Oudot kuvat

Sellainen hassun hauska tapaus että tajusin olleeni taas naivi ja hyväuskoinen typerys. Olin seurustellut noin vuoden tämän 24 vuotiaan naisen kanssa. Muutettiin yhteen. Eräänä päivänä hän pyysi minua ottamaan kamerallaan muutamia melko seksikkäitä kuvia itsestään joissa hän poseerasi mustissa alusvaatteissa, sitten minihameessa ja saappaissa. Lopuksi vielä pari alaston kuvaa. Ni mikäpä siinä. Kivahan sitä keikistelyä oli katsoa. Eräänä päivänä sitten kun tulin hieman tavallista aiemmin töistä oli joku vieras kundi asunnossamme suihkussa. Muija selitti kaverin olevan sukulaispoika kotikylältä joka oli tullut kaupunkiin. Aika pian suihkussa käytyää jätkä sitten hipsi ulos eikä siitä sitten kuulunut sen enempää. Meni muutamia viikkoja ja sitten eräs työkaverini näytti minulle eräältä ns kontaktisaitilta erään ilmoituksen. Siinä oli tyttökaverini kuvallinen ilmoitus jossa tarjottiin maksullista seksiseuraa. Onks tää se sun muijas kaveri kysyi. Vähän nolotti myöntää että sehän se on. Olisihan se pitänyt tajuta mitä varten niitä kuvia piti ottaa. Keräsin kamani ja muutin takaisin vanhempien hoteisiin. Tämä ämmä vielä puhui haluavansa lapsen kanssani ja kinusi naimisiin. Kihloihin jo kerittiin. Vänkäsi myös että oltaisiin otettu samanlaiset tatuoinnit. Onneksi en mitään tatuointeja ota jos en sitten keskitysleirille joudu. Huh huh. Kaikkea se leipä elättää.
4219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Hahaa

Äänestä

Että sen sortin yksityisyrittäjä.

Äänestä

On paha, tuli vaan mieleen että moni perheellinen nainen myy sekiä miehensä luvalla tai ilman kun rahat tiukilla. Bisnes is bisnes.

Äänestä
  • Ei uutta, yksi nainen jopa antoi haastattelun iltikseen. Kun mies osa aika töissä päivisin ja lapsi koulussa nainen ottaa sinä aikana miehiä vastaan kun rahaa tarvitaan ja mies hyväksyy toiminnan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sellainen hassun hauska tapaus että tajusin olleeni taas naivi ja hyväuskoinen typerys. Olin seurustellut noin vuoden tämän 24 vuotiaan naisen kanssa. Muutettiin yhteen. Eräänä päivänä hän pyysi minua ottamaan kamerallaan muutamia melko seksikkäitä kuvia itsestään joissa hän poseerasi mustissa alusvaatteissa, sitten minihameessa ja saappaissa. Lopuksi vielä pari alaston kuvaa. Ni mikäpä siinä. Kivahan sitä keikistelyä oli katsoa. Eräänä päivänä sitten kun tulin hieman tavallista aiemmin töistä oli joku vieras kundi asunnossamme suihkussa. Muija selitti kaverin olevan sukulaispoika kotikylältä joka oli tullut kaupunkiin. Aika pian suihkussa käytyää jätkä sitten hipsi ulos eikä siitä sitten kuulunut sen enempää. Meni muutamia viikkoja ja sitten eräs työkaverini näytti minulle eräältä ns kontaktisaitilta erään ilmoituksen. Siinä oli tyttökaverini kuvallinen ilmoitus jossa tarjottiin maksullista seksiseuraa. Onks tää se sun muijas kaveri kysyi. Vähän nolotti myöntää että sehän se on. Olisihan se pitänyt tajuta mitä varten niitä kuvia piti ottaa. Keräsin kamani ja muutin takaisin vanhempien hoteisiin. Tämä ämmä vielä puhui haluavansa lapsen kanssani ja kinusi naimisiin. Kihloihin jo kerittiin. Vänkäsi myös että oltaisiin otettu samanlaiset tatuoinnit. Onneksi en mitään tatuointeja ota jos en sitten keskitysleirille joudu. Huh huh. Kaikkea se leipä elättää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu