Sairaaloissa on täydellinen hygienia, ja siitä huolimatta koronavirus leviää sairaalaolosuhteissa. Voidaan hyvällä syyllä todeta, ettei megahyvä hygienia ja hengittämisen suojaaminen vaikuta millään tavalla viruksen leviämiseen.
On vain elettävä taudin kanssa, ja hyväksyttävä vanhojen ihmisten kuoleminen kuten tähänkin saakka.
On vain elettävä taudin kanssa, ja hyväksyttävä vanhojen ihmisten kuoleminen kuten tähänkin saakka.
Vastaukset 64
Vanhimmat
No ainakaan minä en ole käyttänyt eläessäni mitään käsidesejä ja pellenaamareita. Hyvin on hengissä pysytty. Koronahysterian tarkoituksena on vaan saada myyntiä turhakkeille.
Eipä ole edelleenkään pellenaamareita näkynyt, mutta useimmat näkyy käyttävän maskeja ihan asianmukaisesti.
Pellet käyttävät täysin hyödyttömiä pellenaamareita, jotka ovat vain ympäristöhaitta. Koronan saavat pellenaamareista huolimatta.
Itsekkyys ja tyhmyys on syynä miksi tauti on päässyt leviämään ja tilanne on vakava.
Ymmärrätkö idiootti?
Turhaan riehut, poljet jalkaa ja haukut muita. Jos kausinuhiin voisi jotenkin vaikuttaa, niin sellaisia ei esiintyisi koskaan.
Kaupallista paskaa tämä ns. hysterian luominen.
Sinun pelleilysi vuoksi ihmiset ovat voineet saada koronan. Saatat hyvin olla oireeton tartuttaja.
Mitäpä sitä pellenaamareita käyttää, jos on pellen naama luonnostaan.
Leviäisi pahemmin ilman torjunta- ja suojaustoimia.
Leviää koska suojaimista ja käsien pesusta ei ole mitään hyötyä. Jos olisi, niin ei leviäisi lainkaan.
Ei sua voi auttaa..
Harmittaahan se uskovaista, kun ei edes usko auta.
Ilmiselvä perrsuasenne. Joko tai. Ei ole välimuotoja eli maskit ja hyvä käsihygenia eivät voi hillitä koronan leviämistä.
Suurin osa onneksi edes yrittää ettei tilanne olisi huonompi.
Ei ole mitään merkitystä. Esimerkiksi maskipakkomaissa koronavirus leviää kaikkein tehokkaimmin. Ainoa tapa estää tartuntoja on vältellä sosiaalisia kontakteja. Käsideseillä ja hengityssuojaimilla ei ole mitään virkaa.
Maskipakko vähensi tartuntoja dramaattisesti Saksassa.
Höpönlöpön. Tartunnat vähenivät vasta kun rajoitettiin ihimisten liikkumista.
Pelkissä maskipakkomaissa tauti leviää nopeiten.
Maskipakkomaissa asuu niin tyhmiä kansoja, että virus leviää, kun eivät osaa pitää maskeja oikein.
Sairaaloissakin on niin tyhmiä työntekijöitä, että virus leviää, vaikka ovat päälaesta jalkapohjiin puettu umpinaiseen pukuun.
Sulla on varmasti oikein näyttöä asiasta ja kunnin tutkimustulosta. Lopeta niiden hölmöjen lähteiden lukeminen, niin pysyt tolkuissasi, etkä ole täydellinen idiootti.
Juurikin näin.
Turhaan kiukuttelet. Numerot eivät valehtele.
Niin tai jotkut on jopa niin tyhmiä etteivät pidä maskeja ollenkaan.
Vain uskovaiset hölmöt käyttävät täysin hyödyttömiä pellenaamareita.
Jos pellenaamareista olisi yhtään hyötyä, niin taudit eivät leviäisi sairaaloissakaan.
Aloittaja persu ei tarvitse tehohoitopaikkaa,joten hän luovuttaa sen jollekkin järki ihmiselle
Olen kommari, enkä aio mennä mihinkään tehohoitoon. Terve ihminen pärjää omillaan.
Vanhat kuolevat pois. Se on normaalia. Siihen ei auta pellenaamarit, eikä käsien hinkkaaminen viinalla.
Ottaapa se koville, kun kaikki eivät lähde mukaan pellenaamaripelleilyysi.
Suomessa kuolee joka päivä 150 ihmistä, vaikka kuinka polkisit jalkaa.
Niin , harmittaahan se kun et voi juoda sitä pois.
Persuna en ole koskaan pessyt itseäni.
Ja kun liityit vassareihin, lopetit sen kokonaan.
