Kohta on viikonloppu taas. On aika miettiä viinan juontia ja naisiin tutustumista. Viinaa juomalla naisiin tutustuu baareissa helpoiten ja nyt on pikkujoulukausi vielä että kyllä naiset mielellään tutustuu miehiin baarissa. Menkää siis huomenna baariin niin se kumppani odottaaa teitä siellä.
T viinamies
T viinamies
Vastaukset 18
Vanhimmat
Töissä se odottaa...;)
Viinamies on mukana porukoissa ja tapaa naisia yökerhossa. Hän löytää kumppanin ja perustaa perheen.
Raitis mies on yksin kotona eikä tapaa naisia.
t. viinamies
Miksei raittiimpi mies kelpaa naisille?
Raitis mies ei ole mukana porukoissa eikä tapaa naisia.
t. viinamies
Viinamies on oikeassa. Viinan vallassa mies tekee tyhmyyksiä ja tästä seuraa kertomista ja keskusteltavaa laajoille piireille, mikä voi johtaa kaikenlaisiin sekoiluihin ja suhteisiin ja miksei myös parisuhteisiin. Viinan vallassa voi myös joutua vankilaan ja näin jännämiesstatus on valmis, mikä voi johtaa myös jänniin naissuhteisiin. Ehkä oppineen miehen ei pitäisi kuitenkaan lähteä mukaan näihin kokeiluihin täysin rinnoin työuran kustannuksella, sillä monissa työpaikoissa arvostetaan vielä nykyaikanakin nuhteettomuutta ja lakien noudattamista.
Viinamies tapaa kumppanin ja perustaa perheen. Perheellistä miestä arvostetaan työyhteisössä. Viinamies etenee urallaan ja säilyttää työpaikkansa yt-neuvotteluissa.
Raitis mies ei tapaa naisia eikä perusta perhettä. Perheetön vanhapoika on työyhteisön kummajainen ja sivuutetaan ylennyksiä jaettaessa. Yt-neuvotteluissa hän saa kenkää ja päätyy työttömyyteen ja köyhyyteen.
t. viinamies
Ilmankos moottoripyöräjengeissä ymmärretään hyvin viinan merkitys sisäiselle yhteisymmärrykselle, sillä kerhotiloissaan heillä on aina erittäin hyvin varustellut baaritilat rittävine viinavarastoineen lehtijuttujen mukaan.
Ei kukaan halua viinamiestä. Hän on täysi alkoholisti kuka tuommosen haluaa?
Tommosetko sit naisia saa? Itse 190 cm pitkä vähän ylipainoa maks kerra kk käyn ulkona. Töissä oon.ei naiset halua tutustua eikä kiinnostu musta
Eipä sitä juomallakaan ole naisia hirveesti saanut.
Hillumismusaa.
https://youtu.be/8nxRruSxbmA
Täytyy sanoa, että musiikkivideosi kuva oli peloittava - uima-allas rantaseinämän luona. Itse kärsin korkeanpaikankammosta ja voin melkein pahoin, kun katsoin videon korkeaa altaan reunaa. Biisi sinäänsä oli ihan hyvä.
Itselläni viikonloppu on raitis. Sitten ehkä seuraavana kesänä kaverin kanssa käydään terassilla juomassa olutta edellisen kesän tapaan. Hyvää loppuviikkoa.
Raitis viikonloppu on yksinäinen viikonloppu.
Viinamies juo viinaa porukoissa ja tapaa naisia.
Raitis mies on viikonlopun yksin kotona vailla naisseuraa.
t. viinamies
Raitis mies etsii seuransa muualta kuin kapakasta ja on tyytyväinen elämäänsä joko kumppanin kanssa tai ilman kumppania.
Raitis mies etsii ja etsii mutta ei löydä.
Viinamies bailaa yökerhossa ja löytää naisia.
t. viinamies
Viinamiehet elävät keskimäärin 6 - 18 vuotta lyhyemmän elämän. Sairauspoissaoloja heillä on 2-3 -kertaisesti enemmän raittiisiin nähden samoin kuin kuoleman vaara on 2-3-kertainen raittiisiin verrattuna. Seuraava lainaus suoraan päihdelinkki.fi:stä:
"Pitkäaikainen alkoholin käyttö lisää vaaraa sairastua parantumattomaan ruumiilliseen sairauteen, esim. aivosurkastumaan, maksakirroosiin, hermorappeumaan, haimatulehdukseen sekä suun, nielun, kurkunpään, ruokatorven ja mahan syöpään. Raju humala johtaa helposti hengenvaaralliseen sydämen rytmihäiriöön. Viinaa runsaasti juomalla ei siis tulla viisaaksi, vaan sairaaksi."
Kumppanin etsiminen on raskasta työtä joka vaatii veronsa.
t. viinamies
Tupakki vaarallisempi kun viina. Tupakkia viinamiehet vetää koko ajan joka päivä kun viinaa juodaan kerran viikossa.
En juo viinaa enkä ole koskaan polttanut tupakkia. No naiset tunnetusti haluaa miehen joka on sairas ja huonokuntoinen eli viinamiehen naiset haluaa eikä kunnollinen mies joka ei viinaa juo ei kelpaa. Juon joskus olutta ja tupakkia en ole koskaan polttanut mut ei kelpaa naisille kunnollinen mies.