Iisebelin henki = eriseuraisuus

Nykyaikalehdestä 12/2018 luettua: "Valta-enemmistö jäseniä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa kannattaa naispastoriutta, kun taas valtaosa Afrikkalaisia vastustaa sitä. Muu maailma jakautuu tasaisemmin kahtia. Mm. Etelä-Amerikan osaston jäsenistä 52% puoltaa ja 48% vastustaa naisten toimimista pastorina."
36149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Nuo ovat ihmisten kulttuurien tottumuksien mieltymyksiä.

Papit ja pastorit ovat ammattinimikkeitä, ihan niin kuin nosturinkuljettaja tai laitos-siistijäkin. Teologisen tiedekunnan määrätty asetettu tutkintovaatimus, ja sillä paperilla sitten kaikkiin suomalaisiin seurakuntiin haetaan ammattiin.
Teologisessa ei voi vetää sukupuolijakoa eikä työnhaussakaan.

Pappisjärjestelmä on päättynyt kokonaan Golgatan ristille vanhan liiton pyhäkön myötä. Papeista oli pyhäkön palvelukseen tarkat määräykset, piti olla Leevin heimoa ja Aaronin jälkeläinen, mies, ja virheetön mies, en tiedä kelpasiko esim. länkisäärinen papiksi?

Äänestä

Harhaopin, jonka nainen on luonut vetää helposti luonnehäiriöisiä naisia puoleensa, jotka saavat sielullista polttoainetta itsensä korostamisesta ja muiden moittimisesta. Monesti miehet ovat mukana vain myötätunnosta ja heidän luontainen järkevyytensä suojelee heitä harhaopilta. Poikkeuksiakin tietenkin on.

Äänestä

Siitäpä se soppa syntyy kun alfanaaraspapit ja alfaurospapit taistelevat.
Kummanko alaisuudessa haluat olla?

Äänestä
  • Eipä näistä kukkakeppi tohtoreista saa tekemälläkään alfaurosta seurakuntansa johtoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eipä näistä kukkakeppi tohtoreista saa tekemälläkään alfaurosta seurakuntansa johtoon.

    Noista viesteistänne näkee selvästi, että ette edes tiedä, mikä se pastori on.

    Pastori ei ole mikään alfauros tai alfanaaras. Pastori on paimen.

    Äänestä

Eihän tuolla uutisella ole mitään tekemistä Iisebelin kanssa.

Äänestä
  • Iisebel tarkoittaa feminismin henkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iisebel tarkoittaa feminismin henkeä.

    Feminismin eli Iisebelin henki luo eriseuraisuutta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Iisebel tarkoittaa feminismin henkeä.

    No ei tarkoita, varsinkin kun sellaista kuin "Iisebelin henki" käsitettä ei Raamatussa ole.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Feminismin eli Iisebelin henki luo eriseuraisuutta.

    No tuo on vain sinun mielikuvitustasi.

    Äänestä

Miksi Suomen Adventtikirkon johto ei hyväksy ja vihi naispastoreita joka kuvastaa liberaalia kaksinaaamaisuutta?

Äänestä
  • Maailmanlaajuinen adventtikirkko ei vihi naisia pastoreiksi. Kirkko ainoastaan valtuuttaa naisia toimimaan pastorina. Ne eivät ole identtiset oikeudet. Suomen Adventtikirkko on osa maailmanlaajuista kirkkoa, eikä voi sooloilla.

    Äänestä

Ilm.2:20 Mutta se minulla on sinua vastaan, että sinä suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profeetaksi ja opettaa ja eksyttää minun palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua.

Tuo aika hyvin kuvaa sitä, että nainen on olevinaan pfotetaallinen ja luo harhaopin, jonka pauluihin monet joutuvat. Oppi ei aivan satu kohdalleen, mutta siinä ennustetaan että nainen luo eksyttävän seurakunnan ja se osuu aika tavalla kohdalleen.

Äänestä
  • Taidat olla itse se aika iiiiisebeeeli.
    Jos se teitin ellen sitä ja tätä, opetti sapatista ok. ja ei sunnuntaita kumarruttanut, niin silloinhan hän ei iiiiiisebelöinyt ollenkaan, eli sinähän puhut valhetta- suomeksi puuppua, peetä.
    Eli mietihän ennenkuin avaat nokkasi.
    Jos akka saarnatuolissa on sinun iiiiiiisebelisi, niin olet hukassa.
    Raamattu antaaa luvan naiselle pappeuden uudessaliitossa, monen eri näköaloin ja kun Pyhä Henki on hänelle avannut näköalan ristille, Herra hänet puhdistanut Pyhäksi taivaskelpoiseksi, niin älä sinä enää naista saastaiseksi puhu.
    Olet pöhkö jutusissasi ja juoksuhaudassa hoet iiiiisbel - iiiiisebel.
    Jätä juomisesi hieman harvemmaksi, eli vihanmaljaasi älä kallistele.

    Iisebel on aivan muuta, eli tämän maan uskonnollisuus- baabeli on iisebelin juttu.
    Jos seurakunta pitää sapatin lepopäivänä ja muut ei, niin mietihän parikertaa ennenkuin tulet esiin.

    Äänestä

  • Kyseisellä Raamatun tekstillä ei ole mitään tekemistä Ellen Whiten kanssa.

    Äänestä

Ilmestyskirjassa on ennustettu se, että nainen on olevinaan profeetta ja luo yksyttävän opin. Haureus ja epäjumalanpalvelus tarkoittaa luopumista Kristuksesta ja lakihenkisyyttä, joka on sapatilla huoraamista ja profeetasta epäjumalan tekemistä.

Äänestä
  • Jaa- sinäkö sapatti- sapatinherraa huoraat kasvojemme eteen.
    No se synti ehkä saa anteeksikin, mutta älä Pyhää Henkeä ala pilkkaammaan.

    Äänestä

  • Puhut ihan täyttä puppua.

    Äänestä

Hämmästyttävän hyvin nuo Raamatun ennustukset pitävät paikkaansa ja osaa kuvata vääränlaista uskonnollisuutta.

Äänestä
  • Adventismia kun vähän pöyhäisee niin mitä sieltä paljastuukin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Adventismia kun vähän pöyhäisee niin mitä sieltä paljastuukin.

    lihasi puhuu pehmosia.

    Äänestä

Aivan oikea käännös tuo ei ole kun eihän ole mitään epäjumalille uhrattua mitä söisimme. Se tarkoittaa sitä oppia mitä ihmisille syötetään Jumalan sijaan ja siitä opista tulee epäjumala. Haureuden harjoittaminen harhaoppia jossa ei ole Kristusta ja Hänen verensä puhdistavaa voimaa. Silloin koko seurakunta oppeineen vaeltaa haureudessa naisen opetuksen mukaan.

Äänestä
  • Te voisitte kaataa sen pääisebelinne haudalta epäjumaluuden symbolin obeliskin.
    Obeliskit kuuluu vapaamuurareille eikä kristityille.
    Raamatussa löytyy käsky tälle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te voisitte kaataa sen pääisebelinne haudalta epäjumaluuden symbolin obeliskin.
    Obeliskit kuuluu vapaamuurareille eikä kristityille.
    Raamatussa löytyy käsky tälle.

    Ristiäkö kumarrat, eli teet sen ristin, naulaat sijaisesi ristille, ja alat kumarrella ristiä, jonka sait aikaseksi . Aika velikulta olet.
    Minä en palvo ristiä, seuraan sijaista, uhrikaritsaa, se katsos on hieman eri asia.
    Risti on ihmisen aikaansaama tappoväline lihan teko.
    Jeesus Getsemanessa hikoili verta, kun näki sinun palvoman ristisi hirvittävän aiheuttavan tuskan, kun hän sovitti syntimme.
    Risti on meidän työmme. Ei kannata mantrata, vaan kertoa tekomme hirvittävän mallin, jota moni palvoo.
    Tosin tyhjä risti on merkki, että ylösnousemus on tapahtunut ja Herra on taivaissa Ylimmäisenä pappina.
    Olkoon haudalla, kellä mitäkin, niin ei se tee siitä epäjumalaa, ei kukaan ooobelia palvo.
    Mieti uhrikaritsaa ja jätä tyhjänpäiväinen jankkaaminen syrjään. Puhut joutavia, kun sitä sulle marmatetaan ja lihasi ottaa vauhtia, että jostain marmattaa, hokaatko ongelmasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te voisitte kaataa sen pääisebelinne haudalta epäjumaluuden symbolin obeliskin.
    Obeliskit kuuluu vapaamuurareille eikä kristityille.
    Raamatussa löytyy käsky tälle.

    Ei pidä kompastua joutavanpäiväisiin.
    Meidän valtiopäämiesten haudoilla on kaikennäköistä hautamuistomerkkiä, eli?
    Jos tervejärkinen on, niin turhaa on mökätä ajankuluksi. Kyllä niitä narupyörittäjiä on, jos hyppääjää on.
    Ei paljoa kiinnosta mitä kenenkin haudalla on niin, että manaa kaikenkarvaista esiin.
    Ehkä tuo elleninne halusi "pilkata" vastapuolta ja pykällytti hautamuistomerkin, että toisia harmittaa- tavallaan riisuu vastapuolen "aseista"..

    Siis, jättää asian rauhaan.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_presidenttien_hautamuistomerkit

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pidä kompastua joutavanpäiväisiin.
    Meidän valtiopäämiesten haudoilla on kaikennäköistä hautamuistomerkkiä, eli?
    Jos tervejärkinen on, niin turhaa on mökätä ajankuluksi. Kyllä niitä narupyörittäjiä on, jos hyppääjää on.
    Ei paljoa kiinnosta mitä kenenkin haudalla on niin, että manaa kaikenkarvaista esiin.
    Ehkä tuo elleninne halusi "pilkata" vastapuolta ja pykällytti hautamuistomerkin, että toisia harmittaa- tavallaan riisuu vastapuolen "aseista"..

    Siis, jättää asian rauhaan.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_presidenttien_hautamuistomerkit

    "Meidän valtiopäämiesten haudoilla on kaikennäköistä hautamuistomerkkiä, eli?"

    Eli valtioiden päämiehet edustaa sitä sinun pedon valtakuntaasi eli ovat syyllisiä ja osallisia kaikkeen maailman pahuuteen kuten viinanmyyntiin, huumekauppaan, ihmiskaupppaan, sotateollisuuteen jne...siis sinun aivoitustesi ja mustavalkoisen maailmankuvasi mukaan, jossa ei ole kuin kaksi puolta: hyvä eli te uskovaiset ja paha eli uskomattomat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Te voisitte kaataa sen pääisebelinne haudalta epäjumaluuden symbolin obeliskin.
    Obeliskit kuuluu vapaamuurareille eikä kristityille.
    Raamatussa löytyy käsky tälle.

    Valheesi ei meitä hetkauta.

    Äänestä

Ilmestyskirjasemninaarissa voisi kyllä toden totta pohtia ketä tuo ennustus väärästä naisprofeetasta tarkoittaa. Vaihtoehtoja ei edes ole kovin monia, koska ei maailmassa kovin montaa merkittävää naisprofeettaa ole, jotka olisivat maailmanlaajuisesti eksyttäneet ja luoneet eksyttävää oppia. Nuo ennustukset ovat kuitenkin merkittäviä koko uskontokuntaa koskevia tulevien aikojen tapahtumista kertovia.

Pitää vain olla rohkeutta katsoa totuutta ja raamatullisuutta kirkkain silmin eikä peittää sitä harhaoppisuuden silmälasihein ja omiin turhiin höpinöihin.

Äänestä
  • Kolme Amerikan suurinta harhaoppia ja globaali levitystä koko maailmaan.

    ⊙ 7. pv. adventismi
    ⊙ jhw:laisuus
    ⊙ mormonismi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kolme Amerikan suurinta harhaoppia ja globaali levitystä koko maailmaan.

    ⊙ 7. pv. adventismi
    ⊙ jhw:laisuus
    ⊙ mormonismi

    Valheesi ei meitä hetkauta.

    Äänestä

Lopunaikaan kuuluu että naiset/iisebelit ovat päsmäreinä politiikassa ja kirkoissa.
Päätökset//jumalattomuus on sen mukaista.

Äänestä
  • Tuo on sovinismia, jolla ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on sovinismia, jolla ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa.

    Ei Raamattu ennusta mitään yleistä naisten pahuutta, vaan kertoo vain yhdestä valheellisesta naisprofeetasta, jonka oppi haureuttaa ja johtaa epäjumalanpalvelukseen. Se tarkoittaa sitä että haureus on väärin Raamatun lukemista ja epäjumlanpalvelus on väärä oppi. Opista tulee epäjumala, joka vie pois todellisen Jumalan luota ja Jeesuksen seuraamisen tieltä.

    Ennustus osuu hyvin kohdalleen kuten Raamatun sana yleensäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo on sovinismia, jolla ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa.

    Sovinismihan juoksee punaisena lankana läpi koko Raamatun, johon tuo iisebelpösilökin uskoo.

    Totuushan on >>> "Mies loi Jumalan omaksi kuvakseen; Isäksi ja Pojaksi hän hänet loi".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sovinismihan juoksee punaisena lankana läpi koko Raamatun, johon tuo iisebelpösilökin uskoo.

    Totuushan on >>> "Mies loi Jumalan omaksi kuvakseen; Isäksi ja Pojaksi hän hänet loi".

    Ja nainen luotiin vain miehelle apulaiseksi.
    Nyt naiset pyrkivät olemaan itse pomoja ja vaikka mitä.
    Naisen paikka on kotona palvelemassa miestään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja nainen luotiin vain miehelle apulaiseksi.
    Nyt naiset pyrkivät olemaan itse pomoja ja vaikka mitä.
    Naisen paikka on kotona palvelemassa miestään.

    "Ja nainen luotiin vain miehelle apulaiseksi."

    Ai, meinaat että jos miehet ovat luoneet joskus hamassa menneisyydessä jotain mielikuvitustarinoita, niin niihin pitäisi sitten vielä vuonna 2020 uskoa?

    "Nyt naiset pyrkivät olemaan itse pomoja ja vaikka mitä."

    No kai naisilla on siihen ihan sama oikeus kuin miehilläkin.

    "Naisen paikka on kotona palvelemassa miestään."

    Hah... kuka pösilö noihin satuihin vielä uskoo?

    No menehän siitä nyt itse pesemään haisevat sukkas ja kalsaris... hopi hopi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nykyaikalehdestä 12/2018 luettua: "Valta-enemmistö jäseniä Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa kannattaa naispastoriutta, kun taas valtaosa Afrikkalaisia vastustaa sitä. Muu maailma jakautuu tasaisemmin kahtia. Mm. Etelä-Amerikan osaston jäsenistä 52% puoltaa ja 48% vastustaa naisten toimimista pastorina."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu