Sikainfluenssarokotteesta merkille pantua.

Medioissa hoettiin että rokote pitää ottaa. Jotka eivät ota, vaarantavat oman ja koko kansakunnan terveyden.

Mielenkiintoista oli se, että kun vain n. 10 % kansasta oli rokotettu, olivat 8 ensimmäistä influenssaan kuolleista kaikki saaneet rokotteen. Medioissa kerrottiin, että influenssa oli jo niin pitkällä, ettei rokote enää ehtinyt pelastaa.

Sitten kaikkien medioiden uutisointi muuttuikin niin, ettei kuolleiden kohdalla yksikään media kertonut, oliko rokotettu vai ei.

Itse päättelin asian faktojen valossa niin, että rokote oli se mikä tappoi, ei suinkaan sikavirus.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Medioissa hoettiin että rokote pitää ottaa. Jotka eivät ota, vaarantavat oman ja koko kansakunnan terveyden.

Mielenkiintoista oli se, että kun vain n. 10 % kansasta oli rokotettu, olivat 8 ensimmäistä influenssaan kuolleista kaikki saaneet rokotteen. Medioissa kerrottiin, että influenssa oli jo niin pitkällä, ettei rokote enää ehtinyt pelastaa.

Sitten kaikkien medioiden uutisointi muuttuikin niin, ettei kuolleiden kohdalla yksikään media kertonut, oliko rokotettu vai ei.

Itse päättelin asian faktojen valossa niin, että rokote oli se mikä tappoi, ei suinkaan sikavirus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu