Jollei muuta todisteta.
Luultavasti tahtovat viedä rahasi ja saada testamentteja vanhuksilta.
Profetaallisia tiedonsanoja
"Joutuvat kaikki häpeään kansan tähden, josta heillä ei ole hyötyä - ei apua, ei hyötyä, vaan häpeätä ja pilkkaa."
Luultavasti tahtovat viedä rahasi ja saada testamentteja vanhuksilta.
Profetaallisia tiedonsanoja
"Joutuvat kaikki häpeään kansan tähden, josta heillä ei ole hyötyä - ei apua, ei hyötyä, vaan häpeätä ja pilkkaa."
Vastaukset 16
Vanhimmat
Bisnekseen kuuluu, että joltain viedään rahat. Uskonnot ovat bisnestä, jolla kusetetaan herkkäuskoisia antamalla katteettomia lupauksia kymmenyksiä, uhrilahjoja, testamentteja, lahjakirjoja jne. vastaan
Ihmiset paasaavat rahaa sinne missä sydämen rakkauksia on;
1. Kapakka
2. Autot
3. Urheilu
4. Keräily
5. Hengellinen yhteisö
6. Huvila
7. Talo
8. jne
9. jne
- Ihan ihmisten itse kunkin omien rakkauksien mukaan.
Minkäänlainen sosialismi ei pyöri ilman varoja.
Bisneksiin ei ole ollut toimintaa siis taloudellisen voiton maksimoimista tms, -lähinnä kulujen kattamiseen kuluu.
Ihmisten ryhmissä ihmiset ovat ihmisten kanssa.
Yksilöllistä puhetta lähtee jokaisen suusta.
Kuitenkin ihmiset jotka testamenttaavat tekevät testamenttinsa oman sydämen toiveen mukaan.
Testamentit on tehty ennen sellaista ikää että ihmisiä voisi käyttää taloudellisesti hyväkseen.
Vanhuudenheikkojen ihmisten manipulointi taloudellisen hyödyn saamiseksi ei ole laillista puuhaa ja sellaiset testamentit voi saada kumoon tuomioistuimissa.
Laista löytyy netistä Google; "Finlex/ perintökaari"
Maallinen mammona pieni paha sen rinnalla, että harhaoppi vie helvettiin.
Eipä exadv. puhuja jarireppana osannut kertoa mitä hyötyä adventismista on?
Tolkkua ulostuksiin.
Kuka näitä typerääkin typerämpiä aloituksia oikein jaksaa vääntää? Eikö ole elämää ollenkaan?
Mistäpä sinä mitään tietäisit. Kunhan tuuli huuliasi liikuttelee...
❤️Kristityt❤️ ovat Jeesuksen seuraajia ja todistajia eikä "adventisteja" yms.🖤
- kristiusko on apostolista uskoa ja heidän apostolinsa on Paavali eikä Ellen G. White (väärä profeetta).
1. Kristityt ovat uuden liiton palvelijoita
2. Kristityt eivät ole lainkirjaimen palvelijoita
3. Kristityt ovat Pyhän Hengen, Jeesuksen ja Jumalan palvelijoita.
4. Laki kuolettaa kristityn ja Pyhän Hengen
5. Pyhä Henki tekee kristityn eläväksi
Toinen kirje korinttilaisille 3:6
"Joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen, vaan Hengen; sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi."
Adventistin omin sanoin sapatti kummittelee ja pelottelee.
Adventismi on omavanhurskaisuutta josta kristinuskossa varoitetaan.
Kukaan adventisti ei tiedä ja eikä usko että adventismista olisi hyötyä.
Eiköhän se lepääminen onnistu lauantaisin ilman adventistipastoreitakin.
Kokeilisit edes.
Eivät harhaoppiset käännyt harhaopistaan vaikka heille miten näytetään Raamatusta, että heidän uskonsa ei ole sanan mukaista. Ei se heitä hetkauta. Saatana on heidät sillä tavalla lumonnut oman oppinsa valtaan.
Mutta harhaopista varoittamalla voi pelastaa muita horjuvia sieluja siitä mitä usko on ja mihin sanaan se perustuu.
On jumalanvaltakunnan työtä varoittaa harhaopista ja paljastaa se. Niin voi pelastaa monta sielua saatanalta ja siitä saa kiitoksen taivaassa. Ei Raamatussa missään sanota, että ole ekumeeninen ja salli harhaoppi. Siellä käsketään siitä varoittamaan ja karttamaan sellaisia. Se ei tarkoita heidän ylentöntä herjaamistaan, vaan sitä, että Raamatulla osoitetaan miten usko ja pelastus ei perustu lain tekoihin ja Hengen yhteyteen.
Pitää tuntea kirjoitukset ja Jumalan voima.
Se on myös todistettu että adventismi sapatti aiheuttavat luonnehäiriöitä.
Eivät aiheuta, vaan vaatii luonnehäiriön omaksua kyseinen oppi. Siksi sitä ei julisteta pelastussanomana kaikille, vaan tarjotaan pieninä annoksina lain muistuttamisesta, jotta ihmiset joilla on taipumusta siihen tarttuvat syöttiin olla osa muka suurta Jumalan suunnitelmaa ja muut ovat väärässä.
Adventistiteologien luoma harhaoppi.
Aivopesu tekee tehtävänsä.
Adventtiteologia pitää ottaa vastaan mitään kyseenalaistamtta tai mitään kysymättä. Sen pitää solua otolliseen maaperään, jossa on jo tietyt elementit valmiina. Se on yhdistelmä tiukkapipoisuutta ja vaikutuksille alttiutta. Juuri sopivassa suhteessa että istutettu oppi sitten pysyy eikä muutu muista vaikutteista.
Adventtijulistusta voi tehdä luontevasti vain suopeille kuulijoille. Muutoin tilanteesta tulee kireä, tulehtunut sekä tuomionjulisteinen jos sanomaa ei oteta vastaan kyselemättä. Siksi sitä ei juurikaan tehdä ns. yleisenä pelastuksen julistuksena syntisille ihmisille, vaan etsitään valmiiksi uskonnollisia uhreja joiden omatunto on poltinraudalla merkitty.