Vinkkejä irtautumiseen?

Anonyymi

Eli olen siis aina ollut huono lopettamaan suhteita, kun olen jo ehtinyt rakastua ja kiintyä. Silloin se on jotenkin onnistunut, jos toinen osapuoli on jättänyt tiukasti ja tylysti, tyyliin ei vastaa puhelimeen, ei puhu mitään. Silloinkin oon vielä vuoden päästä ajatellut toista ja miettiny, miten hänellä menee. Minulla on kai joku taipumus jäädä tunnetasolla roikkumaan, vaikka huomaisin, ettei suhde toimi.

Tämän nykyisen kans taas on tehty Syyskuusta asti vähän väliä eroa. Siis olen luullut, että nyt on loppu ja sitten ollaankin jatkettu, kuin ei mitään.

Yhdessä vaiheessa päätin, että alan harrastaa uimista yms. kodin ulkopuolista unohtaakseni hänet. Ei asuta yhdessä, mutta lähekkäin. Nyt sitten uimahallitkin on kiinni koronan takia ja ahdistaa muutenkin liikkua yhtään missään, ei siksi että itse tauti pelottais, vaan kun ihmiset on tuollaisessa joukkopsykoosissa maskeineen... Mihin suuntaisin huomioni ja energiani?

En ole tyytyväinen suhteessa, koska en saa asioita, joita oletin saavani, jos löydän kumppanin ja vielä meidän suhteemme alkuvaiheessakin. Ollaan vasta vuosi oltu yhdessä. En saa esim. yhdessä nukkumista. Kestäisin sen, jos hän olisi esim. yötöissä. Mutta hänen pitää lukea yöt kirjoja ja jos olen vieressä, minun yöunet jää huonoiksi valon takia. Sitten päivällä pitää nukkua, nytkin rakas valvottajasikapossu kuorsaa tuolla, joten en saa paljon päivän touhuihinkaan seuraa hänestä. En saa kaveria metsään, en puutarhaan, jotka minulle tärkeitä. Sitten puurran nämä kaikki yksin ja hänelle jää tiskaukset ja ruuanlaitot. Tästä saa sitten kuulla, että minä olen vaan minun harrastuksissa ja hän tekee kotityöt. Ihmetyttää, miten mun marjanpoiminta ja viljelykset ei ole kotitöitä? Ostappa 10litran ämpärillinen mustikoita kaupanpakastealtaasta valmiiksi pussitettuna: maksaa n. 60e. Vielä saa kuulla, että sukupuoliroolit on vinksallaan, kun minä teen ulkotyöt... Niin kun hänestä ei ole siihen.

Ajattelin aina, etten ota maastokelvotonta miestä. Alkuaikoina talvella hän ei kävelyllä käydessämme voinut kävellä metsäpolkua liukastumisvaaran tai jonkin lumen kenkäänmenon takia. Totesin, että "Jaa, no, sinusta ei varmaan sitte saa marjamettään kaveria kesällä.. ." Vakuutteli, että saa, hän kuntoilee siihen mennessä. Kuntoilikin ja laihtui 9kg. Kuvittelin, että kyllä hän varmaan metsässä pärjää, koska on jonkinverran aikoinaan harrastanut metsästystäkin, mutta ei, eollut kertaakaan marjassa mun mukana kesällä. Ei edes sienessä, joka on kevyempää, ei vienyt minua metsästysretkelle myöskään... Oli useimmiten viinakaupassa silläaikaa kun minä metsässä...

Ihastuin varmaan, kun hän tuntui rehdiltä ja TURVALLISELTA. Minun turvallisuudentunne on heikko. Mutta en minä saa häneltä mitään turvaa. Ei hän auta eikä tue missään. Jopa hän aikoo ottaa koronarokotteen, josta olen varoittanut. "Kunhan on parikuukautta kattonu, miten muille käy". Kaksi kuukautta? Ja perustelee sitä rokotteen ottamista: "Kun minä olen tällainen yhteiskunnan jäsen, niin minä varmaan otan sen jos sitä suositellaan". Hän on lammas...

Vituttaa oma itseni, miksi rakastuin vain, koska kaipasin rakkautta, aivan vääränlaiseen ihmiseen. Hän on suorastaan epäterveellinen minulle...

Metsäkissa

4

152

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jätä se sika. Pakkaat kamat, estot päälle ja numero pois. Päivän itket ja sitten alkaa oma elämä ilman jotain käsijarrua.

    • Anonyymi

      Mies ei sovi sinulle ollenkaan. Kannattaa jättää se ja etsiä joku sopivampi tai olla yksin.

    • Anonyymi

      Sulla on näköjään ollut jo useampi mies kierroksessa.
      Minkä takia hyppäät suhteesta toiseen. Eläisit yksin kun ei näköjään löydy passelia.

      Miksei tää mies lue niitä kirjoja päivällä ja nuku yöllä?
      Pienille lapsillekin on unikouluja, kai nyt mitä joku päälle 60 vuotias ukonrähjä osaa muuttaa unirytminsä vastaamaan valoisaa aikaa.
      Näin ulkopuolisen silmin vaikuttaa siltä, että sun nykyinen seurustelukumppani ei tee päivisin eikä öisin yhtään mitään muuta kuin vetää lonkkaa ja laiskottelee.

      Lopeta tapailu, jätä se kirjojensa pariin kuorsaamaan.
      Eihän tollasen kanssa voi elää samassa huushollissa eikä tehdä yhdessä yhtään mitään.

    • Anonyymi

      Miksi sinä raahaat tuntemattomia elämääsi, kotiisi?
      Oletko koskaan tajunnut, mitä sana -seurustelu- , tarkoittaa?
      Ennenkuin opit ja viitsit nähdä vaivaa tutustua ihmiseeen ennen raahaamistasi häntä kotiisi, mitä muuta voitkaan odottaa?! Hän ei ole lainkaan muuttunut. Hän on aina ollut tuollainen!
      Käyttäessäsi tutustumis- ja seuusteluajan oppimalla tuntemaan toinen, säästyisit paljolta sydäsurulta.

      Luulo ja usko että joku "tuntuu turvalliselta ja oikealta" on todellakin luulo. Oppia tuntemaan toinen, vaikka se vaatisikin pitkän ajan, on se ajan arvoista.
      Mutta sehän vaatiikin vaivaa, energiaa ja arvostelukyä!

      On paljon HELPOMPAA vain hyökätä heti toisen kimppuun ja raahata se osaksi omaa elämää. Niiiiiin paljon helpompaa!

      Ja sitten vain valittaa ja olla onneton ja tyytymätön. Kun tuosta kaikesta olisi voinut säästyä vain käyttämällä Luojan lahjaksi antamaa valinnan vaputta ja ajattelykykyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      306
      3631
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      1996
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1636
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1481
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      94
      1261
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      144
      1181
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      1032
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      857
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      777
    Aihe