Kulmuni puhuu totuuksia hallituksesta

Tämän päivän IS:ssa. Marin saa kilareita luettuaan artikkeliin. Alkaa kyvyttömän hallituksen tekemättäjättämiset tulla päivänvaloon joka suunnasta.
23<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Taitaa olla katkeran möhlijän puheita, en perusta.

1Äänestä
  • Tottahan Katri puhuu!
    Mitä hallitus on tehnyt työllisyyden ja talouden eteen?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tottahan Katri puhuu!
    Mitä hallitus on tehnyt työllisyyden ja talouden eteen?

    Ainakin ne valtion loiset saa liikaa tukia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tottahan Katri puhuu!
    Mitä hallitus on tehnyt työllisyyden ja talouden eteen?

    Suojaamalla Suomen taloutta koronatoimilla niin että se kärsi KOKO EU:n vähiten ensimmäisessä aallossa 3x vähemmän kuin yli 7 000 talouden ihmisuhria antaneen Ruotsin ja 4x vähemmän kuin EU-maiden keskimäärin.

    Äänestä

  • Kyllähän Katrin ensiesiintymiset uutena puh.johtajana olivat legendaarisia. Pitkään olen seurannut politiikkaa, mutta hänen kaltaistaan, samoja epämääräisiä historiallisia fraaseja toistelevaa poliitikkoa en ole koskaan vielä ennen kuullut ja nähnyt.

    Äänestä

  • Yrittäjille on jaettu ennätysmäärä rahaa elinkeinovastuuministeri Mika Lintilän ja rahaministeri Katri Kulmunin johdolla.

    Äänestä

  • Kulmuni on tyypillinen, omaa etuaan ajava, poliittinen broileri, jonka jargoniaa ei järki-ihminen jaksa kuunnella.
    Varaa aika viestintäkonsultilta.

    Jos Kulmuni olisi jatkanut VVM:nä, mikään ei olisi mennyt toisella tavalla, mutta siinä tapauksessa hänen mielestään hallitus olisi tehnyt olosuhteisiin nähden hyvää työtä, myös työllisyystoimien osalta.

    Äänestä

Maksattaa veronmaksajilla laskujaan ja itkee nyt. Haavisto ja Kulmuni rikkoivat lakia, Paatero ja Rinne potkittiin pois ministerinpestistä ilman mitään rikosta porvarien salaliitolla.

Äänestä

Kulmuni on täysin oikeassa ja enkä ymmärrä miksi siitä hyökätään häntä vastaan, ne toimet on tekemättä mitä keskustakin halusi hallitusohjelmaan, mutta on näköjään helpompaa jakaa velkarahaa ilman jarrua.

Äänestä
  • Mika Lintilä sitä elinkeinottelurahaa on holtitta jakanut BF ja Ely -tukina.

    Äänestä

Onko Keskustalla oma Trumppi joka ei ymmärrä mokanneensa ja hävinneensä? Kulmuni ei ole enää ministeri eikä Keskustan puheenjohtaja, koska Keskusta hylkäsi hänet. Nyt vika on kaikissa muissa.

Katkeruus ei kaunista ketään.

Äänestä
  • Toivottavasti Saarikko kaupungin naisena jättää agraarisosialismin vähemmälle ja tekee yhteistyötä Marinon kanssa.

    Äänestä

Kalkki on katkeraa
Edelleen Kulmuni toistelee papukaijana sipilän talouspolitiikan mantroja. Ei mitään uutta auringon alla. Ainoa hyvä puoli on että Sipilän/ Kulmunin porukka sai kepun hiipumaan kohti pienpuolueen asemaa.

Äänestä
  • Sipilän ja Kulmunin linjat ovat ääripäitä. Kuten viime hallituksesta muistetaan, Sipilä vei kepun kokoomuksen oikean siiven oikealle puolelle. Kulmuni on Alkion linjalla. Saarikko on Sipilän linjalla, olihan hän Pipilän avustaja.

    Demarit eivät ole tehneet kortta ristiin pitkäkestoisten työsuhteiden lisäämiseksi. Osallistava sosiaaliturva 9 €/pv on demareiden aikaansaannos (Parpo & Filatov) eikä Marin ole kehittänyt työehtoja niiltä ajoilta.

    Äänestä

Kulmunin ulostulo on vähintäänkin naurettava. Mikä olisi Keskustan kannatus oikeisto apupuolueena? Kulmunin osaaminen lyhyeksi jääneenä ministerikautena osoittautui epäkypsäksi, aivan liian vaatimattomaksi. Henkinen paine oli myös seuraus siitä.
Saarikko on osaamiseltaan toista luokkaa, myös uudet keskustan nuoret kansanedustajat pystyvät tiedoillaan haastamaan kenen tahansa, ja vaikuttamaan myös puolueen toimintakulttuurin uudistumiseen.
Keskustan kannatus on enäävajaan kolmen prosentin päässä kokoomuksesta. Mitä se olisi ollut oikeistohallituksen riveissä, kysyn vaan!

Äänestä
  • Saarikko on täys vihervassurisuvakki, eikä saa koskaan Kepun kannatusta nousuun. Se on Marinin apulainen, mitä Kepu ei hyväksy.

    Äänestä

Kyllä IS-lehti jaksaa tehdä oppositiopolitiikkaa, on läpinäkyvää toimintaa. Kyllä Kulmuni on hyvin katkeroitunut ihminen, se on tullut täysin selväksi hänen puheissaan ja teoissaan.

Äänestä

Kukaan+Keskustasta+ei+ole+ääneen+sanonut,+että+se+oli+Sipilä,+joka+ajoi+Keskustan+kannatuksen+alas.Kun+Sipilä+aloitti,+Keskusta+oli+suurin+puolue,+kun+lopetti,+oli+neljänneksi+suurin!Lintilä+ja+Kulmuni+jatkoivat+samalla+linjalla.5-10%:n+ydinkannatukseen+vapaapudotuksessa+oleva+luokkayhteiskunnan+dinosaurus,+kuten+kokoomuskin.

Äänestä

Hallitus tulisi kaataa keinolla millä hyvänsä. Taustalla on jo nyt niin paljon suhmurointia ja suoranaista laittomuutta, ettei vasemmistohallituksella ole enää edellytyksiä jatkaa. Marin on syönyt uskottavuutensa paitsi itseltään, myös koko koplalta jota hän vain näennäisesti johtaa. Siwan kassatytön rahkeet eivät sittenkään riitä kokonaisen tasavallan ja eritoten oikeusvaltion johtamiseen. Marin teki eilen Unkarit, kun syyllistyi näyttävästi valeuutisen tukemiseen.

Äänestä
  • Vai kepun Kulmuni ja vihreiden Haavisto ovat rikkoneet lakia, joten myös Haavisto pitää ulostaa likaamasta hallitusta. Onhan Haavisto porvarillinen Natomies ja globalisti jolla ei enää ISIS-operaation jälkeen ole rahkeita pressaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai kepun Kulmuni ja vihreiden Haavisto ovat rikkoneet lakia, joten myös Haavisto pitää ulostaa likaamasta hallitusta. Onhan Haavisto porvarillinen Natomies ja globalisti jolla ei enää ISIS-operaation jälkeen ole rahkeita pressaksi.

    Haavisto on rikollinen joka olisi pitänyt erottaa jo ajat sitten.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Haavisto on rikollinen joka olisi pitänyt erottaa jo ajat sitten.

    Pääministeri Marin tukee täysin um Haavistoa, eli eiköhän myös pääministerin luokattoman toiminnan johdosta olisi koko hallitus syytä vaihtaa. Hallituksen jatkamisen oikeutta ei yhtään lisää se, että pääministeri Marin suorastaan ryntäsi eilen median eteen vääntämään tukeaan valeuutiselle Ohisaloon ja Toiviaiseen kohdistuvasta uhasta. Naurettavaa poliittista ajojahtia täysin valhein.

    Äänestä

Matti Vanhanen on sanonut että koronanhoito on nyt etusijalla, ensi vuosi elvytetään ja työllisyystoimet tulevat aikaisintaan 2022. Katri Kulmuni sanoi jo alkukeväästä että syksyllä joudutaan mahdollisesti leikkaamaan ja työllisyystoimet piti jo suunnitella kesällä, koronasta miltei viis. Sanna Marin taisi nimittää Kulmunia maanvaivaksi, mikä oli tietenkin aivan oikea reaktio pääministerilta silloin siinä pahassa tautitilanteessa. Annika Saarikko oli kesällä eri mieltä työllisyystoimien hoitokeinoista kun Kulmuni, mutta nyt viime tiistaina maikkarin tentissä kiitteli kokoomusta hallituksen kirittämisestä ja vaati hallitusta tiivistämään tahtia työllisyystoimissa.

Eihän tässä kepun touhussa ole järjen hiventäkään. Olisi mielenkiintoista nyt kuulla joltakin, mikä on se kepun todellinen mielipide. En ihmettele todellakaan pääministerin turhautumista koko touhuun, vaikka aina rauhallisesti ja sovittelevasti Sanna Marin esiintyykin. Ihailen todella hänen hermojen hallintaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämän päivän IS:ssa. Marin saa kilareita luettuaan artikkeliin. Alkaa kyvyttömän hallituksen tekemättäjättämiset tulla päivänvaloon joka suunnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu