Joulun yltäkylläisyys, mitään järkeä?

Anonyymi

Yksi kaveri soitteli ja kun kysyin oliko hyvät jouluruuat, sieltä alkoi tulemaan listaa, oli ollut joulupuurot, kinkut, rosollit, laatikot, muut lihat, lohet graavina, savustettuna, sillit, sienisalaatit, tavalliset salaatit sun muut, muista edes koko listaa mutta ei h..tti, tuli melkein paha ole melkein kuulemisestakin miten älyttömästi oli ollut safkaa yhdelle päivälle tarjolla. Kun sanoin että eikös tuossa ole jo ihan liikaakin, tulee vain ähky vaikka miten vähän kutakin ottaisi ja kyllähän sekin sen myönsi että oli liikaa tarjolla. Lahjojakin oli jaettu taas vaikka miten paljon vaikka oli muka sovittu että tänä jouluna ei aikuiset keskenään lahjo toisiaan.

Kyllähän minä sen ymmärrän että jos useampi pariskunta tms. kokoontuu että pitää jonkin verran olla safkaa mutta veikkaan että noidenkin tapauksessa sitten mätetään noita vaivalla laitettuja ruokia roskiin kun ei tule kaikki syödyksi ennen kuin pilaantuu niin kysyn van tosiaan että mitä järkeä? itse en edes haluaisi mukaan tuollaisiin pippaloihin missä pitäisin väkisin mättää kaikkea mahdollista ja valehdella että on hyvää vaikka mieli tekisi mennä oksentamaan kun on jo huono olo kaikesta otetusta.

Jotenkin muutenkin tuntuu että ollaan kohta samoissa vaiheissa kuin Rooman valtakunta ennen tuhoutumistaan, sielläkinhän kun oli jo mennyt pitkään liian mukavasti porukat vain pitivät syöminkejään, juominkejaan ja muita bakkanaalejaan, yhteiskunta rappioitui paheisiinsa. Niin se varmaan käy tälle meidänkin yhteiskunnalle. Ei se alkuperäinen joulun sanoma varmaan ollut että syödään & juodaan itsemme sekaisin ja lahjotaan kilpaa toisiamme.

-harmiseikirj-

32

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taisit olla yksinäien jouluna. Elä kadehdi suotta. Muistele sitä alkuperäistä joulun sanomaa.

      • Anonyymi

        Ei kun häiriköintiä täynnä. Ei saa kiltti & kunnollinen mies olla jouluaaattonaakaan rauhassa, puhelimessa pitää jaaritella jatkuvasti tyhjänpäiväisyyksiä.

        Perheellisillä on niin tylsää että niiden pitää kilttiä & kunnollista sinkkumiestä saada kiusata jutuillaan joulurauhan aikanakin. Puhelinta ei uskalla kuitenkaan sammuttaa kun ne huomionhakuisuuksissaan varmaan sitten soittaisi 112.een ja hälyttäisivät poliisin ja ambulanssin ja palokunnan kun niillä olisi muka hirmuinen hätä klltistä & kunnollisesta miehestä että se on varmaan jotain tehnyt itselleen kun joutuu raukka niin yksin jouluna olemaan vaikka oikeasti se kiltti & kunnollinen mies tahtoisi vain olla rauhassa niiltä edes kerran vuodessa.

        -harmiseikirj-


      • Anonyymi

        Ei olisi ollut jos olisi ottanut onkeensa. Olisi voinut olla samanlaisessa, mutta ei ihan noin yliampuvassa joulupöydässä. No jokaisen oma halu ja tahto. Se siitä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olisi ollut jos olisi ottanut onkeensa. Olisi voinut olla samanlaisessa, mutta ei ihan noin yliampuvassa joulupöydässä. No jokaisen oma halu ja tahto. Se siitä.

        Olin oikein mainiossa joulupöydässä missä ei ollut mitään liikaa eikä liian vähän, varsinkaan ihmisiä ei ollut liikaa, ne kai ne rasittavimpia ovat :)

        -harmiseikirj-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olin oikein mainiossa joulupöydässä missä ei ollut mitään liikaa eikä liian vähän, varsinkaan ihmisiä ei ollut liikaa, ne kai ne rasittavimpia ovat :)

        -harmiseikirj-

        Se on hyvä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kun häiriköintiä täynnä. Ei saa kiltti & kunnollinen mies olla jouluaaattonaakaan rauhassa, puhelimessa pitää jaaritella jatkuvasti tyhjänpäiväisyyksiä.

        Perheellisillä on niin tylsää että niiden pitää kilttiä & kunnollista sinkkumiestä saada kiusata jutuillaan joulurauhan aikanakin. Puhelinta ei uskalla kuitenkaan sammuttaa kun ne huomionhakuisuuksissaan varmaan sitten soittaisi 112.een ja hälyttäisivät poliisin ja ambulanssin ja palokunnan kun niillä olisi muka hirmuinen hätä klltistä & kunnollisesta miehestä että se on varmaan jotain tehnyt itselleen kun joutuu raukka niin yksin jouluna olemaan vaikka oikeasti se kiltti & kunnollinen mies tahtoisi vain olla rauhassa niiltä edes kerran vuodessa.

        -harmiseikirj-

        Jaa, että ympäri vuoden kiusaavat sinua tuolla tavalla, ei edes jouluna saa olla rauhassa. Voi ressukkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, että ympäri vuoden kiusaavat sinua tuolla tavalla, ei edes jouluna saa olla rauhassa. Voi ressukkaa.

        Niinpä. Sitä olen ihmetellyt aina että normaaliaikanakin, ihmiset on erityisen innokkaita sunnuntaisin soittelemaan, jonka kuitenkin pitäisi olla lepopäivä. Miksei ne soita viikolla asioitaan tarpeeksi niin että viikonloput saisi olla rauhassa?

        -harmiseikirj-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Sitä olen ihmetellyt aina että normaaliaikanakin, ihmiset on erityisen innokkaita sunnuntaisin soittelemaan, jonka kuitenkin pitäisi olla lepopäivä. Miksei ne soita viikolla asioitaan tarpeeksi niin että viikonloput saisi olla rauhassa?

        -harmiseikirj-

        No se pitää olla sitten soittelematta. Puhelimen kun laittaa kiinni, kukaan ei soita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No se pitää olla sitten soittelematta. Puhelimen kun laittaa kiinni, kukaan ei soita.

        Sitten niillä tulee hirveä hätä ja soittelevat pitkin maakuntia mitä on tapahtunut, ei viitsi laittaa kiinni vaikka jokus kyllä mieli tekisi.

        -harmiseikirj-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitten niillä tulee hirveä hätä ja soittelevat pitkin maakuntia mitä on tapahtunut, ei viitsi laittaa kiinni vaikka jokus kyllä mieli tekisi.

        -harmiseikirj-

        Ei tule hätä. Huoli pois. Paina nyt vaan sulkunappia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule hätä. Huoli pois. Paina nyt vaan sulkunappia.

        Olen liian kiltti & kunnollinen tehdäkseni niin :(

        -harmiseikirj-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen liian kiltti & kunnollinen tehdäkseni niin :(

        -harmiseikirj-

        Ole sitten. Katso hiljaa vierestä kun se soi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ole sitten. Katso hiljaa vierestä kun se soi?

        Siihenkin olen liian kiltti :(

        -harmiseikirj-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siihenkin olen liian kiltti :(

        -harmiseikirj-

        Muuhun et.


    • Anonyymi

      Pitäis kieltää koko joulu. Tällainen yltäkylläinen pröystäily tai sitten toisaalta uskonnollinen lasten juhla. Yllyttää vaan lisäihmisten tekemiseen. Perikato tulee molempien kautta.

    • Saa mieltä, liika on liikaa. kohtuus kaikessa,lahjoissakin.

    • Pömpöttääkö vatsa, onko tullut syötyä liikaa?

      • Anonyymi

        Ei kun sopivasti, hieman enemmän kuin normaalisti muttei liikaa kuitenkaan.

        -harmiseikirj-


    • Pois ei mitään heitetä, sitä varten on pakastin.

      • Anonyymi

        Oliko sulka edes mitään?


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Minä en ollut missään pöydässä. Menin niiden luo, joilla ei ole mitään, vapaaehtoistyöhön.

      • Anonyymi

        Hienoa!

        -harmiseikirj-


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hienoa!

        -harmiseikirj-

        No niin minustakin!


    • Söin kuin sika. Tehtiin/tilattiin sellaisia herkkuja, mitä oikeasti teki mieli. Päätettiin venyttää joulun vietto tällekin päivälle ja ollaan juuri kokkaamassa toista jouluateriaa. Vielä on lahjojakin antamatta. Kunnon megajoulu oli tai on siis vieläkin päällä. Kunhan kaikki herkut on tuhottu, mikä ei tule onnistumaan tämän päivän aikana, jatkan taas laihdutusta.

      • Päivitys: Päivä kahden syömiset on syöty. Niin suolaista kuin makeaakin herkkua on tullut mätettyä minkä pystyn. Ja vielä olisi herkkuja jäljellä. En tiedä miten selviän tästä urakasta.


      • Anonyymi
        Pummi kirjoitti:

        Päivitys: Päivä kahden syömiset on syöty. Niin suolaista kuin makeaakin herkkua on tullut mätettyä minkä pystyn. Ja vielä olisi herkkuja jäljellä. En tiedä miten selviän tästä urakasta.

        Sama täällä. Olen lihonut nyt ainakin 30 kg! Tosi vaikea nousta näiden läskien kanssa sohvalta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama täällä. Olen lihonut nyt ainakin 30 kg! Tosi vaikea nousta näiden läskien kanssa sohvalta

        Yritin laittaa rintaliivit, mutta hui kamalaa miten läski tursui selkäpuolella niiden yli niin en sitten saanut enää kiinni.


    • Anonyymi

      Näytetty tositv-sarjaa Iso-Britanniasta, jossa huono- ja hyväosainen perhe vaihtavat viikoksi elämiään, viikossa käyttämiään rahoja jokapäiväiseen elämään, hyvin valaiseva. Olisi hyvä sarja siirrettäväksi Suomeenkin näiden iänikuisten paritussarjojen kontrastiksi. Kun puhutaan ettei Suomessa ole absoluuttista köyhyyttä. Olisi ehkä liian kovaa kamaa.
      https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3179414

    • Anonyymi

      Meilläkin oli ruokaa todella paljon. Oli 3 pariskuntaa ja 3 serkkua kylässä. Söin aivan liikaa, en syö nyt 2 päivään mitään.

    • Anonyymi

      Jokainen tyylillään. Aika paljon riippuu montako jouluruokia on syömässä ja millaisia ihmisiä he ovat, millaisilla mieltymyksillä.
      Meillä oli joululaatikot, liha-ja kasvispullat, perunaa, salaatti, juustoa. Jälkkärinä luumukiisseliä ja kermavaahtoa. Yhtään nälkä ei todellakaan jäänyt. Yhtään enempää en olisi syönyt.

    • Anonyymi

      Olin sukulaisissa. Siellä oli 12 henkilö, 11 aikuista ja 1 lapsi ja koira. Ruokaa oli tarpeeksi , ei tarvii syödä mitään kahteen päivään,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      68
      1713
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1411
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      191
      766
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      97
      759
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe