Tulevaisuuden Eurooppa - suursodan jälkeen?

Tuleva suursota Euroopassa

Mikä johtaa tulevaan suursotaan?

Tällä hetkellä Saksa hallitsee Euroopassa 27 maata. Meistä jokainen ajatteleva ihminen sen tietää. Yksikään aloite EU:ssa ei mene läpi, ellei Saksa sitä hyväksy. Yksikään EU virka ei aukene pyrkijälle, ellei Saksa hyväksy hakijaa. Tämä saa kaikkien muiden EU maiden poliittiset johtajat myötäilemään Saksan esityksiä ja aloitteita, koska vastustamalla niitä, EU huippuvirkoihin pääsy estyy, siksi 26 EU maan poliitikot lopulta myötäilevät Saksan esityksiä ja aloitteita, vaikka ovat omissa maissaan ensin vastustavinaan niitä äänestäjiä pettääkseen. SAKSA TIETÄÄ TÄMÄN.

Saksan johdolla ajettiin Kreikan kriisi Saksan pankkien pelastamiseksi ja kreikkalaiset ajettiin ahdinkoon, he joutuivat palaamaan elintasossaan n. 30 vuotta sitten olleeseen aikaan. EU yhteisvelallinen tukipaketti on jatkoa tälle politiikalle – kuinkas ollakaan Merkel oli jälleen leipurina ja houkutteli syömään oman paistoksensa. EU maat ottivat sen vastaan ja sanoivat; onpa hyvää pullaa.

Saksalaiset omistavat yrityksiä enemmän kaikkissa EU maissa, kuin yksikään muu EU maa, siksi saksalaiset yritykset ovat noiden yhteisvelalla otettujen tukien suurin saajaryhmä, koska he hakevat niitä tukia joka ikisessä EU maassa. Saksa ensin politiikka toimii ja menee läpi erinomaisesti.

Saksa on EU:n nationalistisin maa, kansallismielisin maa; Saksa ensin politiikka on päällimmäisenä ja hyvin on Saksa siinä onnistunut. Hitlerin historian tähden saksalainen poliitikko ei käytä termejä: Saksa ensin, ajamme Saksan etua, me olemme nationalisteja, kansallismielisiä. Sen sijaan saksalainen poliitikko käyttää sanoja, EU tulevaisuus, EU vahvistaminen, EU kehittäminen, EU yhteinen etu. Näillä termeillä saksalainen politiikko tarkoittaa aina: Saksan EU, Saksan Liittovaltio jne. Vai oletko sitä mieltä, että Saksa ei johda EU:ta?

Iso-Britannian ero EU:sta oli Saksalle kuin hävitty sota, siksi Saksa on yrittänyt kaikin mahdollisin keinoin hankaloittaa eroneuvotteluja, jotta Iso-Britannian olisi pakko jonain päivänä tulla takaisin Saksan johtamaan EU katraaseen. Saksan johtama Eurooppa on Englantilaisille kuitenkin se punainen vaate – he eivät sitä hyväksy.

Tulevaisuudessa tämä Saksan johtama EU alkaa paljastua täysin Saksajohtoiseksi ja muut maat alkavat katsoa kovin pahalla silmällä tätä Saksan hallintavallan yhä suurempaa ja nopeampaa kasvamista EU markkinoilla. Tulee siis aika, jolloin ei sitä enää katsota voivan pysäyttää muulla kuin asein, koska kaikki muut EU maat alkavat olla pahoissa ongelmissa ja niiden velat vain kasvavat. Saksa pitää pysäyttää asein, se ajatus alkaa lisääntyä Euroopassa.

Rintama Euroopassa onkin Saksa vastaan muut EU maat. Sodan vaaran lähestyessä ja sen tullessa ilmeiseksi; Englanti siirtyy selkeästi Saksan vastaiseen rintamaan. Nato ja USA ovat pois; he eivät voi toimia Nato maata vastaan. Nato maat ovat keskenään ajautumassa sotaan.

Miten rintamat syntyvät ja etenevät?

Saksa on tietysti hätää kärsimässä, vaikka se onkin hyvissä ajoin jo lisännyt tuntuvasti puolustusmäärärahoja; sotaa edeltävinä vuosina se käyttää valtaisat määrät asevarusteluunsa, viitaten Venäjän uhkaan.

Sodan syttyessä ja Saksan vastaisten joukkojen lähestyessä Saksan rajoja, Saksa tekee nopeasti liiton Venäjän kanssa ja Saksa lähettää joukkojaan taistelemaan yhdessä Venäjän joukkojen kanssa muodostaakseen Saksaa vastaan taisteleville joukoille toisen rintaman Itä-Eurooppaan.

Venäläis-saksalaiset joukot etenevät nopeasti Viroon, Latviaan, Liettuaan, Puolaan, Ukrainaan, Itävaltaan, Tsekkiin ja kaikkiin niihin itäisiin Eu maihin. Saksaa vastaan taistelevat maat joutuvat nopeasti siirtämään joukkojaan tuonne itäiselle rintamalle.

Saksa-Venäjä armeija kuitenkin etenee vääjäämättä ja valloittaa myös kaikki pohjoismaat nopeasti. Tuo armeija vyöryy Saksaan puolustamaan sitä ja nyt Saksaa vastaan taistelevilla mailla on jo hätä kädessä ja he joutuvat tekemään rauhan ehdotuksia, koska Kiina on liittoutunut Venäjän kanssa ja suojaa kaikkialla Saksan ja Venäjän tarvitsemia kuljetuksia. Kiina ei kuitenkaan halua lähettää joukkojaan Eurooppaan.

Miten Eurooppa sitten järjestäytyy rauhan tultua, niin siihen en tässä ota kantaa, koska se on jälleen aivan erilainen Eurooppa, kuin ennen sotaa. Venäjästä tulee kuitenkin suvereeni Euroopan suurvalta, vaikka se sodan jälkeen suostuukin vetäytymään Saksasta, mutta pitää kaikki muut valloittamansa alueet hallussaan.

Tämä on täysin kuvitteellinen ajatusmalli, mutta tähän suuntaan on helppo nähdä nykyisen EU politiikan johtavan. Ei olla menossa parempaa Eurooppaa kohti, vaan suurta sotaa kohti.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllähän EU kehitys pahalta näyttää ja tuo tulevaisuuden ennuste voi osua aika kohdalleen.

Äänestä

Tyyppiesimerkki henkilöstä jonka yleissivistys on hankittu korkkaria lukemalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu