Mitä tehdä?

Mulla on vanhempi ns.ystävä joksi hän itse itseään mulle kutsuu.Olen tavannut hänet viimeksi 2kk sitten.Ihmettelen asiaa koska tunnen ettei hän minua halua nähdä.Ei yleensäkään soita tai tekstaile.Hän on eronnut ja hänellä on lapsia.Mutta ovat jo suht aikuisia.Kaikki tapaamisemme ovat lähtöisin minun aloitteesta.Esittäessä niitä suostuu tapaamaan ja usein olen ehdotellut milloin mitäkin ja voinee olla et ei edes mitenkään reagoi asiaani.En ole sitten jankuttanut enkä edes kysellyt asiasta.
Tuntuu kuin aina hänellä olisi kiire ja mua parempaa tekemistä.En tiedä enään mitä tällaisen ihmisen kanssa tulisi tehdä.Vaiko mitään?Mikä on normaali tapaamisten aika jos ollaan tilanteessa jolloin vielä ystävään tutustutaan.Emme koskaan käy kahvilla tai esim.syömässä missään.Elokuvissa olemme käyneet ja konserteissa.Ne kaikki ovat paikkoja ns.turvallisia,ettei tarvitse edes keskustellatoisen kanssa.Olen siihen ihmiseen tosiaan pettynyt.Hän uskotteli alussa mulle olevansa ystävyydestäni kiinnostunut.
4756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

niin moni on pettynyt ystäviin,entisiin.Ehkäpä sun ystis kuuluu näihin ihmisiin.

Tiedän toisen asian myös mikä vois olla,nimittäin hän on ehkä masentunut tai paniikkihäiriöinen.
Sellaisten ihmisten on tod.vaikea päästää ketään lähelle.Tuntevat mm.huonommuuden tunnetta.
Lisäksi julkiset paikat aiheuttaa "sairasta" jännittämistä.No,en tiedä niin tai näin.Arvailujani vain.

Äänestä

Olen ollut hyvin samantapaisessa tilanteessa. Ystäväni (niin hän sanoi olevansa) tuntui uskomattoman kiireiseltä, kun ehdotin tapaamista, ja yhteydenpito tapahtui aina minun aloitteestani. Asumme lähes naapureina, mutta esim. kävelylle hän ei millään ehtinyt. Jos hän lopulta sai järjestymään aikaa kävelylle, hän sielläkin toisti, kuinka harvoin hänellä on aikaa tällaiseen. Kuitenkin hän suhtautui eri lailla muihin ystäviinsä, heille hänellä oli aikaa. Siedin yksipuolisuutta kauan aikaa, mutta lopulta otin asian puheeksi. Aluksi hän vakuutteli, että epäilin suotta, mutta lopulta sitten myönsi, että ystävyys oli todellakin yksipuolista.

Omista kokemuksistani olen oppinut, että jonkinlaista molemminpuolisuutta voi ystävyydeltä odottaa. Jos aloitteet lähtevät AINA samalta osapuolelta, eikä toinen osapuoli vaikuta lainkaan kiinnostuneelta, on jossakin jotain vikaa. Erityinen hälytysmerkki on selittely ja toistuva kiireisiin vetoaminen. Kuulin itse mm. seuraavia selityksiä: "minulla on niin paljon ystäviä ja sukulaisia", "minulla ei ole voimavaroja", "minulla on niin paljon puuhaa", "selkää täytyy varoa (toisten kanssa voi lähteä)", "keväästä syksyyn on erityisen kiire" ym. ym. Myöhemmin tämä ystäväni siis sanoi kaikkien selitystensä olleen todellisuudessa tekosyitä. Hän myös sanoi, että jos olisin tajunnut tilanteen hienovaraisesta vihjailusta, ei olisi tarvinnut selitellä niin paljon.

Äänestä

KIITÄN teitä kumpaakin vastaamisesta.En ota ystävyyttä kevyesti ja siksi tärkeää mulle.
Olen miettinyt mistä kaikki voisi johtua ja etsinyt syitä.Viihdyn ilmeisesti paremmin hänen seurassa kun hän koskaan minun.Ystävyyden alussa varmistelin asiaa ja kysyin mm.olenko ymmärtänyt asian oikein.Sanoin olevani tosissani ja puhtaasta sydämestäni tunnen ystävyyttä ja etten halua mitään ellet ole tosissasi.Useasti tarjouduin jättämään hänet rauhaan,jos hän haluaisi.Monia tilaisuuksia hänelle olen järkännyt ja varmistellut asiaa,huomatessani näitä välttelysysteemejä.Ollaan aikuisia ja sitä mieltä,että kärsikööt ellei saa omaa suutaan auki.Ja vain yksi sana niin pääsisi minusta eroon ikuisesti.Sitäkään ei ole voinut antaa,ei edes sen vertaa empaattisuutta herua.Uskomatonta!Tiedän hänen kärsivän avioerostaan ja olevan masentunut.Siksi olen antanut hänelle aikaa ja ollut rauhallinen.Tällaista ihmistä on todella vaikea lähestyä.
Hänen muista ystävistään en tiedä.Ikinä en ole nähnyt kuin yhden kaverin hänen puoleltaan.Hänen omaisiaan olen tavannut.En todellakaan tiedä mitä hän tekee illat pitkät ja miksi kaikki aika menee työhön niin ettei mulle koskaan löytyne aikaa.
Musta tuntuu,että kynnys ottaa yhteyttä häneen kasvaa koko ajan ja jää lopulta tekemättä.

Äänestä
  • Mullekin käynyt niin useinkin. Eipä pahemmin ole puhelin soinut nykyisin. Tekstiviestejäkään ei kuulu. Alanko taas etsiä uusia ystäviä? Sama rumba taas kerran. Ehkä syy on tämä aika; ihmiset eivät sitoudu mihinkään, ei edes ystävyyteen. Ihminen kiinnostaa hetken jos hänestä on hyötyä, mutta unohdetaan seuraavassa hetkessä. Ehkä minusta puuttuu karismaa! Eipä silti huvita ruveta kenessäkään roikkumaan, odotan myös toiselta osapuolelta yhteydenpitoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Annina kirjoitti:

Mulla on vanhempi ns.ystävä joksi hän itse itseään mulle kutsuu.Olen tavannut hänet viimeksi 2kk sitten.Ihmettelen asiaa koska tunnen ettei hän minua halua nähdä.Ei yleensäkään soita tai tekstaile.Hän on eronnut ja hänellä on lapsia.Mutta ovat jo suht aikuisia.Kaikki tapaamisemme ovat lähtöisin minun aloitteesta.Esittäessä niitä suostuu tapaamaan ja usein olen ehdotellut milloin mitäkin ja voinee olla et ei edes mitenkään reagoi asiaani.En ole sitten jankuttanut enkä edes kysellyt asiasta.
Tuntuu kuin aina hänellä olisi kiire ja mua parempaa tekemistä.En tiedä enään mitä tällaisen ihmisen kanssa tulisi tehdä.Vaiko mitään?Mikä on normaali tapaamisten aika jos ollaan tilanteessa jolloin vielä ystävään tutustutaan.Emme koskaan käy kahvilla tai esim.syömässä missään.Elokuvissa olemme käyneet ja konserteissa.Ne kaikki ovat paikkoja ns.turvallisia,ettei tarvitse edes keskustellatoisen kanssa.Olen siihen ihmiseen tosiaan pettynyt.Hän uskotteli alussa mulle olevansa ystävyydestäni kiinnostunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu