Voiko kristitty saunoa joka on pakanarituaali

Kiinnostaa mitä kristityt ajattelevat pakanoiden vanhoista perinteistä ja erityisesti saunasta johon pakanahenget liittyvät lujasti historian saatossa .

Voiko kristitty yleensä mennä saunaan astua paikkaan joka perustuu täysin pakanauskontoihin saunan tonttuihin ja on ainaki kristinuskoisen jumalalle varmaan pahimmanlainen vieraiden henkien shamaaninen paikka






Saunassa tai löylyssä on uskottu asuvan haltijoita, varsinkin tulen väkeä, joka karkottaa muiden väkien aiheuttamia sairauksia eli vihoja. Erityisen hoitavaksi sauna on voitu tehdä lämmittämällä se ukkosen särkemillä puilla. Tällöin on ajateltu saatavan voimaa myös ukkosen väeltä. Eri puulajien käytöllä saunan lämmityksessä oli maagisia tarkoituksia, samaten eri aineksista kootuilla vihdoilla. Esimerkiksi uidessa saatua veden väen aiheuttamaa sairautta, veden vihaa, on katsottu voitavan hoitaa saunassa. Myös veden väkeä on voitu käyttää osana hoitoa saunassa, ja sitä on joskus tarkoituksella ”otettu saunaan” kylvetyksessä käytetyn veden mukana.[
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Olen tässä itsekin juuri saunomaan menossa mutta näin uskonnottomana minua ei pakanoiden uskomuspaikka sinänsä haittaa yhtään vaan päinvastoin saan tuntea sen jo ainakin 500 vuotta ennen ajanlaskun alun esi-isieni keksinnön pakanallisen saunan rauhoittavan vaikutuksen



Löylä vastaan suojauduttiin saunaloitsulla. Sen tarkoituksena oli estää "pahan" löylyn menemistä haavoihin ja muihin vammoihin ja toisaalta toivottaa "hyvä" löyly tervetulleeksi. Löylyä on kunnioitettu ja sen synnyttäjäksi on nähty ilman tytär, usvan ja sumun haltija, Auteretar. Elias Lönnrot mainitsee Löylyn isäksi ja haltijaksi Auterisen, joka taas Christfried Gananderin 1700-luvulla taltioimassa runossa on Auterettaren poika

Äänestä

Lääkkeet auttavat moneen asiaan.

Äänestä

Onko uskovaiselle saunominen samanlainen asia kuin että muslimi tulisi herranehtoolliselle kun se öylätti ja viini maistuu niin hyvälle?Mutta muuten olisi kyllä säntillinen muslimi

Äänestä

"Lääkkeet auttavat moneen asiaan."

Kuten että voi harrastaa pakanauskontojen rituaaleja kristittynä?

Äänestä

Viedäänkö saunakin jo oikeilta uskovaisilta

Äänestä

Voi katsoa röllin sydäntä samalla, jos on oma pieni sauna.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kiinnostaa mitä kristityt ajattelevat pakanoiden vanhoista perinteistä ja erityisesti saunasta johon pakanahenget liittyvät lujasti historian saatossa .

Voiko kristitty yleensä mennä saunaan astua paikkaan joka perustuu täysin pakanauskontoihin saunan tonttuihin ja on ainaki kristinuskoisen jumalalle varmaan pahimmanlainen vieraiden henkien shamaaninen paikka






Saunassa tai löylyssä on uskottu asuvan haltijoita, varsinkin tulen väkeä, joka karkottaa muiden väkien aiheuttamia sairauksia eli vihoja. Erityisen hoitavaksi sauna on voitu tehdä lämmittämällä se ukkosen särkemillä puilla. Tällöin on ajateltu saatavan voimaa myös ukkosen väeltä. Eri puulajien käytöllä saunan lämmityksessä oli maagisia tarkoituksia, samaten eri aineksista kootuilla vihdoilla. Esimerkiksi uidessa saatua veden väen aiheuttamaa sairautta, veden vihaa, on katsottu voitavan hoitaa saunassa. Myös veden väkeä on voitu käyttää osana hoitoa saunassa, ja sitä on joskus tarkoituksella ”otettu saunaan” kylvetyksessä käytetyn veden mukana.[

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu