Tiedän että monia sattuu, tuntuu että elämä ei kulje eteenpäin, tuntuu että aika parantaa on paskapuhetta....näin se vaan on, aika parantaa uskokaa pois. Itse erosin vuosi sitten silloin hain apua täältä, ystäviltä, psykologilta, kaikki tuntui kaatuvan päälle...minä vain itkin, kotona ja töissä. Teki mieli mennä jonnekkin syvälle metsään ja huutaa se tuska pois. En olisi ikinä silloin uskonut että vuoden päästä tähän aikaan minulla on hyvä olla, tekee mieli tanssia pilvien päällä ja tuntuu että aurinko paistaa vaikka vettä sataisi kaatamalla. Elämässä tapahtuu asioita joiden kuuluu tapahtua. Surusta selviää, se muuttuu pikkuhiljaa kaipaukseksi ja sitten muistoiksi...mutta ihmissydän on ihmeellinen, se paranee ajan kanssa. Vuosi sitten ajattelin kun eräs hyvä ystäväni sanoi että noin vuoden kuluttua tuntuu aivan toiselta, ajattelin että siihen on ikuisuus, mutta nyt vuosi on kulunut ja niin paljon hyvää on tapahtunut kun on vaan avannut sydämmen kaikelle uudelle. Tuska pitää surra pois, sitä ei pidä vältellä, pitää itkeä kun itkettää mutta ei pidä jäädä paikoilleen koska elämä jatkuu ja se on yleensä parempaa kuin ennen:) Toivon että ne joilla on nyt paha olla, saivat hieman lohtua tästä, minä sain täältä lohtua silloin kun minulla oli paha olla...kiitos.
Kaikille särkyneille...
Paula
111434
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kol vuot eikä poistunu ku kipu kasvo. hyvä jos jollekin kävi noi. mul ei
Ei todellakaan tunnu nyt realistiselta. odotusarvona on yksin eläminen ( 43 v. mies ) niin kauan kuin tätä ahdistavaa aikaa riittää.
7 kk mennyt, tilanne vain pahenee. En edes välitä enää itsestäni.
Muuta et voi kuin uskoa ja usko.....niin kauan kuin on on toivoa on elämää ja toisinpäin ja aina on toivoa:)
Kaikki kääntyy parhain päin:)
Tietysti pitää ajatella näin, mutta miten voi pakottaa itseään kun päässä takoo aamusta iltaan ja illasta aamuun. Kestovitutuskierre on kammottavaa mutta en saa sitä poikki millään.
Jo harventuneiden ystävienikin seurassa olen aivan poissa-olevalla fiiliksellä. Entiset harrastuksetkin tuntuvat typeriltä enkä nauti enää mistään. Tuntuu että olen vanhentunut puolessa vuodessa 10 vuotta.
Totta kai tiedän että jos pidän huolta itsestäni mm. terveyden kannalta, olemukseni parantuisi ja sitä kautta sen muutkin huomaisivat ja olisi helpompi löytää seuraa jne. jne. positiviinen kierre alkaisi. Mutta kuten sanottu -en jaksa enkä pakottaa itseäni. En millään.
Kaikki on nyt susta itsestäsi kiinni....kukaan ei voi sinua auttaa eikä piristää jos et itse sitä halua. Uusia suhteita ei todellakaan kannata tuossa vaiheessa miettiä, etsi jotain muuta mielekkäämpää tekemistä. Itse ratsastin, tein sitä mikä teki minut nuorempana niin onnelliseksi, eläimet ovat suoria, niille ei tarvitse esittää mitään. Minua auttoi, sun täytyy etsiä jotain semmosta joka saa ajatukset muualle. Jos mahdollista repäise ja lähde lomalle vaikka yksin, itse reissasin puoli vuotta yksin, tapasin mahtavia ihmisiä ja sain kokemuksia. Ja kun yksin matkustaa voi tehdä mitä haluaa, mennä minne haluaa eikä tarvitse olla kokoajan positiivinen jos ei huvita.
Kiitoksia Paula kannustuksesta, todella lohduttavaa. Minähän HALUAN piristyä mutta kun en osaa sitä tunnetta pakottaa tulevaksi. Varmaan on totta että uusi suhde tms. pitää nyt unohtaa toistaiseksi, pitää ehdottomasti saada oma nuppi kuntoon. Tässä suhteessa lupaan tehdä muutoksen.
Onhan minullakin koira.. oikeasti X:n hankkima jota hankintaa silloin aikanaan rajusti vastustin..kiva se on kuitenkin vaikka sitoo! Samoin vastaan murrosikäisen poikani kasvatuksesta. Huolenani on miten jaksan, toistaiseksi kaikki ok.
Itsekin olen käynyt terapiassa, ei auttanut yhtään ja syöksyin yhä syvemmälle. Olen erittäin hyvässä ammatissa ja "menestyjä" ulkopuolisten silmissä. Nyt kuitenkin työt menevät päin p....ttä ja kaikki työkaverit sen myös huomaavat. Olen aika shokissa koko tilanteestani varsinkin siksi, että olen perusluonteeltani aina ollut perustasainen ja loogisesti käyttäytyvä järki-ihminen. Tällaista tunneryöppyä en ole joutunut koskaan kokemaan, ehkä siksi tämä on juuri niin vaikeata.
Tekemisestä, olen hankkinut moottoripyörän ( mikä teoriassa on aivan järjetöntä ja kallista, mutta tuntuu nyt suorastaan ainoalta elämänlangalta ), aion ajaa kesällä päämäärättömästi minne etupyörä vain osoittaa. Toivon löytäväni "jotakin". Ainakin haluaisin katkaista tämän hirvittävän ajatuskierteen.
Mukavaa että kirjoitit, sain hiukan voimia, ehkä tämä tästä, ehkä...silti tuntuu pahalta
Löytyyhän sitä jotain mikä piristää. Ajattele päivä kerrallaan ei kannata kiirehtiä, tee sitä mikä syvältä tuntuu. Mutta sanonpahan vaan, että kukaan ei sua kotoa hae minnekkään, se on varmaa. Varmasti tuntuu vielä pahalta mutta usko pois kyllä se elämä taas voittaa. Kesäkin on tulossa, ja ole aivan varma että kun syksy koittaa on asiat jo paljon paremmin. Anna kaikelle mahdollisuus, elämä on aivan liian lyhyt surtavaksi.
olen niin rikki kun ihminen voi olla.oon menettäny sen maailman rakkaimman enkä takasi saa,hällä jo uusi nainen..meidän erosta puolivuotta ja mitä enemmi aikaa kuluu mun olo vaa pahenee..itken joka helvetin päivä.haluisin vaan kuolla.tiedän etten rakastu enää,hän oli mun ensirakkaus ja olimme yhdessä lähes neljä vuotta. sattuu!!!!!
Minäkin haluan virtuaali*halin* sulle lähettää ja kyllä se aurinko alkaa kevään myötä sunkin risukasaasi paistamaan!!!
Olisit vaan voinut puristaa vähän lujemmin!!
Hirveetä huomata että muillakin elämä heittelee mutta on samalla lohduttavaa..
Yritän olla kuulevainen ja noudattaa neuvojanne, kiitos erittäin asiallisista vastauksista. "Päivä kerrallaan" kuullostaa ja tuntuu tosin makaaberilta kliseeltä. Luulen että yksin pohtien en tästä pääse ikinä, joku ulkopuolinen pitäisi saada muuttamaan tätä kierrettä. En istu kotona mutta en myöskään enää jaksa hakea ketään.
Katsotaan kuinka käy, rajalla ollaan, tällä hetkellä sen huonommalla puolella.
Uskon kyllä kaiken tuon, mitä kirjoitit (omaa kokemusta on liiaksikin)... MUTTA MITEN VOI KOSKAAN ENÄÄ JAKSAA USKOA JA LUOTTAA, ETTÄ MIKÄÄN KESTÄISI, JOS ON LIIAN MONET KERRAT JOUTUNUT PETTYMÄÄN...?????? Minä en ainakaan enää jaksa uskoa, en sitten yhtään... Olen toivoni menettänyt. Ja vaikka olenkin vasta 25, olen päättänyt, että yksin on paras olla ja tulen yksin olemaankin hautaani saakka...........!!!!! Surullista, mutta minkäs teet.... Vaihtoehtoja ei ole. Ei enää.