itsenäisen valtion tunnusmerkki. Jonnet ei muista, että ennenvanhaan ne oli pyhisin kiinni...ja ihan hyvä niin, en muista minäkään.
Kaupat ovat auki 6.12 - onhan sekin
Anonyymi
22204
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Eikä ole kauan siitä, kun kaupat olivat auki arkisin 9 - 17, vähän myöhemmin jatkoajalla 9 - 18, että duunaritkin ehtivät makkaraa ostamaan. Lauantaisin 9 - 12 sekä 9 - 14.
Isojen markettien ilmestyessä eri pelloille (ensin maxi-market), ne saivat luvan olla auki klo 20.00 saakka. Kivijalka elintarvike liikkeet sulkivat viimeistään 18.00 silti.
Sunnuntait, pääsiäiset, vaput, juhannukset ja joulut kaupat olivat kiinni. Alko kaikkein tiukimmin.
JA HYVIN pärjättiin.
Jos olisi yhä yhtä tiukat aukioloajat kuin ennen, niin kaikki ymmärtäisivät kuinka paljon enemmän meillä olisi koronatartuntoja, kun ihmiset pakkautuivat ennen viikonloppupyhiä kaikki samaan aikaan kauppoihin ostamaan ruokaa ennen kuin kaupat menevät kiinni. Kassajonot olivat VALTAVAT lauantai-iltaisin tuntia ennen kiinnimenoa, ja ihmisten hermot olivat tiukalla.
SDP äänesti kauppojen aukioloaikojen vapauttamista VASTAAN, mikä on suoranainen skandaali. Onneksi Kokoomuksen esitys meni läpi, ja meilläkin saadaan viimeinkin nauttia samoista vapauksista tässä suhteessa kuin kaikkialla muuallakin läntisessä maailmassa ollaan tehty jo vuosikymmenien ajan ennen meitä.
SDP ja Vihrevassarit on aina kehityksen jarruna, varsinaisia impivaaralaisia, Onneksi On PerusSuomalaiset ja Kansa Antaa Kannatuksen, Taas Ykkösenä ! ! !
Juhlapyhät oikeesti on kansallisia pyhiä ja kuuluu olla pyhiä myös kauppiaille myyjille niiden lepopäiviä.
Linkki viimeisen kappaleen tietoon äänestystuloksesta koskien kauppojen aukioloa, kiitos.
Ylen gallupin tulos sopii virhemarginaaliin joten SDP on edelleen suurin puolue.
Miksi kauppiailta pitäisi kieltää kauppojen aukiolo tai miksi myyjiltä pitäisi kieltää menemästä pyhänä töihin ja saada kunnon pyhälisät palkkaansa?
Miksi sulkea kaupat, kun koko itsenäisyyttäkään ei ole juhlittavaksi? Tälläsen näennäisen itsenäisyyden juhlinnan voi jo lopettaa, juhlitaan sitä sitten vasta kun Suomelle on palautettu sotiemme sankareiden puolustama itsenäisyys natsiunionilta.
2.Aikakirja:19:2 Silloin Jeehu, Hananin poika, näkijä, meni kuningas Joosafatia vastaan ja sanoi hänelle: "Oliko sinun autettava jumalatonta, ja rakastatko sinä niitä, jotka vihaavat Herraa? Sentähden on sinun päälläsi Herran viha.
https://www.tv7.fi/vod/player/75786/
Joh 21:16 Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas." Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani."
Kaikkia merkkejä ei ole pakko keräillä.
Kokoomus rikkoi raamattua vastaan ajamalla kauppojen aukioloaikojen vapauttamista.
Nämä jumalattomat rahan palvojat pitäisi tuomita jo eläessään toreille jalkapuuhun pyhitä lepopäiväsi käskyn rikkomisesta vaikka kyllä he saavat rangaistuksensa kun heistä aika menee ohi.
Silloin kun ne oli auki vain lauantaisin ja tuohon 14 00 asti niin Tammistossa oli aina hirveät autojonot ja ruuhkat. Onneksi aukiolot järkiinty vaikka kepuloiset vastusti. On varmaan kepustakin kiva mennä kauppaan silloin kun aikaa.
Korona aikaan vois laittaa lapun luukulle pyhäisin, ettei sopulilauma levitä tautii?
No nyt osuit just asian ytimeen hyvä !
Jenkeissä saa olla auki koska tahansa, mikä miellyttää ihmisiä. Vaikka Saksassa on melkein kaikki täydellistä, on siellä kaupat kiinni sunnuntaisin, mikä on älytöntä.
Samoin Sveitsissä.
Älytöntä on pitää kauppoja auki Sunnuntaina ja on saamatonta nahjustelua jos ei saa ruokiaan ostettua muina päivinä. Kaupan kassat useimmiten naisia joiden kuuluisi Sunnuntaisin leipoa pullaa lapsilleen.
Erittäin pienet kaupat ja kioskit sekä tietysti kaikki maaseudun kaupat täysine A-oikeuksineen saisivat olla auki vuorokauden ympäri.
Kaupunkien marketit saisivat mennä kiinni jo kello 18.
Siinäpä yksityisyrittäjyydelle ja maaseudulle elinvoimaa.
Ei tietenkään miellytä kokoomusporvaria.
En oikein usko, että kaupunkien väki lähtisi klo. 18 jälkeen piristämään maaseudun kauppoja urakalla...
Jos siellä myytäisiin viinaa niin varmasti maaseutushoppailu lisääntyisi.
Tämä on erittäin helppo ja huokea aluepoliittinen toimenpide maaseudun piristämiseksi vaikka en kepulainen olekaan.
Viinan myynti lisääntyisi.
Mitäs pahaa siinä on? Valtion verotulot nousisivat ja maaseudun tiet tulisivat vihdoinkin kuntoon kun kaupunkilaiset köröttelisivät vaikka keskellä yötä ruoka ja viinaostoksille.
Silloin oli niitä kioskeja....