Kauneusbisneksistään tuttu yrittäjä Tiina Jylhä joutuu vastaamaan Helsingin käräjäoikeudessa palvelusopimusta koskevaan riitaan.
Vielä ei ole selvillä se, mistä haasteessa tarkimmin on kyse. Se liittynee hänen kauneusbisneksiinsä, sillä Jylhän lisäksi haastehakemuksessa on hänen edustamansa yritys The Look mainittu.
Viime aikoina Jylhä on ollut isoissa otsikoissa, kun hän joutui epäselvien maskikauppojen vuoksi tahtomattaan kohuun. Kohu on poikinut oikeusjuttuja, joissa Jylhä on ollut kantajana. Hän on hakenut oikeutta niin peruuntuneesta sopimuksesta kuin jäädytettyjen rahojen kohtalosta sekä Suomessa että Virossa.
Tällä kertaa Tiina Jylhä itse on haastettu käräjille. Vielä toistaiseksi istuntopäivää ei ole päätetty.
Iltalehti ei tavoittanut Jylhää kommentoimaan tilannettaan.
Jylhää kohtaan on edelleen vireillä myös toinen juttu Helsingin käräjäoikeudessa. Kyseessä on törkeä dopingrikos, jossa Jylhä ja kehonrakennusvalmentajana tutuksi tullut Tape Valkonen ovat syytettyjen penkillä. Kyseessä on iso kokonaisuus, jossa heidän lisäkseen on 15 muuta ihmistä.
Juttu on ollut keskeytyksessä koronatilanteen vuoksi, eikä istuntopäivää ole vielä ilmoitettu.
Jylhä kommentoi asiaa Iltalehdelle jo vuosi sitten.
– En ole ollut vangittuna, enkä ota tätä koko asiaa kauhean raskaasti, Jylhä totesi tuolloin.
– Minut on sekoitettu toiseen ihmiseen, mutta turha tässä on tämän enempää arvuutella miten käy. Siellä käräjillä ne kaikki sitten selviävät, hän jatkoi.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/c9e9cf02-d2f2-41b4-9fb7-333a6545b3bc
Jylhä ja The Look vaihteeksi käräjillä
35
83
Vastaukset
- Anonyymi
"Minut on sekoitettu toiseen ihmiseen.."
Niinvarrmaan - Anonyymi
Mikään ei ole siis muuttunut sitten 80-luvun. Tiina ei ota raskaasti . Normimenoa .
- Anonyymi
Välimallin joulupukin naamari päässänsä... normipäivä, kuten kaikki. Niin aina.
- Anonyymi
Niin? Onko muuta tietoa??
- Anonyymi
Vai että joutunut tahtomattaan maskikohuun. Olisi pitänyt ajatella siinä vaiheessa kun osallistui maskibisnekseen ja luuli tekevänsä hyvän tilin Suomen valtion rahoilla. Rahatkin pitäisi saada vaikka ei pystynyt toimittamaan tavaraa, aika kovaa bisnestä.
- Anonyymi
Rikollista toimintaa vuosikymmeniä. Sitä ihmistyyppiä, joka valitsee aina valehtelun ja pettämisen, vaikka sama hyöty olisi saavutettavissa rehellisin keinoin.
Media kirjoittaa pari negatiivista juttua vuodessa. "Sopivasti" jotta ovat muka tutkivia journalisteja (huutonaurua). Loput jutuista ovat yhteistyössä tehtyjä höpöhöpöjuttuja tai epäsuoria bisnespromoja. Ja koska julkisuus ja tunnettavuus myy, iso osa ihmisiä käyttää palveluja, vaikkei jatkuvien rutiinikonkurssien johdosta ole mitään takuita millekkään operaatioille. Niin, terveyshän siinä vaan on kyseessä (sarkasmia).
Vieläkös se viimeisten vuosien Michael Jackson on Lookilla? Silloin kun oli, niin pettynyt/huijattu asiakas huomasi ettei oikeastaan kukaan ole vastuussa/ota vastuuta.. Esim tuossa Iltiksen jutussakin lukee "..edustamansa yritys The look". Se tarkoittaa heillä ongelmatapauksissa suomeksi sitä, että Jylhä on vaan imagollaan "vastuussa", eli ei ole lainkaan vastuussa, hän vaan antaa ihanan upean olemuksensa säteillä luotettavuutta ja kauneutta firmankin imagoon.
Semmoinen Suomalainen sananlasku vielä että: "Ennen maa repee kuin h**** häpee". - Anonyymi
Mikä riita kyseessä, sitä ei mainita. Onko pieleen mennyt leikkaus, liian kalliiksi tullut, peruttu?
Kauhee vouhkaaminen tyhjästä. Jotain hampaankolossa Tiinaa kohtaan kun tästä numeron tekee.- Anonyymi
Ei ketään kiinnosta mitä tällä kertaa. Tämä on niin nähty, samaa Jylhä toimintaa kuten aina.
"Kauhee vouhkaaminen tyhjästä". Kuka vouhkaa? Mielestäni ketjussa on lähinnä säälinomaista toteamista että mikään ei ole muuttunut eikä muutu. Kukaan ei ota Jylhää vakavasti. Ehkä huijatut asiakkaat tai vuokranantajat ottaa vakavasti, paha sanoa. Mutta silloin voi syyttää itseään erittäin huonosta valinnasta.
- Anonyymi
Profetoin, että seuraavaksi kyseinen rehti yrittäjä kertoo jälleen, kuinka hän on harras kristitty ja on jälleen joutunut syyttömänä vainotuksi, kuten Kristus aikoinaan.
Näen jo Hymyn otsikon: ”Saan voimaa uskosta!”
Nämä kaikki tämän lajin sankarit ovat aina täysin syyttömiä. Pahat ihmiset vainoavat heitä, synnittömiä. - Anonyymi
Olen vuosia tuntenut, erilaisten asioiden puitteissa tavattu harvakseltaan. Näistä jutuista en tunnista! Varmasti on tehokas bisnesnainen kun on kauneusalalla ollut vuosia, se on raakaa peliä, kilpailu on kovaa. Parempaa palvelua saa kyllä hakea, ei edes hienoin klinikka tarjoa sitä Helsingissä. Kokemus näistäkin olemassa.
Helppo huudella nimettömästi netissä, kommentoida omilla kasvoilla ja nimellä on toinen juttu. Saa pian haasteen käräjäoikeuteen solvauksesta. - Anonyymi
Luin tätä ketjua ja ihmettelin että missä viipyy uhkailu, mutta tulihan se sieltä.
- Anonyymi
Kauneusyrittäjät on vapaata riistaa. Mehiläisen asiakkaana ei tulisi mieleenkään laittaa haastetta! Tikin repeämästä tuli ikävä arpi, valitin siitä ja se korjattiin.
Luotan neuvotteluun hyvässä hengessä ennen käräjiä ja uhkailuja. - Anonyymi
Miksi on haastettu?
- Anonyymi
Lookilta on saanut aina hyvän palvelun, siellä on ihana henkilökunta.
Kurjia nämä jutut lukea, Tiina joutuu tietenkin vastaamaan johtajana valituksiin ja haasteisiin. - Anonyymi
Vieläkö Jaan Troost leikkaa Lookille? Troost ei ole plastiikkakirurgi. Huvittavaa miten tuota tosiseikkaa piilotellaan milloin milläkin sanakäänteillä. Hän on kirurgi joka vaan pokkana alkoi tekemään kauneusleikkauksia. Olen kerran tavannut ja oli oikein mukava vanhempi herra, mutta koulutus puuttuu.
- Anonyymi
Mutta hänellä on hyvä kokemus ja on erikoistunut plastiikkakirurgisiin leikkauksiin, vaikka ei olekaan erityistä plastiikkakirurgin tutkintoa.
Suomalaiset plastiikkakirurgit osaavat jatkuvasti mollata virolaisia plastiikkakirurgisia leikkauksia tekeviä kirurgeja. Siellä on ollut yleistä varsinkin vanhemmillä lääkäreillä hankkia vain peruskoulutus ja sitten erikoistua plastiikkakirurgiaan ilman erityistä yliopistotasoista lisäkoulutusta. Esimerkiksi suomalaislääkärit haukkuvat lääkäriä joka on erikoistunut Suomessa plastiikkakirurgiaan. Katoaako se ammattitaito kun palaa kotimaahansa leikkaamaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta hänellä on hyvä kokemus ja on erikoistunut plastiikkakirurgisiin leikkauksiin, vaikka ei olekaan erityistä plastiikkakirurgin tutkintoa.
Suomalaiset plastiikkakirurgit osaavat jatkuvasti mollata virolaisia plastiikkakirurgisia leikkauksia tekeviä kirurgeja. Siellä on ollut yleistä varsinkin vanhemmillä lääkäreillä hankkia vain peruskoulutus ja sitten erikoistua plastiikkakirurgiaan ilman erityistä yliopistotasoista lisäkoulutusta. Esimerkiksi suomalaislääkärit haukkuvat lääkäriä joka on erikoistunut Suomessa plastiikkakirurgiaan. Katoaako se ammattitaito kun palaa kotimaahansa leikkaamaan.Plastiikkakirurgin titteli ei Suomessa ole sama kun esteettinen kirurgi.
Sairaalassa ei leikata rintaimplantteja, kasvojenkohotuksia ym esteettisiä toimenpiteitä, vaan syöpää, palovammoja ym, siksi esteettinen koulutus on hankittava sitten ihan erikseen plastiikkakirugiksi valmistumisen jälkeen joko ulkomailla tai Suomessa kokeneen kirurgin opissa. Tämän takia kaikki plastiikkakirurgit eivät ole taitavia kauneuskirurgiassa. Mitä Troostiin tulee,niin hänen koulutuspuutettaan tosiaan peitellään
- Anonyymi
En ole kuullut yhdestäkään pieleen menneestä operaatiosta. Joskus toipuminen vie pitempään niin voi tulla tunne että kannattiko edes leikata.
Itsellä toipuminen vei normaalista 2kk puoleen vuoteen. Oli kyllä piinallista mutta kun hyvin parani tulos oli loistava!
Diggaan Lookin hyvää palvelua, jopa kotona käytiin katsomassa vointia.- Anonyymi
Kuulostaa tuo sinun kotona käyminen enemmän kuin asiattomalta. Tulivatko sillä Trafin mukaan katsastamattomalla konsuautolla?
- Anonyymi
Kyllä Suomessa muualtakin voi sairaanhoitaja käydä kotona katsomassa vointia.
Mitä asiatonta siinä on? Saa lääkärinkin kotiin.- Anonyymi
"Katsomassa vointia". Kuulostaa enemmänkin hätätapaukselta.
- Anonyymi
Faceliftissä käyneenä voin kertoa että ei tee mieli pariin viikkoon lähteä ihmisten ilmoille. Mukavaa jos hoitaja olisi käynyt kotona. Tikit poisti leikkannut lääkäri mutta muutakin tukea olisi kaivannut kotiin. Suomalaiset klinikat ei kotona käy, puhelinpalvelu kyllä on.
Tosi kauan Look on toiminut, voisin hyvin heiltä palvelua ostaa.- Anonyymi
Hanki omaishoitaja pitämään kädestä 24/7.
Look toimii enintään 2 vuotta kerrallaan. Sitten konkurssi. Velat rästit ja takuut raukeavat. - Anonyymi
Nimi säilyy, mutta firman vetäjät vaihtuu Suomessa aika nopeassa tahdissa. Tiina Jylhä ei voi toimia Suomessa liiketoimintakiellon vuoksi.
- Anonyymi
Kuulostaa kateellisten narttujen kinastelulta :)
Kauneusleikkaukset ei ole köyhien juttu.- Anonyymi
Juu, minäkin haluan puolenmillin ulosottovelat, impotentin kääpiösyntholbodarin ja monikymmensivuisen rikosrekisterin :)
Kauneusleikkausten hinnat ovat jokaisen työssäkäyvän ja taloutensa hoitaneen ulottuvilla.
Kannattaa vain miettiä vaihtaako rahansa hyödykkeeseen ammattilaisten vai rikollisten kanssa.
- Anonyymi
Mikäs tää haaste nyt on, vai onko edes mitään. Onko joku entinen työntekijä kimpaantunut?
On muuten haasteita saaneet muutkin kauneusyrittäjät, lopulta maksettu valittaja hiljaiseksi.....- Anonyymi
Onko Tiina kosmetologi tai sairaanhoitaja?
- Anonyymi
Toivon että Tiina vielä joskus palaa Suomeen! Tuskin haluaa palata. Viroon on monet firmat siirtyneet pelkästään verotuksen vuoksi. Ei se palvelua huononna.
Suomalaisia kauneusyrityksiä riittää niille jotka palvelun kotimaassa haluaa.
Juorupalstoilta ei totuutta kuitenkaan löydy. - Anonyymi
Tuskin mitään haastetta on edes tehty...
- Anonyymi
Lookilta saa hyvän palvelun, hyvät hoitajat ja taitavat lääkärit. Toimitusjohtaja tietenkin vastaa jos joku ei ole tyytyväinen ja tekee valituksen.
Puhumalla asiat selviää parhaiten, viimeisenä oikeuteen jos sopua ei saada.
Keskustelupalsta ei asiaa ratkaise.- Anonyymi
Lookilla ei ole yhtään lääkäriä ja hoitajan koulutustakaan ei taida olla kovin monella.
Pitää muistaa että Look vain välittää potilaita virolaisille klinikoille kun kyse on leikkauksista. Pienempiä toimenpiteitä (esim. pistoshoitoja) voidaan antaa Suomessa Lookin nimen alla toimivien yksityisyrittäjien toimesta.
- Anonyymi
Se on huvittavaa kun Tiina asuu Tallinnassa ja täällä Suomessa valitetaan hänen tekemistään. Lookin palveluilla on käyttäjän, jokaisella omat suosikkinsa kenen hoidoissa käy.
- Anonyymi
Lookista pelkkää hyvää sanottavaa. Tiina Jylhän olen ohimennen muutaman kerran tavannut ja vaikutelma jäänyt kivasta ihmisestä. Asiat riitelee, ei välttämättä ihmiset.
- Anonyymi
Tiina ei tee hoitoja vaan hallinnoi. Tj joutuu vastaamaan jos työntekijät mokaa.
Turhaa vainoamista ja panettelua.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569