Hyväksyn Nato-jäsenyyden vastustamisen sillä perusteella, että pystyy faktoilla osoittamaan, että Suomen on kaikissa oloissa turvallisempaa olla yksin kuin jäsenenä puolustusliitto Natossa.
Esimerkiksi antamaan todisteet siitä, että saamme paremmin natomaista Hornetteihin lisää ohjuksia kriisitilanteessa jos emme kuulu Natoon.
Jos emme pysty kriisitilanteessa valvomaan ilmatilaamme Suomesta voi tulla muiden maiden taistelukenttä.
Ei se riitä että vain sanomme ettemme halua sotia. Niin sanoimme myös 1939. Tahtoa olla puolueeton oli silloin mutta puuttui kykyä sitä puolustaa.
Kuten Stalin sanoi Paasikivelle: Suomi ei voi olla puolueeton vaikka haluaisikin olla. Voimakas vihollinen tulee Suomen alueelle Suomelta lupaa kysymättä.
Meillä täytyy olla sotilaallista kykyä estää alueemme käyttö .
Ja fakta on se että Hornetteihin saa kriisitilanteessa lisää ohjuksia vain natomaista jos on Naton jäsen.
Esimerkiksi antamaan todisteet siitä, että saamme paremmin natomaista Hornetteihin lisää ohjuksia kriisitilanteessa jos emme kuulu Natoon.
Jos emme pysty kriisitilanteessa valvomaan ilmatilaamme Suomesta voi tulla muiden maiden taistelukenttä.
Ei se riitä että vain sanomme ettemme halua sotia. Niin sanoimme myös 1939. Tahtoa olla puolueeton oli silloin mutta puuttui kykyä sitä puolustaa.
Kuten Stalin sanoi Paasikivelle: Suomi ei voi olla puolueeton vaikka haluaisikin olla. Voimakas vihollinen tulee Suomen alueelle Suomelta lupaa kysymättä.
Meillä täytyy olla sotilaallista kykyä estää alueemme käyttö .
Ja fakta on se että Hornetteihin saa kriisitilanteessa lisää ohjuksia vain natomaista jos on Naton jäsen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/politiikka/118736.html
Nykysodissa yhteiskunta pannaan polvilleen nopeilla ilmaiskuilla. Ilmavoimille onkin hankittu pääaseeksi Hornet ohjuksineen, maavoimille raskas raketinheitin. Näillä kaupoilla puolustuskyvystä on tehty Nato-riippuvaista.
- Hornetiin voi ladata kerralla 10-12 ohjusta. Kun koneita on 63, teoriassa huomattava osa Suomen ohjuksista on kerralla koneissa kiinni. Ensimmäisen täyslaukauksen jälkeen on ohjuksia saatava nopeasti lisää jostakin Nato -maasta, muilla niitä ei ole, Ahola kärjistää.
Euroopan Nato-mailla on esimerkiksi tarvittavia tutkaohjuksia varmuusvarastoissaan runsaat 7 000 kappaletta. Natolla on sopimus, miten ohjukset jaetaan kriisissä.
- Siinä tilanteessa Naton sopimukset kieltävät antamasta Suomelle ensimmäistäkään, Ahola sanoo.
Myös maavoimien pääaseen raskaan raketinheittimen ammukset saadaan Nato-maista. Varastossa on vain satoja.
- On sataprosenttisesti Naton päätös, ovatko ilma- ja maavoimiemme pääaseet pitkittyvässä kriisissä käyttökelpoisia, Ahola toteaa.
kaikki nykysodat on alkaneet niin että hyökkäysalueella on ensin hankittu ilmaherruus lamauttamalla ilmapuolustus.
On siis erittäin tärkeää että hävittäjät saadaan ilmaan ja niillä on riittävästi ohjuksia ampua alas ilmatilaan tunkeutujat.
Jos se onnistuu maasotaakaan ei tule.
Säähän olet urpo nero?
Maailman sota on sellainen sota jota ei ole ennen nähty mutta pienet sodat käydään perinteisesti ja joten Suomi ei saa mitään etua Natoon liittymisestä koska maailman sodassa Suomi tuhotaan heti NATOjoukkoineen mutta ilman NATOa Suomeen ei hyökätä
Leikitään niin ettei tule maailmojen sotaa, vaan venäjä siirtää rajaa suomen puolelle.
Suomi ei voi kuin katsella hämmästyneenä. NATO jäsenenä, Venäjä ei uskaltaisi siirtää rajojaan Suomen puolelle.
Tässäkin vankasti todistellaan että Suomen suunnan määritti jo ennen presidenttimme toimia RKP puolustusministerit.
He junailivat Hornettien oston Suomeen.
Tällä toimella he saivat kenraalimme toistuvasti vakuttamaan ettemme voi sotia ilman natoa.
Suomen puolustusvoimat voivat siis taistella vain Natoon sidottuna, tämä puolestaan antoi Ruotsille takuut että sen ärsyttämän vihollisen ja heidän nyt vankistumssa olevien joukkojen välillä on Suomen armeija.
Merkillisintä on että Suomen päättäjät antaa Ruotsile oikeuden käyttää tätä tilannetta halujensa mukaan.
Ne halut ei nykyisin tunnu olevan mitenkään Suomen etujen mukaisia.
Meidän pelastus tähän saakka on ollut äärettömän rauhallisena Suomen suuntaan pysynyt Venäjä.
Suomen kokoisen maan ei kannata haastaa Venäjää sotaan. Sitä oltaisiin niin Nato riippuvaisia että itsenäisyys menisi sota häviämällä, tai vaihtarina Naton tarjoamasta avusta. Joko-tai.
GOOD BYE ITSENÄISYYS!
Voihan WITTU! Iso-isien uhri meni hukkaan,
” Suomen kokoisen maan ei kannata haastaa Venäjää sotaan. ”
Eihän sellaista kukaan edes kuvittele! Ajatus on päinvastainen! Naton jäsenmaata nimeltä Suomi ei Venäjä aloita mitään sotatointa!
”Sitä oltaisiin niin Nato riippuvaisia että itsenäisyys menisi sota häviämällä, tai vaihtarina Naton tarjoamasta avusta. Joko-tai.”
Miksi muka menisi? Nato on järjestö eikä valtio ja kaikki sen jäsenmaat ovat itsenäisiä!
”GOOD BYE ITSENÄISYYS!”
Ja höpö höpö!
”Voihan WITTU! Iso-isien uhri meni hukkaan,”
Älä ota enää! Perustelusi ovat ääliömäiset!
Kun tälle palstalle kirjoitat perustellun mielipiteesi, joka poikkeaa tavanomaisesta tyylistä, eikä Natottajalla ole siihen mitään tyylinsä jankaamisesta poikkeavaa hän aloittaa sarja-ammunnan.
Siihen käy mikä viesti tahansa mutta yleensä sen tulee olla natoavastustava säie
Pää asia on että hankala viesti saadaan pudotetuksi etusivulta, kuten Mannerheimristin sankarin juttu.
Näin tulee tehdä kun vankat perusteet puuttuu
Aiemmin täällä ollut kommetti on ajankohtainen. " Natosta ei kukaan keskustelisi jos naapurina olisi normaali demokratia" Siihen voisi lisätä että aseriisunta olisi lännessä tätäpäivää, mutta kun on tuo Venäjä joka sikailee joka tahoilla. Nyt kuohuttaa valtiojohtoinen toisinajattelijoiden myrkytysjuttu, joka tietysti kiistetään. Tuomioita ei ole ehditty jakaa vielä edellisille murhaajille, jotka tapahtuivat Saksassa ja Englannissa.
Venäjä on niin normaali demokratia kuin kapitalisti maa voi olla ja myrkytysjutuista ei tuomiota tule kun venäläiset ei niihin ole syyllisiä ja murha Saksassa oli palkkamurah eikä mikään valtiollinen murha ja samana vuonna Saksassa murhattiin osavaltio presidentti johon oli syyllinen saksalainen nazi
Hehehehee... venäjä demokratia.... hahaha.... melkoinen vitsi.
Putinin Venäjä on hyvä naapuri, joka toisin väittää, puhuu tavanomaista paskaa.
Meillä on iso ongelma EU:ssa, josta muokataan vauhdilla liittovaltiota.
Nyt on tilanne, että Bryssel määrää ja hallitus vikisee.
Tarkatkaa päätöksiä, näette helposti, ettei ainakaan Suomen ja suomalaisten etu ole ensisijainen. Tässä meille on uhkaa, sisältäpäin, ei Venäjä, joka tarjoaisi meille mahdollisuuksia yllin kyllin.
Venäjä ei todellakaan ole hyvä naapuri. Harvoinpa diktatuuri on. Se ei tarkoits etteikö vikaa voisi olla myös yhteisössä EU. Mutta siellä ei ole tapana myrkytellä fyysisesti omia ja vieraita. Yö ja päivä.
Eipä noista myrkytyksistä tiedä kuka myrkytti ketä mutta EU on hanakka syyttämään Venäjää mikä ei ole mikään diktatuuri mikä on EUn propagandaa
Venäjä on Keski-Afrikan tasavallassa vallankumousta nyhvääjä maa.
” Eipä noista myrkytyksistä tiedä kuka myrkytti ketä ”
Sen nyt tietää, että kumman interesseissä on myrkyttää henkala Navalnyi.
”mutta EU on hanakka syyttämään Venäjää mikä ei ole mikään diktatuuri mikä on EUn propagandaa”
Ei Venäjä ole paljoa muutakaan kuin diktatuuri, kun perustuslakia muutetaan sen eteen, että Putte vpi jallita 86-vuotiaaksi syytesuojan kera.
Vallan kolmijaon puuttuminen mahdollistaa myös sen, että hankala tutkija saa 15 vuoden pedofiliatuomion!
Venäjä on Afrikan maa.
Nyt se nyhjää vallankumousta Keski-Afrikan tasavallassa.
Alennuskuponkien saaminen nato-ohjuskauppaan on mitätön hyöty.
Varsinainen hinta maksetaan sotilaittemme selkänahasta: mihin kansainvälisiin konflikteihin he ovat valmiita Nato-jäsenyyden velvoittamina osallistumaan?
Yleisen asevelvollisuuden maassa kansainväliset taistelusitoumukset eivät ole ainoastaan arveluttavia. Ne ovat rikollisia.
"NATO jäsenenä, Venäjä ei uskaltaisi siirtää rajojaan Suomen puolelle."
Uskalsihan se Ukrainassakin ja Ukraina on sentään Naton kuumimmassa ytimessä. :D
Venäjä hoiti asiat todella taitavasti, demokraattisen päätöksenteon kautta.
Venäjän ei tarvinnut edes sotia on Krimi putosi sen syliin.
Voi vaan kuvitella kuinka paljon Natoa ja Ukrainaa nyt jurppii.
Venäjä ei ole koskaan hyökännyt yhteenkään Naton jäsenvaltioon. Muiden valtioiden kanssa on sitten ollut kaikenlaista kärhämää.
"Venäjä hoiti asiat todella taitavasti, demokraattisen päätöksenteon kautta.
Venäjän ei tarvinnut edes sotia on Krimi putosi sen syliin.
Voi vaan kuvitella kuinka paljon Natoa ja Ukrainaa nyt jurppii."
Buaahahhahahaaa. Tiltun maailma on mennyt murskaksi, kun Venäjä joutuikin turhaan kulutussotaan diktaattorinsa imperialismin vuoksi ja nyt Venäjä on menettänyt joreilusti yli miljoona miestä kaatuneina ja vakavasti loukkaantuneina.
Toi on sitä äärettömän tyhmää toistoa, jolle ei ole mitään perusteita.
”NATO”
Juu kysellään lupaa puolustautua kun on jo koko maa tuhottu!
On meillä viisas johto!!
”Miksiköhän tuo koulunkäynti on niin viisasta”
Arvoasteikolla ollaan Euroopan heikoin kansa!
Ainakin velkaisin!
Maksetaan tyhjästä!
Onko kovin viisasta???
Mitähän sä oikeen selität.
Näyttäisi mielenterveyden häiriöltä.
Eipä tuo ahkera Tiltu ole ennenkään juuri viisaudella koreillut!🤡🤪😂😅🤣👏
Ei me mitään Natoa Talvisodassakaan tarvittu ja hyvin pärjättiin.🥶🇫🇮👍❤️
Saksalaisten kanssa liittouduttiin hetkellisesti. Ennen oli kuitenkin ennen ja nyt on nyt. Porukassa on usein turvallisempaa.
Talvisodassa natsi-Saksa oli Suomea vastaan.😿Stalin & Hitler olivat liittolaisia.☠️⚡️⚡️✋️🎖
Nato on ollut meille jo nyt pelkkä riippakivi ja missään olosuhteissa ei tulla saamaan mitään apua.
Kannattaisi hoitaa asiat paremmin, ei sillä turvata että lopetetaan diplomatia ja hoetaan jotain lorua, natomaahan ei hyökätä.
Meillä onkin nyt asiat rempallaan monella tapaa.
Jos Suomella olisi hyvät välit Venäjän kanssa, niin ei olisi tarvetta puolustautua uhkia vastaan. Mitään Nato-jäsenyyttä ei tarvittaisi.
Suomi teki tyhmästi, kun liittyi Natoon. Sen sijaan olisi pitänyt solmia kahdenkeskisiä sopimuksia Venäjän kanssa suhteiden parantamiseksi.
” Jos Suomella olisi hyvät välit Venäjän kanssa, niin ei olisi tarvetta puolustautua uhkia vastaan. Mitään Nato-jäsenyyttä ei tarvittaisi.”
Kun on kyse sotakiimaisesta Venäjästä niin huonot välit ovat EHDOTTOMASTI TURVALLISEMMAT KUIN ”HYVÄT VÄLIT”!
”Suomi teki tyhmästi, kun liittyi Natoon. Sen sijaan olisi pitänyt solmia kahdenkeskisiä sopimuksia Venäjän kanssa suhteiden parantamiseksi.”
SUOMI OLI EHDOTTOMASTI KAUKOVIISAS KUN LIITTYI NATOON! NATON JÄSENMAALLE EI VENÄJÄ MAHDA MITÄÄN!
Ukrainaan Venäjä hyökkäsi vain siksi, ettei se ollut Naton jäsenmaa!
Mitä turvaa on nato ja kenelle, se on täyttä harhaa?
Pitää olla todellinen umpiluu, ellei tajua diplomatian ehdottomuutta, varsinkin suurvallan naapurissa.
Venäjä hyökkäsi Ukrainaan koska maan venäläiset pyysivät sitä.