On hyvä että epätasa-arvoinen leskeneläke poistuu.

Jos pariskunta on asunut avoliitossa, ei kuolleen puolisolla ole oikeutta leskeneläkkeeseen. Jos pappi on vihkinyt, on eläkkeeseen oikeus. Myös samaa sukupuolta olevilla parisuhteensa rekisteröineillä on oikeus leskeneläkkeeseen.

Eläkettä on perusteltu sillä, että yksin jääneen puolison toimeentulo on haluttu turvata elämänkumppanin kuoleman jälkeen. Kuitenkin eläkettä on maksettu myös miljonääreille, joiden kohdalla kyse on ollut varallisuuden lissämisestä, ei talouden turvaamisesta. Mikään ei ole ollut epätasa-arvoisempaa kohtelua ja totaalisempaa valehtelua kuin se, että leskeneläke olisi tasa-arvoisesti suomalalaisia kohteleva taloudellisiin perusteisiin ja tarpeisiin perustuva tuki puolison menettämisen jälkeen. Joillekin vähävaraisille se juuri sitä ollut ja erittäin tarpeellinen. Toisilla vähävaraisilla ei siihen ole oikeutta ollut, vaikka sitä kuinka kipeästi olisi tarvittu. Samaan aikaan sitä on jaettu miljonääreille, jotka sitä eivät vähäisimmässäkään määrin tarvitse.

Hyvä että leskeneläke poistuu miljonääreiltä. Hyvä sosialitukijärjestelmä taas pitää huolen niistä jotka ovat köyhiä ja taloudellista tukea oikeasikin tarvitsevat.
792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hyvä kun poistuu! Jos pariskunta on ollut naimisissa 30 vuotta, ja sitten mies muuttaakin nuoren neitokaisen luokse, tulee avioero. Leskeneläkettä ei tulekaa, jos mies kupsahtaa viiden vuoden kuluttua. Ainoastaan alaikäiset lapset saavat avustukset.
Näin tietysti toisinpäinkin, jos vaimo häipyy pitkän liiton jälkeen ja sitten kuolee.

Äänestä

Työeläkejärjestelmä+on+teknisesti+vakuutus.+Koska+pienituloisen+puolison+kanssa+elävän+vakuutetun+työeläkevakuutusmaksu+on+sama+%-osuus+palkasta+kuin+yksin+elävän+tai+suurempituloisen+puolison+kanssa+elävän,+on+väärin,+että+edut+vaihtelevat+maksuun+vaikuttamattomien+tekijöiden+perusteella.PS.+Avioliitossa+voi+olla+vaikka+Pappi+ei+ole+taikonut+liiton+päälle+hyvää+karmaa+(tai+mitä+ikinä+kirkollisissa+häissä+tapahtuukaan).+Pääkaupunkiseuduilla+60%+avioliitoista+solmitaan+siviilivihkimisenä.

Äänestä
  • Totta. Asiallinen oikaisu tuo avioliittoa koskeva. Siviilivihkiminenhän se on jo monin paikoin yleisempi. No, pääpointti olikin siinä, ettei leskeneläke ole kaikilta osin lainkaan järjellisesti sillä tavalla perusteltua ja oikeudenmukaista, kuin millainen mielikuva siitä monilla on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Totta. Asiallinen oikaisu tuo avioliittoa koskeva. Siviilivihkiminenhän se on jo monin paikoin yleisempi. No, pääpointti olikin siinä, ettei leskeneläke ole kaikilta osin lainkaan järjellisesti sillä tavalla perusteltua ja oikeudenmukaista, kuin millainen mielikuva siitä monilla on.

    Leskeneläkkeen perusajatus on 1960-luvun kotirouvamaailmasta.

    Äänestä

Rikkaat maanomistajat eivät leskeneläkkeitä tarvitse.

Äänestä

..ja ...tut , pikkukunnissa joissa julkinen sektori on viimeistä kunnanvarastolle työllistettyä kortistolaista myöten "aatteelle uskollista" jäsenkirjaväkeä ,osataan kyllä lukea lait ja asetukset niin riveiltä kuin rivien väleistä niin ettei "kapitalistilla" ole eläkkeelläkään paljoa millä röyhistellä ... pikkuisen yli tonnin bruttoeläkkeestä kun makselee vuokran , sähkön ja veden , onkin talvikenkien puolipohjien ja loppukuun näkkileivän kesken tehtävä valinta...

Äänestä

Rikkaat miljonääriporvarit, kuten opettajat, tuomarit, insinöörit, lääkärit, hoitajat jne., eivät leskeneläkettä tarvitse.
Leskeneläke kuuluu vain köyhäle aidolle työväenluokalle, kuten parerityöläiset, betoniraudoittaja, muurarit, rapparit, satama-ahtaajat yms. sorretut ja riistetyt.

Tietysti poikkeuksen muodostavat yhteiskunnallisesti merkittävää työtä tekevät, kuten esim. ne 600 sotejohtajaa, joilla on raskas työ valvoa, että hoitajat ja lääkärit eivät pääse mitenkään hyötymään sairauksien kustannuksella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Jos pariskunta on asunut avoliitossa, ei kuolleen puolisolla ole oikeutta leskeneläkkeeseen. Jos pappi on vihkinyt, on eläkkeeseen oikeus. Myös samaa sukupuolta olevilla parisuhteensa rekisteröineillä on oikeus leskeneläkkeeseen.

Eläkettä on perusteltu sillä, että yksin jääneen puolison toimeentulo on haluttu turvata elämänkumppanin kuoleman jälkeen. Kuitenkin eläkettä on maksettu myös miljonääreille, joiden kohdalla kyse on ollut varallisuuden lissämisestä, ei talouden turvaamisesta. Mikään ei ole ollut epätasa-arvoisempaa kohtelua ja totaalisempaa valehtelua kuin se, että leskeneläke olisi tasa-arvoisesti suomalalaisia kohteleva taloudellisiin perusteisiin ja tarpeisiin perustuva tuki puolison menettämisen jälkeen. Joillekin vähävaraisille se juuri sitä ollut ja erittäin tarpeellinen. Toisilla vähävaraisilla ei siihen ole oikeutta ollut, vaikka sitä kuinka kipeästi olisi tarvittu. Samaan aikaan sitä on jaettu miljonääreille, jotka sitä eivät vähäisimmässäkään määrin tarvitse.

Hyvä että leskeneläke poistuu miljonääreiltä. Hyvä sosialitukijärjestelmä taas pitää huolen niistä jotka ovat köyhiä ja taloudellista tukea oikeasikin tarvitsevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu