Jotenkin outoa lukea, että Dylan on myynyt kappaleensa. Hänhän on versioinut niitä paljon ja konserteissa lauluissa sanoitukset paljon vaihtuvat. Ja äänittää tai kuvata ei saa. Ehkä lopettaa konsertoimisen, kun tekijänoikeuskorvaukset eivät enää tule itselle.
Jutussa mainittiin "Suurimman osan tunnetuimmista sävellyksistään hän on laulanut nauhalle yhdellä otolla." Mihinkähän tuo mahtaa perustua? Mestariteosta Blonde On Blonde äänitettiin monta päivää. Monesti aamuun asti. Toki joihinkin muihin tuotantoihin nähden meni nopeasti. Ensimmäiset levynsä Dylan toki teki nopeasti. Ensimmäinen muistaakseni kolmassa päivässä.
Astral Weeks on tosin äänitetty kahdessa illassa. Morrisonin ajaton mestariteos. Keith Jarret tehnyt hienoja levyjä yhdellä otolla. Mutta tälläiset harvinaisia.
Dylan myi kappaleensa...
3
201
Vastaukset 3
Minusta kappaleiden oikeudet pitäisi olla kappaleen tekijällä ja/tai alkuperäisellä esittäjällä. Muutenhan niitä voidaan käyttää millaisissa yhteyksissä tahansa ja niistä voidaan tehdä ihan minkälaisia versioita tahansa.
Sopimus on salainen kuten kauppahinta, mutta ehkä Dylania tullaan kuulemaan mainoksissa jos levy-yhtiö sallii.
- Anonyymi
Eläkepäiviä varten otti rahat pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS682073Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.14861Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52766Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke43692- 43661
- 47624
- 80606
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35574- 49550
Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546
