Tosiystävyys

Muutama ja on kestävää laatua. Side on ja pysyy. Sekä luottamus. Parempia ei voisi saada.
Myös niitä pyrkyreitä ja urkkijoita löytyy, mutta myrkylliset ihmiset osaan onneksi tunnistaa.
Sellaisilla yleensä on paha olla itsensä kanssa ja haluavat tietoa toisten asioista, että saisi juoruta sekä aiheuttaa pahaa toiselle.
Sellaista ihmistä ei edes viitsi vihata, enemmän sellainen säälittää.

Muutama lähisukulainen on sellainen ystäväni. Mutta voi olla että sisaret eivät kuulu tähän ryhmään. Kun on tarpeeksi kuullut änkyröintiä vuosien varrella ja suoraa haukkumista ulkonäköön liittyen omalta siskolta, niin ei tunne yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Kun ikää tulee lisää sitä haluaa karsia pois kaikki märisijät. Niin kauan kuin "muut" ns. kertovat kenestä tahansa, he saavat aikaan pahaa oloa. En voi koskaan hyväksyä elämääni yhtään sellaista ihmistä joista muut toistuvasti "jankuttavat". Yksityisasiat eivät kuulu kansalle koskaan! Oli väärin aloittaa mitään sellaista!

Kaksi tosiystävää, joista toisen olen tuntenut puolivuotiaasta lähtien (40 vuotta), ja toisen lähes 18 vuotta. Juttu jatkuu aina siitä mihin se edellisellä kerralla jäi, vaikka aikaa olisi kulunut tapamisien välissä parikin vuotta.

Minulla on.kaiken se kestää💎

Ei yhtään tosi ystävää, enkä oikein varma, että onko edes ystävääkään.

Yksi, joitakin vuosia oli toinenkin, niin luulin mutta olikin pahin viholliseni. Teki kaikkensa vihollisjoukkonsa kanssa tuhotakseen mut.

Kirjoitin aiemmin aloituksen jossa mietin kuinka ihmiset antavat luvan soittaa tai tekstata jos haluaa jutella. Annetaan lupa muttei itse heitetä sitä ensimmäistä viestiä.

Toinen on se että kuvataan toista ihmistä supersanoin tarkoittamatta mitään puolustaakseen vain itseä..


En minä pidä ketään edes hyvänä kaverina, mutta tunnen mielenkiintoisia naispuolisia ihmisiä joiden kanssa voisi olla enemmän kuin kavereita.

Ei yhtään tosiystävää ollut koskaan, pelkkiä kavereita ja nyt jo ikää niin paljon että en enää kaipaakaan

Ei ole yhtään ystävää eikä ole koskaan ollutkaan. Tai olihan niitä kaksi. Kissaa. Taisin vain tyhmyyttäni loukata niitä ja menetin ne.
Nyt vuosi sitten luulin löytäneeni ystävän 15 v sitten tapaamastani ihmisestä. Hän olikin vain vailla apujani. Kun autoin pois pulasta ja pari tuhatta euroa siinä rahojani menetin, ei edes kiittänyt saati tarjonnut maksua mistään. En kyllä olisi ottanutkaan, onhan minulla melkein tuplaeläke häneen verrattuna. Nyt sitten huomasin, mitä kaikkea hän minulta vielä varasti. Ei tunnustanut, harras vapaakirkollinen uskovainen, joka haaveilee sinne paremmalle puolelle pääsevänsä.
Unelmoi tässä sitten ystävistä.
PS. Suorittaa jo rangaistusta teoistaan. Alzheimer ja kaihi jyllää...
Yksin oot sinä ihminen, yksin syntynyt oot, yksin myös sinä lähtevä oot...
77 v ätmi.

Minulla oli ystäviä, mutta itse lakkasin pitämästä yhteyttä, kun kyllästyin samojen asioiden jauhamiseen heidän kanssaan. En koe tarvitsevani yhtään ystävää, koen heidät rasitteeksi.

Kavereita ja sukulaisia on, mutta tosiystävä, enpä tiedä, kuka heistä voisi olla sellainen.
En ole muutenkaan mikään seurallinen enkä syli avoinna kaikille jee-tyyppi.
Minulle ei ole eteen tullut vielä "pahaa paikkaa", mitään sellaista josta en olisi omin voimin selvinnyt, vaikka olen jo päälle 60vee.
Katotaan sitten kun se paha paikka tulee, kaikkoaako kaikki pois ympäriltä, vai pysyykö vierellä.

Oikeastaan ei yhtään. Mutta ihminen jonka kanssa olisi kaveri

Yksi oli joka muuttui manipuloivaksi ja ilkeäksi paskiaiseksi.
Toinenkin joka lähinnä harrastuksen kautta ja kun loppui harrastaminen hävisi "ystävyys"...
Nyt oon kyynistymään päin ja varon enää ystävystymästä koska pelkään pettymystä.
Kaipaan välillä ystävää mutta kun muistelen millaista "ystävyys" oli menee kaipuu ohi.

Ei ole yhtään ystävää. Tuttuja ollut ja nekin vaan sen aikaa, kunnes ovat löytäneet tasoisempaa seuraa itselleen. Enempi aina ollut niin ett olen ollut tukikeppinä toisille, kun on ollut vaikeaa ja kun heillä on ruvennut menemään paremmin, mut on heitetty yli laidan. Ei ole ollut pelkoa siitä, ett joku olis halunnut auttaa, kyllä mun on ollut pärjättävä ilman apuja. Jotkut tutuista tuntuu pitäneen mua jotenkin yksinkertaisena idioottina, kuvittelivat ett pidin heitä ystävinä, kun soivat mulle suuresta armosta seuraansa ja sain istua saman pöydän ääressä heidän kanssaan, kun samalla viestittelivät parempien kavereittensa kans ja osoittivat monella tavalla etten ollut tärkeää seuraa. Joskus erehdyin silloin puhumaankin jotain itsestäni, niin kesken juttuni tuttava yleensä sanoikin, ett hän menee jututtamaan yhtä kaveriaan ja lähti pöydästä. Jollekin tutulle olen kelvannut silloin, kun on purkanut pahaa oloaan muhun, ihan kuin olisin joku likasanko johon kipataan kaikki paska ettei parempiin ystäviin tarvitsisi sitä kaataa. Joku on aina korostanut jutuissaan, ett hänen ystiksiä ovat työkamut...ööö..mä en ole töissä samassa paikassa tai hän on sanonut ettei aio käydä siellä enää missä on nähty, mutt kyllä hän haluaa niitä kahta kamuaan nähdä...ööö...eli mua ei enää halua nähdä. Joo, ei ole epäselväksi jäännyt ett en kuulu ystäviin, kun se on monta kertaa vihjaistu tuttuni jutuissa. Yks tuttu nauttii, kun saa vittuilla mulle mun iästä, hän kun on ikinuori, kehuukin itseään koko ajan, ett kuinka kaikki miehet kuolaa hänen peräänsä ja kaikki kehuvat nuoreks jne..., häneltä on turha odottaa ett kehuis mua tai sanois jotain positiivista tai kannustais, sanoikin ett näytän vanhalta, mun pitäis muuttaa pukeutumistyyliä ja hiusmalliakin...jos mä menisin sanomaan sille ett pitäis muuttaa tyyliä, niin suuttuis, kun hänellä on oikeus olla just sellanen kuin on...mulla ei sitten näköjään sitä oikeutta ole.
Eli joo, ei ole yhtään tosiystävää tai muutakaan ystävää. Enkä edes halua tutustua enää uusiin ihmisiin, mulla on aina ollut vaikeata luottaa ja tutustua ja nykyään luotto on hävinnyt kokonaan. Eikä kukaan munlaiseen halua tutustua, eikä ketään kiinnosta mä ja mun jutut. Tuonkin olen oppinut ja en enää vaivaudu kertomaan itsestäni kenellekään, kun mua ei ole olemassa kellekään. Välillä unohdin, ett mun on parempi pitää turpani kiinni ja olla hiljaa toisten seurassa ja kuunnella vaan kun muut puhuu.