Joulukrapulaketju

Viinamies oli eilen baarissa juomassa viinaa. Tämä jouluaattoaamu on kärsitty krapualsta, mutta se oli hinta siitä että sai olla menossa mukana ja tavata naisia. Pian voikin taas aloittaa juomisen ja lähteä ihmisten ilmoille joulubileisiin tapaamaan naisia.

Raitis mies ei ole tänään ollut krapulassa, mutta hän viettääkin koko joulun yksin kotonaan ilman naisseuraa.

t. viinamies
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Raitis mies on vaan tyytyväinen kun ei ole juomanaista kämpässä pilaamassa Joulurauhaa 👍🙂

Äänestä

Joulun jälkeen viinamies päätyy sairaalan koronaosastolle tai jopa teholle saatuaan tartunnan jatkuvasta viihteelläolosta ollen samalla myös itse supertartuttajana, ja ryypättyään jatkuvasti jo vuosia, ei sisäelimet enää kestä kunnes sydän ei lopulta enää jaksa kamppailla, vaan pysähtyy.

Viinamiehen hautajaisissa ei ole muita paikalla kuin tämän lapset -jos nekään, sillä tämän tapaamaan naiset ovat hänet jo unohtaneet hakeutuen uuden tuottavuuden kanssa tekemisiin.

Raitis mies taas viettää läheistensä kanssa joulua kotona pysyen terveenä, löytää itselleen raittiin puolison, ja elää tämän kanssa onnellista perhe-elämää vanhukseksi asti, kunnes hänen paikalla runsaslukuisina olevat läheisensä ja ystävät saattavat hänet ikuiseen lepoon.

Raitista miestä surraan ja ikävöidään pitkään, mutta viinamies unohdetaan jo ennen tämän kuolemaa.

Hyvää joulua!

Äänestä
  • Raitis mies on yksin joulun koska hän ei tapaa naisia, ei löydä kumppania eikä perusta perhettä. Hänellä ei ole mitään perhettä jonka kanssa joulua viettää.

    Vain viinaa juomalla ja yökerhossa tai bileissä käymällä voi löytää kumppanin ja perustaa perheen.

    t. viinamies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Raitis mies on yksin joulun koska hän ei tapaa naisia, ei löydä kumppania eikä perusta perhettä. Hänellä ei ole mitään perhettä jonka kanssa joulua viettää.

    Vain viinaa juomalla ja yökerhossa tai bileissä käymällä voi löytää kumppanin ja perustaa perheen.

    t. viinamies

    Taitaa viinamies viettää joulunsa täysin yksin, kun pitää sinne baariin tai bileisiin päästä. Toisaalta siellä ne muutkin juopot ovat, sen ainoan rakkaansa äärellä -siis viinan. On tainnut joku mielitietty jättää viinamiehen raittiin miehen takia, kun pitää sitä viinaa päästä kittaamaan monta kertaa viikossa. Ja jo eilen on pitänyt päästä ryyppäämään.

    Ellen vihaisi sääliä, niin se olisi ainoa mitä viinamies minulta saisi, koska on säälittävä, ja tapaamiensa naisten hyväksikäyttämä ilmaisen viinan suhteen.

    Todellakin taitaa viinamies olla ypösen yksin, kun täytyy yhtä ja samaa levyä pyörittää päivästä toiseen. Nauti nyt niistä viinoistasi, ja mieti taas ensi vuonna mitä kaikkea sitä on tullut sanottua kun muisti pätkii blackouttia pyhien ajalta.

    Äänestä

  • Ihan_sivusta kirjoitti:

    Viinamiehellä on nainen koska joi viinaa nuorena ja tutustui naisiin. Vietän joulua naiseni kanssa, naisen perheen kanssa ja omien sukulaisteni kanssa.

    T viinamies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viinamiehellä on nainen koska joi viinaa nuorena ja tutustui naisiin. Vietän joulua naiseni kanssa, naisen perheen kanssa ja omien sukulaisteni kanssa.

    T viinamies

    Ei meille tarvitse valehdella 😉

    Äänestä

Viinaa juomalla kumppani löytyy ja kun se on löytynyt niin ei tarvitse juoda enää vaan joulun voi viettää selvinpäin. En muutenkaan ole joukuna koskaan oikein juonut koska pitää tavata sukulaisia ja tänne kotiin tulee vieraita niin viinaa ei juoda.
T viinamies

Äänestä

Olen kännissä. Kalsari kännit menossa. Mitäs sitä yksin muuta tekisi.

Äänestä

Lauantaina on vasta karapula. Tänää ei voi juoda mitään koska huomenna menen kylään tyttöystävän vanhemmille eikä sinne kehtaa krapulassa todellakaan mennä. Sen jälkeen sitten aion juhlia huolella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Viinamies oli eilen baarissa juomassa viinaa. Tämä jouluaattoaamu on kärsitty krapualsta, mutta se oli hinta siitä että sai olla menossa mukana ja tavata naisia. Pian voikin taas aloittaa juomisen ja lähteä ihmisten ilmoille joulubileisiin tapaamaan naisia.

Raitis mies ei ole tänään ollut krapulassa, mutta hän viettääkin koko joulun yksin kotonaan ilman naisseuraa.

t. viinamies

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu