itselleni todella tärkeä isoäitini sai viikon alussa lievän aivohalvauksen. nyt hän on sairaalaassa ja parantunut kutakuinkin normaalisti. mutta suurin kysymys, kuinka kohdata hänet? äitini on käynyt katsomassa häntä useana kertana, mutta itse en uskalla mennä. tapahtuma kummittelee mielessäni ja jos sairaalaan asti pääsen, itku tulee ja varmasti. eihän se ole helppoa kenellekään, mutta ei itku todellakaan auta siinä tilanteessa. kauheasti en tapaamista voi enään lykätä. kuitenkin mielessäni pyörii ajataus,että se saattaa olla viimeinen tapaamisemme.
onko kenelläkään ollut samanlaista vaikeutta? jos on, miten siitä olette selvinneet? olen varma itsestäni, etten täysin normaali hänen seurassaan voi käynnillä olla ja nyt kaipaisin apua, kuinka selvitä tilanteesta.
onko kenelläkään ollut samanlaista vaikeutta? jos on, miten siitä olette selvinneet? olen varma itsestäni, etten täysin normaali hänen seurassaan voi käynnillä olla ja nyt kaipaisin apua, kuinka selvitä tilanteesta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mene vain reippaasti. Ota jotain tuliaisia kukkia tms. mukaan, jotta tulee sellaista helppoa touhuttavaa. Jos et pysty puhumaan itkemättä, älä puhu, ota vaan kädestä. Taitaa mummille olla tärkeintä, että vain olet paikalla.
minulla oli vaikeuksia mennä katsomaan äitiä sairaalaan.vaikka sitten kävinkin,aina sinne oli yhtä vaikea mennä.tuntui pahalta nähdä rakas ihminen vuodepotilaana.sain rohkeutta mennä kun ajattelin että hän on äitini ja minulle rakas ja mietin mitä äiti oikein ajattelee kun en ole käynyt.myöhemmin kävi niin että oli sitten helppo mennä,mutta oli vaikea lähteä sieltä pois ja jättää äiti sinne.
Mitä pelkäämistä on toipuvan tapaamisessa?
Meet sinne, halaat lujasti ja sanot että Tervetuloa takaisin, meinas tulla jo ikävä.
me vain ja halaat ja itket, jos itkettää. Näytä kuinka välität hänestä niin hän jaksaa vielä monta monta vuotta. Jos kukaan ei häntä tarvitse voi olla että luovuttaa.