Olemme olleet poikaystäväni kanssa kihloissa vasta neljä kuukautta, eikä tästä vielä aijota kiirehtiä naimisiinkaan, kun opiskelutkin on vielä kesken molemmilla.
No niin... anoppi... mistä alottaisin?
Anoppini on hyysääjä pahimmasta päästä. Molemmat, minä ja poikaystäväni, asumme vielä perheidemme kanssa. Aina kun olen heillä, ensimmäiseksi kysytään, että mitäs saisi nyt olla, haluatteko kreikkalaista salaattia, vai lämmitänkö teille jotain muuta ruokaa, sinä kultaseni et varmaan ole vielä syönyt. Hän saattaa tulla säätämään patteria huoneesta, jos hänelle tulee sellainen tuntu, että "täällä nyt varmaan jo jäädytään", vaikka lämpötilassa ei olisi mitään vikaa. On kuin hänellä olisi pakottava tarve näkyä ja kuulua koko ajan.
Jos olemme kaupassa hänen ja poikaystäväni kanssa, hän kieltäytyy päästämästä minua kassan ohi, jos hän ei saa maksaa minunkin ostoksiani. Tänään hän aikoi ostaa minulle vaaleanpunaisen t-paidan, koska se hänen mielestään sopii minulle niin hyvin, vaikka minulla ei siihen ollut minkäänlaista mielenkiintoa. Onneksi tällä kertaa sain hänet ymmärtämään, etten tosiaankaan halua uutta vaaleanpunaista paitaa.
Hän osti uuden paistinpannun juuri minulle heidän kotiinsa. Hän ei itse edes suostu käyttämään sitä, koska se on vain minun käyttööni.
Minun isäni kuoli alkuvuodesta. Se on pahentanut tilannetta edelleen. Uusin juttu, jonka tuleva anoppi on keksinyt, on kertoa kaikille työkavereilleen, että olen muuttamassa heidän luokseen asumaan. Anoppini pomo sattuu olemaan oman äitini hyvä ystävä. Hän soitti äidilleni ja kysyi, "ai että tyttäresi on sitten muuttamassa?". Äiti oli ihan ihmeissään... ja niin olin minäkin kun sain kuulla asiasta. Kyllä suututtaa. Kuulemma syynä "muuttooni" oli, että he asuvat lähempänä opiskelupaikkaani. Hän haluavaa tarjota minulle perheen, jota minulla ei "kai" sitten enää ole, kun asun enää äitini ja siskojeni kanssa. Hän ei vain ymmärrä, että minun elämäni ei pyöri hänen ympärillään. Minusta tuntuu, että hänen elämänsä pyörii kyllä minun ympärilläni.
Kaiken sen lisäksi hän ei halua, että poikaystäväni kävisi minun luonani. Hänen mielestään hänen poikansa on tiellä meillä ja aiheuttaa vain harmia. Ja hän haluaa mielummin, että minä tulen heille taas hyysättäväksi.
Anoppi riitelee lähes taukoamatta poikaystäväni kanssa ihan älyttömistä asioista ja on kuin periaattesta aina tätä vastaan. Yleensä saan olla selvittämässä heidän erimielisyyksiään, jotta edes jollakin olisi mukavaa.
Minulla alkaa mennä todellakin hermot tulevan anoppini kanssa.
No niin... anoppi... mistä alottaisin?
Anoppini on hyysääjä pahimmasta päästä. Molemmat, minä ja poikaystäväni, asumme vielä perheidemme kanssa. Aina kun olen heillä, ensimmäiseksi kysytään, että mitäs saisi nyt olla, haluatteko kreikkalaista salaattia, vai lämmitänkö teille jotain muuta ruokaa, sinä kultaseni et varmaan ole vielä syönyt. Hän saattaa tulla säätämään patteria huoneesta, jos hänelle tulee sellainen tuntu, että "täällä nyt varmaan jo jäädytään", vaikka lämpötilassa ei olisi mitään vikaa. On kuin hänellä olisi pakottava tarve näkyä ja kuulua koko ajan.
Jos olemme kaupassa hänen ja poikaystäväni kanssa, hän kieltäytyy päästämästä minua kassan ohi, jos hän ei saa maksaa minunkin ostoksiani. Tänään hän aikoi ostaa minulle vaaleanpunaisen t-paidan, koska se hänen mielestään sopii minulle niin hyvin, vaikka minulla ei siihen ollut minkäänlaista mielenkiintoa. Onneksi tällä kertaa sain hänet ymmärtämään, etten tosiaankaan halua uutta vaaleanpunaista paitaa.
Hän osti uuden paistinpannun juuri minulle heidän kotiinsa. Hän ei itse edes suostu käyttämään sitä, koska se on vain minun käyttööni.
Minun isäni kuoli alkuvuodesta. Se on pahentanut tilannetta edelleen. Uusin juttu, jonka tuleva anoppi on keksinyt, on kertoa kaikille työkavereilleen, että olen muuttamassa heidän luokseen asumaan. Anoppini pomo sattuu olemaan oman äitini hyvä ystävä. Hän soitti äidilleni ja kysyi, "ai että tyttäresi on sitten muuttamassa?". Äiti oli ihan ihmeissään... ja niin olin minäkin kun sain kuulla asiasta. Kyllä suututtaa. Kuulemma syynä "muuttooni" oli, että he asuvat lähempänä opiskelupaikkaani. Hän haluavaa tarjota minulle perheen, jota minulla ei "kai" sitten enää ole, kun asun enää äitini ja siskojeni kanssa. Hän ei vain ymmärrä, että minun elämäni ei pyöri hänen ympärillään. Minusta tuntuu, että hänen elämänsä pyörii kyllä minun ympärilläni.
Kaiken sen lisäksi hän ei halua, että poikaystäväni kävisi minun luonani. Hänen mielestään hänen poikansa on tiellä meillä ja aiheuttaa vain harmia. Ja hän haluaa mielummin, että minä tulen heille taas hyysättäväksi.
Anoppi riitelee lähes taukoamatta poikaystäväni kanssa ihan älyttömistä asioista ja on kuin periaattesta aina tätä vastaan. Yleensä saan olla selvittämässä heidän erimielisyyksiään, jotta edes jollakin olisi mukavaa.
Minulla alkaa mennä todellakin hermot tulevan anoppini kanssa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ehdotan 200 km turvaväliä. Eli muuttakaa 200 km päähän anopin luota ja hoitakaa asianne kahdestaan. Tämä on ainoa tie. Poikaystäväsi on suostuttava tähän, muuten suosittelen kävelemään lähtemistä.
Valitettavasti et tule kestämään em. kuvailemaasi loputtomiin ja sitten tulee ero.
Näin kirjoittaa mies 43 v ja turvavälin vuoksi edelleen hyvin onnellinen. Huom! Anoppi vanhenee ja heikkenee ja tilanne paranee.
Tuo on aivan totta. Miten se menikään että "paras anoppi on kuollut anoppi".
Vaihtoehtoisesti mahdollisimman kaukana asuva anoppi..
Olen itse anoppi, ja tuntuisi kauhistuttavalta, että kuolemaani toivottaisiin.
Ihmisellä on yksi perusoikeus, oikeus elää.
Suomessa murhamiehille suodaan elämä, vaikka se tapahtuukin vankilassa.
Näiltä palstoilta saa lukea, miten puolison äidille ei suotaisi sitäkään vertaa elintilaa, minkä pahamaineisin vanki saa.
Anopista ei tarvitse pitää, hänet voi toivoa mahdollisimman kauas, mutta että sentään kuolema...
Suomessa ei tunneta vähäisintäkään sukurakkautta edes lähimpien piirissä. Olemme totisesti KYLMÄ kansa.
niin tosissaan kaikkia juttuja. Mäkään en tällä hetkellä tule yhtään toimeen anopin kanssa mutta en nyt todellakaan toivo hänen kuolemaansa, tuskin nuo edellisetkään kirjoittajat. Kunhan heittivät mustaa huumoria tai oli tosi paha päivä.
poikaystävälläsi siskoa? Siis anopillasi tytärtä? Jos hänellä ei ole niin varmaan toivoisi olevan ja pitää sinua tyttären korvikkeena..?
Poikaystävälläni on kaksi vanhempaa siskoa (ja yksi veli), jotka ovat muuttaneet kotoa jo kauan sitten. Saattaa olla hyvinkin mahdollista... ja varmaan niin onkin, että hänen täytyy saada minut tyttärenkorvikkeekseen.
Tuleva anoppini on sanonutkin muutaman kerran, että "kun sä oot jo melkein mun oma tytär". Senkin osaan ottaa vain suurena loukkauksena. Hän ei vain ymmärrä, että minulla on jo äiti, enkä toista tosiaankaan tarvitse - sellaista varsinkaan.
no ei siitä tarvitse loukkaantua jos hän sanoo sinua kuin tyttärekseen tms. mutta muuten ymmärrän kyllä pulmasi.
ehkä anoppi kaipaa jotain hellittävää. koiran?
Kuulostaa siltä, että anoppisi tuntee sinut rakkaaksi ja läheiseksi ihmiseksi. Hän on hyväksynyt sinut täysin poikansa tulevaksi vaimoksi. Sinä sen sijaan, että osaisit arvostaa kohdallesi osunutta rakkautta ja hyväksyntää, vain valitat asiasta.
Kyllähän anoppisi hyysää liikaa. Hän on luultavasti sen luonteinen. Hyysääminen kuitenkin tarkoittaa sitä, että sinut on hyväksytty sukuun. Olisiko parempi, että anoppi ei hyväksyisi sinua? Älä viitsi valittaa pienistä, koska sinulla on jotain, josta monet olisivat valmiita vaikka tappelemaan: hyväksyvä ja rakastava anoppi, joka pitää sinua melkein yhtä rakkaana kuin omia tyttäriään.
Tuo lause: "Olet minulle melkein kuin oma tytär", on suurin kohteliaisuus, jonka ihminen voi anopiltaan saada. Kun minä menin naimisiin, minusta tuntui, että sain toiset vanhemmat. Niin paljon pidän appivanhemmistani. Se, että anoppisi rakastaa sinua kuin omaa tytärtään, ei poista sinun äitiäsi mitenkään.
Ja sinä vain valitat. Mieti joskus, mitä sinulla on.
Tilanteesi jäi mietityttämään minua, olen se äijä 43v.
Minulla on kokemusta vastaavasta anopista yli 20 vuoden ajalta. Muutimme vaimon kanssa turvavälin päähän mutta aina sekään ei ollut riittävää: anoppi tuli lankoja pitkin vaikuttamaan tekemisiimme, änkesi väliimme joskus.
Toivoin aina, että voisi arvostaa häntä ja arvostinkin mutta jouduin kokemaan pettymyksiä luottaessani häneen. Mikään ei oikein kelvannut meidän omalla tyylillä hoidettuna.
Melko varmaa on että jos sitoudut tuohon perheeseen, joudut vuosien myötä koville, ehkä liian koville. Tämä on rankkaa tekstiä mutta ei perusteetonta. Mieti sitoutumista, Sinulla on tulevaisuus edessäsi, älä ota elinkautista lusittavaksesi vapaaehtoisesti. Kaikkea hyvää Sinulle!
Kysyn taas uudestaan kysymyksen, jonka erään toisen keskustelu-ketjun yhteydessä heitin. En vaan saanut siihen mielestäni suoraa vastausta. MISTÄ SE JOHTUU, ETTÄ VALITTAVAT PUOLISOT OVAT AINA MINIÖITÄ TAI MINIÄ-KOKELAITA? Onko teillä veljiä? Mitä teidän veljienne vaimot ovat mieltä teidän niin täydellisistä äideistänne tai vanhemmistanne?
Tuntuu siltä, että anoppinakin on tosi vaikea löytää se kultainen keskitie. Joko "hössötät liikaa" tai sitten et hyväksy sukuun ja olet ilkeä. Muistakaa miniät: tekin olette mahdollisesti tulevia anoppeja! Älkää kusko omaan pesäänne!
valittaa anopeista... =)
Tuskin meistä miniöistä, jotka täällä napistaan anopeistamme, on kukaan sitä mieltä että omat vanhemmat on täydellisiä!
Ja ihan oikeasti: sama nainen voi olla hyvä äiti, mutta huono anoppi. Eli munkin äiti varmasti käyttäytyy eri tavalla miniäänsä kohtaan kuin minua. Mutta aivan taatusti ei kyllä kohtele miniäänsä niin huonosti kuin minun anoppini minua. Pyydänkin tota kälyä kirjottelemaan tänne omia ajatuksiaan...
Muuten, ihan varmasti on olemassa tosi mukavia anoppeja: ne joilla sellainen on, eivät vaan surffaile näillä sivuilla eivätkä siten tule kirjoittaneeksi mielipidettään esille!
tämä on anoppi&appi-keskustelupalsta eikä äiti& isä sellainen.
Kyse ei ollutkaan vastaanasettelusta appivanhemmat vs. vanhemmat! Vaan kyse on siitä, miksei miehet narise täällä anopeistaan tai appiukoistaan. Miksi vain naisille on sattunut huonoja kokemuksia? Onko kyseessä vanha sanonta "nainen on peto naiselle"? Eli jos luet alkuperäisen viestini hiffaat varmaan mitä ajan takaa etkä vastaile mitään "näppärää"!
Tässä Terolle uusi "näppärä" vastaus.
No, esimerkiksi siksi, kun äideillä tuntuu usein olevan kieroutuneen kiinteä suhde poikiinsa vaikka nämä yrittävätkin elää jo omaa elämäänsä. Minä en kertaakaan ole täällä anopistani valittanut, mutta nyt teen poikkeuksen. Muistan esim. exavomieheni äidin. Hän oli sitä mieltä, että poika oli aina vain laihtunut kun kävimme heillä. Epäili ettei rakas poika saanut kahta kertaa päivässä lämmintä ruokaa, niinkuin oli tottunut. Oli paljon muutakin mutten nyt niistä jaksa, mutta tunnistan tuon äiti-poika suhteen joka tekee niistä anopeista naisille TOSI rasittavia
Sitten jos esim. katselet tämänkin ketjun nimimerkkilistaa taidat tehdä poikkeuksen siihen. Luulen, että tämän foorumin käyttäjistä on 85% naisia, kun en oikein usko että miehet ovat niin innokkaita keskustelemaan netissä anoppinsa edesottamuksista vaikkeivät heistä pitäisikään.
Meidän naisten äidit ovat niitä samaisia anoppeja. Vieläkö vaadit tarkempaa selitystä?
...vastauksestasi! Ei se ollut "näppärä" vaan oikeastaan ensimmäinen asiallinen vastaus tiedusteluuni. Ensinnäkin mikäli oikein ymmärsin vastaustasi, niin et pidäkään "täydellistä äitiäsi" täydellisenä, vaan hän on samanlainen "piru" mahdollisen veljesi vaimolle. Minä uskon, että useasti anopeissa on vikaa, mutta uskon myös sen, että tätä palstaa lukee yhtälailla miehet kuin naisetkin. Uskon lisäksi, että miehillä saattaa olla samankaltaisia kokemuksia anopeistaan kuin naisilla, miksei olisi, mutta he eivät uskalla asettua vaimon ja tyttären väliin, koska se suhde tuntuu olevan aika pyhä. Miehille asia ei vaan ole niin maatakaatava, että he haluaisivat pilata suhdetta vaimoonsa.
Niin ja kun vielä nykypäivänäkin tuo lasten- ja kodinhoito kuuluu suurimmaksi osaksi naisille, niin on tosi rasittavaa jos vielä anoppi (=sohvaperunan äiti) on antamassa hyviä sodanaikaisia neuvojaan vauvan pyllyn talkitsemisesta, rangaistuskäytännöistä, ruuan laittamisesta,lattian luuttuamisesta ja "määräämässä" esim. mitä astioita huushollissa käytetään. Meille alkoi ilmestyä Tupperware"jätettä" niin paljon, että oli pakko pistää lopulta stoppi kun säilytystilat loppuivat kesken.
Täytyisi tietty olla kiitollinen avusta ja neuvoista, mutta kun nämä anopit eivät kertakaikkiaan usko että kyllä se poika pärjää. Ja liika on aina liikaa.
Juu on minullakin veli ja hänellä avovaimo, enkä tiedä millainen anoppi äitini on.Pakko sanoa, että tuskin ihan hirveän kamala kuitenkaan. Tuskin koskaan kyläänkään änkeää.Minulta joskus yrittää udella jos jokin asia kiinnostanut, kun ei viitsi itse heiltä kysellä. Veljeni ja avovaimonsa käyvät aina silloin tällöin vanhemmillani ja ehkä kerran viikossa soittelevat. Minun elämääni äitini ei sotkeennu ainakaan liiaksi, enkä raportoi menemisistäni, tekemisistäni ja miehistäni. Meillä kaikilla aina ollut hyvät välit ja kaikki olemme omat ratkaisumme elämässämme tehneet. Yksityisyyden kunnioittaminen on ollut meille ihan lapsesta opetettuja asioita.
Saattoi jo mennä ohi aiheen, mutta näin meillä...
Tämä kuvastuu monesta kirjoituksesta: oma äiti ja vanhemmat ovat OK, mutta miehen äiti on vaikea. Varmaan sinun kohdallasi näin todellakin on, mutta uskon, ettei useissa tämänkään foorumin kirjoituksissa tilanne ole ihan näin mustavalkoinen. Tuntuu jotenkin käsittämättömältä yhtälö, että sama nainen voi olla erinomainen tyttölapsen äiti ja samalla erittäin vaikea poikalapsen äiti. Ymmärrän myös sen, että tänne eivät välttämättä kirjoita ne ihmiset, joilla ei appivanhempiensa kanssa ole vaikeuksia. Kun lukee täältä kommentteja "...kukaan muu ihminen ei huomaa kuinka vaikea anoppi on, paitsi minä..." niin tulee väkisinkin mieleen, että lantissa on aina kaksi puolta. Kannattaa muistaa: kukaan meistä ei ole täydellinen; et sinä, eikä myöskään anoppi!
noin riidanhaluinen ja aggressiivinen? Anna tulla vaan, päästä paha pihalle.
Tuntuu vaan niin omituiselta kun kaksi ihmistä ei voi kertakaikkiaan tulla toimeen keskenään. Ja nämä näyttäisi olevan järjestään naisia! Haluaisin vaan mielipiteitä asiasta, jolloin ymmärtäisin ongelmaa enemmänkin naisten näkökulmasta.
Sohaisinko muurahaispesää? Vai eikö täällä suvaita miesten kommentteja ja näkökulmia asioista? Olen käsittänyt, että tämä on keskustelufoorumi, jossa jokainen voi ilmaista kantaansa. Eikä vaan naisten välinen keskinäinen "narina-kanava"! Mikäli olen väärässä ja kommenttini ovat loukkaavia tai muuten epäsovinnaisia poistettakoon viestini ylläpidon toimesta keskusteluista!
hirveän riidanhaluiselta ja aggressiiviselta. Jälleen.
Kertoisit enemmän omasta tilanteestasi, niin me muut voisimme paremmin ymmärtää kysymyksesikin.
En tiedä rauhoittumisesta,mutta tämän viestiketjuni kirjeenvaihdon voin lopettaa, koska sinä (tai te) et(te) pysty muuta kuin jankuttamaan aggressiivisuutta ja rauhoittumista. Tämä jankuttaminen ei poista, eikä paranna itse ongelmaa ja alkuperäiseen kysymykseeni en saanut kuin yhden asiallisen vastauksen!
Parempaa kevättä kaikille tv. Tero!
Anna vaan olla. Et sinä ole riidanhaluinen tai agressiivinen. Jostain syystä ilmeisesti tuo toinen kirjoittaja otti itseensä asialliset kirjoituksesi. Jatka vaan kirjoittelua. Sinun kaltaisiasi fiksuja ihmisiä kaivataan palstoilla.
Kyllä minuakin ihmetyttää vähän se, että kukaan muu kuin miniä ei huomaa anopin keljuutta. Onko miniä oikeassa ja kaikki muut maailman ihmiset väärässä? :)
itsekin kirjoitin, ihmiset käyttäytyvät eri tavoin eri ihmisiä kohtaan. Oikein mukava äiti ja isoäiti ja naapuri voi olla paskamainen anoppi. Ja oikein mukava äiti ja tytär ja naapuri voi olla paskamainen miniä!
Esimerkiksi useimmat ihmiset pitää mun anopista ja mä ymmärrän sen: hän on huolehtivainen ja ystävällinen. Mutta minulle anoppina hän ei ole VAIN noita vaan osaa tosiaan näyttää ihan toisenkin puolen itsestään: esim. ilman, että yhtään liioittelen, kuvittelee olevansa äiti minun lapselleni ja tekee hänen suhteensa tosi monet asiat tahallaan toisin kuin minä olen pyytänyt. Ja on sanonutkin: "minä olen lapsen isoäiti ja minä saan tehdä näin!" (vaikka minä äitinä olen pyytänyt toisin)
Elikäs vielä kerran: ihmiset käyttäytyvät eri "rooleissaan" eri tavoin ja tosiaan, minunkin anoppini on varmasti tosi mukava monen muun mielestä! Eli siis ei kukaan ole pelkästään kelju tai pelkästään mukava!
Johtuisiko siitä, että..
Naiset luonnollisesti haluavat olla miehellensä nainen nro. 1, joka on aiemmin ollut miehen äiti. Miehen äiti taas haluaa (tietoisesti tai tiedostamatta) pysyä poikansa ykkösnaisena, eikä halua päästää irti, ts. katkaista napanuoraa. Mies ei välttämättä tätä edes tajua, kun taas vaimo (myöskin naisena) tajuaa asian. Mies ei osaa äidilleen sanoa, että pysyisi kauempana (kun ei tajua), vaimo ei haluaisi "vieraalle" naiselle/anopille täräyttää suoraan - siispä valitamme täällä.
Tyttärien kanssa ei äideillä ole samanlaista, koska äiti on edelleen "ykkösnainen" tytölleen, ts. mies ei ota hänen paikkaansa.
Johtuisiko siitä, että..
Naiset luonnollisesti haluavat olla miehellensä nainen nro. 1, joka on aiemmin ollut miehen äiti. Miehen äiti taas haluaa (tietoisesti tai tiedostamatta) pysyä poikansa ykkösnaisena, eikä halua päästää irti, ts. katkaista napanuoraa. Mies ei välttämättä tätä edes tajua, kun taas vaimo (myöskin naisena) tajuaa asian. Mies ei osaa äidilleen sanoa, että pysyisi kauempana (kun ei tajua), vaimo ei haluaisi "vieraalle" naiselle/anopille täräyttää suoraan - siispä valitamme täällä.
Tyttärien kanssa ei äideillä ole samanlaista, koska äiti on edelleen "ykkösnainen" tytölleen, ts. mies ei ota hänen paikkaansa.
Tämä oli minusta aika hyvä teoria ongelmaan! Onko muilla miniöillä tai muilla vastaanvanlaista tuntumaa ongelmaan? Minusta vastaus tuntuu aika loogiselta! "Miniä", voisit avata uuden ketjun vastauksestasi, sillä siinä saattaa olla ideaa! Jos kommentteja ja kokemuksia tältä osin tulee riittävästi voisimme yrittää ihan oikeasti, ensimmäistä kertaa tällä foorumilla, "nostaa kissaa pöydälle". Tämänhetkisten anoppin asenteisiin tuskin pystymme vaikuttamaan, mutta toivottavasti tulevien...
Asia on käänteinen.
oletKO TERO hyvä nähnyt KOSKAAN.. palstoilla anoppien valittavan vävyistään?
Se nyt vaan on niin että talouteen mahtuu vain yksi emäntä. Ja nuorilla poikasilla on vain yksi emo joka on lasten äiti.
On ilmeisesti vaikeaa luopua korvaamattomasta äidin roolistaan kun oma poika on kasvanut aikuiseksi. Sitä kun olisi niin kiva jatkaa vanhasta iästä huolimatta lapsenlapsiinkin.
Vallankäyttö on kivaa ja se nuorentaa.
Kyse on taustalla olevista vanhoista asenteista ja arvoista.
Vävyt ovat miehiä se riittää ettei sinun tarvitse esittää parempaa kuin olet, riittää vai kun sinulla on munat suvunjatkajana jalkojen välissä.
Tyttäret naisena joutuvat antamaan kaikkensa ja sekään ei riitä sillä tytär on sukupuoleltaan nainen.
Ei naisilta ole ennenkään miniänä mitään kysytty.
vastauksesi eli sen, että miehellä on munat ja ruskuaispussit niiden alla, mutta tätä tytär osuutta en ymmärrä... tai ymmärrän, mutta se ei oikein liity tähän anoppi-keskusteluun. Sillä ei kai tytär voi olla äitinsä miniä?
Viisaita kommentteja naiset...avatkaa jo nyt oma keskustelu-ketju aiheesta, sillä nyt alamme päästä keskustelun ytimeen... Itse en uskalla avata, koska olen "vihamielinen ja aggresiivinen"!
olen minäkin kun anopistani puhelen.. siis vihamielinen. Teepä nyt miehen työ ja aloita se keskustelu. Mullakin ois yks "teoria" tohon anoppi-miniä-juttuun.
Kuulostaa ihan liian tutulle. Meillä onneksi käytössä on jo se turvaväli, 500km, jota mies 43 v suositteli.
Silti anopilta onnistuu meidän elämään sotkeutuminen ihan tehokkaasti. Ihan kuin se tosiaan pelkäisi, että häntä ei muisteta, jos hän ei soita joka päivä.