Niinhän se on, ettei pellenaamareista ole hyötyä kuin niiden valmistajille, logistiikkaan osallistuville ja myyjille.
En tiedä sun pellenaamareista, mutta maskipakko vähensi tartuntoja dramaattisesti Saksassa.
Ehkä saksalaiset kouluttivat mamunsa hygienia tavoille.
Höpönlöpön. Tartunnat vähenivät vasta kun rajoitettiin ihimisten liikkumista.
Pelkissä pellenaamaripakkomaissa tauti leviää nopeiten.
Sairaaloissa ei tietenkään ole täydellinen hygienia, mikä on tiedetty jo kauan. Muutenhan ei olisi ongelmia sairaalabakteereistakaan.
Aloitus on siis tuubaa.
Sairaalaabakteeri johtuu antibioottien käytöstä. Sairaaloissa on täydellinen hygienia.
Miten voi olla täydellinen hygienia ja samalla kuitenkin bakteerit levitä potilaisiin? Vastaus: Ei mitenkään. Sairaalassa ei ole täydellinen hygienia..
Joidenkin tartuntatautien yhteydessä käytetään eristyshuoneita joissa hygienian taso on paljon tiukempi. Koronan yhteydessä niin ei tehdä kun tilat ei riitä.
Äly hoi, älä jätä edes provoja.
Sairaaloissa on täydellinen hygienia. Bakteerit ja virukset leviävät, koska ihminen ei niille mitään voi. Pellenaamarit, käsidesit ym. ovat pelkkää humpuukia, joilla tehdään bisnestä. Taudin leviämistä ne korkeintaan kiihdyttävät, koska ihmiset jotka huuhaahan uskovat käyttäytyvät muutenkin typerästi.
Vanhusten hoitokodissa lohjalla hoitajat pitää maskit leuanalla ja kun tulet kylään oveele nostelaan maskeja leuanalta.
Onpa s i ojaa va oikeeoppista tsäs y ä on on vaan haittaa
South parkissa maskeja kutsuttiin leukavaipoiksi.
Höpö höpö. Sairaalabakteeri leviää mm.
pölyhiukkasten mukana.
Vanhusten hoivapalveluissa ei ole sairaalaolosuhteita. Niissä pyritään tekemään kotia muistuttavat olosuhteet, jotka ovat kaukana sairaalaolosuhteista niin hygienian, kuin ihmisten kanssakäymisenkin suhteen.
Vanhat ihmiset kuolevat. Se on luonnonlaki. Pellenaamareita käyttämällä ei ihmisen elinikä nouse tai laske.
Mutta keski-ikäisten ei ihan vielä pitäisi kuolla, se ei ole luonnonlaki. Nyt pitäisi nimenomaan suojella heitä, ja vähän nuorempiakin.
Hysterialla ja pellenaamareilla ei ole mitään virkaa. Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta.
Suomessa tänä vuonna kuolleista alle prosentti on kuollut koronaviruksen vuoksi. Maailmassakin vain kolmisen prosenttia kaikista kuolleista kuollut koronaviruksen takia.
Joka päivä kuolee 150 suomalaista. Jos yksi kuolee koronaan, niin miksi tehdä siitä suuri numero, kun 149 kuolee muista syistä?
Pientä suhteellisuudentajua hei.
Ihmeesti noinkin tyhmät elää noinkin pitkään. Ennen olisit kuollut nälkään tai sinut olisi lynkattu noin tyhmistä kommenteistasi.
Kiinan-viirus leviää vain lähikontaktissa, eli hoitajat joutuvat menemään potilaan kasvojen lähelle hoitotoimissa niin kyllä viirus helposti tarttuu vaikka olisi maskikin.
Melkoisia tietäjiä täällä taas liikkeellä. Hölmöt ei ole käyneet edes peruskoulua siedettävästi läpi ja silti kaikki asiat on hyvin hallussa.
Näin on. Pelkkää kusetusta koko hysteria.
Jos nuo olisivat jotain auttaneet ei tautia olisi näin moni edes saanut.
Missä ihminen liikkuu, niin siellä tapahtuu myös virheitä ja laiminlyöntejä ja siksi tauti saattaa levitä.
Jos varovaisuutta, käsienpesua ja maskia käytettäisi, niin olisimme todella kusessa. Ja sinä aloituksen tekijä olisit toivottavasti ensimmäisenä joka jäisi ilman tehohoitoa.
Jos ei kerran sairaaloissa osata käyttää suojavälineitä, niin ei sitten muuallakaan.
Pellenaamareista ja käsideseistä on vain haittaa, koska niitä käyttävät käyttäytyvät typerästi.
Sakot pitäisi antaa kaikille pellenaamarit päässään liikkuville yleisestä perseilystä ja luonnonvarojen haaskaamisesta.
Miten ihminen voi olla noin ajattelematon kuin tämän säikeen aloittaja.
Aloittaja on sitä mieltä, että 1000 tai 2 ihmistä vaikka hehtaarin alalla tartuttavat yhtä paljon. Tai sitten hän ei tiedosta, että ihmisiä on sairaalassa vähän tiheämmässä kuin vaikkapa Limingan niityillä tai Höljäkän asemalla.
Väitätkö ettei sairaalassa osata käyttää "suojavälineitä"?
Vaikutat tyypilliseltä persulta, joka pelkää jokaista rasahdusta, eikä osaa laittaa asioita mittasuhteisiin.
Suomessa kuolee joka päivä keskimäärin 150 ihmistä.
Jatketaan kuitenkin suositusten mukaisia keinoja tartuntojen välttämiseksi rokotuksen saamiseen asti kaikista trollailuista ja provoiluista huolimatta.
Ei kannata koskaan pestä itseään ja aina kannattaa hakeutua räkivien ja yskivien ihmisten lähettyville. Nenäliinaa ei kannata käyttää ollenkaan, pyyhkii vaan sormillaan. Likaisilla käsillä kannattaa kaivaa nenäänsä ja hieroa silmiään. Sormet voi pestä nuolemalla ne, kuten esimerkiksi eläimet tekevät. Ulostamisen jälkeen ei missään nimessä tule pestä käsiään.
"Ei kannata koskaan pestä itseään ja aina kannattaa hakeutua räkivien ja yskivien ihmisten lähettyville."
Tuotahan se teidän persujen elämä on. Kun pelätään kaikkea, niin sitten ei osata elää maalaisjärjen mukaan, vaan hyperventiloidaan ja mennään pellenaamarit päässä räkimään ihmisjoukkoihin.
"Nenäliinaa ei kannata käyttää ollenkaan, pyyhkii vaan sormillaan."
Olet sikäli oikeassa, ettei nenäliinaa tarvitse. Mutta ei räkää sormiin pyyhitä, vaan painetaan nenästä toinen sierain kiinni ja niistetään toinen sierain tyhjäksi.
"Likaisilla käsillä kannattaa kaivaa nenäänsä ja hieroa silmiään. Sormet voi pestä nuolemalla ne, kuten esimerkiksi eläimet tekevät. Ulostamisen jälkeen ei missään nimessä tule pestä käsiään."
Tässä olet ihan oikeassa. Näin minäkin olen toiminut koko ikäni. Käsin syöminen puhdistaa myös kädet. Vain koneremonttien jälkeen pesen käteni swarfegalla.
Kaiken aa ja oo on altistuminen. Silloin tulee vastustuskyky luonnostaan, ja ei allergiatkaan vaivaa. Multaakin kannattaa aika-ajoin saada kynsien alle, eli harrastaa vaikka puutarhan hoitoa.
Olet selvästi vihreä.
En ole vihreä. Olen kommunisti. Elän toki mahdollisimman hyvin luontoa kunnioittaen. Joissakin asioissa olen vihreiden kanssa samaa mieltä, mutta en esimerkiksi kaupungistumiskehityksen edistämisestä. Se nimittäin lisää ilmastonmuutosta.
Joo, sitä minäkin, että joku anarkisti sinun pitää olla.
Pieleen meni arvauksesi. En ole anarkisti. Olen loogista päättelyä harrastava realisti.
Missä on niin sanottu että sairaaloissa on täydellinen hygienia? Ei ole.
Normaali ihmisiä sielläkin töissä , ei pidä luulotella asioita varmana tietona.
Jos ei sairaaloissakaan osata käyttää suojavälineitä, niin ei niitä osaa käyttää kukaan muukaan. Eli: pellenaamareista ja käsideseistä ei ole mitään hyötyä.
Maski on täysin hyödytön, ei estä koronasairasta levittämästä koronaa.
Tästähän todistaa se, että korona epäilty ei saa mennä kauppaan, vaikka olisi maski päässä, joten maski ei estä koronaa leviämästä.
Jos estäisi, niin ei olisi mitään sääntöä, ettei karanteenissa oleva saa käydä kaupassa, vaan että kaupassa saa käydä, jos on maski päässä.
Asia ei ole ihan noin yksinkertainen. Maski ei ole aukoton, mutta sillä voi vähentää tartuntariskiä muiden keinojen lisäksi vaikka eivät nekään ole absoluuttisen varmoja, mutta kuitenkin riskiä vähentäviä.
Autossakin+turvavyö+on+hyödytön+kun+ei+100%+estä+liikennekuolemia.