Mä en aio tänä jouluna mennä ostamaan oikeaa kuusta. Kaivoin eilen illalla esille ton vanhan muovikuusen ja siinä sen oksia oikoessa ja asetellessa tuli vähän filosofinen ole ja pohdin kauneutta.
Mä ite rakastan puita ja kasveja. Siis sellasia oikeita ja eläviä tietenkin. Mä olen ekalta ammatiltani huonekalupuuseppä ja musta puusta tekee kauniin sen epätäydellisyys. Viat ja sairaudet puussa tekee siitä itse puumateriaalista kaunista. Samoin kukissa mun silmiin kauniita ja kiehtovia on ne jollain tavalla epätäydelliset, epäsymmetriset ja oudot lajikkeet. Tota muovikuusta asetellessani mä mietin miten se on liian täydellinen. Siitä puuttuu luonne, eikä sitä oikein edes yrittämällä saa aseteltua kauniiksi.
Meneekö se mulla noin myöskin ihmisten kohdalla? Kyllä se menee. Ihmisen täydellinen symmetrisyys ja klassinen kauneus on musta jotenkin kauhean tylsää. Käytän sanaa kauneus oli kyse sitten miehestä, naisesta, ihmisestä, eläimestä, kasvista tai kivestä. Täydellinen symmetria ja klassinen kauneus on mulle kuin tyhjä valkea taulu, josta ei saa mitään otetta. Se ei kiinnosta.
Samalla mä pohdin mitä kauneuskäsitys kertoo käsityksen luojasta. Mun omasta mielestäni tää nykyhetki kaikkine filttereineen ja kuvankäsittelyineen on mielikuvituksetonta aikaa. Jotenkin valtaosa elokuvista ja kirjoista ja taideteoksistakin on kauhean latteita ja vailla tarttumapintaa. Mun silmissä täydellisyydentavottelu on mielikuvituksettomuutta ja mielen tylsyyttä. Oma kokemukseni on, että enemmän mielikuvitusta omaavat ihmiset pitävät enemmän juuri epätäydellisyydestä. Tämä on jotenkin sellasta suoraviivaisesti ajattelevan "insinöörimielen" luomaa täydellistä järjestystä tavoittelevaa aikaa.
Mites teillä? 🤔
Mä ite rakastan puita ja kasveja. Siis sellasia oikeita ja eläviä tietenkin. Mä olen ekalta ammatiltani huonekalupuuseppä ja musta puusta tekee kauniin sen epätäydellisyys. Viat ja sairaudet puussa tekee siitä itse puumateriaalista kaunista. Samoin kukissa mun silmiin kauniita ja kiehtovia on ne jollain tavalla epätäydelliset, epäsymmetriset ja oudot lajikkeet. Tota muovikuusta asetellessani mä mietin miten se on liian täydellinen. Siitä puuttuu luonne, eikä sitä oikein edes yrittämällä saa aseteltua kauniiksi.
Meneekö se mulla noin myöskin ihmisten kohdalla? Kyllä se menee. Ihmisen täydellinen symmetrisyys ja klassinen kauneus on musta jotenkin kauhean tylsää. Käytän sanaa kauneus oli kyse sitten miehestä, naisesta, ihmisestä, eläimestä, kasvista tai kivestä. Täydellinen symmetria ja klassinen kauneus on mulle kuin tyhjä valkea taulu, josta ei saa mitään otetta. Se ei kiinnosta.
Samalla mä pohdin mitä kauneuskäsitys kertoo käsityksen luojasta. Mun omasta mielestäni tää nykyhetki kaikkine filttereineen ja kuvankäsittelyineen on mielikuvituksetonta aikaa. Jotenkin valtaosa elokuvista ja kirjoista ja taideteoksistakin on kauhean latteita ja vailla tarttumapintaa. Mun silmissä täydellisyydentavottelu on mielikuvituksettomuutta ja mielen tylsyyttä. Oma kokemukseni on, että enemmän mielikuvitusta omaavat ihmiset pitävät enemmän juuri epätäydellisyydestä. Tämä on jotenkin sellasta suoraviivaisesti ajattelevan "insinöörimielen" luomaa täydellistä järjestystä tavoittelevaa aikaa.
Mites teillä? 🤔
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luonnossa kehitys nojaa aika vahvasti juuri vinoumaan. Ei olisi edes pulssia, jos kaikki olisi valmista ja täydellistä.
Uskonnoissa puhutaan armosta ja hyväksynnästä, joka on Jumalan tahto.
Vain Jumala, eli kokonaisuus on täydellinen, juuri siksi, että on epätaydellinen=elävä.
Ilman syntiä ei ole elämää.
Raamatussa sanotaan myös, että tuomio kuuluu yksin Jumalalle. Juuri siksi, että Hän yksin tuntee Totuuden. Eikä kukaan itse ole niin täydellinen, että voisi tuomita muita heidän virheistään.
"Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät", sanoi Jeesuskin, viisaasti.
Nuoria ei kannata tuomita heidän pinnallisuudestaan, joka vanhemmista aina näyttää järkyttävältä. Heillä on oma etsintä vielä hyvin alussa. Kehon muokkaus vaan on vähän outoa meistä vanhemmista, mutta eihän se nyt niin pahaa ole? Kyllä aina on palvottu kehon kauneutta ja nuoruuttakin, eritavoilla historiassa. Antamalla nuorille aikuisille muitakin esimerkkejä elämästä, on parempi vaikutuskeino, kuin tuomitseminen. Tuomitseminen vain herättää etääntymisentarvetta.
Eriasia, kun tahallaan haluaa pahaa toisille. Se ei edes kuulu luontoon, vaan on ihmisaivojen luoma kehityksellinen, psykiatrinen sairaus.
Jumala/Luonto on antanut myös valinnan mahdollisuusen. Väärät valinnat aiheuttavat itsetuhomekanismin laukeamisen. Viha ja paha tahto polttavat ihmisen elämänenergian tuhkaksi, samoin ehkä muut huonot valinnat. Jäljelle jää vain tyhjä, mätänevä kuori joka lopulta poistuu takaisin luontoon.
Siispä epätäydellisyyden rakastaminen on lähempänä Jumalan/todellisuuden rakastamista, kun epärealistinen täydellisyydentavoittelu.
Kukaan ei ole sanonut, että se olisi helppoa.
No mä olen justiinsa näin kaunis, kun olen ja niin on muutkin. Ittensä näkösiä, mitä muutakaan pitäisi olla. Siinä se kauneus paketissa.