Vihreät päätti että vuosikymmeniä toiminut suosittu grillikioski helsingin kauppatorilla ei saa jatkaa. Kioski kuulema peittää merinäkymää, vaikka tori täynnä toritelttoja, lipunmyynti kojuja ja eri kokoisia aluksia.
Lihapiirakat ja makkara kun ei sovi vihreille, veganiruoka kelpaisi.
Kioskin pitäjä järkyttyi ja 4 ihmistä jää työttömäksi.
Lihapiirakat ja makkara kun ei sovi vihreille, veganiruoka kelpaisi.
Kioskin pitäjä järkyttyi ja 4 ihmistä jää työttömäksi.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Ikävän jutusta tekee se että muut kojut saa jatkaa. Muistakaa tämäkin kun kuntavaalit edessä.
Joo, mutta ne muut kojut ovakin sitten vihervasureita kannattavien.
Linkki?
sitä se tekee, kun junttistatilaiset saavat valtaa.
Yrittäjän olisi pitänyt alkaa myydä kukkakaalipirtelöitä ja tofumakkaraa niin olisi saanut jatkaa.
Vihersaatanat tuhoaa koko Suomen.
Turisteille vaan porkkanoita siihen torille on tarkoitus laittaa multaa ja kasvattaa cityperunoita ja porkkanoita Vihreiden uusin idea.
Elinkeinon harjoittamisen estäminen on lain vastaista, mutta politiikkoja ei Suomen laki koske tai he tulkitsevat lain miten se parhaiten sopii heille.
Vihervegaanit inhoavat lihapohjaista grilliruokaa!
Siinäpä hieno joululahja pienyrittäjälle ja hänen työntekijöilleen! Korona jo vienyt asiakkaita ja toimeentuloa. Ei mitään järkeä, vihreät idiootit!
Toivottavasti yrittäjä ei joudu väkivallan kohteeksi kun myy lihatuotteita.
Onko naki halal ? Onko katolla SATEENKAARILIPPU ?
On saatava HAMPPUKIOSKI sinne ja tännemäkeen.
Siihen paikalle tulee homoparturi.
Moskeijan peruskivi muurataan juuri Grillin kohdalle.
Juurikin oli lehdessä tästäkin juttu , oli kaikessa naurettavuudessaan kyllä pohjanoteeraus nuo perustelut , samaa älytöntä kaavaa yrittävät kaikessa kurjuutuksissaan , pitäisi grillinkin mennä kivijalkaliikkeeseen , no sen tietää mitä ne lihikset maksaisivat senjälkeen , tästä järjettömyydestä on tehtävä loppu seuraavissa vaaleissa ja otettava järkikäteen uudistuksissa.
Täytyykin ajaa täältä Jyväskylästä hakemaan pari lihapiirakkaa tuosta mainiosta kioskista.
tilalle tulee skebab.
..vihreät ja vasemmisto estävät tulevan Kruunuvuoren sillan rakentamsen siten, että sillalta pääsee vain ratikalla ja kävellen. Mieletöntä hulluutta. Henkilöautot joutuvat ajamaan 20km.lenkin. On hirveä virhe rakentaa näin merkittävää siltaa liian pieneksi, kun kustannukset ovat puolimiljardia jokatapauksessa ja merkittävää liikennettä olisi sillalle tulossa...samalla tavalla vihreät saivat aikaan suuren kaatopaikan 90-luvulla, kun piti polttaa roskat. se ei sopinut vihreille..
Tuo on totta. Kruunuvuorenrantaan tulee vielä tuhansia asukkaita. Jo nyt jonot ovat pitkiä ihan päiväsaikaan kun ajetaan Laajasalosta ulos 2 kaistaista tietä ja jonka varrella useita liikennevaloja.
Tuo uusi silta pitäisi ehdottomasti avata myös autoille, muuten liikenne menee täysin tukkoon.
Tätä tietenkin henkisesti vinksahtaneet vihreät haluaakin. Nyt on viimeinen hetki olla äänestämättä vihreitä ja pelastaa helsinki.
Sitä saa, mitä kaupunkilaisten enemmistö vaaleissa äänestää!
Syyttäkää itseänne itse ne vihreet olette valtaan äänestäneet Helsingissä.
Siihen tulee vihreiden piikityshuone ja marishop.
PS on yrittäjien uusi suosikki
Ei siinä kulinaristiset seikat kärsineet yhtään. Samoin härskiintyneen rasvan lemu katoaa.
Usein talvisunnuntaisin tuo kioski on ollut kauppatorin ainoa paikka joka on ollut avoinna ja joka on siten tuonut edes vähän jotain elämää sinne sunnuntaisin.
Miksi vihreät vainoaa yrittäjää?
Grilliruoka hyvää, kasvikset pahaa
Epäsiisti kioski. Voisivat katsoa hygieniaa. Mutta poisto on hyvä.
Helsinkiläiset itse ovat äänestäneet vihreät päättämään asioistaan, sitä saa mitä tilaa.
Jos tuon grillin omistaja olisi mamu, grilliä ei häädettäisi. Koska muuten rasismi.
Jos siellä joku on törkeän näköistä niin ne monivärisiksi haalistuneet oranssit teltat. Aivan ruokottomia, kuin pultsarien asumuksia.
Vihreä kiusaa ihmisiä,jotka nauttivat normaaleista asioista.
Vihreät inhoaa yrittäjiäkin näköjään.
Yrittäjän pahin uhka, vihreät
Kaikki normaali elämä halutaan kaduilta pois. Ei ole enää kunnon kuppiloita tai räkälöitä, ei ole ihmisen näköistä elämää. Nyt halutaan vain sussi kioskeja tai latte kahvilaa. Ihan simppeli arkipäiväinen elämä on julistettu pannaan kokonaan. Inhoan vihreitä oikein isosti. Ollaan niin tekopyhää että... ollaan lähes Neukkulan kaltaisessa vihervasemmisto mafian otteissa nykyään Hki.
Surullinen joulu upean grillikioskin omistajille ja työntekijöille.
Vihreät, hävetkää!!
Pari päivää aikaa käydä kansan rakastamassa grillikioskissa vielä, ennenkuin vihreiden häätö astuu voimaan ilman armoa.
Tuleeko tilalle Marin baari?
Ei vaan Ohisalon palomuuri
Mikä onkaan Ohisalon pakoputki?
Miksi persut saa edelleen mennä naimisiin serkkujensa kanssa?
Tänään sitä ei enää ole, vihreiden takia. RIP
Vihreiden takia tänä kesänä ei enää saa noita herkullisia kuumia koiria tuolta kioskilta.