Miksi SDA kirkon lähetystehtävä ei toimi Suomessa?
Menisivät loisijapastorit edes viemään kolmen enkelin iankaikkista adventistista evankeliumia naapureihinsa ja lähiseudulle.
Mikä maksaa?
Menisivät loisijapastorit edes viemään kolmen enkelin iankaikkista adventistista evankeliumia naapureihinsa ja lähiseudulle.
Mikä maksaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko edes seurannut heitä? Sivullisena itse olen nykyään seurannut..
En jaa siksi mielipidettäsi. Suun tunnustus sen heiltä kertoo, kuka on heidän Jumalansa.
Minulla on siis tavaksi jo tullut seurata Aitolahden seurakunnan lauantain, Jumalan heitä palvelevan seurakunnan kokousta. Aivan hyvää rakentavaa saarnaa.
Eli siinä on Henki ja Sana mukana. Jumala sen tuntee ja uskon, että Pyhä Henki on nuo opetussanan aivoitukset tuonut sanottavaksi.
Huomaa käyttämäni sanamuoto. En puhunut, että siellä oleva Jumalanpalvelus, ikäänkuin vain palvellaan. Vaan kirjoitin, että Jumala- palvelee heitä.
Siksi Sana on rakentamassa, neuvomassa, ohjaamassa elämään sisälle, ja taivasmatkaan.
On varottava, ettei meissä ole taistelemassa itse Herran antamaa sanaa vastaan.
Suun tunnustuksella ei ole mitään arvoa pastoreiden ja pappien elämässä, koska pastorit ja papit on koulutettu puhumaan etujensa puolesta ja 'laulamaan' oman lahkonsa virsiä. Teot ovat ne, jotka ratkaisevat ja pappien sekä pastoreiden teot me jo tiedämmekin nurjamielisiksi.
Valheesi ei hetkauta.