Joe Bidenin puolustusministeri musta 70. v dementukko

"Yhdysvaltain seuraava presidentti Joe Biden on nimennyt puolustusministerikseen eläkkeellä olevan kenraalin Lloyd Austinin, 67".

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yhdysvaltoihin-tulossa-ensimmainen-musta-puolustusministeri/8007572

Lausunnossaan Biden sanoi Austinin osoittaneen esimerkillistä johtajuutta ja luonteenlujuutta.

Vuonna 2016 eläkkeelle jäänyt Austin on neljän tähden kenraali ja Irakin ja Afganistanin sotien veteraani.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Afganistanissa amerikkalaissotilaat metsästivät siviilejä kuin eläimiä kyseisen sotaherran alaisuudessa. Kilpailivat siitä kuka keräsi eniten tappamiltaan siviileiltä sormia ja muita ruumiinosia. Oli isompi porukka, mutta asian paljastuttua vain muutama palautettiin Yhdysvaltoihin ja maailmalle kerrottiin, että heidät "tuomitiin pitkiin vankeustuomioihin". Todellisuudessa kaikki saivat juippueläkkeen ja valtion kohtelun suurina sotasankareina. ...Hienoa porukkaa.

Äänestä

Biden rekrytoi ministereikseen kunkin alan ammattiosaajia toisin kuin Trump ja Putin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Yhdysvaltain seuraava presidentti Joe Biden on nimennyt puolustusministerikseen eläkkeellä olevan kenraalin Lloyd Austinin, 67".

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/yhdysvaltoihin-tulossa-ensimmainen-musta-puolustusministeri/8007572

Lausunnossaan Biden sanoi Austinin osoittaneen esimerkillistä johtajuutta ja luonteenlujuutta.

Vuonna 2016 eläkkeelle jäänyt Austin on neljän tähden kenraali ja Irakin ja Afganistanin sotien veteraani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu