Säästöä joulun ruokamenoihin

Nyt kun meitä vanhuksia suojellaan koronalta vierailukielloilla, toivoisin että rakkaat omaiset kunnioittaisivat tätä toivomusta ja viettäisivät joulunsa omassa kodissaan. Minä olen 80 vuotias ja tähän asti olen joutunut aina kustantamaan joulun ateriat suurelle sukulaisjoukolle parin päivän ajan. Yleensä tuovat tuliaisina suklaarasian ja kynttilän ym. josta ei minkäänlaista ateriaa saa kymmenhenkiselle sakille tehtyä. Olen yrittänyt ehdottaa aiemmin että luopuisimme tästä sukutapaamisesta mutta se ei ole tullut kuuloonkaan, koska on heidän mielestään tärkeää noudattaa perinteitä. Joulun jälkeen olen ollut aivan pulassa kun ei rahat riitä aina edes lääkkeisiinkään. Näillä ruokamenoilla joita suuren porukan ruokkimisesta tulee elää yksinäinen vanhus useamman viikon ja voi syödä hyvin.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Laita ovet lukkoon noin vertauskuvallisesti. Tuokoot ruokansa jokainen tullessaan nyyttikesti en tapaan. Ei vanhuksilla ole velvollisuus kaikkea yksin kustantaa. Tämä joulu vietetään omissa kodeissa mutta vastaisuuden varalta jokainen miettikööt tykönään käyttääkö vanhempiaan hyväkseen lomillaan.

Äänestä
  • Monesti vielä aikuiset lapset taantuvat lapsiksi tullessaan vanhemmilleen ja appivanhemmilleen. Mitään ei tehdä, isovanhemmat hoitakoot ja viihdyttävät lapset, aikuiset haihtuvat tapaamaan lapsuuden kavereitaAn. Ok, jos on nuoret aikuiset, mutta jos nelikymppisenä on itse saanut lapsen, on 75 vuotiaana jo väsynyt passaamaan vaikkapa neljä aikuista ja viihdyttämään neljä 3 - 12 - vuotiasta, vaikka tilaakin on.

    Äänestä

Perhe on tärkeä mutta tärkeämpi olisi muistaa vanhempiaan muulloinkin kuin jouluna ja äitienpäivänä. Oletteko miettineet jos mummi on ostanut ensimmäiselle lapsenlapselleen vaikka viiden kympin joululahjan, sitten tasapuolisuuden vuoksi ostaa kaikille kuudelle saman arvoiset ja ruokkii 2 -3 perhettä jouluna, saa kolme hyasinttia ja kahvipaketin, lisäksi nurinaa, miksi oot uudet kengät ostanut, olihan ne vanhatkin vielä hyvät. Miksi tätä graavilohta ja hanhenmaksaa on näin vähän pöydässä?

Äänestä

Sama tilanne miullakiin kun ketjun aloittajalla. Lisäksi vielä kesälomilla tulevat ilahuttamaa mummoa viikoksi parhaaseen marjastamis aikaa ja syövät mummon marjapenkistä mansikat, karviaiset ja viinimarjat eivät kelpaa .liian happamia.

Äänestä

Käske vieraidesi tuoda ruokaa mukanaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nyt kun meitä vanhuksia suojellaan koronalta vierailukielloilla, toivoisin että rakkaat omaiset kunnioittaisivat tätä toivomusta ja viettäisivät joulunsa omassa kodissaan. Minä olen 80 vuotias ja tähän asti olen joutunut aina kustantamaan joulun ateriat suurelle sukulaisjoukolle parin päivän ajan. Yleensä tuovat tuliaisina suklaarasian ja kynttilän ym. josta ei minkäänlaista ateriaa saa kymmenhenkiselle sakille tehtyä. Olen yrittänyt ehdottaa aiemmin että luopuisimme tästä sukutapaamisesta mutta se ei ole tullut kuuloonkaan, koska on heidän mielestään tärkeää noudattaa perinteitä. Joulun jälkeen olen ollut aivan pulassa kun ei rahat riitä aina edes lääkkeisiinkään. Näillä ruokamenoilla joita suuren porukan ruokkimisesta tulee elää yksinäinen vanhus useamman viikon ja voi syödä hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu