Texas haastoi muita osavaltioita oikeuteen

Seitsemäntoista Yhdysvaltain osavaltiota tukee Texasin oikeuskannetta. Vain neljä Joe Bidenin voittamaa osavaltiota puolestaan kiisti tuoreeltaan kanteessa esitetyt väitteet.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007670622.html

Texasin pääsyyttäjä Ken Paxton riitauttaa Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksen neljässä osavaltiossa: Georgiassa, Pennsylvaniassa, Michiganissa ja Wisconsinissa.

Myöhään keskiviikkoiltana Suomen aikaa selvisi, että 17 osavaltiota asettui tukemaan Texasin oikeuskannetta. Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Texasin kanteen ydin on että vaalitapaa on muutettu osavaltiosenaatti ohittaen.
USA:n perustuslain 2§ vaatii että vaalitavasta päättää osavaltiosnaatti.

Lisärötös on että vaalitapaa on muutettu eri vaalipiireissä eri tavalla.

Huomattakoon että syytetyissä osavaltioissa on myös republikaanienemmistöisiä, joissa demareita suosivat vaalitapamuutokset eivät menisi senaatissaan läpi

Äänestä

Laajaksi todistetulla vaalivilpillä on kaksi ydintä.

Ensinnäkin Bidenin politrukkijoukot mm. ääniä laskemassa, tarkkailua estämässä, laittomia ääniä hyväksymässä, väärennettyjä postiääniä tehtailemassa ja äänestyslippuja moneen kertaan per lappu skannaamassa.

Toisekseen tietotekniikalla huijaamiset.
Näitä ovat esitelleet ietoturvakonsultti Russell Ramsland, tiedustelueversti Phil Waldron ja ex-senaattori Patrick Colbeck (tietotekniikka-ammattilainen) julkisuudessa

Äänestä

Yllättäen Georgia nousi vaalivilpin keskukseksi laajasti tunnettujen TCF-Cnterin vilppitapojen tultua puiduksi.
Senaatin kuulemisen alussa Ray Smith kerto mm. että 66 248 alaikäistä ja 10 315 kuollutta oli äänestänyt. Luokkaa 55 tuhannella oli epäselvä missä osavaltiossa ja/tai äänestyspiirissä ovat äänioikeutettuja.

Äänestä
  • Jos väitteessäsi esitetyt luvut pitäisivät paikkansa niin asiaan olisivat puuttuneet jo alemmat oikeusasteet eikä Trumputtajilla olisi tarvetta tälläisiin viime tipan epätoivoisiin yrityksiin.

    Vaan kun vaalivilpistä ei ollut todisteita niin väitteet hylättiin oikeusasteissa.

    Äänestä

  • Georgian "mainetta" on rakentanut State Farm Arena, Fulton County.
    Noin klo 22:30 valkopuseroinen virkailija julistaa ääntenlaskennan siltä päivältä loppuneen. Lähettää vaalivalvojat ja lehdistön pois.

    Sen jälkeen laskenta ilman valvojia jatkuu pöydän alta otetuilla äänillä.
    (Valvontavidolla nuo äänet oli pöytäliinan alle viety klo 08:30)

    Äänestä

Vain+seitsemäntoistako+osavaltiota+lähti+puolustamaan+perustuslakia?Jossain+gallupissa+30%+demokraattiäänestäjistäkin+myönsi+vaalivilpin.Alla+linkit+Michiganin+senaatin+jälkimmäisen+kuulmisen+pariin+todistajaan:https://youtu.be/zG2RkKBHX0M++sekä++https://youtu.be/KmsIs5QemG8

Äänestä
  • Olet epäilemättä sama tyyppi, jonka mukaan Trump lähti just Georgiaan tapaamaan 80 miljoonaa äänestäjäänsä 🤣🤪🤣

    Äänestä

  • "The Hill" antaa ymmärtää että seitsemässätoista ei olisi ollut Arizona mukana.
    Otsikko on että 18 osavaltiota on liittynyt Texasin kanteeseen.

    Äänestä

https://spectrumlocalnews.com/tx/dallas-fort-worth/news/2020/12/09/u-s--supreme-court-orders-battleground-states-to-respond-to-ken-paxton-s-lawsuit-by-thursday

Korkein oikeus (SCOTUS) pyysi kohteena olevia osavaltioita vastaamaan torstaihin 10.12.2020 klo 22:00 Suomen aikaa mennessä. Tuo ei siis tarkoita että SCOTUS olisi päättänyt ottaa tapausta käsittelyyn vaan liittyy juuri harkintaan siitä, olisiko tällä kertaa (vihdoin) esitetty sellaisia perusteluita että asian käsittelylle löytyisi perusteluita.

Luettuaan vastineet he sitten tekevät päätöksensä siitä, miten asiassa edetään. Oikeushistoriaa tässä joka tapauksessa ollaan tekemässä.

Äänestä
  • Yli+100%:n+äänestysvilkkaudesta+jäljet+on+peitetty+lisäämällä+nimiä+äänioikeutettujen+luetteloihin.+Näin+on+äänestysvilkkaus+("turnout")+saatu+laskemaan+100%:iin.100%:kin+on+epäilyttävä+koska+äänestysvilkkaus+normaalisti+on+alle+70%Vielä+2.12.+Michganin+senaatissa+tiedustelueversti+Phil+Waldron+kertoi+kuudessa+piirissä+äänestysvilkkaudksi+120%

    Äänestä

Entä sitten vaalitulos on ja pysyy.

Äänestä
  • Upea "vaalivoitto" Dominion-vaalienvääristelykoneille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Upea "vaalivoitto" Dominion-vaalienvääristelykoneille

    Dominion pomo lienee jo Venezuelassa.
    Michiganiin määrättiin todistamaan mm. näissä todistaneiden lisäksi:

    https://youtu.be/eZXkAv7yKgw Michigan comittee 1.12.
    https://youtu.be/ZPrV_QPTtrk 2.12

    Äänestä

  • No niin pysyy. Korkein oikeus juuri äsken hylkäs tämän haasteen perusteettomana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No niin pysyy. Korkein oikeus juuri äsken hylkäs tämän haasteen perusteettomana.

    ... ja Trump itse myöntää korkeimman oikeuden päätöksen tapahtuneen. Hänen mielestään oikeus petti hänet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Seitsemäntoista Yhdysvaltain osavaltiota tukee Texasin oikeuskannetta. Vain neljä Joe Bidenin voittamaa osavaltiota puolestaan kiisti tuoreeltaan kanteessa esitetyt väitteet.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000007670622.html

Texasin pääsyyttäjä Ken Paxton riitauttaa Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksen neljässä osavaltiossa: Georgiassa, Pennsylvaniassa, Michiganissa ja Wisconsinissa.

Myöhään keskiviikkoiltana Suomen aikaa selvisi, että 17 osavaltiota asettui tukemaan Texasin oikeuskannetta. Asiasta kertoi uutistoimisto Reuters.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu