Tyttöhallitus romuttaa 1990-luvun Intercity-vaunuja

Raideliikenteen osuutta piti kasvattaa ympäristösyistä, mutta tyttöhallitus sallii uudenkarheiden vaunujen romuttamisen.

Ovatpa ekologisia.

https://yle.fi/uutiset/3-11677164
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Edellinen hallitus kielsi VR:ää romuttamasta kalustoaan."

Porvarihallitus toimi tässäkin suhteessa järkevämmin. Toivottavasti Suomi saa pian uuden porvarihallituksen. Ps Kok Kesk.

Äänestä
  • Tuon voi nähdä niinkin, että kalusto jätettiin tahallaan vandalisoitavaksi, jolloin sitä ei voida enää hyötykäyttää alkuperäisessä käyttötarkoituksessa.

    Äänestä

Eli vaunut romutettiin, ettei raideliikenteeseen tulisi kilpailua vaan VR:n kalustoyhtiö voi vedota siihen, että kalustoa on niin vähän, etteivät voi vuokrata kalustoa muille toimijoille.

Äänestä
  • Siltähän tuo vaikuttaa, kun kalusto jätettiin vandaalien armoille.

    Äänestä

Tässä taas joku ylen vedätys. VR olisi halunut romuttaa vaunut jo vuosia sitten, mutta Anne Berner kielsi, koska hänen mukaansa rautatiet kilpailutetaan ja VR:än pitää vuokrata kalustoa kilpailijoille. Siispä loppuun kaluttut vaubut, piti säästää mahdollisille kilpailijoille.

Äänestä
  • Kuulostaa loogiselta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Raideliikenteen osuutta piti kasvattaa ympäristösyistä, mutta tyttöhallitus sallii uudenkarheiden vaunujen romuttamisen.

Ovatpa ekologisia.

https://yle.fi/uutiset/3-11677164

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu