Jouluna ei tarvitse syödä yhtään enempää kuin muina päivinä,ruoka voi olla vain jouluruokaa.Itselläni se on vain riisipuuroa kanelilla ja sokerilla sekä kinkkua.
Erityisesti pitää varoa syömästä kaloripommeja joulutorttuja,suklaata,donitseja yms
JOS syö 2,5 päivää peräkkäin 5000 kaloria lihoo kilon oikeaa läskiä.Koska yksi rasvakilo on 7000 kaloria,
jos kulutus on päivässä vain 2000 kaloria ja syö 3:men päivän ajan 5000 kaloria on syönyt päivässä 3000 kaloria enemmän kuin on kulutus,se tekee jo kahdessa päivässä 6000 kaloria ELI melkein kilo OIKEAA läskiä
Lihomista ei voi estää silloin edes kohtuuliikunnallakaan,se kyllä hidastuu puolella jos kulutuksen nostaa 3000 kal päivä.
Monelle käy niin että lihoo jouluna jopa 5-10 kiloa
Suunnittele etukäteen joulun syönnit
20
<50
Vastaukset
- Anonyymi
"Monelle käy niin että lihoo jouluna jopa 5-10 kiloa"
Ehkä tuo on mahdollista jos on jo valmiiksi reippaasti ylipainoa ja keho "imaisee" nestettä itseensä kuin pesusieni.
Todellista rasvankertymistä, noissa määrissä, on vaikea saavuttaa kolmessa päivässä.
Viiden kilogramman rasvankertyminen kolmessa päivässä vaatisi 11500 kcal ylimääräisen syömisen päivää kohden, kolmen päivän ajan.
Kymmenen kilogramman rasvakertymä samassa ajassa vaatisi tuplamäärän, eli 23000 kcal syömisen, normaalin syömisen päälle, päivittäin, kolmen päivän ajan.
En tunne ketään kuka söisi tuollaisia määriä, joulunakaan.- Anonyymi
Ei kolmessa päivässä vaan joulun aikaan 1-2 kuukaudessa. Tiedän yhdenkin joka lihoi 30 kiloa.
- Anonyymi
Ja luuloot lihottaa kaikkein eniten, mm. täysin perusteeton kylläisenä pitävän tyydyttyneen rasvan pelko.
- Anonyymi
Okei, pitää kylläisenä ja hoikkana, mutta entä terveys?
Vaskulaarinen dementia on aika ikävä sairaus, isäni sairastaa sitä ja olen sivusta joutunut seuraamaan aivojen tuhoutumista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Okei, pitää kylläisenä ja hoikkana, mutta entä terveys?
Vaskulaarinen dementia on aika ikävä sairaus, isäni sairastaa sitä ja olen sivusta joutunut seuraamaan aivojen tuhoutumista.Kyllä! Ihminen on kuitenkin kokonaisuus, jonka hyvinvointia ei tyydyttynyt rasva edistä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä! Ihminen on kuitenkin kokonaisuus, jonka hyvinvointia ei tyydyttynyt rasva edistä.
"Kyllä! Ihminen on kuitenkin kokonaisuus, jonka hyvinvointia ei tyydyttynyt rasva edistä."
Pelottako joulupukkikin??? - Anonyymi
Niinpä. Rasvaa syömällä ehtii joulun tienoilla lihoa muutaman kilon enemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Rasvaa syömällä ehtii joulun tienoilla lihoa muutaman kilon enemmän.
"Niinpä. Rasvaa syömällä ehtii joulun tienoilla lihoa muutaman kilon enemmän."
Ihan ikioma teoria. Ei tietenkään pidä paikkaansa-todistetusti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Niinpä. Rasvaa syömällä ehtii joulun tienoilla lihoa muutaman kilon enemmän."
Ihan ikioma teoria. Ei tietenkään pidä paikkaansa-todistetustiTietenkin pitää paikkansa. Rasva ei lihota vaan kalorit, mutta rasvaa syömällä ylimääräisiä kaloreita saa tehokkaimmin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Rasvaa syömällä ehtii joulun tienoilla lihoa muutaman kilon enemmän.
Helppoheikkiteletapit täällä mainostelevat kovan rasvan (engl. lantern oil) hyötyjä tai siemenöljyn (engl. aviation fuel) juontia pullon suusta. Pojat, ei näin! (Tai tytöt.)
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietenkin pitää paikkansa. Rasva ei lihota vaan kalorit, mutta rasvaa syömällä ylimääräisiä kaloreita saa tehokkaimmin.
"Tietenkin pitää paikkansa. Rasva ei lihota vaan kalorit, mutta rasvaa syömällä ylimääräisiä kaloreita saa tehokkaimmin."
Jospa nyt joku selittäisi vanhalle miehelle ylläolevan täysin päättömän väitteen.
Vihjeeksi: Syötkö määriä vai syötkö itsesi kylläiseksi? - Anonyymi
Niinpä. Kyllä tyydyttynyttä rasvaa saa syödä kunhan pitää huolen ettei siitä kerry yli 10 % päivittäisesta energiasta. Sen saa esimerkiksi kahdesta ruokalusikallisesta voita tai puolesta kilosta paistijauhelihaa
- Anonyymi
Kaikkea noita kieltämiäsi ruokia voi syödä jouluna, mutta vain vähän. Suklaatakin voi maistella jälkiruuaksi yhden palan tai yhden konvehdin. Kinkkuakin vain kohtuudella, ei tarvitse syödä ähkyyn saakka ja sen vanhan sanonnan yösyönnistä voi unohtaa.
Aika kova väittämä, että lihoaa jouluna 5-10 kiloa. Sehän on fyysisestikin mahdotonta. Mutta jos lasket joulun kestävän Nuutinpäivään saakka niin ehkä sitten.- Anonyymi
"Hyvä Tuomas joulun tuo, paha Nuutti poies vie." Joulua kestää siis 17 päivää. Kuinka paljon rasvaa ihminen pystyy sinä aikana syömään ja kuinka paljon elimistö pystyy sitä varastoimaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Hyvä Tuomas joulun tuo, paha Nuutti poies vie." Joulua kestää siis 17 päivää. Kuinka paljon rasvaa ihminen pystyy sinä aikana syömään ja kuinka paljon elimistö pystyy sitä varastoimaan?
Aikamoinen syömishäiriö pitää olla että 10kg saa kerättyä vyötärölle tavaraa 17 päivässä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikamoinen syömishäiriö pitää olla että 10kg saa kerättyä vyötärölle tavaraa 17 päivässä.
"Niinpä. Rasvaa syömällä ehtii joulun tienoilla lihoa muutaman kilon enemmän."
Ihan ikioma teoria. Ei tietenkään pidä paikkaansa-todistetusti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Niinpä. Rasvaa syömällä ehtii joulun tienoilla lihoa muutaman kilon enemmän."
Ihan ikioma teoria. Ei tietenkään pidä paikkaansa-todistetustiTottakai pitää paikkansa, kaikki on todistettu, toisin kuin hokkuspokkus VHH jossa syöty energia katoaa syömisen jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tottakai pitää paikkansa, kaikki on todistettu, toisin kuin hokkuspokkus VHH jossa syöty energia katoaa syömisen jälkeen.
"Niinpä. Rasvaa syömällä ehtii joulun tienoilla lihoa muutaman kilon enemmän."
Ihan ikioma teoria. Ei tietenkään pidä paikkaansa-todistetusti
- Anonyymi
Vaikka suunnittelinkin kalorit oli yht 4100 kal.
Karkin 200 g 800 kal ,vanukkaiden 2 kpl 400 kal jäätelön 60g 150 kal viineri 80g 300 kal yht n 1600 kal syönnistä tuli ERITTÄIN KOVA PÄÄNSÄRKY koko illan ajaksi.Se minulla on ollut tiedossakin että äkillinen veren sokerin nousu aiheuttaa päänsärkyä,mutta tuli yllätätyksenä että jo näinkin pienistä määristä se tulee.
Ollut monta viikkoa erittäin hyvä olo ja heti kun söin tuon roskan niin tämä tapahtui.- Anonyymi
Oletko varma siitä, että päänsärkysi johtuu verensokerin noususta?
Ja toinen kysymys on se, että miksi sinun piti tuollainen määrä roskaa sitten syödä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 804365
- 293234
- 2013132
- 512967
- 242905
Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3212676Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl422623Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2342347Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v252176- 452097