Jeesus avaa oven Jumalan valtakuntaan

Raa­ma­tus­sa on mon­ta ver­taus­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Sitä ver­ra­taan si­na­pin­sie­me­neen, joka on pie­nin kai­kis­ta sie­me­nis­tä. Kun sen tai­mi kas­vaa täy­teen mit­taan­sa, se on kui­ten­kin puu­tar­han kas­veis­ta suu­rin ja lin­nut voi­vat pe­siä sen ok­sil­la. (Matt. 13:31–32.) Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on myös aar­re, joka on kät­ket­ty pel­toon. Ih­mi­nen löy­si sen ja kät­ki uu­del­leen. Löy­tä­jän ilon täh­den hän meni ja myi kai­ken, mitä omis­ti, ja os­ti sen pel­lon. (Matt. 13:44.)

Mi­ten Ju­ma­lan val­ta­kun­nan voi löy­tää?

Fa­ri­seuk­set ky­syi­vät, mil­loin Ju­ma­lan val­ta­kun­ta tu­lee. He odot­ti­vat ajal­li­sen uu­den val­ta­kun­nan pe­rus­ta­mis­ta. Jee­sus vas­ta­si heil­le, et­tei Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ra­jo­ja voi näh­dä ih­mis­sil­min. Sin­ne ei voi kä­vel­lä, ei­kä se tule kuin au­to tai juna ase­mal­le. Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei ole ruo­ka tai juo­ma. Se on van­hurs­kaut­ta, iloa ja rau­haa Py­häs­sä Hen­ges­sä. (Room. 14:17.) Pyhä Hen­ki piir­tää sen ra­jat sy­dä­mes­tä sy­dä­meen.

Jee­sus lä­het­ti ope­tus­lap­sen­sa saar­naa­maan hy­vää sa­no­maa kai­kil­le kan­soil­le. Hän ke­hot­ti sa­no­maan: ”Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on lä­hes­ty­nyt: teh­käät pa­ran­nus ja us­ko­kaat evan­ke­liu­mi” (Mark. 1:15). Jee­sus it­se toi­mi näin.

Ope­tus­lap­set läh­ti­vät ju­lis­ta­maan Ju­ma­lan val­ta­kun­nan sa­no­maa. Vie­lä­kin kut­su­jat ovat liik­keel­lä. He ker­to­vat, mitä hy­vää Ju­ma­la on heil­le teh­nyt: hän tar­jo­aa pal­ve­li­joi­den­sa vä­li­tyk­sel­lä kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­toa. Jee­sus ke­hot­ti ih­mi­siä et­si­mään en­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taa ja hä­nen van­hurs­kaut­taan, niin heil­le an­ne­taan sen myö­tä kaik­ki muu­kin (Matt. 6:33).

Mi­ten pää­see si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan?

Ylös­nou­se­mi­sen­sa jäl­keen Jee­sus il­mes­tyi omil­leen usei­ta ker­to­ja. Lu­kit­tu­jen ovien ta­ka­na hän an­toi heil­le Ju­ma­lan val­ta­kun­nan avai­met: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki. Jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si an­ne­tut. Jol­ta te kiel­lät­te an­teek­si­an­non, hän ei saa syn­te­jään an­teek­si.” (Joh. 20:22–23.)

Toi­saal­la Jee­sus sa­noi ole­van­sa lam­mas­huo­neen ovi. Pyhä Hen­ki avaa oven niil­le, jot­ka tah­to­vat saa­da syn­tin­sä an­teek­si ja ha­lu­a­vat pääs­tä si­säl­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taan. Ovi avau­tuu evan­ke­liu­min saar­nas­sa. Sii­nä saa us­koa syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä.

On vain yk­si Ju­ma­lan val­ta­kun­ta

Vas­ta­tes­saan fa­ri­seus­ten ky­sy­myk­seen Ju­ma­lan val­ta­kun­nan tu­le­mi­ses­ta Jee­sus va­roit­ti et­si­mäs­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­taa mis­tä ta­han­sa: ”Ei­kä voi­da sa­noa: ’Se on tääl­lä’, tai ’Se on tuol­la.’ Kat­so­kaa, Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tei­dän kes­kel­län­ne.”

Sit­ten Jee­sus pu­hui ope­tus­lap­sil­leen, et­tä tu­lee ai­ka, jol­loin he toi­vo­vat nä­ke­vän­sä edes yh­den Ih­mi­sen Po­jan päi­vän, mut­ta ei­vät saa näh­dä. ”Teil­le sa­no­taan sil­loin: ’Hän on tuol­la’ ja ’Hän on tääl­lä’, mut­ta äl­kää läh­te­kö min­ne­kään, äl­kää juos­ko pe­räs­sä.”

Päi­vän evan­ke­liu­mi opet­taa pi­täy­ty­mään Ju­ma­lan sa­nan neu­vois­sa. Jee­sus ke­hot­taa kil­voit­te­le­maan rait­tii­na us­kos­sa. Hän muis­tut­taa sa­mal­la mei­tä val­vo­maan, jot­ta oli­sim­me ai­na val­miit läh­te­mään täs­tä elä­mäs­tä. Jee­suk­sen toi­sen tu­le­mi­sen päi­vää ei­vät tie­dä tai­vaan en­ke­lit­kään, ei edes Poi­ka. Sen tie­tää yk­sin Ju­ma­la. Yk­sit­täi­sen ih­mi­sen elä­män pi­tuus on sa­moin yk­sin Ju­ma­lan tie­dos­sa. Kan­nat­taa teh­dä pa­ran­nus en­nen kuin päi­vät lop­pu­vat.

Ad­vent­ti­ai­ka on val­mis­tau­tu­mis­ta vas­taa­not­ta­maan sei­men lap­si, oma Va­pah­ta­jam­me. Ha­lu­am­me­han saa­da jou­lun Her­ran sy­dä­mem­me asuk­kaak­si ja vie­raak­si?

Ar­mon ja an­teek­si­an­ta­muk­sen val­ta­kun­ta

Ju­ma­la on las­ke­nut val­ta­kun­tan­sa ih­mis­ten kes­kel­le. Hän on luo­nut kaik­ki ih­mi­set tai­vas­ta var­ten. Apos­to­lin mu­kaan Ju­ma­lan val­ta­kun­ta on tai­vaas­ta alas las­ket­tu uu­si Je­ru­sa­lem. Sen ku­nin­kaa­na on Her­ra Jee­sus, Va­pah­ta­jam­me. Hän asuu us­kon kaut­ta las­ten­sa sy­dä­mis­sä. Val­ta­kun­taan­sa hän on sää­tä­nyt saar­na­vi­ran. Sitä hoi­ta­vat ar­mah­de­tut, syn­tin­sä an­teek­si saa­neet ja us­kos­sa kil­voit­te­le­vat Ju­ma­lan lap­set.

Vie­lä­kin on mah­dol­lis­ta löy­tää Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ja pääs­tä sen asuk­kaak­si. Kun­ni­an ku­nin­gas, Her­ra Jee­sus, on ar­mois­tui­me­na kes­kel­läm­me. Ju­ma­lan lap­set ju­lis­ta­vat ilo­mie­lin ka­tu­val­le ih­mi­sel­le kaik­ki syn­nit an­teek­si. Us­ko­es­saan hä­nes­tä tu­lee Ju­ma­lan val­ta­kun­nan asu­kas, joi­ta Raa­mat­tu ni­mit­tää Ju­ma­lan lap­sik­si. Se on kor­kein mah­dol­li­nen ar­vo­ni­mi, ja se saa­daan ar­mos­ta.

Tai­to Sa­lo­nen