Puhumisesta krooninen kipu kurkunpäässä

Olen yrittänyt olla puhumatta jo muutaman kuukauden. Pakosta joutuu 1-2 lausetta sanomaan päivässä arkisin. Jonkun verran on helpottanut oloa tämä mykkäkoulu, mutta hitaasti paranee. Kaikki rykiminen, yskiminen ja nauraminenkin ovat periaatteessa kiellettyjen asioiden listalla. Kipu ei ole kovaa, mutta pienikin puhuminen muistuttaa siitä että se ei vielä kestä rasitusta.

Ennen oireita puhuin paljon työssäni ja muutenkin. Ensimmäisen kerran joudun pitämään mykkäkoulua jo pari vuotta sitten. Siinä kapasiteetin rajoilla ollaan sieltä asti menty. Tarkemmin en muista, mutta näin kauan ei toipuminen ole ennen kestänyt. Nyt se alkoi vasemmalla puolella kipuna. Tämä parani pikkuhiljaa Voltaren geelin ja levon ansiosta. Kipualue on vielä kurkunpäässä. En tiedä mitä lääkärikään voisi asialle tehdä, jos ei nyt leikkaukseenkaan haluaisi mennä.

Käytössä olleet muut kotikonstit: suolaveden kurlaus, aloe vera juoma, salvia, molkosaaninkurlaus, runsas nesteyttäminen, höyryhengitys ja huoneilman kostutin. Onko kellään samantyyppistä tai parempia keinoja. Lääkäriin olen kai sitten menossa niin tietää ainakin mitä siellä näkyy.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suosittelisin käydä näyttämässä äänihuulia lääkärille, vika voi olla niissä jos olet aina ollut puhujatyyppi.
Liiallinen äänen käyttö voi rasittaa äänihuulia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen yrittänyt olla puhumatta jo muutaman kuukauden. Pakosta joutuu 1-2 lausetta sanomaan päivässä arkisin. Jonkun verran on helpottanut oloa tämä mykkäkoulu, mutta hitaasti paranee. Kaikki rykiminen, yskiminen ja nauraminenkin ovat periaatteessa kiellettyjen asioiden listalla. Kipu ei ole kovaa, mutta pienikin puhuminen muistuttaa siitä että se ei vielä kestä rasitusta.

Ennen oireita puhuin paljon työssäni ja muutenkin. Ensimmäisen kerran joudun pitämään mykkäkoulua jo pari vuotta sitten. Siinä kapasiteetin rajoilla ollaan sieltä asti menty. Tarkemmin en muista, mutta näin kauan ei toipuminen ole ennen kestänyt. Nyt se alkoi vasemmalla puolella kipuna. Tämä parani pikkuhiljaa Voltaren geelin ja levon ansiosta. Kipualue on vielä kurkunpäässä. En tiedä mitä lääkärikään voisi asialle tehdä, jos ei nyt leikkaukseenkaan haluaisi mennä.

Käytössä olleet muut kotikonstit: suolaveden kurlaus, aloe vera juoma, salvia, molkosaaninkurlaus, runsas nesteyttäminen, höyryhengitys ja huoneilman kostutin. Onko kellään samantyyppistä tai parempia keinoja. Lääkäriin olen kai sitten menossa niin tietää ainakin mitä siellä näkyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu