Aki palsanmäki huutokauppakeisarin pelleily

Olen muutaman kerran seurannut miten tavaroita huudetaan Helin ja Akin omina huutoina. Tottahan toki sitten jossain vaiheessa lopetetaan kun tavaran hinta on noussut ja annetaan yleisön voittaa huuto.
Onko tuo moraalisesti oikein, entä lain mukaan, kai sitten lain mukaan, mutta eikö paikalla olijat tunne itseään petetyksi.

Mihin perustuu se kuinka he tietävät etukäteen jo lähtöhinnan eli ennakkotarjouksen netissä ja silti huudatetaan yleisöä kuin pilkkanaan pitäen.
32<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Kuparipannua en kehtaisi edes huutaa täyttä roskaa arvoltaan.
Ehkä eurolla ilman nimmareita, ei todellakaan mitättömyyksien nimillä.

Äänestä
  • Heli on kuin hylje ei kaulaa eikä vyötäröä.

    Äänestä

Noita ennakkotarjoushintoja olen ihmetellyt. Muutamasta kympistä pompataan heti vaikka 200 euroon. Eikös ennakkotarjoukset ole ylärajoja ja hintaa pitäisi korottaa minimikorotuksilla.

Äänestä
  • Samaa mieltä, en tosin katso enää ohjelmaa. Tulee kusetus mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Samaa mieltä, en tosin katso enää ohjelmaa. Tulee kusetus mieleen.

    Siis tulee sellainen olo itselle, vaikka saattaa olla ihan normia, en tiedä?

    Äänestä

Äijä on muutenkin ihan pelle ahnuri kun aina valittaa että tavara on liian kallista hankkia ja voittoa tulee liian vähän. Ihmisten täytyy olla tyhmiä kun tuollaisesta paskasta viitsii edes mitään maksaa mitä tuolla huutokaupataan.

Äänestä
  • Antoiko sen koronatuen 100 000 takaisin kun nousi meteli?

    Äänestä

Romukauppias on hän,

Äänestä

Aika tyhmä saa olla, jos uskoo sen "puhelintarjous" k*setuksen. Eivät halua myydä liian halvalla.

Äänestä
  • Kai verottaja pitää huolen, että ne puhelintarjousten myyntivoitot verotetaan?

    Äänestä

Palsanmäki nauraa omille kaksimielisille vitseilleen, kyselee pikkulikoilta mikä on ******kannatin, onko tuo nyt enää perheohjelma.
Eilen tv:ssä Markku nostatti pontikkapannun huutoa yli sataseen ja lopetti, vähän on arveluttavaa mielestäni moraalisen oikeustajun kannalta?
Pari viikkoa sitten Aki ja Heli korottivat huutoa satasilla itse kunnes joku muu huusi itselleen kohteen.
ONKO LAILLISTA?

Äänestä

Eikö keskustelun aloittaja ja tätä kommentoivat tajua, että kyseessä on VIIHDEOHJELMA. Varsinainen kaupanteko on silloin sivuasia ja oleellista on se, että TV-yleisö viihtyy ja ohjelmaan saadaan myytyä mainoksia.

Äänestä
  • Jollet sinä tajua kuinka tosissaan on Palsanmäki rahaa tehdessään ohjelmassa ja kirosanat raikuu jos ei tule tarpeeksi voittoa niin emme voi auttaa. PASKAA se palsanmäelle ole muuta kuin bisnestä.
    Aika läheltä liippaa nuo kaksimieliset vitsit perheohjelman kategoriaksi viihdeohjelmana lokeroimista.
    Palsanmäille tämä on totisinta tosi tv:tä. Meinaan ellet ole huomannut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jollet sinä tajua kuinka tosissaan on Palsanmäki rahaa tehdessään ohjelmassa ja kirosanat raikuu jos ei tule tarpeeksi voittoa niin emme voi auttaa. PASKAA se palsanmäelle ole muuta kuin bisnestä.
    Aika läheltä liippaa nuo kaksimieliset vitsit perheohjelman kategoriaksi viihdeohjelmana lokeroimista.
    Palsanmäille tämä on totisinta tosi tv:tä. Meinaan ellet ole huomannut?

    Ehkäpä kuvittelet myös että TV:n muut realityshöyt tapahtuvat ilman käsikirjoitusta ja näyttelijöille etukäteen käskytettyjä vuorosanoja... Ikävää että vasta nyt sinulle selvisi ettei Joulupukkia oikeasti olekaan olemassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ehkäpä kuvittelet myös että TV:n muut realityshöyt tapahtuvat ilman käsikirjoitusta ja näyttelijöille etukäteen käskytettyjä vuorosanoja... Ikävää että vasta nyt sinulle selvisi ettei Joulupukkia oikeasti olekaan olemassa.

    Palsanmäkikö täällä omia huutojaan puolustelee?

    Äänestä

Huijauksen makua koko touhussa. Olisi jo aika lopettaa koko ohjelma, johan tätä Ahmed Ahnetta on riittävästi katseltu.

Äänestä
  • Sääliksi käy yleisöä joka on paikalla saadakseen naaman telkkariin. ;)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sääliksi käy yleisöä joka on paikalla saadakseen naaman telkkariin. ;)

    Miksi sääliä eliittiä joka mielellään tuhlaa suuria omaisuuksiaan viihteen vuoksi.
    Enemmän säälittää ne jotka myi aarteensa kauppiaalle "150€" lla.

    Äänestä

Ei viitsi kyllä tuota roskaa enää katsoa. Akilla aina samat lauseet ja manööverit. Opettelis jotain uutta. ja tuo Markku on alta arvostelun. Kuka noitakin hökötyksiä haluaa kotiinsa. Onko sillä jotain arvoa että ovat merijärven ainoan julkkiksen tekemiä.

Äänestä
  • Älä itse Iines.

    Kukaan ei pakota katsomaan telkkarista viihdeohjelmia ellei teillä siellä hoivakodissa ole töllön kaukosäädin vain hoitajilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älä itse Iines.

    Kukaan ei pakota katsomaan telkkarista viihdeohjelmia ellei teillä siellä hoivakodissa ole töllön kaukosäädin vain hoitajilla.

    Vai "viihdeohjelma", onhan sinulla raukkaparka nyt lääkitys oikein? Niin rahanahneita näyttelijöitä ole missään.

    Äänestä

Onpas ihmeellisiä valittajia, kenenkään ei ole pakko huutaa mitään, jos ei halua.
Ostaminen on vapaaehtoista.

Äänestä
  • Aki osuiko kalikka nilkkaan.

    Äänestä

Huutokauppa on huutokauppaa. Usein tavaroilla on pohjahinta, joka tietysti nousee hyytajien toiveen mukaan. Joku kupariastioitten keräilijä voi hyvinkin tarjota kuparipannusta sellaista hintaa, mikä on ylihintaa. Mutta keräilijä haluaa tavaran kokoelmiinsa! Kivaa on, ja se siitä!

Äänestä
  • Sovinismillako tehdään viihdeohjelmia?

    Äänestä

  • Ei tussilla sotketulla pannulla ole mitään arvoa. Kauanko tuotantoyhtiö elättää noita ja millaista palkkaa heille maksetaan. Ei noin ahneet ilmaiseksi tätäkään tee.
    Kaikkein eniten ihmettelen tuota yleisömäärää. Ovatko siellä vain saadakseen naamansa telkkariin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tussilla sotketulla pannulla ole mitään arvoa. Kauanko tuotantoyhtiö elättää noita ja millaista palkkaa heille maksetaan. Ei noin ahneet ilmaiseksi tätäkään tee.
    Kaikkein eniten ihmettelen tuota yleisömäärää. Ovatko siellä vain saadakseen naamansa telkkariin?

    Linssiluteita aina löytyy.

    Mutta edelleenkään en ymmärrä itkeskelyänne huudoista tämän viihdeohjelman yhteydessä. Kukaan ei pakota katsomaan ohjelmaa. Kukaan ei pakota vaivautumaan paikan päälle. Kukaan ei pakota tekemään yhtään huutoa. Sekä ohjelman seuraaminen että siihen osallistuminen on täysin vapaaehtoista.

    Ettei vaan joku palstan nillittäjistä olisi "pikkasen" kateellinen tositeevee - ohjelmassa liikkuvista rahasummista, hmm?

    Äänestä

Ei se ole kateutta jos ei tykkää tuollaisesta sonnasta. Televisio on sitä varten hankittu että sitä katsotaan. Ei ole katsojan vika jos sieltä tulee tämänlaatuista ohjelmaa.

Äänestä
  • Vaihda ihmeessä kanavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaihda ihmeessä kanavaa.

    Sitä minäkin suosittelisin. Kun siis kyseessä edelleenkin on mainoskanavan viihdeohjelma. Mutta mistä se sitten itkisi palstalla huomiota kerjäten jos se ei voisi tästä nillittää.

    Äänestä

Onkos jonkun mummo luovuttanut 500 markan kahvipannun 5 eurolla? Tai päinvastoin, huutanut 5 markan kahvipannun 500eurolla?
Dementiassa voi tapahtua kaikkea jännää. Varsinkin lapsenlapset on järkyttyneitä!

Äänestä

Ainahan voi vaihtaa seksiviihteen puolelle, paratiisisaaren yöllisiä peuhaamisia seuraamaan, lihavien ihmisten lyllerrystä ja ähkimistä, paiseiden puhkomista, huumeiden etsintaää valtioiden rajatarkastuksissa ja monenlaista muuta ohjelmaa.

Kateuden ahdistaessa kannattaa välttää kaupanteko-ohjelmia. Niissähän näyteteään tämänsortin yrittäjyyttä, puuseppä taitojakin. Tämänlainen toimeliaisuushan ei ole soveliaista nykyideaologioihin, kun ohjelmasta puuttuvat marginaaliryhmien esittely, asiantuntijoiden lausunnot ja kaiken kukkuraksi ilmastonmuutoksen aiheuttamista päästötavoitteista ei sanaakaan. Jestas, mitä, soopaaaaa...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen muutaman kerran seurannut miten tavaroita huudetaan Helin ja Akin omina huutoina. Tottahan toki sitten jossain vaiheessa lopetetaan kun tavaran hinta on noussut ja annetaan yleisön voittaa huuto.
Onko tuo moraalisesti oikein, entä lain mukaan, kai sitten lain mukaan, mutta eikö paikalla olijat tunne itseään petetyksi.

Mihin perustuu se kuinka he tietävät etukäteen jo lähtöhinnan eli ennakkotarjouksen netissä ja silti huudatetaan yleisöä kuin pilkkanaan pitäen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu