Helsinki on autioitumassa, tulossa ulkoilmamuseoksi. Yritykset lähtevät toinen toisensa jälkeen tyhjentäen kaupungin. Pormestari luikkii pakoon tulevaa.
Vapaavuori Luikkii pakoon pormesterin virasta.
Anonyymi
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tästä asiasta otta kantaa myös HS. Kokoomus pettää yhtälailla siinä kuin kepulaisetkin kun eteen tulee haasteita.
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007663754.html
Pohjaton maahanmuutto on nostanut kulujensa vuoksi verotuksen äärimmilleen, jonka yritykset ja työntekijät joutuvat maksamaan.
Kaikesta on tullut niin kallista, ettei mikään enää kannata maailman sosiaalitoimiston ylläpitämisen vuoksi.
Yritykset ovat jo pitkään kyenneet toimimaan vain tukien varassa, vaikka tilanne on ollut ns. "normaali". Toimintaympäristö on ollut jo kriittinen ennen muita tulleita kriisejä kuten koronaa.
Konkurssiaalto on takuu varmaa vähäisenkin kriisin myötä.
Yritykset ei kestä enää mitään eteen tulevaa kriisiä. Kansalaisilla, siis kuluttajilla ei ole varaa ostaa yritysten tuottamia palveluja eikä tuotteita palkkojen nousun jäädyttämisen ja hirvittävän verotuksen kasvun vuoksi. Kuluttajilla on katteet ja siten ostovoima nollilla.
Sokealla hallinnolla on peiliin katsomisen paikka. Äly ei vaan tahdo siihen riittää, mennään sokeasti kohti "ruotsin mallia".
Kuinkahan kauan avaaja jaksaisi työskennellä niiden kahden akan kanssa ?
Vapaavuori oli vielä jonkin aikaa sitten hehkuttamassa Helsingin monikulttuurisuutta rinta rinnan Naziman ja Sinnemäen kanssa. Nyt kun tuo idiotismi senkun kasvaa, alkaa miestä ilmeisesti V-tuttamaan? Itsehän tuota omalla toiminnallaan tilasi. Aito kokoomuslainen: - Luikkii heti pakoon, kun oma perse alkaa palaa siinä nuotiossa, jonka hän itse sytytti...
Taisi kyllästyä viherhörhöjen kanssa riitelyyn, tai vuoden pakolaisakan, tai sompun..