vähän laajemmin, eikä aina tuijottaa vain omaan nöyhtäiseen napaansa. Asiat eivät kaikkialla tosiaankaan ole yhtä hyvin kuin täällä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.