Asiat on niinkin tärkeitä, kuin:
- Mieheni ei vastaa puhelimeen. Soittaa minulle, että miksei.
(ja mistäköhän minun se pitäisi tietää!?)
- Tarvitseeko meidän koira vielä yhden ulkoiluvaatteen? Tai että on tehnyt sellaisen (kuten myös edellisellä viikolla, ja sitä edellisellä...). Ulkoiluvaate on tällä kertaa punainen.
- Ai niin, laittakaa kuvia koirasta uudessa ulkoiluvaatteessa.
- Onko siellä satanut vettä.
- Niin niin...ei mulla tässä nyt muuta...
- Laitoin sun (siis minun) äidille kuvia.
(jotka olin itse laittanut äidilleni aiemmin ja kertonut tämän anopillekin).
- Oletteko soittaneet sille ja sille ja sille ihmiselle? mitä niille kuuluu?
Kaikki puhelut hän soittaa ensin miehelleni ja sitten minulle.
Ja loputtomasti niin edelleen.
Anopilla ei tunnu olevan käsitystä siitä, että hänen elämänsä on eri asia kuin meidän elämämme. Mikä tahansa muutos; kuten juuri koiran hankinta tai ulkomaan matka; saa anopin täysin pois raiteiltaan! Hän muuttuu hysteeriseksi ja itkee minulle puhelimessa.
Hän myös kutsuu minua tyttärekseen, mikä on mielestäni omaa äitiäni kohtaan hivenen loukkaavaa.
Miksi anoppienkaan pitäisi olla täydellisiä, kun eivät ihmiset muutenkaan ole? Huomattavasti helpompaa on hyväksyä heidät sellaisina kuin ovat ja yrittää tulla toimeen. Pitäisi kai sentään olla kiitollinen siitä, mitä he ovat tälle maailmalle lahjoittaneet. Oman itsetunnon pitäisi kuitenkin olla sen verran kohdallaan, että antaa arvostelun mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, jos siihen ei ole aihetta. Jos siihen taas tietää olevan aihetta, voi yrittää kaikessa hiljaisuudessa ottaa hiukan opikseen, eikä antaa oikeassa olemisen taudin sokaista itseään. Anopitkin ovat joskus oikeassa.
Siinä toivossa, että se lohduttaa jotakuta, kerron että oma tuleva anoppini asuu puolen kilometrin päässä, soittaa meille päivittäin jopa tunninkin puheluita ja tekee kesäaikaan yllätysvierailuja. Hän on innokas väittelemään ja taipuvainen olemaan kanssani eri mieltä melkein kaikesta. Hän pitää edelleen kirjahyllyssä poikansa ja tämän ensimmäisen vaimon hääkuvaa ja on ainakin viikottain yhteydessä ex-miniäänsä, jonka kuulumisia hän kertoilee kun käymme kylässä. Ei minulla silti ole mitään häntä vastaan, en toivo hänen asuvan satojen kilometrien päässä saati siirtyvän tuonpuoleiseen. En toivo hänen olevan toisenlainen, hän on ihmisenä mielenkiintoinen ja luulen voivani sanoa suorastaan pitäväni hänestä; eikä elämä ole häntäkään kohdellut silkkihansikkain.Hän on näitä vanhanajan ihmisiä, joiden elämässä ei eläkeiässä ole juuri muuta kuin lapset ja lapsenlapset- ja eläkeläisen päivät ovat pitkiä. Toivon että oma miniäni jaksaa jonain päivänä suhtautua myös minuun kärsivällisesti...
mutta mä en kyllä hyväksyisi entisen vaimon hääkuvaa hyllyllä ja päivittäisiä tunnin puheluita. Mutta oikeasti hienoa, jos sinä niitä jaksat, mulle kyllä tuli sellainen pieni tunne, että olet vaan niin alistunut...? Mutta jos olen väärässä, niin hienoa, siihenhän meidän pitäisikin pyrkiä, että kestämme toistemme erilaisuutta! En mäkään missään nimessä halua, että anoppi muuttuu "mun kopioksi" tai "elää vain mun ehdoilla", haluaisin vaan, että homma menisi toisinkin päin: anoppi vois edes joskus kunnioittaa mun päätöksiä ja tapoja eikä puuttua kaikkeen, mikä koskee poikaansa tai lapsenlapsiaan...